Kolme kuunnelmaa

Kuuntelin kolme kuunnelmaa. Kahdessa niistä oli samoja aineksia keskenään, ensimmäisessä taas samoja aineksia kuin Sinuhessa. Kahden ensimmäisen kuunnelman aikana nukahdin 10 – 15 minuuttia, joten ihan aukoton ei taidenautintoni ollut – unet sen sijaan tekivät oikein hyvää.

Timon ateenalainen. Mahdollisesti muinoin eläneeseen henkilöön perustuva kertomus, josta muuan William Shakespeare (1564 – 1616) kirjoitti näytelmän. Kirjoittajana mainitaan myös Thomas Middleton (1580 – 1627). Juha Luukkonen dramatisoi ja ohjasi tarinan radiolle vuonna 2015. Pääosissa ovat Timonina Jukka Peltola ja hänen orjanaan Flaviuksena, oikeastaan kertojana Jarkko Lahti. Kaksiosaisen kuunnelman kesto on 44 + 50 min. Timon on hyväosainen heppu, joka ilmeisesti kohtelee ylettömän maireasti velkaisia kavereitaan ja joutuu sen taotta itse vararikkoon. Yksi toisensa jälkeen kaverit kieltäytyvät auttamasta, mikä katkeroittaa Timonin, hän muuttuu ihmisvihaajaksi, etenkin Ateenan kaupungin ja sen asukkaitten vihaajaksi. Hänelle tarjoutuu tilaisuus kostoon, kun hän löydettyään kultaa tutustuu Alkibiadekseen, joka suunnittelee Ateenan alistamista valtaansa. Entisten frendien anteeksianovat ystävyydenosoitukset eivät enää tehoa Timoniin, mutta eipä hänelle ihan kivasti käy itselleenkään. Tämän kuunnelman asetelmat toivat mieleeni Sinuhe egyptiläisen, joka myös sukeltelee syvällisissä vesissä ja käyttää samantapaisia ilmaisuja kuin tässä kuunnelmassa harrastetaan. Vaikea sanoa ovatko ne ilmiasut peräisin Shakespearelta, Middletonilta vaiko Sinuhelta iteltään... Hieno kohtaus on se, missä Timon tarjoaa "kiitosaterian" hänet pettäneille entisille ystävilleen.

Perättömiä kuulumisia. Englantilainen William Morris kirjoitti vuonna 1890 julkaistun romaanin News from Nowhere. Kuunnelmaksi tarinan sovitti Ari Koskinen ja ohjasi vuonna 1973 Raiku Kemppi. Pääosassa, itsenään Morrisina Lontoossa ja sen liepeillä kuleksii Pertti Weckström. Hänen oppaanaan toimii kankuri Dick, jonka esittäjä kuulosti ihan Veikko Honkaselta, vaikka kuunnelman tiedoissa Areenassa lukee, jotta Stig Fransman. Erehtyy kuka erehtyy… Tämän Morrisin kerrotaan olleen arts and craft-liikkeen johtohahmoja ja sosialisti. Niinpä tarina saakin alkunsa tilaisuudesta, jossa sosialistit keskenään koettavat kuvitella, millainen olisi sosialistisen tulevaisuuden maailma. Yksi toivoo sen perustuvan jatkuvaan talouskasvuun, joka sitten tyydyttää kaikkien immeisten tarpeet, mutta toinen maalailee kuvaa ekologisemmasta elämäntavasta. Tottahan toki kuunnelma sitten esittelee sen jälkimmäisen vaihtoehdon. Morris nukahtaa ja pääsee unessaan kokemaan millainen on tulevaisuuden Lontoo, jossa rahaa ei tarvita vaan kaikkea on tarjolla kaikille ihan veljeyden pohjalta. Kesto 66 min.

Utopia. Kuunnelman on Thomas Moren (1478 – 1535) kertomuksen pohjalta kirjoittanut Ari Koskinen. Vuonna 1973 valmistuneen kuunnelman ohjasi Marja Rankkala. Päällimmäisiä osia esittävät Jaakko Pakkasvirta ja Pertti Roisko. He ovat merimiehiä, jotka pelastautuvat haaksirikosta Utopian saarelle, jossa kaikki jutut ovat eri lailla kuin Britanniassa tuohon aikaan. Utopiassa vallitsee kommunismin kaltainen yhteiskuntajärjestys, jossa rahaa tai vastaavaa vaihdannan välinettä ei tunneta vaan kukin saa luvan ansaita elantonsa joka päiväisellä työnteolla, mikä tarkoittaa yleensä maatalousduunia. Meripojat eivät ole mitään himokitkijöitä, mutta muut himot pursuavat pintaan. Utopiassa on niin paljon kultaa, ettei sitä arvosteta, vaan kullasta tehdään sylkykuppeja ja alusastioita tai vangeille kahleita. Alkoholia käytetään vain eläinten puhdistukseen. Irtonaiset sukupuolisuhteet ovat saarelaisilta kielletyt. Samoin kennenkään tappaminen. Nämä kaikki asjat nousevat tapeetille merimiesten risteillessä tällä oudon ihanteikkaalla ja muutoinkin kukoistavalla saarella. Muistan kuunnelleeni tämän joskus 30 - 40 vuotta sitten, oli kiva uudistaa tuttavuus. Kesto 68 min.

Thomas More: Utopia

Englantilainen Thomas More (1478 – 1535) kirjoitti latinan kielellä vuonna 1516 julkaistun teoksen De optimo statu reipublicae deque nova insula Utopia. Luin Marja Itkonen-Kailan vuonna 1518 ilmestyneen laitoksen pohjalta laatiman, vuonna 1971 valmistuneen suomennoksen nimeltä Utopia. Alusta löytyy suomentajan johdanto Thomas More ja hänen Utopiansa, lopussa on nimien ja termien selityksiä viitteiden perusteella järjesteltyinä. On niin pitkä aika siitä, kun luin johdannon, että en muista sen kaikkia hyviä havaintoja, mutta viitteiden selitysten avulla käy ilmeiseksi, että kirjan tarkoitus on paitsi toimia jonkinlaisena yhteiskunnallisten uudistusten suunnannäyttäjänä, ehkä ennen kaikkea osoittaa aikalaisille, mikä keskiajan loppuhaminoissa on auttamattomasti pielessä. Jos kirja ei aloita, niin selvästi se ennakoi renessanssia: vanhojen rakenteitten, kuten yksinvaltiuden ja katolisen kirkon mahtiaseman murenemista.

Kirja on minusta satiirinen, se esittää asiat uhanpäiten kiusallisena peilauksena Euroopan tilaan 1500-luvun alussa. Jos ei joku tätä muuten ymmärrä, niin näin voi päätellä alussa olevasta johdattelevasta kertomuksesta, jonka muka esittää merimies Hythlodaeus (nimi voitaisiin kai suomentaa vaikka ”hupattajaksi”). Aluksi hän kuvailee, miten Englannissa on asiat monin perin viturallaan ja sitten alkaa kuvailla vierailuaan Utopian saarivaltiossa. Utopia tarkoittaa paikkaa jota ei ole. Samanlaisia kreikankielisiä heittoja on pitkin kirjaa ja siitä huolimatta Utopian sijaintia on kuulemma yritetty selvittää.

Ei siis ihme, että minäkin aloin miettiä voitaisiinko kirjassa tarkoittaa jotain Kiinan rannikon saarta, vaikka Hainania tai Taiwania. Kiinaan viittaisi sodankäyntiä kuvaava jakso, jossa Hythlodaeus kertoo utopialaisten pyrkivän voittamaan sodan ilman taisteluita, kuten jo Sun Tzu (n. 400-200 eaa.) opetti. Utopialaiset käyttävät taitavasti vastapuolen lahjontaa ja heidän riviensä hajoittamista propagandalla, mitkä Sun Tzu mainitsee. Jotkut kohdat utopialaisten uskonnosta tuovat mieleen taolaisuuden ajatukset.

Kirjoittajan tarkoitus on osoittaa aukkopaikkoja oman aikansa yhteiskuntien ja uskontojen suojauksessa. Kirjan lopussa More arvelee monien etsivän hänen tekstistään heikkoja kohtia, joihin tarttua. Tottahan minäkin välillä ihmettelin Utopian kuvauksen logiikan pitävyyttä, kunnes taas muistin, että kyse lienee etupäässä omien olojen arviosta, jossa Utopia toimii kiusallisena peilinä.

Luultavasti Utopiaa on käytetty kuitenkin myös ihanneyhteiskuntain malliesimerkkinä. Siihen viittaa saaren 6-tuntinen työpäivä ja se, että yksityistä omistusoikeutta tai rahaa Utopiassa ei ole. Yhteiskunta perustuu vaatimattomaan työntekoon, tosin Hythlodaeus on kuvauksessaan välillä yksinkertaistanut asioita hieman liikaakin – ehkä siinäkin Morella on ollut tarkoituksena huvitella lukijan kustannuksella. Laitan tähän pienen lainauksen:

Heillä ei ole viini- eikä oluttupia, ei ilotaloja, ei minkäänlaista mahdollisuutta turmiollisiin harrastuksiin, ei piilopaikkoja eikä hämäräperäisiä kohtauspaikkoja; kun he ovat aina toisten näkyvissä, heidän on pakko työskennellä totuttuun tapaan tai viettää vapaa-aikaansa oikealla tavalla.

Oman yhteiskuntansa pohjimmaisena vitsauksena Hythlodaeus näkee ylpeyden, joka riemuitsee muitten surkeudesta ja estää immeistä astumasta hyveen tielle.

Kirjassa on 181 numeroitua sivua. Luin sitä melko pitkään, sanotaanko 1,5 kk.