Skotlantilainen Hector Hugh Munro
(1870 – 1916) kirjoitti lyhyitä tarinoita nimimerkillä Saki.
Luin hänen tarinoistaan koostetun suomennosvalikoiman nimeltä Avoin
ikkuna ja muita tarinoita. Suomentaja on Mervi Hämäläinen,
esipuheen kirjoitti Erkka Leppänen ja kirja julkaistiin
vuonna 2015.
Kirjaan on otettu mukaan ennen muuta
Sakin fantasia-aineksia sisältäviä tekstejä. Mitä fantasialla
kirjallisuudessa tarkoitetaan, en tiedä, mikä on fantasian ja
surrealismin ero, en tiedä sitäkään, kirjastossa tämä teos
löytyi fantasiahyllystä. Joskus aikoja sitten taisin kuunnella
Sakin teksteihin perustuvia kuunnelmia radiosta, ainakin muistan
lukeneeni lehdestä arvion niistä kuunnelmista. Käsitykseni mukaan
Saki käytti sanallista sukkeluutta tavalla, jolla hän sai
muljautettua asiat eriskummalliseen tarkastelukulmaan. Tässä
kirjassa on monia esimerkkejä hänen sanailustaan, joka näyttää
elegantilta, mutta peittää alleen pirullisen juonteen. Edellä
sanottu näyttäisi pätevän myös tarinoitten luonteeseen –
hyvien loppuratkaisujenkin takana lymyää anarkia hymistelyn ja
marjakuusien maailmaa kohtaan. Brittiläisen hienomman väen elämä
näyttäytyy siten sietämättöminä teekutsuina, tenniksen- ja
bridgenpeluuna, ajantappamisena, joka vertautuu jonkinlaiseen
itsealisteiseen kidutukseen. No, ehkä vähän liioittelen, mutta
nevermind. Täytän blogini tyhjyyttä joutavalla jaarittelulla.
Pari itseäni kiinnostavaa huomiota
tarinoista. Sakin tarinoitten nk. fantasia-aines näyttäisi usein
kantavan sisällään outojen henkisten kykyjen tai vinksahtaneitten
uskontojen teemoja. Yliluonnollisuus, myyttiset hahmot,
kuolemanjälkeinen elämä pintautuvat näkyville monessa tarinassa.
Saki ei sorru kertomaan näistä asioista liian tarkasti, mikä
antaisi lukijalle mahdollisuuden väittää vastaan. Hän jättää
tilaa lukijan mielikuvitukselle, kuten viimeisessä tarinassa
kehotetaan jättämään hiirenloukkuun juuston oheen tilaa hiirelle.
Toinen huomioni on lasten rooli
tarinoissa. Toisinaan lapset ovat viattomia kuin lemmikkikanit,
jolloin heidät on helppo vaikka pistellä poskeensa. Toisissa
tarinoissa taas lapset ja nuoret ihmiset ovat yhtä sisällä ihmisen
kaksijakoisuuden pahemmalla puolella kuin aikuisetkin. Sakin lapset
eivät siis ole ainoastaan juustona loukussa vaan he myös
asettelevat omia loukkujaan tai ainakin valmistautuvat niin tekemään.
Ja tässähän tätä blaablaata tuli
taas esitettyä. Ihan kiva kirja eikä ollut pitkäkään, vain 102
sivua ja mainokset päälle. Kun pääsin oikein lukemiseen hajuun,
sujahti kirja reilussa päivässä. No mitä, laitan tähän loppuun
mielestäni hienon näytteen tekstistä:
Valittavaan huutoon tiivistyi jäätyneen
maailman koko nälkiintynyt, kylmä kurjuus sekä luonnon säälimätön,
saaliinhimoinen raivo, joihin sekoittui muita lohduttomia ja
koskettavia melodioita, joita kuulijat eivät kyenneet nimeämään.
(Cernogratzien sudet)