August
Strindberg (1849 – 1912) kirjoitti monenmoista. Luin häneltä
vuonna 2002 julkaistun, Antero Tiusasen laatiman suomennoksen, joka
sisältää kaksi monologia. Parit sanat näistä teksteistä.
Yksin
(Ensam, 1903) on kertomus, jossa kertoja, luultavasti Strindberg
itse, kuvaa asettumistaan asumaan Tukholmaan vietettyään sitä
ennen aikaa maalla. Hän on viisissäkymmenissä, leskimies ja elää
yksin.
Kertoja
kuvaa Tukholmaa 1900-luvun alussa. Vanha maailma on väistymässä,
reet ja talveksi asennettavat tuplaikkunat ovat korvautuneet uuden
ajan vermeillä. Hedelmiä saa kaupoista ympäri vuoden.
Yksinäisyyden
piinatessa kertoja matkustaa joskus raitiovaunussa saadakseen olla
muitten seurassa ja tuntee mukavana kyynärpäänsä kosketuksen
toiseen ihmisolentoon. Hän kiikaroi parvekkeeltaan tuulessa huojuvaa
metsänreunaa sanoen: ”Tuolla on Ruotsi.” Kiinnostavinta on
kuitenkin ihmisluonto, jota hän pääsee vilkuilemaan kadulta,
ihmisten asuntoihin nähdessään. Sitä tehen sitten taiteilijan oma
luonto sepittää loput. ”Kevät koitti, kohta on syksy”, sano
Strindberg.
Kesäksi
kaupunkiin jäävät vain esikaupunkien köyhät ja kertoja, sillä
kauniit ja rikkaat ovat matkustaneet maalle. Meren rannalla vanha
majuri laskee laineita, lopulta hänet lasketaan hautaan. Kertoja käy
telepaattisia keskusteluja tuttaviensa kanssa tai kertaa mielessään
vanhoja väittelyitään:
Toisinaan
tämä tila laajenee niin että minä joudun kiistaan koko
kansakunnan kanssa: tuntuu että maassa luetaan jo uutta kirjaani,
joka on olemassa vasta käsikirjoituksena; kuulen miten minusta
puhutaan lähellä ja kaukana, tiedän olevani oikeassa ja ihmettelen
vain etteivät muut tajua sitä.
Tykistön
harjoitukset tuntuvat piristävän kertojaa herätellessään hänet
ikihiljaisuudestaan.
Syksy
tuo väen takaisin kaupunkiin. Entinen hälinä rauhoittaa kertojan
ja hän nukkuu paremmin. Hän ei vihaa ihmisiä, hän on heitä
kohtaan yliherkkä – ihottoman sielunsa vuoksi. Kertomuksen lopulla
kertoja selittää yksinoloaan luovalla työllään. Eri vaiheissa
jutustusta kertoja tuo esiin mielipiteitään uskosta, Raamatun eri
painoksista ja kehuu Balzacia ja Goetheä.
Harjannostajaiset
(Taklagsöl, 1906) kertoo nelikymppisestä konservaattorista, joka on
joutunut onnettomuuden uhriksi. Hän makaa vuoteenomana kotonaan ja
horajaa muistojaan hoitajan kuullen. Konservaattori on muuttanut
erilleen vaimostaan ja kaipaa lastaan. Oman ja naapurien elämäin
vastoinkäymiset käydään seikkaperäisesti läpi. Vastapäisessä
talossa asustaa huvilassaan muinainen vihamies, mutta konservaattorin
riemuksi talojen väliin rakennetaan uusi rakennus.
Mies
kertoo tarinaansa sairaanhoitajattarelle, joka vaikuttaa kokeneelta,
kärsivälliseltä ja ymmärtäväiseltä. Hoitaja kykenee
perustellusti vastaamaan miehen kysymyksiin kuolemasta, joka
lähestyy. Vaikka vastaukset ovat vain arveluja, ne perustuvat
uskomuksiin, jotka mieskin tunnistaa.
Konservaattori
kertoo lähisukulaisista, jotka yrittivät hallita häntä,
repostella hänen kohtaloaan ja tuhota hänet. Mies katsoo heidän
hajottaneen jopa hänen avioliittonsa.
Nämä
kaksi kertomusta sopivat hienosti yhteen, sillä ne kumpikin
käsittelevät yksinäisen miehen oloa ja sitä miksi hän on niin
yksin. Strindberg oli kuulemma meinannut Harjannostajaisista
näyttämölle sovitettuakin versiota, mutta se ei hänen eläessään
toteutunut, myöhemmin kertomusta on ruotsalaisen wikipedian mukaan
esitetty myös näytelmänä. Lukeminen kesti pari-kolme päivää.
Sivuja kirjassa on 172.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti