keskiviikko 9. syyskuuta 2020

August Strindberg: Kaksi miesmonologia

August Strindberg (1849 – 1912) kirjoitti monenmoista. Luin häneltä vuonna 2002 julkaistun, Antero Tiusasen laatiman suomennoksen, joka sisältää kaksi monologia. Parit sanat näistä teksteistä.

Yksin (Ensam, 1903) on kertomus, jossa kertoja, luultavasti Strindberg itse, kuvaa asettumistaan asumaan Tukholmaan vietettyään sitä ennen aikaa maalla. Hän on viisissäkymmenissä, leskimies ja elää yksin.
Kertoja kuvaa Tukholmaa 1900-luvun alussa. Vanha maailma on väistymässä, reet ja talveksi asennettavat tuplaikkunat ovat korvautuneet uuden ajan vermeillä. Hedelmiä saa kaupoista ympäri vuoden.
Yksinäisyyden piinatessa kertoja matkustaa joskus raitiovaunussa saadakseen olla muitten seurassa ja tuntee mukavana kyynärpäänsä kosketuksen toiseen ihmisolentoon. Hän kiikaroi parvekkeeltaan tuulessa huojuvaa metsänreunaa sanoen: ”Tuolla on Ruotsi.” Kiinnostavinta on kuitenkin ihmisluonto, jota hän pääsee vilkuilemaan kadulta, ihmisten asuntoihin nähdessään. Sitä tehen sitten taiteilijan oma luonto sepittää loput. ”Kevät koitti, kohta on syksy”, sano Strindberg.
Kesäksi kaupunkiin jäävät vain esikaupunkien köyhät ja kertoja, sillä kauniit ja rikkaat ovat matkustaneet maalle. Meren rannalla vanha majuri laskee laineita, lopulta hänet lasketaan hautaan. Kertoja käy telepaattisia keskusteluja tuttaviensa kanssa tai kertaa mielessään vanhoja väittelyitään:
Toisinaan tämä tila laajenee niin että minä joudun kiistaan koko kansakunnan kanssa: tuntuu että maassa luetaan jo uutta kirjaani, joka on olemassa vasta käsikirjoituksena; kuulen miten minusta puhutaan lähellä ja kaukana, tiedän olevani oikeassa ja ihmettelen vain etteivät muut tajua sitä.
Tykistön harjoitukset tuntuvat piristävän kertojaa herätellessään hänet ikihiljaisuudestaan.
Syksy tuo väen takaisin kaupunkiin. Entinen hälinä rauhoittaa kertojan ja hän nukkuu paremmin. Hän ei vihaa ihmisiä, hän on heitä kohtaan yliherkkä – ihottoman sielunsa vuoksi. Kertomuksen lopulla kertoja selittää yksinoloaan luovalla työllään. Eri vaiheissa jutustusta kertoja tuo esiin mielipiteitään uskosta, Raamatun eri painoksista ja kehuu Balzacia ja Goetheä.
Harjannostajaiset (Taklagsöl, 1906) kertoo nelikymppisestä konservaattorista, joka on joutunut onnettomuuden uhriksi. Hän makaa vuoteenomana kotonaan ja horajaa muistojaan hoitajan kuullen. Konservaattori on muuttanut erilleen vaimostaan ja kaipaa lastaan. Oman ja naapurien elämäin vastoinkäymiset käydään seikkaperäisesti läpi. Vastapäisessä talossa asustaa huvilassaan muinainen vihamies, mutta konservaattorin riemuksi talojen väliin rakennetaan uusi rakennus.
Mies kertoo tarinaansa sairaanhoitajattarelle, joka vaikuttaa kokeneelta, kärsivälliseltä ja ymmärtäväiseltä. Hoitaja kykenee perustellusti vastaamaan miehen kysymyksiin kuolemasta, joka lähestyy. Vaikka vastaukset ovat vain arveluja, ne perustuvat uskomuksiin, jotka mieskin tunnistaa.
Konservaattori kertoo lähisukulaisista, jotka yrittivät hallita häntä, repostella hänen kohtaloaan ja tuhota hänet. Mies katsoo heidän hajottaneen jopa hänen avioliittonsa.

Nämä kaksi kertomusta sopivat hienosti yhteen, sillä ne kumpikin käsittelevät yksinäisen miehen oloa ja sitä miksi hän on niin yksin. Strindberg oli kuulemma meinannut Harjannostajaisista näyttämölle sovitettuakin versiota, mutta se ei hänen eläessään toteutunut, myöhemmin kertomusta on ruotsalaisen wikipedian mukaan esitetty myös näytelmänä. Lukeminen kesti pari-kolme päivää. Sivuja kirjassa on 172.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti