Suomen kirjallisuuden suuri Pentti
Saarikoski (1937 – 1983) kirjoitti runoja useamman kokoelman.
Vuonna 2004 julkaistiin ensimmäisen kerran kaikki runokokoelmat käsittävä laitos, jonka toimitti
Mikko Aarne. Kirjasta löytyvät ilmoituksen mukaan kaikkien
Saarikosken runokokoelmien runot kokoelmittain järjesteltynä
ensimmäisen painoksen mukaisessa asussa sekä runoja kokoelmien
ulkopuolelta. Lisäksi lopussa on kirjan toimittajan kuvaus
Toimitusperiaatteista. Sisällysluettelon jälkeen kirjassa on
myös Runojen nimen ja alkusäkeen mukainen hakemisto.
Vaikka en ollut aikaisemmin kovinkaan
paljoa lukenut Pentti Saarikosken tekstejä, tiesin kuitenkin
miehestä jotakin kuten useimmat ikäluokkani suomalaiset. Muistelen
nähneeni kuvan Saarikoskesta kalevalainen patalakki päässä.
Tiedän, että hänen hautansa on Uuden Valamon kalmistossa. Osaan
jotenkuten ulkoa yhden hänen runoistaan. Olen kuullut hänen
runojaan Muksujen esittäminä lauluina ja lukenut hänen
laatiminaan käännöksinä Henry Millerin Marussin kolossin,
Gunnar Ekelöfin Epätasaiset runot ja
Homeroksen Odysseian.
Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun luin Saarikosken runoja
ja kun kerran olin tuon ison pokkarin hankkinut, niin vetäisin ne
sitten kaikki kuudessa päivässä, n. 560 sivua.
Tein
lukiessani muistiinpanoja, jotka välillä lukaistuina vaikuttivat
ihan järkeviltä, mutta loppua kohden totesin, että minulta on
tainnut jäädä yhtä sun toista tajuamatta. Saarikosken viimeiset
kolme kokoelmaa vaikuttivat vetäisevän siinä määrin maton alta
aikaisemmista arveluistani, että olisi hupsua niitä ruveta tähän
ylös kirjaamaan. Lukemastani kokonaisuudesta syntyy kuitenkin
laajempi kuva runoilija Saarikoskesta. Sen myötä runoilija rakentaa
itselleen lymypaikkoja, joista tarkkailla meitä, jotka häneen
yritämme tutustua. Toisaalta kuvasta muodostuu aina vain todempi,
paljon lukenut runoilija pitää itse itseään tietämisensä
summana, joten kaiken sen ymmärtäminen kuuden päivän lukemisella
ei olisi erityisen uskottavaakaan. Kuitenkin jo sen perusteella mitä
runot lukemalla voi päätellä, Saarikoskelta lienee odotettu aika
suuria, eikä hänellä välttämättä ole ollut paljoakaan sitä
vastaan. Runoissaan hän samaistuu kirjallisiin hahmoihin,
kirjoittajiin, ajattelijoihin. Antiikin Hellaan mytologia on häntä
lähellä, suuri hahmo vaikuttaa olleen myös filosofi Herakleitos,
josta Saarikosken mukaan käytettiin nimeä hämärä.
Saarikosken
ensimmäiset runokokoelmat Runoja ja
Toisia runoja ilmestyivät
molemmat vuonna 1958. Olin havaitsevinani runoissa tietoista
loppusointujen välttelyä. Runoilija kertoo tarvitsevansa
kirjallisuutta ja kirjoittamista purjehtiakseen itsensä luota
itsensä luokse, luiselta rannalta toiselle. Vuonna 1959 ilmestynyt
kokoelma Runot ja Hipponaksin runot sisältää
Saarikosken laatimia käännöksiä Vähässä-Aasiassa 500-luvulla
eKr. eläneeltä, pilkkarunoihin erikoistuneelta Hipponaks-nimiseltä
runoilijalta säilyneistä tekstikatkelmista. Merkillepantavaa on,
että Saarikoski oli kiinnostunut tästä kotikaupungistaan
karkoitetusta rentturunoilijasta. Mitään erityisempiä vibraatioja
nämä varhaiset kokoelmat eivät minussa herätä. Vuonna 1961
julkaistu kokoelma Maailmasta sen
sijaan hätkäyttää runolla Hullun miehen hevonen.
Mistä se ilmestyy kaiken hämärän symboliikan keskelle, siitä en
saa kuolaimista kiinni.
Jonkinsortin
keskivaihe Saarikosken runotuotannossa alkaa nähdäkseni vuoden 1962
kokoelmasta Mitä tapahtuu todella?
Alun poliittiset aiheet tuntuvat yllättävän ajankohtaisilta,
varsinkin kun niitten jälkeisten runojen omakohtaisuus ja
katkelmallisuus tuovat mieleen Hipponaks-runot, mutta eivät tunnu
erityisen kiinnostavilta. Tässäkin kokoelmassa on hittinsä,
keskellä kokoelmaa runo, joka alkaa sanoilla minä
rakastan sinua niinkuin vierasta maata. Tyylilaji
muuttuu kuitenkin, kun runoilijalta alkaa tulla tekstiä poliittisen
tilanteen kiristyessä. Seuraava kokoelma nimeltä Kuljen
missä kuljen, vuodelta 1965,
tarjoaa mielestäni jonkinlaisen, tervetulleen selityksen Saarikosken
runoudelle. Tosin luettuani kirjan kaikki runot, tajusin käsittäneeni
sen selityksen väärin, minkä tämän tekstin lukija ystävällisesti
ottakoon huomioon. Kokoelman ensimmäisessä runossa Saarikoski
huomauttaa, ettei hän tiedä mitä tapahtuu todella. Hän myös
kertoo astuvansa samaan virtaan kahdesti, vaikka kolmestikin.
(Wikipediasta katsoin, että Herakleitos sanoo ihmisen astuvan samaan
virtaan vain kerran.) Käsitin tämän lukiessani niin, että
kirjoittaja pidättää itsellään oikeuden vaihtaa mielipiteitään
(kuten hän sittemmin on tainnut joutua tekemäänkin), mutta
Saarikosken viimeisten kokoelmien perusteella kyse saattaa olla
jostain ihan muusta (kuten on Herakleitoksellakin). Joka tapauksessa
Kuljen missä kuljen -kokoelman
kautta muodostuu lukijalle eräänlainen runoilijan omakuva, josta
näkyvät hänen arkinen elämänsä, horjuva taloutensa ja tiensä
runoilijana. Kokoelmasta löytyy se runo, jonka entuudestaan osasin.
Se alkaa sanoilla Television ohjelma on loppunut.
1960-luvun
puolivälin jälkeen ilmestyivät kokoelmat Ääneen
(1966), Laulu laululta
pois (1966) ja En
soisi sen päättyvän (1968).
Niissä liikutaan Helsingissä, Romaniassa ja kesäasunnolla.
Runoilija on kommunisti, jonka tie valitsi. Kommunistina on uljasta
puhua, mutta kommunistilla on paha olla. Runoilija suoristaa
selkänsä, turhat puheet putoavat harteilta ja taivaalle syttyy
punainen tähti.
Runokokoelma
Katselen Stalinin pään yli ulos ilmestyi
vuonna 1969. Vähänkin historiaa tunteva immeinen huomaa, että
siinä puhutaan ajankohtaisista poliittisista asioista, mutta ei
mainita lainkaan Tšekkoslovakian
miehitystä. Tämä johtunee siitä, ettei miehitystä (elokuussa
1968) ollut vielä tapahtunut silloin, kun runot on kirjoitettu
(kesällä 1968). Suurin osa kokoelmasta kertoo Islannin matkasta.
Kenties Saarikoski on tavoitellut samaa sisäistä
matkakertomuksellisuutta kuin Henry Miller kirjassaan Marussin
kolossi.
Ohi kumminkin kolisee. Pitkän kokoelman loppuosakin on lähinnä
viihteellistä lueskeltavaa.
Kokoelmissa
Onnen aika (1971) ja
Alue (1973)
runoilijalla on aika lailla siipi maassa. Entinen ärhäkkyys on
tiessään. Alue tarkoittaa lähiötä, jossa runoilija asuu.
Yhdyskuntarakentaminen, jolle runoilija kenties DDR:ssä olisi
osoittanut suosiotaan, herättää Suomessa hänessä
vastenmielisyyttä.
Saarikosken
runotuotannon loppuhuipentuma ovat kokoelmat Tanssilattia
vuorella (1977), Tanssiinkutsu
(1980) ja Hämärän
tanssit (1983). Runoilija
Saarikoski ottaa etäisyyttä kommunismiin, puhuu mieluummin
Trotskista kuin Stalinista. Herakleitos ja antiikin tarujen Herakles
putkahtelevat esiin, samoin asteekkien sulkakäärme, Quetzalcoatl.
Vuorelle on runoilija varustanut tanssilattian, kuka siellä tanssii
ja mitä se tarkoittaa, sen selittäminen tuntuisi spoilaamiselta,
sitä paitsi tiedänkö minä sen todella? Tanssiinkutsu
alkaa jouluaiheella ja sisältää
rekilaulun pätkiä. Myös vanhoja kavereita muistetaan. Viimeinen
kokoelma, Hämärän tanssit,
vaikuttaa viimeiseltä. Siinä runoilija käy sienimetsässä, tapaa
vanhan tuttavansa, opettaa harakoille tapoja, nousee vuorelle ja
pohtii ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä.
Kirjan
lopussa on runoja kokoelmien ulkopuolelta. Sieltä löytyvät vessa,
vesiposti keittokomero ja huone ynnä
muita tunnetuita. Mukana ovat myös Saarikosken viimeiset
julkaistaviksi tarkoitetut runot.
Jännä tuo sinun tapasi antaa tekstin tulla ja mennä tajuntaan, käännähtääkin, jos jokin hiukan vihjaa uuteen suuntaan. Paljon on Saarikoskesta kirjoitettu ja löpisty. Ihme mies, tunnettu viinamäellä viihtyjä, löytänee lukijoita vielä pitkään.
VastaaPoistaOn tuon pituisessa kirjassa vihjeitä moneen suuntaan. Mistäpä sitä tietää mitkä niistä on tarkoitettu missäkin mielessä tulkittaviksi. Mutta luettu on.
PoistaLisään vielä, että viisastelematon lukutapasi puhuttelee. Minulle tulee sellainen olo tekstistäsi, ettet asetu lukemasi yläpuolelle, vaan katselet, kuuntelet ja otat vastaan. Sitten kerrot konstailematta vaikutelmasi meille, jotka seuraamme blogiasi. Kiitos!
PoistaItselläni on jonkin verran kokemuksia Saarikoskesta etenkin prosaistina ja kääntäjänä. Olen jopa haastatellut miestä silloin, kun Odysseian suomennos oli vasta ilmestynyt. Nauhat ovat tallessa SKSn kirjalija-arkistossa, ehkä myös Tampereen yliopiston kirjastossa, koska tuotin aineistosta laudaturseminaarityön. Siksi toiseksi Antti Jalavan Asfaltblomman ilmestyi sekin suomeksi Saarikosken kääntämänä, mikä piti minut hereillä kuten kaikki muu ruosukirjallisuutta koskeva 1980-luvun mittaan.
Paljon on sittemmin tapahtunut. Saarikosken nerous suomentajana on kolhiintunut. Hän otti käsittääkseni liiallisia vapauksia eikä ehkä ollut edes niin kielitaitoinen kuin pitkään uskottiin. Katovaista on mainen kunnia...
Runoilijana hän lienee parhaiten säilyttänyt arvonsa. Hämärän tanssit, Tanssilattia vuorella ja se kolmas löytyvät hyllystäni. Palaan niihin aika ajoin ja ymmärrän milloin mitäkin.
Konstailemattomuudesta voisin sanoa, että olen huono valehtelemaan, pakko yrittää pysytellä useimmiten totuudessa sellaisena kuin sen ymmärrän. Se miten ihmiset minut käsittävät voi tietysti johtaa kulloisenkin käsittäjän hämäriinkin tansseihin. Olen tietysti silloin asiasta osittain vastuussa, mutta toivottavasti tahattomasti.
PoistaLuin tuon tekstini kirjoitettuani joitakin netistä löytyviä mielipiteitä Saarikosken runoista. Ne poikkesivat toisistaan ja minun lukukokemuksestani joiltakin osin mutta oli niissä jotain samaakin. Ei Saarikoski minun mielestäni siitä pahimmasta päästä runoilijoita ole. Monista runoista löysin ainakin jonkinlaisen ajatuksen, mitä ei kaikkien suurten runoilijoitten tuotteista aina arvaa mennä vannomaan.
Oliko Saarikoski nero? Näitten runojen perusteella syntyy se vaikutelma, että hänen odotettiin olevan nero. Onhan se miehestä kiva kun silitetään myötäkarvaan. Vaikka hän itse asettuikin helposti vastakarvaan ja vallankumouksen puolelle. Runojen perusteella ei selviä mitä Saarikoski vallankumouksella tai kommunismilla tarkoitti.
En muuten tajunnut, että viimeiset kolme kokoelmaa olikin vissiin kirjoitettu Ruotsissa? Lukemassani kirjassa ei ollut erityisen paljon taustatietoa, ei edes lyhyttä kuvausta runoilijan elämästä.
Ne hämärät tanssit ja pari muuta kokoelmaa Saarikoski kirjoitti Tjörnin saarella Göteborgin edustalla. Siellä hän eleli joitakin vuosia Mia Bernerin kanssa, joka kirjallisuudentutkijan vinkkelistä ja muutenkin on paljastanut kummia puolia Saarikosken neroudesta.
VastaaPoistaJööterporissa päin! No, se selittää ne runojen kalasatamakuvaukset. Vuori tuntuu myös kaukaa haetulta suomalaisessa maisemassa. Ruotsiin se saattaa vaikka sopiakin. Elokuvien perusteella Ruotsissa on jylhiä maisemia.
PoistaHyvä teksti. Raamatun vaikutuksen olet jostain syystä jättänyt pois. Tähänastisten runojensa selitysosassa Saarikoski sanoo: "Kirkkoraamatun kieli on vaikuttanut paljon runokieleeni, eikä se ole yllättävää, minä kasvoin kirkon kupeessa." Pekka Tarkka puolestaan sanoo, että Raamattu oli nuoren Saarikosken tärkein kirja.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Ja anteeksi että vastaan vasta nyt, kun en sitä aikaisemmin huomannut.
PoistaEn muista miten paljon mahdoin huomatakaan Raamatun kielen vaikutusta. Sitä paitsi onko Raamatun kieli kaikilta osin kovin erilaista kuin antiikin ajattelijoitten käyttämä?
Minä kun en ole mikään kirjallisuuden asiantuntija, enkä toivottavasti sellaiselta edes vaikuta, en tiedä Raamatustakaan kovin paljoa. Uskon kyllä Jumalaan ja kuuntelen aamuhartauksia ja käyn toisinaan kirkossa, mutta Raamattua kirjana en ole koskaan läpi lukenut, sieltä täältä vain jotakin. On vaikea sanoa, kehen eurooppalaiseen Raamattu ei olisi vaikuttanut.
Sen haluan vaikutteista vielä lisätä, että jonkinlainen väinämöismielikuva noista viimeisistä runokokoelmista vahvistuu. Tarkoitan varsinkin Kalevalan runoa Väinämöisen lähtö.
Valmistelen aiheesta väitöskirjaa, joten sen takia se on tässä esillä. Kyllä ne raamattuvaikutteet hyvin erottuvat sielä antiikin muista vaikuttajista.
VastaaPoistaMutta niin kuin sanottu, mukavasti kirjoitat. Pätee muihinkin teksteihin kuin Saarikoski-juttuun.
En epäile, etteikö raamatuntuntija tunnistaisi vaikutteita. En luultavasti osaa selittää mitä haluaisin sanoa. Ajattelen, että Raamatun tekstikin sisältänee vaikutteita muista oman aikansa kirjoituksista, joten lienee siinä mielessä vaikeata yksilöidä vaikutteitten lähteitä sikäli kuin on kyse pelkästä tyylistä tai esitystavasta, mitä ymmärtäisin "runokielellä" tarkoitettavan. Toisaalta minun tietämykseni antiikin kirjallisuudesta on aivan yhtä ohut kuin Raamatun osalta.
PoistaKun antiikin tekstejä on suomennettu, voisin kuvitella suomentajien eräänä tärkeänä vertailukohtana (ja ehkäpä mallinakin) olleen Raamatun tekstien olemassa olleet suomennokset ja niissä käytetty kieli. Niinpä on mahdollista, että kaikki antiikkinen kirjallisuus, jota on suomennettu, saattaa tahattomastikin sisältää raamattua tapailevaisia rakenteita? Vaikka tuossa yllä ovatkin puheena Saarikosken omat runot, niin Saarikosken työskentelyä kääntäjänä kuvaavat mielestäni jännästi hänen laatimansa Odysseian suomennoksen esipuhe sekä vähäisemmässä määrin Ekelöfin runojen suomentamiseen liittyvät kommentit Epätasaiset runot -kokoelman lopussa.
Tjörn -saari sijaitsee n. 50 km Göteborg´sta pohjoiseen. Maakunta on Bohuslän, joka ulottuu Hallannista Norjaan. Jylhiä merenrantakalliota, suolainen Skagerrak valaineen kaikkineen. Itse asun naapurisaarella.
VastaaPoistaSaarikoskea näki usein mantereen lähikaupungissa ostoksilla ja ihmisten kanssa juttusilla.
Mia Berner toimitti mm. teoksen, joka sisältää Saarikosken kirjeitä ja se ilmestyi vuonna 1993 (P. Saarikoski; Din Pentti).
//Eija
MIelenkiintoista kuulla! Hommasin itselleni juuri 300-sivuisen kirjasen Antiikin runoutta ja draamaa, joka sisältää Saarikosken tekemiä suomennoksia antiikin teksteistä. Saahan nähdä milloin siihen ennätän paneutua. Ehkä kesemmällä. Nyt sataa vielä lunta niin että kolahommia riittää.
PoistaMia Bernerin haastattelua näin jokin aika sitten pienen pätkän, harmi etten huomannut katsella alusta asti. Se oli niitä haastatteluja, joissa nautitaan välillä kahvit kuvausryhmän kanssa ja voi vähän sauhutellakin.
Satutko tietämään onko siellä Tjörnin saarella todella olemassa jokin vuori tai vastaava kukkula, jota Saarikoski käytti maisemana viimeisten kolmen kokoelmansa runoissa? Vuorelta avautui kuulemma näkymä kylään.
Voi, koko Bohuslän on täynnä vuoria/kallioita! Kiipeät ylös ja näkymät ovat huimat. Saarikoski asui täällä:
VastaaPoistahttp://www.tjorn.se/kulturturismfritid/naturochfriluftsliv/naturochkulturguide/valsangsstrand.4.5ddc29ac1374e11cf5e80002925.ht
Tässä on muutamia artikkeleita ruotsiksi:
http://tidningenkulturen.se/index.php/film/essaeer-om-film/8519-pentti-saarikoski-pa-tjoern
http://www.gp.se/bostad/1.818918-har-rader-frid-och-stilla-galenskap?m=print
http://www.dalademokraten.se/kultur/mannen-med-ikarosvingarna
//Eija
Parhaimmat kiitokseni näistä linkeistä!
PoistaSain kohtalaisen helposti luettua tuon Dalademokratenin artikkelin. Tidningenkulturen kirjoittaa sen verran kuvailevasti, että pitäisi lukea sanakirjan kanssa.
Artikkelissa Här råder frid och stilla galenskap on mainittu, että Saarikosken kolmen viimeisen runokokoelman runoissa talo ympäristöineen on mukana. Minulle tuli runoja lukiessa tunne siitä, että runoilija todellakin kuvaa jotain ihan tiettyä taloa, tiettyä vuorta, tiettyä kalasatamaa. Tällä on minun mielestäni merkitystä siinä mielessä, että siitä voi ainakin kuvitella päättelevänsä miten Saarikoski sepitti runonsa. Ne eivät siis olleet mitään fiktiivistä sepitettä vaan kuvausta todellisista tapahtumista runollisesti väritettyinä. Näin ainakin itse arvelen. Tietysti mukana runoissa ovat myös Saarikosken ajatukset, hänen tietonsa, hänen lukemansa monenlaiset tekstit ja hänen poliittiset, mystiset ja filosofiset näkemyksensä. Mutta jotenkin runoissa on kouriintuntuvana mukana todellisuus, se mikä tapahtuu, runoilijaa ympäröivä fyysinen maailma.
Nyt pitää katsoa miten miesten viestihiihdossa käy. Ruotsin naiset saivat hopeaa! Onnittelut sinne Ruotsiin!