Anna-Elina
Lyytikäinen (s. 1971) kirjoitti vuonna 23.2.2011 ensi-iltansa
Tampereen teatterissa saaneen näytelmän Hämähäkkimiehen
kosto. Lyytikäinen myös ohjasi ja lavasti esityksen. Luin
näytelmän vuonna 2011 ilmestyneenä kirjana.
Näytelmä
on rakennettu taitavasti. Se alkaa teatteriesityksenä, jota
häiritään. Tapahtumat käynnistyvät viivyttelyittä ja etenevät
samaa rataa. Hahmot ovat selkeitä, karrikoituja ja hauskoja. Huumori
on reipashenkistä, jopa ronskia, katsoja tietää missä
kohdassa pitää nauraa. Farssista en silti puhuisi, pikemminkin
näytelmässä kosketellaan elämän ilmiöitä sellaisella kielellä,
jonka tunnistan helposti ja joka silti taipuu ilmaisemaan syviäkin
sävyjä. Paikoitellen – ja hyvästä syystä – käytetään
kirjakieltä.
Tietyissä
kohdin vuoropuheluun osallistuu myös katsomossa istuva (näyttelijä),
mikä saa katsojan luultavasti rikkomaan mieleensä kehkeytyvää
illuusiota näytelmän ”todellisuudesta”. Näytelmä on
katsottavaksi koottu esitys, sen luoma illuusio ei murene sillä,
että katsoja tajuaa kohtaavansa näyttämölle esiin asetellut
varsin yleiset ongelmat yhtenä suuresta joukosta. Luettuna tämä näytelmä
muuten vaikuttaa rennommalta ja vähemmän tempoilevalta kuin netistä
löytämäni trailerin katkelmat esityksestä. Laitan tähän itseäni
koskettavan poiminnan tekstistä. Se ei ehkä ole ihan letkeimmästä
päästä, mutta puhuttelee minua:
No, kun
sun äiti ei voinu sietää mua ja uhkas tehdä sut perinnöttömäksi,
jos sä jatkaisit mun kanssa, ni ihan kun jollain kuninkaallisilla,
niin sä vastoin vanhempies tahtoa päätit jäädä mua passaamaan,
etkä sä nyt sitten ikinä saa rahojas, jotka sulle muutoin kuuluis.
Kirjan
kanteen on koostettu erinomainen kuva. Rikkinäisessä peilissä
näkyy erilaisin ilmein näytelmän pääpari Maria ja Pena
– sen sijaan näytelmässä esitettävän näytelmän
käsikirjoittaja ja ohjaaja Anna Lyydekken puuttuu
kuvasta. Peilin keskellä on reikä, ydin on poissa,
sisimmässä on aukko, sen ympärillä pariskunta kiihkeissä
tunnelmissa. Kirjaston kirjaan on lyöty tarra ilmeisesti kannen
suunnittelijan nimen päälle. Harmi.
Kirjassa
on 158 sivua. Lukaisin sen aamupäivän aikana. Lukupäivän
valikoituminen juuri ensiesityksen päivämäärälle on merkillinen
sattuma.
