Minna Canth: Ihmisen kuvia

Tilasin itelleni tämmöisen Minna Canthin novelleista kootun valikoiman, jota kirjassa kutsutaan kokoelmaksi. Minna Maijala valitsi novellit puheena olevaan teokseen ja hän myös itse kirjoitti alkuun evästetekstit Lukijalle ja Minna Canthin kirjalliset ihmiskokeet. Näistä ensimmäisessä Maijala toteaa, että Minna Canth halusi vaikuttaa teksteillään. Hän toi esille epäkohtia, jotta niihin puututtaisiin. Jälkimmäisessä tekstissä Maijala tarkastelee Canthin novellien tyyliä ja aiheita yhteydessä muuhun aikansa kirjallisuuteen ja tieteeseen. Ilahduin siitä, että Maijala nostaa esiin paheksunnan, joka kohtasi Canthin novellien ja näytelmien köyhemmän kansanosan kuvaamista. Jotkut olivat sitä mieltä, että köyhiä kuvataan kuin porvarisväkeä. 1880-luvun luokkayhteiskunnassa köyhät ja sairaat ja muuten ”paremmista” poikkeavat haluttiin pitää erillään tästä paremmasta väestä – enkä näe tämäntapaisen asenteen vielä miksikään muuttuneen.

Kuoleva lapsi. (1887) Eevi on kärsinyt hivutustaudista koko pienen ikänsä. Äiti hoitaa Eevin lisäksi perhettä ja koettaa saada leivän riittämään. Taivasuskoa tarvitaan. Neulamäki ei muuten ole mikään vuori, vaikka onhan sinne polkemista, jos pyörällä yrittää.

Epäluulo. (1891) Elli alkaa epäillä miestään rikoksesta. Mies onkin selkein epäilty, jos vähänkään kuka hyötyy -periaatetta sovelletaan eikä hänen alibinsakaan kovin eheältä vaikuta. Elliltä menevät hermot pikavauhtia. Intensiivinen kertomus.

Lääkäri. (1891 – 1892) Maijalan jälkimmäinen alkuteksti käsittää väliotsikon Kirjallisuus ihmislaboratoriona. Se sopii erinomaisesti tähän vaikuttavaan kuvaukseen vankilaan suljetusta nuoresta neitosesta, joka muistuttaa sosiopaattia (ainakin siten kuin termin itse ymmärrän). Puhe maan laadusta neitosen asuinpaikan, Kurjalankorven, osalta voisi sopia vaikka Siilinjärveen!

Ystävykset. (1890) Ikupeliystävyyden kuvaus eli nuoren Siirin kärsimykset. Ystävyyden kannattelevasta voimasta alas yksinäisyyden alhoon. Tosi kiva novelli!

Agnes. (1892) Ihan aluksi luvin tästä novellista tai pienoisromaanista valmistetun selkomukautuksen. Sen luettuani tuntui aika raskaalta ruveta lukemaan itse novellia, kun aihe ei tuntunut kiinnostavalta. Canthin vanhahtava suomen kieli oli kuitenkin niin hauskaa ja novelli niin ilmavasti kirjoittettu, että kyllä minä sen sain läpilukaistua. Agnes – tai tekisi mieli sanoa Aunes, sillä niin tuttavalliseksi hänen kanssaan tulin – on alunperin samasta pikkukaupungista kuin Liisi, he ovat olleet koulutovereitakin, mutta maailma on vieroittanut Agneksen Pietariin, jossa hänestä on sukeutunut lämminverinen maailmannainen, suoranainen manaatti – eikä kun maneetti, siis miehiä puoleensavetävä. Liisin mies Antti ihastuu oikopäätä Agnekseen ja Liisi kahahtaa mustasukkaiseksi. Antti ei anna kuoleman tulta vaan tarjoaa tulta Agneksen papyrossiin ja koko novelli pysyy maanpäällisenä kujanjuoksuna toisin kuin välillä lukaisemani samanaiheinen Tolstoin Kreutzer-sonaatti, jonka viritykset käyvät minun makuuni ylikireiksi. Koska kerran Agneksen on tulkittu edustavan modernia naista, tahtoisin kysyä, että entäs sitten Liisi? Agneksen kaltaisia harakoita on aina ollut, mutta Liisin hän saa ajattelemaan asioita monelta kantilta ja minusta juuri se Liisissä tapahtuva muutos pikkukaupungin lukkoonlyötyjen ajattelutapojen piiristä oman luovan järkensä käyttäjäksi kelpaa malliksi modernille naiselle.

Kauppias Roller. (1887) Laitan tästä novellista pikku katkelman:
Rautatien rakennukselle hän saapui. Syvää hautaa siellä kaivettiin; hän käveli reunaa pitkin ja katseli alas haudan pohjaan, jossa monet kymmenet työmiehet lapioitsivat multaa ja soraa. He näyttivät onnettoman pieniltä siellä missä seisoivat harmaissa ryysyissään alhaalla multaseinien välissä, saviliejua ja ruskeata lätäkköä puolisääreen saakka.
Ensimmäiset BCR-fanit, jotka olivat ommelleet värikkäitä skottiruutuja vaatteisiinsa, näin muuten Snellun puistossa, aika lähellä Minna Canthin perillisten kauppaliikettä.

Missä onni? (1895) Hilma päätyy Tuusniemeltä Tampereelle rikkaan tehtailijan puolisoksi, mutta vasta ravakka konkurssi opettaa hänelle luuvalon kautta mitä onni on.

Hullu-suutari. (ajoittamaton) Karrikoitu kuvaus karkeasta isäntäväestä. Tämän pienen novellin paras anti on kertojan loppumietteissä viimeisellä sivulla. Varmimmin menestyy, kun pyrkii lukeutumaan keskivertoon.

Eräänä sunnuntaina. Ote Katri Ikäheimon päiväkirjasta. (1888) Kaiken elämän mielekkyyttä pohtimaan äsähtävä kirjoittaja käypi kirkossa ja poistuu sieltä kesken saarnan, kun papin vastaukset eivät tyydytä. Hän menee sen sijaan katselemaan ihmisiä kukkulalle, josta näkee sairaalan arkea. Hän toivoo henkisiin sairauksiinkin samantapaista hoitoa. Minä itse lisäisin hoidon tarpeisiin sosiaalisen hoidon, joka edistäisi taitoa tulla toimeen ihmissuvun kanssa.

Kirjassa on 299 sivua, lopussa luettelo Minna Canthin teksteistä julkaisuajankohdan mukaan järjestettynä. Lukeminen kysyi aikaa viikon verran. Välillä lukaisin sen Tolstoin.

Leo Tolstoi: Kreutzer-sonaatti

Venäjän kirjallisuuden suuri Tolstoi kirjoitti vuonna 1889 tahi 1891 ilmipäästetyn kertomuksen nimeltä Крейцерова соната. Voi luonnehtia pienoisromaaniksi tai pitkäksi novelliksi. Luin tästä Eero Balkin vuonna 2011 julaistun uudemman suomennoksen nimeltä Kreutzer-sonaatti.

Luvin tämän Tolstoin pienen ja kerrontateknisesti suuren teoksen, koska olin lukemassa Minna Canthin novellien valikoimaa ja novelli (tahi pienoisromaani) nimeltä Agnes (julaistu vuonna 1892) toi elävästi mieleeni tämän Tolstoin Kreutzer-sonaatin, jota en ollut koskaan lukenut, joten ajattelin, jotta mitähän jos lukisin sen Kreutzer-sonaatin, niin eipähän ainakaan kukaan pääsisi sanomaan, jotta ethän tuota ole edes lukenut koko Kreutzer-sonaattia ja siitä alat mielipiteitäsi julkisuudessa latelemaan. Ennenkuulumatonta! On myönnettävä, että Agnes poikkeaa siinä mielessä tästä Kreutzer-sonaatista, että mustasukkaisuudesta kärsii Canthilla perheenäiti ja Tolstoilla perheenisä. Eroa saattaisi nähdä melko helposti myös siinä, että Canthin perheenäiti on todellakin äiti, kun taas Tolstoin perheenisä vaikuttaa tuskin tuntevan lapsiaan. Muitakin eroja on ja suomalaisittain tekee mieli huudahtaa: ”Eläköön!” rakkaalle isänmaalle ja sen laulujuhlien äidinkasvoille. Dramaattisuus kertomuksissa tuntuisi minun makuuni soveltuvan paremmin ilmiselvästi keksittyihin romanttisiin tarinoihin kuin realistisesti kuvattuihin henkilöhahmoihin oman elonsa sovittamattomassa sopassa.

Kerrontatekniikka on Tolstoilla kyllä aivan ällistyttävästi hallinnassa. Hän luo suuren kertomuksen pienellä sivumäärällä. Totesin tämän jo lukiessani tarinan Polikushkasta. Kreutzer-sonaatti on lähestulkoon monologina etenevä kertomus, jonka tarinan kirjoittanut hahmo kuulee pitkän junamatkan aikana. Vaikka junamatka on pitkä, voisi tämän Tolstoin tarinan esittää kuunnelmana, sieltä täältä voisi vähän nipsiä pois, mutta homma toimisi ja juttu etenisi ylidramaattiseen loppuunsa asti. On totta ja siitäkin pisteet Tolstoille, että jo alkuvaiheessa mies, joka tarinansa junanvaunussa kertoo, tuo selkeästi esiin, että hän on se mies, joka tappoi vaimonsa. Tämä tunnustus sihauttaa ilmat pihalle lukijan toiveista kuulla jokin kertomus, josta voi ryhtyä päättelemään mitä oikein on tapahtunut. Sen sijasta Tolstoi halunnee kiinnittää lukijan ajattelun siihen mitä tästä opimme. Itse asiassa sen opinkin junakertoja tuo esille jo tarinansa alkuvaiheissa. Hän ei usko ihmisen kykyyn rakastaa muuta kuin itseään. Hän näkee avioliiton vain irstailun laillistavana sopimuksena. Hänen ajatusmaailmansa on kypsynyt itämaisen ajattelun suunnille, jonka mukaan kaikki elämä on kärsimystä, kärsimys johtuu elämänjanosta ja kun elämänjano loppuu, kärsimys loppuu. Tietenkin Tolstoi vetää maton alta tältäkin näkemykseltä. Kertomuksensa kerrottuaan mies on niin täynnä häpeää ja katumusta, että kertomuskin loppuu sanaan: ”Anteeksi.”

Opettaako Tolstoi jotakin tällä kertomuksellaan? Olisiko Kreutzer-sonaatti nähtävä samantapaisena ajattelumallina kuin Tolstoin selkeän asiapitoiset Mitä on raha? tai Mitä on taide? tai Tunnustuksia ovat? Tuskinpa vain. Kertomus sisältää opiksi ja ojennukseksi tulkittavia aihelmia, mutta lukijan itsensä pohdittavaksi jää mitä niistä kannattaa ottaa opikseen. En ainakaan minä usko, että 99 % avioliitoista sisältäisi nk. pettämistä. Tosin kirjan alussa on sitaatit Matteuksen evankeliumista koskien huorintekemistä, jonka mukaan pelkästään naisen katselu himoiten on huorintekoa (Matt. 5:28). Tämähän tietenkin kohottaisi huorinteon prossat – niin olisiko oikein sanoa taivaisiin ?

Tässähän tuota oli. Kirjassa on 144 sivua. Sain sen läpiluetuksi parissa päivässä.

Prosper Mérimée: Carmen

Luvin tämän vanhan kertomuksen, joka on tullut tunnetuksi myös samannimisestä Georges Bizet’n oopperasta. Takakannen mukaan Prosper Mérimée (1803 – 1870) oli Ranskan romantikkojen keskeinen edustaja. Ranskalainen romantiikka ei tämän kertomuksen perusteella suuresti poikkea lukemistani saksalaisista romanttisista novelleista. Carmen ilmestyi vuonna 1845. Lukemani Reino Hakamiehen suomennos on vuodelta 1959. Kirjassa, joka on uusi painos vuodelta 1984, on Antero Ahon laatima kuvitus.

Mériméen Carmen on kertomus don Josésta, baskimiehestä, joka oman kertomansa mukaan aloitteli Espanjan armeijan palveluksessa, mutta kohtalokkaan sattuman johdosta hän luisui rikoksen poluille. Syynä tähän muutokseen oli kiehtova mustalaisneito nimeltä Carmen. Novellin alunperäinen minäkertoja on tutkija (määttiijjä itse Mérimée?), joka on saapunut Kordovaan ottamaan selvää Caesarin aikaisen taistelupaikan sijainnista. Novellin lopussa hän esittelee tietojaan romanikansoista erinäisin esimerkein. Olisi minusta hauskempi, mikäli kertoja vain pysyisi höpsönä tutkijana, jolle olisi langennut se osa, että hänelle lingotaan voimakaspiirteinen tarina kuin timanttina syliin. Tai ehkäpä miehen keskittyminen romanien vaiheisiin osoittaakin, ettei hän erityisen pitkälti sisäistä kertomiensa elämänkohtaloitten tragediaa? Tiettyä itseironiaa kertojan hahmoon taitaa sisältyä.

Don Josésta sukeutuu pelätty maantierosvo. Hänen omien sanojensa mukaan rosvous on vain toissijainen elanto, pääosin hän on harjoittanut salakuljetusta. Tutkija kertoo saapuneensa Andalusiaan vuonna 1830. Näin ollen kertomuksessa mainittu englantilaisten tuotteiden salakuljetus tuskin sisältyisi Napoléonin junailemaan mannermaasulkemukseen eli Englannin kauppasaartoon. Mutta mitäs näistä, aina sitä on jotain salakuljetettavaa, tarinat tarinoina.

Carmen on kumminkin sikaritehtaassa töissä ja herättää tehtaan liepeillä majailevien sotilaitten huomiota seksikkäällä olemuksellaan. Don José ei kuvaile Carmenia virheettömäksi kaunottareksi, pikemminkin hän korostaa Carmenin kasvojen ja muun olemuksen luonteikkuutta ja vetovoimaa. Sinuhen lukija tunnistaa Carmenin olevan sukulaissielu ja -ruumis Neferneferneferille, hän käyttää miehiä hyväkseen nusasemalla heiltä rahat ja arvoesineet, minkä jälkeen hän jättää miehet selviämään kokemuksestaan. Eka eron hetkellä Carmen varoittaa don Joséta seuraavasti:

Kuulehan, poikaseni, sinä pääset minusta eroon hyvin vähällä. Olet kohdannut paholaisen, niin juuri, paholaisen, se ei aina ole musta eikä se ole sinulta vääntänyt niskoja nurin. Olen pukeutunut villaan, mutta en ole lammas.

Myös kertoja lumoutuu Carmenista, vaikka tajuaakin hänen todennäköisen epäluotettavuutensa. Kuvaus, jossa kertoja kohtaa Carmenin tummuvassa yössä Guadalquivirin rantamilla, on aika aistillinen.

Kirjassa on 101 sivua. Dramatiikkaa, kuolemaa, kohtalonuskoa ja toisen omaan kajoamista sisältävän kertomuksen läpilukemiseen kului minulta kolme päivää. Eilen tosin pidettiin pieni rantaloma Kuopiossa.

Kiveen kirjoitettu – Kakolan seinäkirjoitusten kertomaa

Vankilapastori Timo Simppula kokosi kirjaan Turun Kakolan vankilan seiniltä löytyneitä vankien kirjoittamia viestejä. Joukossa on tekstejä, piirroksia ja lehtikollaaseja. Nämä viestit saattavat olla töhryjä, vimmaisia tunteenpurkauksia tai kiteytyneen tuumailun tuloksia, paikoitellen kauniita ja syvällisiäkin. Vuonna 2018 julkaistussa kirjassa Kiveen kirjoitettu – Kakolan seinäkirjoitusten kertomaa Simppula tarkastelee viestejä kahdessatoista aihealueittain järjestetyssä luvussa. Simppulan vaimo, Minna Hakala, valokuvasi nämä viestit ja iso osa niistä on katseltavissa kirjan sivuilta.

Kakolan vankila toimi toistasataa vuotta kunnes sen toiminta vuonna 2007 lakkasi vanhoissa tiloissa Kakolanmäellä. Nyt vankila toimii uusissa tiloissa, jotka eivät ole vielä muodostuneet yhtä tenhovoimaisiksi. Vankisellien kirjoitukset lienevät nykyään poissa, kirjaan valokuvatut ovat peräisin 1990-luvun lopulta vuoteen 2007. Vankien seinätaidetta pidettiin töhryinä, valtion omaisuuden turmelemisena, joten ne aika ajoin poistettiin. Monet tekstit sisältävät alatyylin ilmaisuja, mutta niissäpä juuri nousee esiin hegemoninen maskuliinisuus, käsite, joka on niin kirjan paras osa, että on hienoa, kun sen esittely osuu kirjan keskikohtaan – etten sanoisi ytimeen.

Minä voin olla miettimättä ennen kuin ajattelen (vaikka eräässä seinäkirjoituksessa toisin kehotetaan), joten saatan esittää näkemykseni tästä hegemonisesta maskuliinisuudesta sellaisena kuin minä sen käsitän. Simppula kertoo hegemonisen maskuliinisuuden viidestä todellisen miehen odotusarvosta:

1. mies käyttää valtaa ja kykenee puolustamaan itseään ja lähimpiään,
2. mies on fyysisesti voimakas,
3. mies menestyy yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti,
4. mies hallitsee tunteensa niin ettei tunteile,
5. mies on heteroseksuaalinen.

Simppula mainitsee myös, että vankilan korostunut maskuliinisuus on jo ennen vankeusaikaa opittua käyttäytymistä. Kirjassa esitetään, että kuvatunlainen miehisyyskäsitys olisi voimassa erityisesti työväenluokan piirissä. Itse en kuitenkaan usko, että kaikki eloni aikana tapaamani miehet olisivat työväenluokkaisia. Kyseisenkaltainen mieskuva tuntuu näet ratkovan kukkotappeluita armeijasta autokauppaan. Miesten välinen nokkimisjärjestys tuntuu jäsentyvän juuri tuonsuuntaisesti, enkä ole huomannut asiassa tapahtuneen mitään varteenotettavia muutoksia elinvuosieni varrella.

Muutenkin kirja sisältää monipuolista luettavaa, teksti on helppolukuista ja siinä on vierekkäin sekä viihdykettä että pohdittavaa. Koska seinätekstien tyyli vaihtelee, eivät ne kaikki sisällä pelkkiä uhitteluja ja rehentelyjä vaan myös katumusta, omien valintojen tarkastelua ja keinoja selviytyä vankeudesta, sen aiheuttamasta ahdistuksesta ja yksinäisyyden tunteesta, kerrotaan kaipuusta vapauteen ja pohditaan sitä mitä vapaus oikein merkitsee. Kokonainen luku käsittelee päihteitä, toinen uskontoihin turvautumista. Vankilan maailma on ainakin pinnallisesti heteroseksuaalinen mikä välittyy teksteistä ja kuvista. Mieleen jäi kuva, jossa Fransiskus Assisilaisen rukouksen viereen liimatuissa lehtileikkeissä keikistelivät vähäpukeiset mallitytöt.

Itse en ole lusinut vankilassa, Niuvan mielisairaalassa nuorena kuukauden kävin vipparoimassa. En muista sieltä seinäkirjoituksia. Rakennukset vaikuttivat hyväkuntoisilta, ruokalassa oli maistuvat pöperöt ja työtakki hohti kuin ylioppilaslakki. Potilaat päihittivät minut shakissa ja poislähtöni hetkellä he kehottivat minua käyttäytymään kiltisti, jotten joutuisi heidän kanssaan piinapenkkiin. Hegemoninen maskuliinisuus ei olekaan koitunut osakseni, nokkimisjärjestyksen perusteella olemukseni kuuluisi olla puolensataa kiloa kepeämpi.

Kirjassa sinänsä on 152 numeroitua sivua. Lukaisin sen parissa päivässä. Kirja oli minulle sellainen Mikkelin tuliainen.

Kesähaastis

Kirjarikas elämäni-blogissa on tällainen haaste, jossa pitää etsiskellä omasta kirjahyllystä tai äänilevyhyllystä vastauksia viiteentoista kysymykseen. Ettei tarvitsisi osallistua mansikoitten pakastamiseen, kokeilin mitä CD-hyllystä löytyisi. Laitoin aluksi säveltäjän tai esittäjän nimen ja sitten sen levyn nimen tummemmalla. Kohtaan kuusi tuli kaksi vastausta, kun ne olivat molemmat yhtä sopimattomia.

1. Oletko mies vai nainen? Jim White: Wrong-Eyed Jesus

2. Kuvaile itseäsi. Esa Kotilainen: Ajatuslapsi

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? ABBA: Waterloo

4. Kuinka voit? The Dave Brubeck Quartet: Time Out

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Piirpauke: Yö Kyöpelinvuorella

6. Mihin haluaisit matkustaa? Gustav Holst: The Planets / The Sleepy Sleepers: Takaisin Karjalaan

7. Kuvaile ystäviäsi. Tom Waits and Chrystal Gayle: One for the Heart

8. Mikä on lempivärisi? Petri Laaksonen ja Anna-Mari Kaskinen: Sininen hetki – Hiljaisuuden lauluja

9. Millainen sää on nyt? Nat King Cole: Simply Unforgettable

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Arja Saijonmaa ja Mikis Theodorakis: Jokainen arkiaamu

11. Mitä pelkäät? Sergei Prokofjev: Aleksanteri Nevski (soololaulu Irina Gelahova, Stanislavskin kuoro, Venäjän valtion sinfoniaorkesteri, johtajana Dmitry Jablonsky)

12. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? Art Blakey: Moanin’

13. Millainen on parisuhteesi? M. A. Numminen: Aarteeni, juokaamme likööri

14. Päivän mietelause? Suomen merimieskirkon joulu-CD: Maa on niin kaunis

15. Miten haluaisit kuolla? Ultra Bra: Sinä päivänä kun synnyin (kannanottoni aborttioikeuteen)

Paljon kiitoksia Kirjarikkaalle! Tämän haasteen ansiosta säästyin myös kissojen ulkoilutukselta.

 

Mikkeliin mänijät

Lomamatkamme suuntautui eteläisen Savon keskuskaupunkiin, Mikkeliin. En tykkää matkustaa pitkiä aikoja yhdessä sumpussa tuntemattomien kanssa, tuskinpa tuttujenkaan, jos heitä kovin isoja määriä tuntisin. Minimoimme matkustusajan rasituksia ja poistimme autolla sompailun tuskaa matkustamalla junalla. Tämäkin matka sisälsi omat tuskatilansa, muut ihmiset kun sotkevat minun selvät suunnitelmani jättämällä paikanvarauksen tekemättä tai sijoittamalla matkatavaransa minun paikkani yläpuolelle, jolloin omaa matkalaukkua on vaikea saada sopimaan muutoinkin tiukkaan sopukkaan. Taksi soitti 25 minuuttia ennen sovittua aikaa, ettei ehdikään hakemaan, kun on Kuopiossa. Onneksi sitten puolituttu taksimies kyyti meitä Siilinjärven asemalle ja sieltä pois.

Mikkelin kaupunki sen sijaan opetti minulle miten hyviä hurskaat ovat minunlaisiini nillittäjiin verrattuna. Heti tulopäivän iltana vierailimme Naisvuoren näkötornissa, joka oli katettu muovilla remontin vuoksi. Siellä nautimme pullakahvit viehättävässä pikku kahviossa: sain istua rautaisella tuolilla ja pääsimme kiipeämään ylös torniin, josta avautuva näköala oli tosin melko suppea niitten muovien takia. Mutta kuuma siellä oli niitten muovien takia.

Hotellissa meitä palveltiin antamalla luettavaksi Länsi-Savo-lehti. Otin tavoikseni pihistää lehden itselleni kaikkina kolmena päivänä. Siitä sai lukea mielenkiintoisia seikkoja Mikkelistä. Jalkapallojoukkue MP oli kuulemma muuten hyvässä tikissä, mutta puolustusta tulisi vähän vahvistaa. Luvassa oli kuitenkin helpohkoja otteluita, joista kyllä pisteitä ropsahtaisi. Lehdessä kerrottiin myös kaupungissa järjestettävästä symposiumista, joka käsitteli ulkopolitiikkaa. Tv:stä tuttuja sotamielipidelinkoja näkyikin hotellissa aamupalalla.

Muisti-museon rakennus.

Sotahan minullakin oli mielessä kun kerran muinaiseen päämajakaupunkiin mentiin. Mikkelissä toimii Muisti-niminen museo, joka kokee kertoa museovieraalle, miltä sota tuntuu. Myös päämajaa esitellään. Museon yhteydessä toimii kahvila-ravintola Rauha, jossa nautimme lounaan ja minä lisäksi Marskin ryypyn, joka maistui ihan giniltä vai mitä genevertä se lienee? Vähän läikytin, taitaa olla minulla hiirikäsi. Sitä paitsi olen vasuri, olisi pitänyt vaihtaa vauhdissa kättä. Tänään perjantaina 8.7.2022 esitetään muuten TV1:ssä elokuva Päämaja, jossa liikutaan Mikkelissä. Elokuvan voi katsella myös Elonetistä.

Mikkelin teatteri.

Tuomiokirkko.

Naisvuoren kesäteatterissa nautittiin musiikki-iloittelusta Mitä kuuluu, Marja-Leena. Paikoin oikein hauska esitys sisältää pääosin tuttuja Leevi & the Leavingsin kappaleita sekä kerrassaan yllättävän ja hauskan oopperakohtauksen. Kyllä ne näyttelijät osaavat! Vaihtavat vaatteitakin vaikka kuinka monesti. Minä huseerasin Mikkelissä verkkareissa, mutta teatteriesitystä varten vaihdoin verkkarihousut farkkuihin.

Tuomiokirkko on Mikkelissä mahtava ja kukkaistutukset sitä upeinta laatua. Tunnelma kaupungissa on leppoisan ystävällinen eikä lainkaan tungetteleva. Mikkeliläiset saavat olla ylpeitä itsestään ja kaupungistaan, vaikka useimmat kauppaliikkeet avaavatkin ovensa vasta kymmeneltä. Mikkelissä moni asia on säilynyt sellaisena kuin asiat tuppasivat olemaan ennen vanhaan.

Mikkelin Palloilijat panostivat ottelussa Pargas IF:ää vastaan kenties liikaakin puolustukseen, joten hyökkäämiseen ei aina riittänyt tarpeeksi pelaajia. Tästä huolimatta MP siirtyi eka puoliajalla 2 – 0 johtoon. Mikkeliläiset pelasivat kuitenkin reilusti, joten PIF voitti ottelun maalein 2 – 3. Vaimoni oli mukana katsomassa peliä ja sai ihastella kentän ylle syntynyttä kaunista sateenkaarta ja ostettiinhan me vielä pelin lopuksi grillimakkarat.

Urpolan luontokeskus on vähän syrjässä Mikkelin kompaktista ydinkeskustasta, vielä Lidlinkin takana. Kuljimme Urpolan luontopolun läpi ja tykkäsimme paikasta vaikka myllykahvilaa emme löytäneetkään.

Matkamuistoina toimme mukanamme muutaman Korkeajännitys-lehden, pari Mikki Hiiri-kirjaa, Orvokki-pastilleja kana ja kukko-rasioissa sekä jääkaappimagneetin, jossa komeilee Suomen ilmavoimien Fokker-hävittäjälentokone sinisin hakaristein somistettuna.

Maailman hymy

Kaarlo Marjanen ja Ensio Rislakki toimittivat vuonna 1947 ilmestyneen teoksen Maailman hymy, kuvailevalta alaotsikoltaan Kokoelma maailmankirjallisuuden etevintä huumoria. Kirjassa on 440 sivua ja se sisältää toimittajain esipuheen lisäksi 46 suomennettua humoristista tekstiä. Kirjoitan lyhyen sanasen kustakin tekstistä tai sen herättämistä mietteistä. Lisään kunkin pakinan loppuun sen päivämäärän, jolloin ko. pakinan lukaisin. Suomentajia on monta, joskin tärkein on selvästi Reino Hakamies (RH). Toinen lyhenne kuuluu Anna-Liisa Sohlbergille (A-LS).

Jos koetan löytää minua miellyttävimmät tekstit tästä joukosta, tulee ensimmäisenä mieleeni Anatole Francen kertomus Putois. Tilapäinen hanslankari saa toimia seutukunnan syntipukkina ja hänen anatomiansa muistelu kuuluu perheen ehdottomiin ilahduttajiin. Hämmästyttävässä määrin pidin Louis Goldingin kertomuksesta Arvostelijan sielunhätä. Samaan kunnioitettavaan uutten tuttavuutten luokkaan nousi ruotsalaisen Frank Hellerin veijarimainen Maailman hienoin kauppa. Kertomus sopimuksesta, jossa kaikki voittavat. O. Henryn Porsasmoraalia kelpaa opetukseksi nykyajan sopimuksen tekijöille. Kuten myös Nasreddinin Myrkytetty baklaava. E. V. Knoxin Murha Tower Hillissä lyö laudalta monet pisemmät tekkarit ja on silti kekseliäs omalla makaaberilla tavallaan. Suomalaisen Gussin pakina Huolestunut äiti avaa viehättävällä tavalla ikkunan sadanvuodentakaisen Helsingforsin ankkalammikkoon. Jean Richepin kuvaa kertomuksessaan Amatöörirumpali onnistuneesti rumpurytmien vaikutusta ihmisen sisäiseen värähtelyyn. Axel Sandemosen Matka Odessaan kertoo millainen vaikutus Odessalla voikaan olla ihmisiin. William Saroyanin pieni kertomus Veturi 38 kuvaa liikuttavalla tavalla ulkopuolisuudesta kasvanutta odottamatonta ystävyyttä. P. G. Wodehouse vetoaa minuun kertomalla tarinan, joka saa käyttövoimansa närästyksestä. Ruotsalaisen Hasse Zetterströmin pakinoissa on kiinnostavan anarkistinen otteensa.

Inglis Allen (1879 – 1943): Aika ja parturi. (suom. A-LS) Hermopeliä ja asiakaspalvelua. 13.6.
Anthony Armstrong (1897 – 1976): Prinssin syntymäpäivälahja. (suom. A-LS) Toivehitten maitopussimatto. 15.6.
Frans G. Bengtsson (1894 – 1954): Miehisen avio-onnen tutkiskelua. (suom. RH) Koreapuheisuuden sinfoniaa. 15.6.
D. A. Bergman (Dan) (1869 – 1932): Ranskalaista seuraelämää. (suom. RH) Aperitiivikulttuuria ruotsalaiselle. 15.6.
W. A. Darlington (1890 – 1979): Kultapokaali. (suom. RH) Hempeä ritariromanssi. 20.6.
Anatole France (1844 – 1924): Putois. (suom. RH) Niin syvää huumoria, jotta se kipuaa taivaisiin asti. 22.6.
August Gailit (1891 – 1960): Taivasmajan mökkiläinen. (suom. Eino Parikka) Avioparin ristivalotus eli vasikanmyyjän tulitikut. 24.6.
David Garnett (1892 – 1981): Kirje eläintieteelliselle yhdistykselle. (suom. A-LS) Perusteltu hankintaehdotus. 24.6.
Louis Golding (1895 – 1958): Arvostelijan sielunhätä. (suom. RH) Empaattinen kirjallisuusarvostelija julmimmillaan. 24.6.
A. Hedenstjerna (Sigurd) (1852-1906): Herra Anderssonin hautamonumentti. (suom. Veijo Marjanen) Kuolema luksusliikkeessä. 24.6.
Sigurd: Herra Krikonkvist kotiopettajana. (suom. RH) Hammasteleva hymy. 25.6.
Frank Heller (1886 – 1947): Maailman hienoin kauppa. [1928] (suom. RH) Tyylijäljitelmien onnenpojat. 25.6.
O. Henry (1862 – 1910): Porsasmoraalia. [1908] (suom. RH) Viekastelija & kumpp. 25.6.
Ferenc Herczeg (1863 – 1954): Häät Bács-Tamásissa. (Suomennos unkarinkielestä) Villikon naiminen. 25.6.
Abel Hermant (1862 – 1950): Whisky and soda. (suom. RH) Transatlanttiset ryypingit. 25.6.
Hermann Hesse (1877 – 1962): Kirjallinen illanvietto. (suom. RH) Kappale humoristin elämästä. 25.6.
Jerome K. Jerome (1859 – 1927): Traagillinen kupletti. (suom. A-L) Teoksesta ”Kolme miestä veneessä”. 25.6.
Nasreddin Khodza (1208–1285): Myrkytetty Baklaava. (suom. RH) ¹) Hiutaleina oleva hunajakakku. 25.6.
Aleksander Kielland (1849 – 1906): Waterloon taistelu. (suom. RH) Lemmensoturin strategiset möhläykset. 26.6.
E. V. Knox (1881 – 1971): Murha Tower Hillissä. (suom. RH) Maailmankirjallisuuden täydellisin salapoliisijuttu. 26.6.
Steven Leacock (1869 – 1944): Vanhaa kamaa ja uutta rahaa. (suom. A-LS) Kreisinä antiikkiin. 26.6.
Georg Horace Lorimer (1867 – 1937): Itseoppineen liikemiehen kirjeitä pojalleen. (suom. A-LS) Pienokainen lainaa vain… 26.6.
Gustaf (Guss) Mattsson (1873 – 1914): Huolestunut äiti. (suom. Reino Hakamies) Citynuoret kesässä. 26.6.
Guss: Onnen hetki. (suom. RH) Kuvallista Gussetusta. 26.6.
W. Somerset Maugham (1874 – 1965): Lounas. (suom. A-LS) Foyotia -> bankrotia. 26.6.
Guy de Maupassant (1850 – 1893): Kauppa. (suom. RH) Eukkoa kuutiohintaan. 26.6.
Ferenc Molnár (1878 – 1952): Kaksivärinen kumi. (suom. RH) Kumin käyttö oikeutetaan. 26.6.
Georg Mühlen-Schulte (1882 – 1981): Palokunta puuttuu asiaan. (suom. RH) Tästä tuli mieleen kansakoulunopettajani, joka tavan takaa toisteli oppilaille, ettei hän ole mikään papukaija, joka tavan takaa toistelee oppilaille antamiaan ohjehia. 27.6.
Dorothy Parker (1893 – 1967): Miss Wilmarth. (suomentajaa ei mainita) Alkuperäinen kertomus on nimeltään Horsie [1933]. Nuori ja nätti aviopari ei voi sietää lastenhoitajansa ulkomuotoa. Ehkä minulle oli hyväksi lukea tämä kuvaus järkyttävästä toisen immeisen ulkonäölle ivailusta, vaikka se huumorina ylittää karkeasti minun sietokykyni. 27.6.
Paul Reboux (1877 – 1963) ja Charles Müller (1877 – 1914): Shakespearen tapaan Vespassion herttua. (suom. RH) Shakes ne twistent pas. 27.6. Voici une variante qui rockes.
Jean Richepin (1849 – 1926): Amatöörirumpali. (suom. RH) Pätevä kuvaus rakkaudesta rumpurytmeihin. Tuli mieleen muinoinen Kuopion kaupungin rumputtaja, jonka tehtävänä oli rummullaan ilmoittaa mm. markkinoitten alkamisesta. 28.6.
Morley Roberts (1857 – 1942): Vuohipukkikomedia. (suom. RH) Luin joskus samantapaisen vitsin venäläisestä vitsikirjasta, siinä oli vuohen sijasta vallaton, isokokoinen koira. Tässä kertomuksen erottaa vitsistä se, että totuus vuohesta kerrotaan lukijalle heti, kun vuohi kuvioihin ilmaantuu. 28.6.
Axel Sandemose (1899 – 1965): Matka Odessaan. (suom. RH) Erotiseerausta, valeuutisia, hirmustuneita lukijoita. 28.6.
William Saroyan (1908 – 1981): Veturi 38. (suomentajaa ei mainita) Erilaisten ystävyys & Packard. 28.6.
George Bernard Shaw (1856 – 1950): Serenadi. (suom. A-LS) Torvisenetaari. 28.6.
Hjalmar Söderberg (1869 – 1941): Kirkkoherran lehmät. (suom. Timo Tuura) Lehmänomistaja ilkosillaan. 28.6.
Booth Tarkington (1869 – 1946): Pieni herrasmies. (suom. Väinö Nyman) Penrod tervaa kaikki. 28.6.
Friedebert Tuglas (1886 – 1971): Kunhan vatsa tulee kylläiseksi. (suom. Eino Parikka) Aviomaakarin jauhavat leukaperät. 29.6.
Mark Twain (1835 – 1910): Tarina pahasta pikku pojasta, jolle ei milloinkaan käynyt huonosti. (suom. Siiri Hannikainen) Saa paha aina palkkansa... 29.6.
Mark Twain: Tarina kiltistä pikku pojasta, jolle ei milloinkaan käynyt hyvin. (suom. Siiri Hannikainen) ...mutt’ hyve ilman jää... 29.6.
Mark Twain: Suuri ranskalainen kaksintaistelu. (suom. A-LS) Kyllä taas ranskalaisia halveerataan. 30.6.
Colette Willy (1873 – 1954): Matkalla. (suom. RH) Kissan ja koiran junareissu. 30.6.
P. G. Wodehouse (1881 – 1975): Valloittava hymy. (suom. A-LS) Närästyshoitoa ja yläluokkaista hupsuttelua. 1.7.
Hasse Zetterström (1877 – 1946): (suom. RH) Sängynnuppi. 1.7.
HZ: Äitini talo. (suom. RH) Satu ja todellisuus. 1.7.
HZ: Veneen tilkitseminen. (suom. RH) Vesille venosen mieli. 1.7.