Powered By Blogger

tiistai 27. marraskuuta 2012

Mehis Heinsaar: Epätavallinen ja uhkaava luonto

Virolainen Mehis Heinsaar on vuonna 1973 syntynyt kirjailija, jonka tuotannosta minun piti lukea teos nimeltä ”Herra Paulin aikakirjat”. Mutta koska sitä ei löytynyt kirjastosta, lainasin toisen teoksen, jonka vironkielinen nimi on Ebatavaline ja ähvardav loodus. Kirja on ilmestynyt vuonna 2010 ja suomennettu pikapuoliin sen jälkeen, en saanut selvää onko suomennos ilmestynyt vuonna 2010 vai 2011. Suomentaja on Hannu Oittinen ja kirjassa on tosi upea kuvitus, jonka on tehnyt Priit Pärn.

Kirjan tekstit ovat lyhyitä kertomuksia, novelleja. Pituudella niitä ei ole pilattu, jotkut ovat vain sivun mittaisia. Tarinat kertovat ihmisistä, joille tapahtuu jotain outoa, elämä muuttuu jännällä ja ennalta-arvaamattomalla tavalla. Vaikka tarinoita onkin peräti 28 ja niitten logiikka on surrealistisen tai absurdin tai muuten vain kumman elementin ilmaantuminen kertomukseen, ei kirjailijan voi väittää toistavan itseään. Heinsaar tuntee selvästikin paljon erilaisia elämäntarinoita ja -tilanteita tai ainakin on erinomainen keksimään sellaisia, sillä jo lähtökohtaisesti novellit sisältävät mieltä kiehtovia aineksia. Harmaa, virolainen arkipäivä katujen tallaajineen saa kirjailijan mielikuvituksen kautta uusia, huimapäisiä ulottuvuuksia.

Myönnän olevani erittäin vaikuttunut lukemastani. Heinsaaren lyhyitä novelleja voi tosiaankin verrata Kafkan tai Harmsin vastaavaan tuotantoon. Sanoisin jopa, että Heinsaar pärjää vertailussa mainiosti! Minuun vetoaa tarinoihin sisältyvä huumori, en ahdistu näitä novelleja lukiessani, ne ovat pikemminkin kutkuttavia, vaikka usein käydäänkin Tuonelan porteilla ja joskus mennään vähän pidemmällekin. Tykkäsin eniten novelleista Endel Lippmaan lähtö, joka kertoo fyysikkoakateemikon retkestä oikeaan aivopuoliskoonsa sekä novellista Rokokoon paluu, jossa taas rokokooasiantuntija muuntuu oman alansa instrumentiksi. Novellissa Viron luonto on rehevää luonnonkuvausta jokseenkin yllättävässä ympäristössä.

Kirjassa on 150 sivua ja luin sitä kolmena päivänä. Näitten novellien kanssa olisi ehkä hitaampi lukeminen antoisampaa, sillä tarinat herättävät paljon kaikenlaisia ajatuksia, joita olisi hyvä pohtia ajan kanssa, eikä vetäistä kaikkea kerralla kitusiinsa. Luin kirjan osana lukion lukudiplomihaastetta, sen takia olisi pitänyt olla se Herra Paulin aikakirjat, jota ei sitten ollut.

6 kommenttia:

  1. Hmm, olen tuon Herra Paulin aikakirjat lukenut enkä siitä erityisemmin pitänyt, liiallisen sekoileva absurdismi tyylilajina ei ole oikein minun makuuni. Eikä siinä ollut Priit Pärnin kuvia jotka kyllä parantavat kirjaa kuin kirjaa.

    VastaaPoista
  2. On todellakin vaikea ruveta vertailemaan saman kirjailijan eri kirjoja varsinkin kun vertailemassa olisivat lukijat, jotka ovat lukeneet keskenään eri kirjat. Toisaalta sellainen vertailu saattaisi johtaa johonkin hieman Heinsaaren novelleja muistuttavaan teesi-antiteesi-absurdeesi -neuvonpitoon.

    Vaikea on myös sanoa, onko lukemani kirjan meininki jotenkin liian absurdia ja jos on niin kenelle, missä ja miten niin. Minua lukijana ja ihmisolentona yllättävät todellisuuspakoiset piirteet pääosin ilahduttivat. Arjen kuvaaminen tällaisen eskapismin kautta on lähempänä sydäntäni ja jalkapohjiani kuin vaikkapa murhaamismysteeriot.

    Kuvat kirjassa ovat todellakin aikamoisia. Jostain luin että naishahmot olisivat kuvituksessa "rujoja". Tässä saattaa olla kyse minun katsantotavastani, mutta itse pidän Pärnin naisia oikein viekoittelevina ja viehkoina. Isot kilot tuovat kyllä ongelmia kantajalleen, mutta kuten Heinsaar eräässä novellissaan toteaa: "elämä on elämistä varten!"

    VastaaPoista
  3. Kirjan ulkoasukin jo hieno: kermankeltaiset, helmenharmaat ja seepianväriset paksut sivut ja hieno kuvitus. Kirjaa malttoi tuskin päästää käsistään.

    VastaaPoista
  4. En muista enää noin tarkkaan. Olivatko sivut tosiaankin värillisiä? Aluksi kun katselin kirjaa kirjastossa, siitä syntyi jotenkin lukion tai yläkoulun oppikirjan vaikutelma. Kirjaa lukiessa, kun kuvat nivoutuivat tekstiin, ne alkoivat tuntua voimallisen kiehtovilta. Ihan viime viikkoina olen koettanut muistella sitä rokokoo novellia. Jos kohdalle sattuu, niin ostan kyllä kirjan itselleni.

    VastaaPoista
  5. Olin iloinen, kun huomasin tämän hienon kirjan esittelyn. Pitkästä aikaa kirja, joka on samalla sekä syvällinen että hauska. Jos tuntisi Viron kirjallisuutta paremmin, ymmärtäisi monet viitteet. Kertomuksessa "Kun Hermanni kukkii" oli nuorallatanssikohtaus, joka löytyy myös Jaan Krossilta.Lentäviä lauseitakin jäi käyttöön,mm."Himon ankara lieska poltti tuhkaksi koko rakkausvarannon".

    Kirjan värimaailma aukesi vasta luettuani sen. Miksi tällaisia kirjoja ei tehdä enempää?

    VastaaPoista
  6. Tuo Jaan Kross -viittaus tuntuu sekä kiinnostavalta että ärsyttävältä. On toisaalta kiinnostavaa kuulla, että novellien tapahtumilla voi olla yhtymäkohtia muuhun kirjallisuuteen. Toisaalta tuntuu ärsyttävältä mikäli olisi tarpeen tietää nuo viittaukset voidakseen kunnolla nauttia novelleista. Onneksi osasin nauttia niistä sellaisenaankin! Jaan Krossilta olen kuunnellut vain osia kuunnelma(sarja?)na esitetystä Mesmerin piiristä.

    Toivottavasti tulossa on lisää vastaavanlaista Heinsaarelta, olisi myös mukava mikäli kirjailijan ja kuvittajan yhteistyö voisi jatkua.

    VastaaPoista