Armas J. Pulla: Hullut vuodet eli iloista 20-lukua

Armas J. Pulla (1904 – 1981) kirjoitti vuonna 1971 julkaistun kirjan Hullut vuodet eli iloista 20-lukua. Kyseinen 20-luku eli kesäänsä sata vuotta sitten, 1920-luvulla. Armas J. Pullan ensimmäinen matka Pariisiin tapahtui kesällä vuonna 1929. Elämänsä aikana Pulla vieraili Ranskassa satakunta kertaa. Hän ehti nähdä Pariisin 1920-luvun hurmioituneen taiteilijayhteisön ja menon muun juuri ennen Ameriikan suurta pörssiromahdusta, joka veti koko maailman talouden lamaan.

Nyt puheena olevaan teokseen Pulla on koonnut mukavat ainekset 1920-luvun kiehtovista, julkisuudesta tutuista, tehostuneen tiedonvälityksen kautta elämää suuremmiksi versoneista ilmiöistä. Tapahtumien keskuksina ovat paitsi Pariisi myös suuri Ameriikan maa.

Erityisen huomion kirjassa saa Italia, joka erikoistui kuvatun ajanjakson diktaattorien tuotantoon. Pulla nostaa esiin Benito Mussolinin, joka kohosi Italian johtohahmoksi 1920-luvulla. Koska kirjassa keskitytään 1920-luvun tapahtumiin, ei Mussolinin elämän loppuvaiheita kuvailla. Mussolini on Pullan valitsemien anekdoottien, lehtiuutisten ja muitten yksityisten kuvausten perusteella ollut epävakaan ajan poliittinen nousukas ja lisäksi naistenmies.

Toinen italialaistaustainen diktaattori, jolle kirjassa on luku omistettu, on Al Capone, chicagolainen gansteripomo, joka piti koko kaupunkia taskussaan. Kieltolain aikaan alkoholin kauppaamisella rikastunut Capone oli paikallisen puhelinluettelon mukaan ammatiltaan kauppias. Hänen kotitalostaan turistioppaat käyttivät nimitystä Caponen linna. Linnaan hän lopulta päätyikin.

Kolmas italialaistaustainen diktaattori oli Rudolph Valentino, Pullan sanojen mukaan naissydänten diktaattori. Valentino oli näyttelijä, joka katseli valkokankaalta katselijoittensa sydämiin ja sai osakseen joukkohysterian kaltaista palvontaa. Oliko osa 20-luvun hulluutta peräisin juuri tehokkaan tiedonvälityksen mukanaan tuomasta ilmiöstä, joka nostaa viihdemaailman henkilöt idoleiksi, joihin jokainen voi samastua omalla tavallaan?

Kirjan lopuksi Pulla kuvaa Pariisin Montparnassea, sen ravintoloita ja suuria Montparnasse-setiä ja -tätejä. Useimmat kuvatuista henkilöistä ovat taiteilijoita, ehkä juuri senaikaisen maailman taiteilijoitten keskuksena Pulla haluaakin Pariisin lukijalle esitellä. Joka taidetta tekee hän taiteesta puhuu, niin kait se lienee?

Kirjassa on paljon kuvia eikä tekstikään ole mitään kuivakkaa historiankirjoitusta. Lukija pääsee helpolla ja tästä voisi oppiakin jotain, kun maltilla lukisi ja yrittäisi painaa asioja mieleensä. Minä aloin lukea kirjaa torstaina. Perjantain ja lauantain pidin taukoa, kun oli muuta puuhaa. Tänään sunnuntaina sitten lukaisin kirjan loppuun. Ei harmita, kun tuli hankittua, vaikka toimitus ei tullutkaan noutolokeroon vaan jouduin hakemaan ärrältä. Kirjassa on 98 sivua.

Martti Sinerma: ”Jees”, sanoi Armas J. Pulla

Martti Sinerma (1933 – 2007) kirjoitti ja Armas J. Pulla -seura ry. julkaisi kirjan suomalaisen humoristin, mainosmiehen, kirjailijan, Ranskan-tuntijan ja gastronomin Armas J. Pullan (1904 – 1981) elämästä ja ennen kaikkea hänen kirjallisista töistään. Pullan toiminnasta em. aloilla tehdään teoksessa selkoa paikoin enemmänkin kuin kiitettävästi, toistoa esiintyy. Toisaalta voin todeta, että asiat on osastoitu ja sisällysluetteloon kirjattu siihen malliin, että teos toimii melko näppäränä hakemistona siihen tutustuneelle. Kirjalla on pituutta kaikkine luetteloineen 428 sivua, kansien sisäpuoliin on lisäksi mahdutettu tietoa Martti Sinermasta ja hänen kirjallisesta tuotannostaan. Keskityn seuraavassa lyhyesti toisintamaan kirjasta imemääni tietoa Armas J. Pullasta.

Armas J. Pullan vanhemmat olivat itäisestä Suomesta, tulevan kirjailijan lapsuudenperhe asui aikansa Kannaksella, Viipurissa ja myös muualla Suomessa. Aikuisikänsä Pulla asui oman perheensä kanssa Helsingissä, milloin ei viettänyt aikaa kesäasunnollaan Vihdissä.

Pulla tuli koko kansan tuntemaksi sota-aikaan aloittamansa Ryhmyn ja Romppaisen seikkailuista kertovan kirjasarjan kautta. Kirjat ovat humoristisia kuvauksia erikoisista seikkailuista, joissa rintamajermut Ryhmy ja Romppainen käyvät sotaa vihollisen viekkaita vakiohahmoja vastaan. Sinerma kertoo, että vaikka arvostelijat eivät aina olleet kovin innostuneita näistä kirjoista, ottivat sotapalveluksessa olleet miehet ne mielihyvin vastaan, huumoria sodassa tarvittiin. Pulla palveli sota-aikaan TK-miehenä, joten hänellä oli ajoittain mahdollisuus tavata taisteluihin suoranaisesti osallistuneita miehiä, kuulla heidän kertomaansa ja kerrontatapaansa.

Jo talvisota-aikaan Pullaa kehotettiin kirjoittamaan sotaan liittyvää kirjallisuutta, jota alkoikin sitten syntyä ihan sarjatulella. Välirauhan aikana ensimmäiset romaanit viimeisteltiin ja jatkosodan aikana ne alkoivat mennä kaupaksi niin että Pulla joutui vaikeuksiin lisäverojen kanssa. Ilmeisesti Pullalla oli pitkin kirjailijanuraansa vaikeuksia etukäteen arvioida tulojaan ja saada niihin liittyviä vähennyksiä hyväksytyiksi. Ryhmy ja Romppais-kirjoista julkaistiin tuhatsivuinen yhteisnide vuonna 1991. Se ei sisällä kaikkia sarjan kirjoja. Tästä koostejulkaisustakin otettiin kahdeksan painosta.

Jo ennen sotia, vuonna 1929, Pulla vieraili Pariisissa. Hän ihastui kaupunkiin välittömästi ja vieraili siellä lähes vuosittain. Hän oppi matkoillaan ranskan kielen ja tutustui varsinkin Ranskan historiaan ja ruokakulttuuriin, joista aiheista hän kirjoitti monia tietokirjoja.

Pullan tietokirjoissa on mukana ripaus huumoria ja lennokkuutta. Liitän tähän parit katkelmat lehtiarvostelusta hänen Helsingin historiaa käsittelevää kirjaansa koskien:

Pullalla on näet ainutlaatuisen kepeä tyyli kirjoittaa, eikä minkään laatuinen painavuus ole lukijaa rasittamassa.

– – –

Mikään laki ei kiellä kirjoittamasta historiaa hauskasti, seikka joka ei liene yleisemmin historiankirjoittajien tiedossa.

(Otteet Päivän Sanomien arvostelusta kirjaan Helsinkiä Kustaa Vaasasta Kekkoseen, julkaistu vuonna 1962, kirjoittajan nimikirjaimet R.M.)

Koska olen lukenut vasta muutaman Pullan kirjoittaman kirjan, joista yksi on muistelo Viipurlaisii muisteloi ja pariisilaisii, yksi humoristinen seikkailuromaani ”Runoilijan saa hirttää ilman muuta” ja vain yksi tietokirja Kahvi, olen paras henkilö toteamaan, että Päivän Sanomat on osunut arvostelussaan naulankantaan. Itse asiassa sain tässä puheena olevan kirjan kylkiäisenä, kun tilasin nettidivarista Herman Lindqvistin kirjan Napoléonista. Lindqvistin tapaa kertoa historiasta kärsii verrata Pullan tyyliin. Alkoi syyhyttää muitten Pullan historiateosten hankkiminen.

Tämä kirja tuli luetuksi noin viikossa.