Maria Jotunia kuunnelmina

Maria Jotuni (1880 – 1943) kirjoitti novelleja, näytelmiä ja romaaniloita. Kuuntelin Yle Areenan Audiopuolelta muutaman kuunnelman tuotantoonsa liittyen.

Tohvelisankarin rouva. Näytelmä vuodelta 1924 muovautui kuunnelmaksi Väinö Vainion toimesta ja esitettiin Ylellä vuonna 1972 Hannele Pulkkisen ohjaamana. Nuorena rouvana Aila Arajuuri ja leskimiespuolisona Lauri Leino, joka vuotta aiemmin oli esittänyt Maikkarin tv-sarjassa Konstan Pylykkeröä. Rikkaana velimiehenä esiintyy Kauko Kokkonen ja hänen naimatonna puolisonaan Seela Sella. Irma Martinkauppi esittää sisäkkö Lempiä. Ihan kiva sipsukka kuunnelmaksi, hyvin pystyi muuta puuhailemaan kuunnellessa. Toi mieleeni Holbergin komediat, mikä on aikamoinen tunnustus, vaikka itse sanonkin. Näyttelijät olivat erinomaisesti harjoitelleet osansa, ei tullut paperista luetun makua missään vaiheessa. Melkeinpä uskaltaisin suositella, kun vain tietäisin kenelle. Kesto 89 min.

Arkielämää. Vuonna 1909 julaistun romaanin sovitti ja ohjasi kuunnelmaksi vuonna 1969 Ritva Ahonen. Tapahtumia etiäppäin kuljettavaa kiertolaista, Pappi Nymania, esittää erinomaisesti Aimo Tepponen, Koppelmäen emäntänä häärii Marjatta Raita ja vanhaa isäntää esittää Olavi Ahonen. Kertojan osuutta hoitelee Eeva-Kaarina Volanen. Romaani kertoo maalaisten elämästä. Lukaisin romaanin vuosi sitten ja halusin nyt kuunnella minkä äjjäyksen se kuunnelmana tekeepi. Elämykseni vahvistui. Luettuna tarina on ihan ok, mutta tämä kuunnelma tuntuu nyt romaanin lukeneena jopa romaania paremmalta. Tekijöillä on selkeästi ollut vahvempi näkemys tarinasta kuin minulla – he saavat tekstin elämään. Koska henkilöhahmoja on paljon, auttaa romaanin lukeminen hahmottamaan tapahtumat huomattavasti paremmin kuin jos kuuntelisi kaiken vain kylmiltään. Areena Audion sivuilla on tosin lueteltu hahmot ja niitten esittäjät. Arkielämää on siellä Audiossa kuunneltavissa myös äänikirjana. Sen jätän väliin. Kesto 87 min.

Hilda Husso. Maria Jotuni kirjoitti kaksi novellia (vuosina 1905 ja 1913), joitten nimenä on Hilda Husso. Novelleissa kuvataan samaa henkilöä jonkin verran eri ikäisenä. Yle Areenan Audiossa on kuunneltavissa kuunnelmasovitukset kummastakin novellista. Aikaisemman novelleista, kokoelmassa ”Suhteita” ilmestyneen, dramatisoi ja ohjasi kuunnelmaksi Ritva Ahonen vuonna 1976. Hilda Hussoa esittää Eeva-Kaarina Volanen. Kuunnelmassa Hilda on aika ärhäkkänä. Hän haluaa saada lapselleen elaketta. Lapsi on hänen mukaansa Lunkvistin, jolla on varaa lapsen elatuksesta maksaa. Hilda soittaa telefoonilla hotelli Franceen herra Lundkvistille ja syntyy vuoropuhelu. Kuunnelmassa – kuten novellissakin – on tarjolla vain Hildan vuorosanat. Lundkvistin osuuden saa kuulija vain arvailla, eikä se täysin mahdotonta olekaan. Lundkvist on maailmanmies ja naisia hän osaa käsitellä. Siinä mielessä Hilda puhuu vertaiselleen, sillä hän osaa pitää puolensa. Tulkinta Hildasta on aika tuntehikas, itse koen novellissa Hildan melko kylymänviileenä neuvottelijana, jolla silti on tunteita Lunkvistiaan kohtaan. Kesto reilut neljä min.

Kauko Laurikainen dramatiseerasi ja ohjasi vuonna 1980 esitetyn kuunnelman myöhäisemmästä novellista, joka julaistiin kokoelmassa ”Kun on tunteet”. Hilda Hussoa esittää Emmi Jurkka. Ekeblomin matsalongista hotelli Irikseen ylennyt Hilda soittaa uudelleen Lunkvistilleen ja kertoo kuulumisia pojastaan. Nämä kaksi pientä novellia ja kuunnelmaa omalla tavallansa kertovat Maria Jotunista kertojana jotain samaa kuin Arkielämää-romaanikin. Ihmiset juonivat ja vehtaavat, mutta vastuutakin ollaan valmiita kantamaan, kun se oikein päälle losahtaa. Ja luontuupa vielä ystävyyskin vanhojen tuttujen kesken. Kesto melekein 11 min.

Olisi ollut Audio Ylessä muitakin Maria Jotunin teksteistä sovitettuja kuunnelmia, joitakin lyhyempiä kuuntelin, mutta eivät oikein sytkähyttäneet, joten mitäpä niistä. Ja onhan siellä Palvelustytön romaani, jonka lukaisin vuosi sitten ja Huojuva talo, jota katselin joskus tv-sarjana. Nyt en taida niitä kehdata. Jospa joku muu heidät vaikka kuuntelisi.

Aprilliblogiarviot

Aprillia...!

Aprillipäivä tai ei blogiarvioin tässä muutamia kirjoja, joita ei ole kehdattu kirjoittaa eikä sen puoleen ole kehdattu lukeakaan, vaikka mikäs este se olisi blogiarviolle.

Jupiterin kuusto. Pamflettiesseen tai emmentalpasseen tyyppinen romaani lähtee liikkeelle jääkaapista poimitusta juustoviipalepaketista eikä juuri sen edemmäs aiheesta etene. Aiheena on näet juusto tarkasteltuna runollisen proosan keinoin. Tyylilajina on kuuhailu. Nimi tulee vanhasta helvetialaisesta sanonnasta: ”Juusto kuin Jupiterin kuusto”. Tällä viitataan Jupiter-planeettaa kierteleviin useampiin kuihin, jotka tunnettiin jo antiikin aikaan vaikka vasta Galilei väitti ne ekana havainneensa. Hän väitti keksineensä myös kaukoputken. Galilei olisikin varmaan tiennyt miten Jupiterin kuusto kuvastaa juustoja. Kirja soveltuu lähinnä juuston ystäville, muut saattavat saada sen lukemisesta näppylöitä tai ainakin raivokohtauksia. Parasta antia on rei'ille analysoitu mässäilyä kuvaava episodi vuoden 1952 ranskalais-italialaisesta elokuvasta Seitsemän kuolemansyntiä. Jakson ohjasi ja käsikirjoitti ranskalainen Carlo Rim, joka ei liene sukua elokuvasarjalle nimeltä Pacific Rim. Episodissa kuvataan tilannetta, jossa talossa olisi tarjolla emännän luomuherkkua, mutta lääkärismies sortuu ahmimaan maalaisjuustoa.

Ulkoiluta sisäistä hummeriasi. Vaisulla leikkimielellä kokoon kyhätty seikkailuromaanien parodia kertoo kahdesta toisiinsa törmäävästä leskimiehestä, joita yhdistää epätoivoinen yritys tulkita 1800-luvun ranskalaisten symbolististen runoilijoitten tekstejä. Miehet suhtautuvat symbolien tulkintaan kaikella vakavuudella, heidän vaatetuksensakin on ajalta ennen symbolismia. Kun he törmäävät toisiinsa Pariisin bulevardilla, heidän takkiensa ja kenkiensä soljet takertuvat toisiinsa. Pyristeltyään irti he huomaavat olevansa kohtalotovereita: kumpikin pyrkii selittämään symbolistien kiehtovia verbaalisia rasvaretkiä, missä he tavan takaa epäonnistuvat. Lopulta he sattumalta löytävät isommanpuoleisen kirjakaupan loppuunmyynnistä pilkkahintaan kirjan, jossa kaikki symbolit on selitetty salkoruusuista katukuiluihin. Uudeksi tutkimuskohteeksi miehille valikoituu Antti Hyry.

Kissat, kirjat ja verkkarit. Naistenpäivän romaani Annikista, joka on pitänyt kirjablogia jo kymmenen vuotta. Hän on harrastukseensa lievästi pettynyt, mutta haluaa jatkaa sitä, kun ei muutakaan tekemistä keksi. Tai onhan Annikilla toinenkin harrastus, nimittäin kissat, joita hänellä on kerrostaloasunnossaan puolenkymmentä. Yksi on melkein aina kateissa. Ruokakaupassa jättimäinen kirjastontäti osoittaa muka salaa Annikin verkkareita kunnankirjaston pääjohtajalle huomauttaakseen asiakkaan lahkeisiin tarttuneista kissankarvoista. Annikki tiedostaa kissankarvaongelman ja neuloo lahjekarvoista itselleen bernie-vanttuut. Hän hankkii myös kirjastokäyntejä varten sellaiset verkkarit, jotka hylkivät kissankarvoja. Kauppareissuille välttävät vanhat verkkarit, kauppaan asiakkaat ovat aina tervetulleita.

Lehmän hermot. Punikki on hillinnyt hermonsa pitkään ja lopulta sen odotus palkitaan. Laitumelle katseleva nuori tutkija havaitsee Punikin lahjakkuuden. Hän valitsee Punikin koelehmäksi tutkimukseensa, jonka tarkoitus on löytää välittäjäaineita, jotka auttaisivat kehittämään lääkitsimiä, joitten avulla lehmän tunnetusti pitkä pinna saataisiin siirretyksi ihmiselle. Tutkittavat ihmisyksilöt kärsivät ratti- ja laturaivosta sekä pitkäkestoisesta ylivelkaantumisesta. Tutkimustilanteen rakentamisen eräs edellytys on saattaa tutkittavat sellaiseen ympäristöön, jossa tutkimus voi edetä suotuisasti. Empiirisesti kustomoitu pikkufiiatti ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla Punikille. Eivätkä toimi yhdistelmähiihtoon soveltuvat monotkaan. Nuori tutkija joutuu tiukan paikan eteen. Taskuparkkeeraus tiedekunnan esinaisen silmien alla ei ota Punikilta onnistuakseen. Suurehkolle koelaboratoriolle olisi muitakin tarvitsijoita, varsinkin kun tiedeyhteisön parhaitten aivojen saavutukset vaikuttavat pikasuutarin tekeleiltä. Punikki rauhoittuu kun esinainen puhdistaa Punikin sorkat ja asentaa niitten päälle iskuja vaimentavat kengät, jääpiikeillä varustetut. Sitten hän valjastaa Punikin vetämään tukkirekeä. Esinainen on lähtöisin Suomea itäisemmästä Euroopasta, missä tämmöinen on ollut tapana. Tutkija vaihtaa tutkimuskohteekseen lehmämetsurit, jollaiseksi hänellä on esimiehen lausunnon mukaan mainiot edellytykset, kunhan vain oppii mitenkä päin moottorisahaa pidellään.

Extemaattinen. Runokokoelma, joka pakenee selittelyitä ja sakenee pelittelyitä. Sanoja käännetään ja väännetään. Vääntelehtivien pelittelyjen lomassa voi lukija kokea joitakin temaattisiakin hetkiä, mutta runoteos niihin tuskin on syypää tai ainakaan pääsyy. Kokoelman aloittava runo Piiparisto kertoo salatulla kielellään aurinkoenergian varastointiin käytettävästä paristosta. Sen voi kuitenkin lukea miten huvittaa, piiparistosta löytää sillan vaikka Hamelniin ja takaisin. Muut runot jatkavat samaa utakkaa kaksineuvoisuutta tai ehkä paremminkin neuvottomuutta. Sanomisen tapa on tärkeämpi kuin sanottava, lukijan vastuulle jää niin moni asia, että kirja suorastaan houkuttaa etsimään lähintä vesilintua.

Häh? Vai vesilintua!

Minna Canthin pari novellia

Pauli Koskinen: Nuori Minna Canth

Luin Minna Canthin ja tasa-arvon päivän merkeissä kaksi Minna Canthin novellia.

Köyhää kansaa. (1886) Jossain pienessä kaupungissa, vaikkapa Kuopiossa, asuva Holpaisen perhe sinnittelee vaikeuksissa vuokra-asunnossaan. Työtä ja toimeentuloa ei ole. Puolisokea tytär käy kerjäämässä, äiti anoo rouvainyhdistykseltä käsityöpuuhaa, että saisivat jonkinlaisia tuloja. Vuokraisäntä ottaa perheen ainoan sängyn maksuna maksamattomista vuokrista. Sylilapsi on sairas, hänen lisäkseen on kolme muuta lasta, vanhin on se tytär, kahdeksanvuotias. Perhe näkee nälkää. Kun hätä on pahimmillaan, kuulee perheen isä, että rautatien rakentajia aletaan taas palkata.

Pääosin Canth kuvaa novellissaan asioita perheen äidin kannalta. Kun äidin kunto romahtaa, siirrytään tapahtumia tarkkailemaan isän näkökulmasta. Seuraavaksi saadaan kuulla paikkakunnan pastoria ja lääkäriä, jotka käyvät akateemisen keskustelun köyhien asemasta ja siitä mitä sille on tehtävissä. Vaikka novelli seuraakin köyhien lohdutonta elämää kurjimmillaan, loistaa koulutetun väen käymä lyhyt, mutta suorapuheinen mielipiteenvaihto kuin majakkana sen murheen meren yllä, jota Canth kuvaa. Tohtorin mielestä varallisuuseroja tasoittamalla saataisiin paljon aikaan, mutta sen lisäksi hän ehdottaa seuraavaa:

”Terveydenhoito parempi. Huonot ja parantumattomat sairaat nopealla tavalla tuskattomasti hengiltä pois.”

Ajatuksen esittää siis fiktiivinen tohtorismies, ei tasa-arvon kannattaja Minna Canth itse. Toisaalta Canthin tyylilajina olikin realismi eikä utopiain esittäminen. Täydellisen tasa-arvon saavuttaminen on aika mahdotonta, koska ihmiset eivät lähtökohtaisesti ole tasa-arvoisia. Esimerkiksi meitä kulmikkaita palikoita ei ole järkeä ruveta hakkaamaan pyöreään koloon. Rumuuteen ja lahjattomuuteen kehitetty rokote voisi saada aikaan monenmoisia tasapäistäviä haittavaikutuksia yhteiskunnan kokoonpanossa.

On tavallaan kiinnostavaa ajatella, että Canth novellissaan kuvaisi Kuopiota, tekstissä mainitaan Harjulan sairaala ja Kotkakallio (Harjulan sairaalassa olin kopiksen aikaan kesätyössä, siellä myös äitini kuoli viitisen vuotta sitten, Kotkankallion väestönsuojassa käytiin joskus kouluaikoina harjoittamassa pikaista juoksentaa – taisi olla juoksuaika).

Kauppa-Lopo. (1889) Kauppa-Lopo on naisimmeinen, joka istuu vankilassa Jyväskylässä. Hän korostaa kuitenkin olevansa kotoisin Kuopiosta, joka hänen mielestään on hienompi paikka kuin Jyväskylä. Kävin viimeksi Jyväskylässä muutamia vuosia sitten, kun oltiin uusittu silikonit kylpyhuoneeseen ja sitä kylpyhuonetta ei sitten voinut käyttää pariin päivään. Vappupäivä kun sattui olemaan, ajoimme kaupunkiin jonkinlaisen autojen vappumarssin aikaan. Jouduimme tahtomattamme liittymään autoletkaan, sillä hotellimme sijaitsi siinä ajoreitin varrella, joten saapuminen tapahtui yleisön seuratessa ajoamme katujen varsilla. Tässä novellissa saavutaan Jyväskylään lopussa uudestaan, mutta toisenlaisissa tunnelmissa.

Kauppa-Lopo siis haikailee Kuopioon ja kuullessaan, että eräs tuttu kuopiolaisrouva asuu nyt Jyväskylässä, päättää hän käydä rouvaa tapaamassa vapauduttuaan. Niin hän myös tekee, rouva vain kuuluu varakkaaseen väestönosaan eikä ole erityisen halukas uudistamaan tuttavuuttaan outoon, nuuskanhajuiseen, siivottomaan naiseen. Kauppa-Lopo auttaa rouvaa talokaupoissa, mutta saa kuulla ovenraosta jotain peräti vastenmielistä:

”Ei mutta kuinka hävyttömiä ne ovat!” päivitteli vielä ensimmäinen rouva, ”kun pakkaantuu vain niin rehevästi saliin saakka, aivan kuin olisi meidän vertaisemme.”

Niin Kauppa-Lopolle kuin meille muillekin taiteilijasieluille tällainen asenne on arkipäivää, mutta kyllä se toisinaan satuttaa, varsinkin kun näkee ja kuulee millaisten tompuloitten sisuksissa sellainen asenne eleleepi.

Scifiä aena vuan

Aivot ja käyttääntyminen nousevat esille näissä kuunnelmissa.

685. päivä. Olli Lehti kirjoitti ja Aino-Liisa Raine ohjasi tämän vuonna 1968 ensi kertaa esitetyn kuunnelman. Avaruusaluksen psykopolilla kuohuu. Olematonta porukkata alkaa ilmaantua otille ja heillä vaikuttaa olevan eroottisia tarpeita, mikä ei avaruusaluksen väestön parissa ole enää avaruusajoilla tapana eikä tarpeen. Nuori psykiatri joutuu jahtaamaan malakiittiluomista nuorta naista atomiajalla näillä aataminaikuisilla keinoilla. Yksi sun toinen tunteita rajoittava seikka joutuu koetukselle avaruuden kairan selekosilla uppuroidessa. Eläimellistä menoa. Kesto 32 min.

Vihreä apina. Theodore Sturgeonin tekstiin Affair with a Green Monkey, vuodelta 1957, perustuva, Ritva Arvelon kuunnelmaksi muokkaama ja Marja Rankkalan vuonna 1969 ohjaama taideteos. Pariskunta näkee poikajoukon pieksämässä miestä. He pelastavat miehen ja vievät hänet kotiinsa toipumaan. Aviomies Fritz on tutkija, joka uskoo nuoren miehen vaimonsa hoidettavaksi ja lähtee itse viikoksi työhönsä Washingtoniin. Vaimo kertoo kuuntelijalle hänen ja nuoren miehen välille syntyvästä jännitteestä: ”Olimme yhdessä niin kuin langat sähköjohdossa, emme koskeneet toisiamme.” Saatte arvata mitenkä pitkään näin jatkui. Fritz, joka on käyttäytymistieteen asiantuntija, omasta mielestään pettämätön työssään, kertoo nuorelle miehelle, jota hän pitää sukupuolisesti poikkeavana: ”Joukko on sitä mieltä, että erilaisuus merkitsee vaaraa ja se uskoo suojelevansa itseään, kun raatelee jokaisen poikkeaman pieniksi verisiksi palasiksi.” Sukupuoliset poikkeamat ovat vaarallisimpia. Tätä poikkeamisen vaarallisuutta voi tosin mielestäni soveltaa melkeinpä mille elämän osa-alueelle hyvviinsä. Mielestäni erittäin suositeltavaa kuunneltavaa näinä yhdensuuntaistavan ajattelun aikoina. Kesto 32 min.

William ja Mary. Roald Dahlin novellista William and Mary, vuodelta 1959, kuunnelmaksi kirjoitti Pentti Saarikoski, ohjasi vuonna 1969 Kyllikki Forssell. Cerebrospinaalinestettä tuottavat aivot ovat tutkijan mielestä melko itsenäinen elin. Syöpään kuoleva filosofi luovuttaa aivonsa toverinsa elätettäväksi, jotta saisi sitä tehen sitten jatkaa elämäänsä. Filosofin kuoltua elävät aivot siirretään ammeeseen. Myös näköhermo ja silmä säilytetään. Kyseessä ei siis ole läheskään sama tarina kuin Steve Martinin komediallinen elokuva Tohtorin aivovaimo. Kuunnelma on komediaksi aika mustanpuhuva, jopa ahdistava. Aika pitkällinen jakso kertoo siitä miten tohtori Landy ylipuhuu Williamin suostumaan tähän ihmiskokeeseen. Kesto 49 min.

Sohvalla. Harri Virtasen kirjoittaman kuunnelman ohjasi vuonna 2005 Janne Suutarinen. Pimeä aine ja supersymmetria tai ties mitkä ovat vetäneet fyysikon da kosmologin mielen matalaksi ja hän turvautuu terapiaan. Sitten hän jo vaihtaa miesterapeutin naisterapeuttiin. Kaikillahan tässä on onkelmia. Maailmankaikkeuden ensimmäisestä sekunnista lähtein. Fyysikkona Matti Onnismaa, terapeutteina Aku Hirviniemi ja Niina Nurminen. Kesto 27 min. Tässä on vain kurkkaus scifilliseen suuntaan, tulipahan silti kuunneltua. Eikä oikeestaan Vihreä apinakaan scifiä ole.

Voi sitä ajoittain muutakin kuunnella kuin scifiä. Nyt taidan ihan pienen tauon pitää näissä kuunnelmissa. Ainakaan tänään en enää kuuntele scifiä. Päivä kerrallaan ilman scifikuunnelmia. Olisihan tuolla Yle Areenan Audiossa vielä joitakin ihan kiinnostavia scifikuunnelmia, mutta olkoon nyt sitten. Katselen vaikka hiihtokilpailuita. Kuvittelen, että suomalaiset pärjää... Keittäisköhän vielä aamupäiväkahvitkin? Kyllä minun elämässäni tapahtuu yhtä ja toista. Ei kaikki scifiä mikä kiiltää.

Jos olisi perjantai-iltapäivä niin saattaisin kuunnella kovalla volyymilla Dionne Warwickiä. ”I Say a Little Prayer for You...” Nyt ei kehtaa. Kissa sentään säntäilee ympäriinsä lämpimikseen. Tuli juuri ulkoa lumipaakkuja turkissaan.

Scifi-kuunnelmia vielä lissee

Kuuntelin muutaman kuunnelman, joissa kaikissa vieraillaan Maan päällä jostain avarammista kotoperistä.

Kuvat eivät valehtele. Scifiä vuodelta 1968. Katherine MacLeanin novellin Pictures Don't Lie, vuodelta 1951, mukaan kuunnelmaksi kirjoitti Ari Koskinen. Ohjaajana Tuomas Vesterinen. Alussa on muutama minuutti taustaääniä, joissa jokin raketintapainen on lähestymässä. Sitten alkavat sotasetät ottaa vieraita vastaan. Ollaan jossain vastaanottokeskuksessa, jossa laskeskellaan tuulennopeuksia ja muita asioihin vaikuttavia seikkoja. Ladataan ja valmistaudutaan. Vieraita on tulossa. Krakataun purkaus ja Tunguskan räjähdys ynnä muut salaperäiset ilmiöt mainitaan. Professorit, sotilashenkilöt ja kielitieteilijät keskustelevat toimittajien kanssa esitettyjen teoriojen sekä tehtyjen havaintojen pohjalta. Kuvaa lähestyvistä muukalaisista on saatu, heille on lähetetty Disneyn filmejä katseltavaksi ja lisää ovat pyytäneet. Juu, ja moozarttia tietty. Tosi kivasti tunnelman välittävä ja jännitteensä säilyttävä pikku kuunnelma, joka saa sanotuksi jotain aattelemisen arvoista erilaisten maailmoitten erilaisuudesta. Kesto 36 min.

H-hetki. Ray Bradburyn novellista Zero Hour, vuodelta 1947, kuunnelmaksi laati ja ohjasi vuonna 1970 Marja Rankkala. Lapset huhuilevat Drilliä kuten kaveriaan tai lemmikkiään. Kuunnelman edetessä selviää, että Drill on peräisin tuolta toisaalta. Lassi Rajamaan elekdrooniselta kuulostava urkumusiikki tukee hienosti arkisen lasten leikin alle peiteltyä salaperäisyyttä. Onnellinen rauha vallitsee pikkukaupungissa, mutta lapset ovat mukana uskomattomassa suunnitelmassa. Tämä kuunnelma edustaa sellaista Maissilapset-tyylin tarinointia. Kesto 28 min.

Marsilaisten maihinlasku -77. Ray Bradburyn novellista The Concrete Mixer, vuodelta 1949, kuunnelmaksi laati Marja Rankkala ja ohjasi Kauko Laurikainen vuonna 1969. Marsilaismarssin sävelti Arthur Fuhrman. Marsilaiset puhuvat hiljaisella äänellä, melkein kuiskaten. Ettil (Yrjö Tähtelä) kieltäytyy lähtemästä sotaretkelle Maahan, koska hän on lukenut maalaisten kirjoja, joissa aina marsilaisten hyökätessä joku yksinäinen irlantilaisheppu tai vastaava pelastaa Maan asukkaat – näin ollen hyökkääminen Maahan on tuhoon tuomittu ajatus. Tästä näemme miten lukeminen kannattaa, tosin Ettil tuomitaan kuolemaan marsinpetturina. Tuomio tosin kumotaan ja niin sitä lähdetään sotimaan Maahan. Maassa on kumminkin aika rauhanomainen meininki ainakin päällisin puolin. Perinteisen sodankäynnin sijasta harrastetaan kaupankäyntiä, joka sekin voi tähdätä taloudelliseen riistoon. Eikä tässä Mars tarkoita jotain toisenlaista yhteiskuntajärjestelmää, ei puhettakaan. Kesto 39 min. Special Guest Star: Yrjö Jyrinkoski.

Jouluvieraita avaruudesta. Paavo Rintalan kirjoittaman kuunnelman ohjasi vuonna 1963 Kauko Laurikainen. Uljas Kandolin, Kauko Kokkonen ja Pentti Siimes esittävät kolmea viisasta miestä, jotka laskeutuvat avaruuden korkeuksista maan pinnalle, havumetsien katveeseen. He ovat tulleet etsimään joulua ja joulun lasta, mutta ovat alusta lähtien aika eksyksissä kirjallisista ohjeista huolimatta. Vanhaa rovastia esittää Paavo Jännes, hän uskoo viisaita miehiä ja auttaa etsinnässä. Kuunnelmassa laulavat kolkkamatikoitten kuoron lisäksi myös tietäjät ja lasten kuoro. Kuunnelma päättyy gongin sijasta kirkonkellojen soittoon. Tämä pitääkin jatkossa kuunnella joka joulu pariin kertaan. Kesto 40 min.

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi (kuunnelmana)

Kuuntelin varsin tunnetun scifi-romaanin perusteella tehdyn viisiosaisen kuunnelmasarjan. Ursula K. Le Guin (1929 – 2018) on scifi-kirjallisuuden suuria nimiä, jolta en ole lukenut yhtään mitään. Tämän romaanin The Left Hand of Darkness, vuodelta 1969, ostin suomennettuna eräälle tuttavalleni synttärilahjaksi. Hän taisi loukkaantua teoksen nimen takia, eikä hän sitä paiten tykännyt scifistä. Joitakin aikoja myöhemmin hän palautti kirjan minulle, yritin sitä lukea, mutta eipä se sujunut minultakaan. Nyt kuuntelin sen pohjalta vuonna 1993 valmistuneen kuunnelmasarjan nimeltä Pimeyden vasen käsi. Kuunnelman suomenti ja kuunnelmaksi sovitti Kalevi Nyytäjä, sen ohjasi Ilkka Vanne, seikkailutarinaan sopivan musiikin sävelti Johnny Lee Michaels.

Tarinassa galaksien välisen yhteisön, Ekumeenin, lähettiläs Genly Ai (Jussi Lampi) lähetetään tutustumaan jääkautta elää helkyttelevään Talvi-planeettaan tarkoituksena saada planeetan valtiot liittymään 83 planeettaa ja kolmen tuhatta valtiota sisältävän Ekumeenin tähtien piiriin. Puuttuisi vain, että Genly Ai olisi nimikkeeltään yhdentymiskomissaari. Talvi-planeetalla eli Gethenillä on kaksi keskenään vihamielistä valtiota: Karhide ja Orgorey. Karhiden puolelle laskeuduttuaan Genly tutustuu loordi Estraveniin (Marja-Leena Kouki), joka kumminkin karkoitetaan pian Orgoreyn puolelle maanpetoksen vuoksi. Jatkossa tarina seuraa Genlyn ja Estravenin vaiheita sekä erikseen että sittemmin taas yhdessä.

Juu, ja nämä ihmiset siellä Gethenillä ovat kaksineuvoisia eli voivat olla tarpeen tullen miehiä tai naisia. Tätä tarvetta he kutsuvat nimellä kemmer. Se tulee heidän osakseen kerran kuussa neljäksi päiväksi. Jotta tämä sattuisi sankariparin yhdessäolon aikoihin, joutuvat he kulkemaan pakoreissulla ylitse mannerjään kahteen pekkaan, mihin kuluu sopivan pitkä aika.

Tarinaan on sisällytetty uskontoa, jossa on taolaisen ajattelun jin&jang-piirteitä, mikä reilusti lausutaan ilmi Terra-planeetalta kotoisin olevan lähettilään toimesta.

Aika pitkä kuunnelmasarja, viisi osaa, joista kukin kestää noin 50 min. En epäile, etteikö romaanissa moniin asioihin paneuduttaisi syvällisemmin kuin kuunnelmassa on mahdollista tehdä. Hyvin tämä kumminkin sopi kuunneltavaksi näin tiukkana pakkastalvena, jolloin saattaa itse kunkin mielessä häilähtää vanha kysymys: kuljemmeko kohti uutta jääkautta? Tähän viittaa myös tekstin oheen liittämäni kuva, jossa voi hyvällä mielikuvituksella nähdä vaikka avaruusmiesten jalanjälkiä outerplanetaarisilla lumilakeuksilla.

Scifi-kuunnelmia

Laskentakeskus. Neuvostoliittolaista scifiä – pitäkää varanne! Tätä ei tarvitse politisoida. Anatoli Dneprovin aiheen mukaan Yleisradiolle kirjoittanut Jarmo Lavila. Ohjannut vuonna 1969 Eero Leväluoma. Pohjana oleva Dneprovin novelli on julkaistu wikipedian mukaan vuonna 1960 Neuvostoliitossa. Kuunnelman tapahtumat sijoittuvat Saksaan. Kleinstädtcheniin on perustettu pieni, yksityinen laskentakeskus Kraftstudt ja kumppanit. Laskentakeskus sijaitsee osoitteessa Weltstraẞe 12, pikkukaupungin laidalla, kuoppaisen sivutien päässä, samassa osoitteessa kuin paikallinen mielisairaala. Professori Rauch (Kauko Helovirta) uskaltautuu viemään sinne muutamia yhtälöitään laskettavaksi ja tapaa johtaja Boltzin (Yrjö Järvinen) sekä itse pääjohtaja Kraftstudtin (Jussi Jurkka). Rauch tilaa ratkaisut yhtälöihinsä ja pääjohtaja tilaa häneltä luentosarjoja kuvanauhalle tallennettuna. Jo seuraavana päivänä monimutkaiset yhtälöt on ratkaistu ja tulokset toimitetaan Rauchin kotiin lyijykynällä käsinkirjoitettuna (28 liuskaa). Laskentakeskuksessa hyödynnetään menetelmää, jossa tekoälyn sijasta käytetään hybriditeknologiaa, ovathan ihmisaivot aika mojova kone, jota on vaikea päihittää, varsinkaan sopivasti stimuloituna. Toiminta on pidettävä salaisena, jotteivät liikesalaisuudet päätyisi kilpailijoitten käsiin... Kesto 75 min. Tilasin itselleni Dneprovin kertomuskokoelman Purppuramuumio, vuodelta 1968.

Kirje tulevaisuuteen. Iida Hämeen-Anttilan kirjoittama ja ohjaama lastenkuunnelma vuodelta 2016 kertoo Ahora-nimisestä tytöstä, joka alkaa pohtia millaista on tulevaisuudessa. Sanomalehdissä tulevaisuutta edustavat lähinnä tulevat tv-ohjelmat. Kun vastausta ei löydy kotoa eikä koulusta Ahora menee metsään, josta hän löytää korkeakattoisen keltaisen talon ja sen asukkaan, jota esittää Kati Outinen. Outo asukas neuvoo Ahoraa kirjoittamaan kirjeen tulevaisuuteen. Kaksiosaisen kuunnelman toisessa jaksossa Unelma löytää Ahoran viestin ja vastaa siihen. Kivasti toteutettu kuunnelma, johon on saatu sopivan elävänkuuloiset taustat. Avustajina on toiminut vuoden 2016 Lauttasaaren 3D-luokka. Ahoraa esittää Niina Koponen. Kesto 2 x 13 min.

Aikavuoto. Kiia Kallion kirjoittama ja Eila Arjoman ohjaama kuunnelma vuodelta 1987 sijoittuu koulupojan elämään. Koulu on Pekka Virtaselle poikaporukan kiusattavana olemista, mitä pakoon päästäkseen hän rakentaa aikakoneen. Se räjähtää, mutta ehtii tuoda tulevaisuudesta hänen luokseen hänenlaisensa kiusatun nuoren kaverin. Tulevaisuuden maailmassa kuuluu olevan paljon sekä erilaista että samanlaista kuin nykymenossa. Siinä missä Pekka on varhaiskypsä keksijä, on tulevaisuuden Tomppa kypsä solmimaan suhteita tyttöihin. Kaikki asiat eivät ratkea, joiltain osin ongelmat vain ottavat lisiäkseen, mikä saanee Pekan jatkossa pysyttelemään kotinsa suojissa ja keksintöjensä parissa. Kesto 30 min.

Napoleonin vaihtoviikot. Eija Elo käsikirjoitti ja Heikki Määttänen ohjasi lyhytkuunnelman vuonna 1991. ”Menneisyys on sopeutumattomien viimeinen turvapaikka”, toteaa kuunnelman kertoja miehestä, joka käyttäytyy moukkamaisesti toisia tyrkkien kulkiessaan hienostuneen tulevaisuuden kaupungin kadulla Jarren Zoolook-musiikin säestämänä. Aikamatkat Oy järjestää retkiä menneisyyteen, sinne päähenkilö Karoly Menai mennä pötkeltää muuttaakseen historiaa, mikä on vastoin matkatoimiston periaatteita. Tässä on minusta hyödynnetty hauskasti aikamatkailun kaikkien jo tuntemia oletettuja vaikutuksia historiankulkuun. Karoly näet lähetetään tuntemattoman korsikalaisen upseerin Napoleon Buonaparten nahkoihin, hänen kun ei tiedetä tehneen ihmeempiä historiaa mullistaneita tekoja. Lyhytkuunnelmaan ei kuitenkaan mielestäni sovi pitkähkö kohtaus Aikamatkojen agenttien epäonnistuneesta yrityksestä estää Karolyita. Se latistaa muuten nopsasti kasattua tunnelmaa. Mutta kuten sanottu, hauska näkökulma aikamatkailuun. Kesto 24 min.