Molière (1622 – 1673) kirjoitti suosittuja komedioja. Luin vuonna 1959 ilmestyneestä kirjasta Komedioja II hänen viimeiseksi jääneen näytelmänsä, jonka Otto Manninen suomenti nimellä Luulosairas. Alkuperäiseltä nimeltään Le Malade imaginaire -näytelmän ensiesitys tapahtui vuonna 1673 nimellä. Kerrotaan, että Molière olisi tämän näytelmän jonkin esityksen aikana saanut verensyöksyn, jonka seurauksena sittemmin menehtyi. En ollut näkemässä, joten en mää vannomaan.
Luulosairas kertoo varakkaasta miehestä, joka kärsiin monenlaisista vaivoista. Ainakin häntä sen mukaan lääkitään ja hoidetaan. Näytelmässä vihjaillaan, että mies on oikeastaan terve, mutta hän uskoo itseään hoitaviin lääkäreihin, jotka väittävät miehen olevan kuolemanvaarassa. Käsitän asian niin, että 1600-luvulla elettiin aikaa, jolloin antiikista ja keskiajalta periytyneet lääketieteen keinot alkoivat joutua uuden, tieteellisen lääketieteen jalkoihin. Molière viittaa näytelmässään mm. verenkierron periaatteen käsittämiseen, joka noihin aikoihin oli tapahtunut. Näytelmässä nuori lääkäri, jota kuvaillaan hidasoppiseksi eikä juuri sen nopeammaksi älyltäänkään, asettuu lujasti puolustamaan konservatiivisen lääketieteen käsityksiä. Aikakauden lääkäreistä ja lääkitsijöistä annetaan kuva puoskareina, joille tärkeintä on latinan ja kreikankielinen terminologia ja oma toimeentulo.
Lääkäreitten tehtävänä näytelmässä on antaa sellainen hoito, mikä kuhunkin vaivaan on oppien mukaan kuuluva, sikäli asia ei kai olekaan muuttunut? Kun hoito on taudinmäärityksen mukaista, on potilas hoidettu ja palkka ansaittu. Molièren kritiikki kenties kohdistuukin jo tuolloin vanhanaikaisina pidettyihin hoitomuotoihin, kuten suoneniskuihin ja peräruiskeisiin. Tosin kyllähän nykyäänkin taidetaan pitää hyvänä, että vanheneva herrahenkilö luovuttaa vertaan, se kun tahtoo vanhemmiten paksuuntua, eivätkä peräruiskeetkaan liene ihan mahdoton hoitokeino, peräpuikoista puhumattakaan?
Molièren luulosairas kärsii tajuamattaan paitsi turhasta lääkityksestä myös uudesta vaimosta, joka hamuilee hänen rahojaan. Varakas herra on kitsaaksi ihmiseksi omituisen hyväuskoinen luottaessaan niin vankasti häntä nylkeviin lääkäreihin ja rahoja kärkkyvään uuteen vaimoon. Tosin tyttärensä hän on valmis naittamaan nuorelle lääkärille, jotta saisi palvelut perhepiiristä. Tämä on taloudellista järkeilyä. Tytär vain sattuu olemaan aidosti rakastunut ihan toiseen miekkoseen, jonka on tavannut teatterissa. Mikäli kyseessä olisi Brechtin näytelmä, osoittautuisi teatterirakastettu pelkäksi rakkauden pahvikulissiksi ja nuori hidasälyinen lääkäri vanhanaikaisine hoitomuotoineen tarkasti talousasiansa ja sitä tehen sitten myös perheensä hoitavaksi kelpo kansalaiseksi. Se että näin ei ole, ei kuitenkaan vähennä Molièren sanoman tehoja, häneltä riittää pohdittavaa lääkkeistä meidänkin päiviimme. Näin Molière vastaa rikkaan herran veljen järkeä puhuvalla suulla, mitä sairastuneen sitten pitää tehdä, jos lääkkeet kerran voivat olla niin peräti turmiollisia:
Ei mitään. Ei muuta kuin pysyä levossa. Luonto itse korjaa vähitellen häiriön, johon se on joutunut, kunhan saa meiltä rauhassa toimia. Meidän levottomuutemme ja malttamattomuutemme tärvelee kaiken, ja enimmät ihmiset kuolevat lääkkeisiinsä eivätkä tauteihinsa.
Minä muuten sain influenssarokotteen Siilinjärven tk:sta viime viikolla! Toivon, että koronarokotteet toimivat. Intialaiset, kiinalaiset ja venäläiset rokotteet kuulostavat kiinnostavilta. Luin kirjan eilen illalla ja tänä aamuna. Helppolukuista ja toimivaa tekstiä satakunta sivua.
