Leea Klemola (s. 1965) kirjoitti vuonna 2004 ensiesitetyn näytelmän nimeltä Kokkola.
Kokkola oli minulle aika raskasta luettavaa. En saanut kiinni siitä, mistä näytelmässä oli kysymys. Kolmestatoista henkilöhahmosta suurin osa juo, raivoaa, kiroilee, on työpaikalla, jossa varsinaista työtä ei ole jne. Näytelmässä vaikuttaa olevan kaksi tai kolme tavallisesti käyttäytyvää hahmoa, heistä kaksi pienessä sivuosassa. Muitten käytös, tilanne huomioon ottaen, on yliampuvaa tai kenties johonkin toiseen tilanteeseen soveltuvaa. Absurdeja vaikutelmia siitä minulle syntyi. Toisessa näytöksessä vauhti tältä osin kiihtyy. Loppu on ilmeisesti tarkoitettu jotenkin loiventavaksi, mutta minunlaiselleni lukijalle se nyt ei riitä.
Mietin näytelmää lukiessani mitä eroa on nykynäytelmillä ja vaikkapa 1800-luvun selkeillä juoninäytelmillä. Ainakin niistä vanhemmista saa helpommin selvän, mistä on kysymys. Onko kysymyksenasettelu siis kärsinyt haaksirikon vai onko suuret kysymykset todettu jotenkin vähemmän tärkeiksi? Vai halutaanko nykynäytelmissä asettaa niin paljon kysymyksiä, ettei mikään suurempi kysymys asetu etualalle? Miksi niin halutaan tehdä? Eivätkö näytelmäkirjailijat uskalla ottaa kantaa edes siinä määrin, että esittäisivät selkeitä kysymyksiä? Arvellaanko katsojien olevan niin tottuneita näytelmien perinteisten juonirakennelmien suhteen, että selkeä esitystapa osoittautuisi tylsäksi ja ennalta-arvattavaksi?
Aika usein ainakin Kuopion teatterin katsomon täyttävät vanhemmat teatterinharrastajat. Olisi kieltämättä mielenkiintoista kuulla miten he suhtautuvat nähdessään näinkin rapsakan esityksen kuin Kokkola on.
Kirjassa on 126 sivua. Sain sen luetuksi tänään. Lopuksi pihalle satanut nuoskalumi tarjosi minulle kovan kolauksen.
Kokkolassa en ole käynyt kuin kerran, en usko, että näytelmä oikeastaan kuvaa Kokkolaa millään tavoin. Se on pikkukaupunki, jossa ihmiset elävät rauhallista ja varmaankin aika tylsää elämää, joten kävimme siellä S-marketissa. Tosin kaupungissa toimivat palloilujoukkueet KPV ja GBK sekä Hermes, joten toivoakin on. Muistaakseni vuonna 1970 tai 1971 kävin Vänärillä katselemassa KuPSin ja KPV:n pelin, KuPS voitti 2 – 0. Pari-kolme vuotta sitten KPV hävisi KuPSille keskuskentällä 3 – 1.
