Vuonna 2012 ilmestyi Vasemmistoliiton
entisen puoluesihteerin Sirpa Puhakan (s. 1956) teos Perin
suomalainen jytky. Kirjassa Puhakka kokee selvitellä
Perussuomalaisten vuoden 2011 eduskuntavaaleissa saavuttaman
suuren vaalivoiton syitä ja seurauksia. Ymmärrettävistä syistä Puhakalla ei ollut vielä vuonna 2012 tiedossaan vuoden 2015 eduskuntavaalien tulos.
Todettuaan että Perussuomalaiset on
populistinen puolue Puhakka siirtyy käsittelemään puolueen
maahanmuuttoon liittyviä kantoja. Eräänä havaintona esitellään
se, että maahanmuuttovastaisuuden sijasta alettiin julkisuudessa
puhua maahanmuuttokriittisyydestä. Puhakka näkee tämän nimityksen
muuttamisen käsiteltävän ilmiön liudentamisena, sen avulla
maahanmuuton vastustaminen tai siihen liittyvistä kielteisistä
ilmiöistä keskusteleminen tehtiin hyväksyttävämmäksi.
(Toisaalta maahanmuuttoon voi suhtautua kriittisesti vaikkei
vastustaisi maahanmuuttoa tai maahanmuuttajia tai maastamuuttajia tai
maastamuuttoa.) Puhakka kertoo erilaisista tutkimustuloksista, joista
esimerkkinä seuraava pieni katkelma:
Keskelle
vasemmisto-oikeisto-ulottuvuudella sijoittuneet tiesivät oikeistoa
ja vasemmistoa vähemmän maahanmuuttoasioista. Kysymyksen
maahanmuutosta vähemmän tärkeäksi kokeneet tunsivat maahanmuuton
perusasiat paremmin kuin ne, joille se oli tärkeä. Myönteisen
suhtautumisen todettiin olevan yhteydessä korkeaan maahanmuuttoon
liittyvään tietotasoon.
(tekstissä
viitataan Sami Borgin toim. teoksessa Muutosvaalit 2011 olevaan
Kimmo Elon ja Lauri Rapelin kirjoitukseen Politiikkatietämys ja
poliittinen kiinnostus)
Edellä olevassa Perussuomalaiset
ilmeisesti on sijoitettu poliittisessa kentässä keskelle samalla
tavoin kuin eduskunnan täysistuntosalissa. (Toisinaan
Perussuomalaiset arvioidaan tässä kirjassa oikeistopopulistiseksi
ryhmäksi, toisinaan niputetaan samoille leveyksille demarien ja
vihreitten kanssa, toisinaan heissä nähdään henkilöitä joka
puolelta poliittista kenttää!) Täysin eivät tutkimukset, tilastot
tai esimerkkitapaukset onnistu minua vakuuttamaan, mutta
synnyttäväthän ne pohdintoa. Mielenkiintoiselta tuntuu jakso,
jossa puntaroidaan nettikeskustelun samankaltaistavaa vaikutusta
keskustelijoitten mielipiteisiin, esim. Suomen Sisussa ja
Hommaforumilla. Tämänkaltainen muitten kantojen myötäily lienee
inhimillistä, se on tavallista netissä ja varmaan yleisemminkin?
Median roolia Perussuomalaisten
menestystarinassa arvioidessaan Puhakka toteaa median pitävän
nykyään puolueitten poliittisia näkemyksiä tärkeämpänä
uutisaiheena kannatusmittauksia, jotka osoittivat Perussuomalaisille
huimaa nousua ennen vaaleja. Toistuva kannatuksen nousu lisäsi
puolueen uskottavuutta äänestäjien silmissä.
Ihmisten kyllästyminen
konsensus-politiikkaan teki puolueista keskenään liian
samanhenkisiä. Tähän Perussuomalaiset tarjosi vaihtoehdon. Em.
Sami Borgin toimittaman teoksen mukaan ratkaisevin syy äänestää
Perussuomalaisia vuoden 2011 vaaleissa oli ”halu saada liikettä
jämähtäneeseen puoluejärjestelmään”. Vasta sen jälkeen
tulivat maahanmuuttokriittisyys ja EU-kriittisyys.
Perussuomalaisten suosion nousu on
henkilöitynyt puheenjohtaja Timo Soiniin. Hänen kärkevä
iskulausekommentointinsa on mielestäni ollut menestyksen suurin
yksittäinen syy. Soinin ansiot tällä saralla myöntää myös
Puhakka. Timo Soinin tapa puhua Puhakan sanoin jokaisen Vermon
kävijän ymmärrettävällä kielellä
tuo minunkin kaipaamaani vaihtelua kestävyysvajeita pursuavaan
poliittiseen munkkilatinaan. Eri asia on aukeavatko Soinin
yksinkertaistukset kestävyysvajetta paremmin, mutta ainakin ne
ymmärtää jollain tasolla. ”Missä EU, siellä
ongelma”, kuuluu Soinin viesti
Suomen kansalle. Puhakka pohtiikin, mikä sitten lienee tämä
”kansa” ja onko kansan tahto lopultakin Timo Soinin tahto?
[Äkkiä sivulla
117 Puhakka napsauttaa Suomen poliittisen historian kirjat auki minun
mielestäni kiinnostavalta kohdalta. Hän huomauttaa, että vielä
1970- ja 1980-luvuilla Suomessa oli neljä suurta puoluetta kuten
nytkin. Silloin puolueet olivat Kokoomus, Keskusta, SDP ja – SKDL,
nykyisen Vasemmistoliiton edeltäjä. Minulle tuli mieleen, että
eiköhän vain Perussuomalaiset olekin uusi SKDL! Kuten nuoremmat
teistä muistavat, oli myös SKDL:lla omat taistolaisensa, joitten
vuoksi puolueen hallituskelpoisuus ei ollut aina ihan parhaimpia.
Perussuomalaiset on tämän kirjan mukaan mainostanut itseään
”työväenpuolueena ilman sosialismia”. Kun sosialismi
aatteena on nykyään lähinnä historiaa ja kun Suomi on muuttunut
aina vain porvarillisemmaksi, on oikeastaan ihan ymmärrettävää
että räväkästä polemiikista tunnettu työväenpuolue solahtaakin
nyt poliittisessa kentässä SDP:n ja Keskustan väliin. Mitä
Vasemmistoliittoon tulee, sen kannattaisi katsoa tosiasioita
peiliin (!) ja lyödä hynttyyt yhteen demareitten kanssa.
Vasemmistoliitolla on lupaavia nuoria kansanedustajia, jotka varmaan
menestyvät jatkossakin ja jotka luultavimmin kelpaisivat muihinkin
puolueisiin.]
Puhakka tuumailee
kirjassaan onko puoluekartta muuttunut pysyvästi. Minusta on.
Vasemmisto-oikeisto -jako on aikansa elänyt. Perussuomalaiset
vaikuttaa minusta ennen kaikkea konservatiivipuolueelta, nimeksi
saattaisi sopia vaikkapa kansankonservatiivit. Myös
Vasemmistoliiton kannattajista konservatiivisesti ajattelevia löytyy,
ei kai siellä muuten niitä vanhoja työväenlauluja enää
lauleltaisi – tiedättehän te, niitä missä lyödään ja
taistellaan. Ai niin! Minä muuten viime vuonna tilasin Kansan
Uutisten Viikkolehden kautta Vasurilla-nimisen cd:n, jossa on
valikoima työväenlauluja pitemmältä ajalta. Eräs cd:n
kappaleista, jonka löysin youtubesta, on 1970-luvun Neilikka-yhtyeen
Maastamuuttajan laulu. Siinä on sanomaa ilman repivää
taistelua. Käykääpä kuuntelemassa!
Kirjassa on ainakin
144 sivua ja luin sitä nelisen päivää.
