Minna Canthin pari novellia

Pauli Koskinen: Nuori Minna Canth

Luin Minna Canthin ja tasa-arvon päivän merkeissä kaksi Minna Canthin novellia.

Köyhää kansaa. (1886) Jossain pienessä kaupungissa, vaikkapa Kuopiossa, asuva Holpaisen perhe sinnittelee vaikeuksissa vuokra-asunnossaan. Työtä ja toimeentuloa ei ole. Puolisokea tytär käy kerjäämässä, äiti anoo rouvainyhdistykseltä käsityöpuuhaa, että saisivat jonkinlaisia tuloja. Vuokraisäntä ottaa perheen ainoan sängyn maksuna maksamattomista vuokrista. Sylilapsi on sairas, hänen lisäkseen on kolme muuta lasta, vanhin on se tytär, kahdeksanvuotias. Perhe näkee nälkää. Kun hätä on pahimmillaan, kuulee perheen isä, että rautatien rakentajia aletaan taas palkata.

Pääosin Canth kuvaa novellissaan asioita perheen äidin kannalta. Kun äidin kunto romahtaa, siirrytään tapahtumia tarkkailemaan isän näkökulmasta. Seuraavaksi saadaan kuulla paikkakunnan pastoria ja lääkäriä, jotka käyvät akateemisen keskustelun köyhien asemasta ja siitä mitä sille on tehtävissä. Vaikka novelli seuraakin köyhien lohdutonta elämää kurjimmillaan, loistaa koulutetun väen käymä lyhyt, mutta suorapuheinen mielipiteenvaihto kuin majakkana sen murheen meren yllä, jota Canth kuvaa. Tohtorin mielestä varallisuuseroja tasoittamalla saataisiin paljon aikaan, mutta sen lisäksi hän ehdottaa seuraavaa:

”Terveydenhoito parempi. Huonot ja parantumattomat sairaat nopealla tavalla tuskattomasti hengiltä pois.”

Ajatuksen esittää siis fiktiivinen tohtorismies, ei tasa-arvon kannattaja Minna Canth itse. Toisaalta Canthin tyylilajina olikin realismi eikä utopiain esittäminen. Täydellisen tasa-arvon saavuttaminen on aika mahdotonta, koska ihmiset eivät lähtökohtaisesti ole tasa-arvoisia. Esimerkiksi meitä kulmikkaita palikoita ei ole järkeä ruveta hakkaamaan pyöreään koloon. Rumuuteen ja lahjattomuuteen kehitetty rokote voisi saada aikaan monenmoisia tasapäistäviä haittavaikutuksia yhteiskunnan kokoonpanossa.

On tavallaan kiinnostavaa ajatella, että Canth novellissaan kuvaisi Kuopiota, tekstissä mainitaan Harjulan sairaala ja Kotkakallio (Harjulan sairaalassa olin kopiksen aikaan kesätyössä, siellä myös äitini kuoli viitisen vuotta sitten, Kotkankallion väestönsuojassa käytiin joskus kouluaikoina harjoittamassa pikaista juoksentaa – taisi olla juoksuaika).

Kauppa-Lopo. (1889) Kauppa-Lopo on naisimmeinen, joka istuu vankilassa Jyväskylässä. Hän korostaa kuitenkin olevansa kotoisin Kuopiosta, joka hänen mielestään on hienompi paikka kuin Jyväskylä. Kävin viimeksi Jyväskylässä muutamia vuosia sitten, kun oltiin uusittu silikonit kylpyhuoneeseen ja sitä kylpyhuonetta ei sitten voinut käyttää pariin päivään. Vappupäivä kun sattui olemaan, ajoimme kaupunkiin jonkinlaisen autojen vappumarssin aikaan. Jouduimme tahtomattamme liittymään autoletkaan, sillä hotellimme sijaitsi siinä ajoreitin varrella, joten saapuminen tapahtui yleisön seuratessa ajoamme katujen varsilla. Tässä novellissa saavutaan Jyväskylään lopussa uudestaan, mutta toisenlaisissa tunnelmissa.

Kauppa-Lopo siis haikailee Kuopioon ja kuullessaan, että eräs tuttu kuopiolaisrouva asuu nyt Jyväskylässä, päättää hän käydä rouvaa tapaamassa vapauduttuaan. Niin hän myös tekee, rouva vain kuuluu varakkaaseen väestönosaan eikä ole erityisen halukas uudistamaan tuttavuuttaan outoon, nuuskanhajuiseen, siivottomaan naiseen. Kauppa-Lopo auttaa rouvaa talokaupoissa, mutta saa kuulla ovenraosta jotain peräti vastenmielistä:

”Ei mutta kuinka hävyttömiä ne ovat!” päivitteli vielä ensimmäinen rouva, ”kun pakkaantuu vain niin rehevästi saliin saakka, aivan kuin olisi meidän vertaisemme.”

Niin Kauppa-Lopolle kuin meille muillekin taiteilijasieluille tällainen asenne on arkipäivää, mutta kyllä se toisinaan satuttaa, varsinkin kun näkee ja kuulee millaisten tompuloitten sisuksissa sellainen asenne eleleepi.

Scifiä aena vuan

Aivot ja käyttääntyminen nousevat esille näissä kuunnelmissa.

685. päivä. Olli Lehti kirjoitti ja Aino-Liisa Raine ohjasi tämän vuonna 1968 ensi kertaa esitetyn kuunnelman. Avaruusaluksen psykopolilla kuohuu. Olematonta porukkata alkaa ilmaantua otille ja heillä vaikuttaa olevan eroottisia tarpeita, mikä ei avaruusaluksen väestön parissa ole enää avaruusajoilla tapana eikä tarpeen. Nuori psykiatri joutuu jahtaamaan malakiittiluomista nuorta naista atomiajalla näillä aataminaikuisilla keinoilla. Yksi sun toinen tunteita rajoittava seikka joutuu koetukselle avaruuden kairan selekosilla uppuroidessa. Eläimellistä menoa. Kesto 32 min.

Vihreä apina. Theodore Sturgeonin tekstiin Affair with a Green Monkey, vuodelta 1957, perustuva, Ritva Arvelon kuunnelmaksi muokkaama ja Marja Rankkalan vuonna 1969 ohjaama taideteos. Pariskunta näkee poikajoukon pieksämässä miestä. He pelastavat miehen ja vievät hänet kotiinsa toipumaan. Aviomies Fritz on tutkija, joka uskoo nuoren miehen vaimonsa hoidettavaksi ja lähtee itse viikoksi työhönsä Washingtoniin. Vaimo kertoo kuuntelijalle hänen ja nuoren miehen välille syntyvästä jännitteestä: ”Olimme yhdessä niin kuin langat sähköjohdossa, emme koskeneet toisiamme.” Saatte arvata mitenkä pitkään näin jatkui. Fritz, joka on käyttäytymistieteen asiantuntija, omasta mielestään pettämätön työssään, kertoo nuorelle miehelle, jota hän pitää sukupuolisesti poikkeavana: ”Joukko on sitä mieltä, että erilaisuus merkitsee vaaraa ja se uskoo suojelevansa itseään, kun raatelee jokaisen poikkeaman pieniksi verisiksi palasiksi.” Sukupuoliset poikkeamat ovat vaarallisimpia. Tätä poikkeamisen vaarallisuutta voi tosin mielestäni soveltaa melkeinpä mille elämän osa-alueelle hyvviinsä. Mielestäni erittäin suositeltavaa kuunneltavaa näinä yhdensuuntaistavan ajattelun aikoina. Kesto 32 min.

William ja Mary. Roald Dahlin novellista William and Mary, vuodelta 1959, kuunnelmaksi kirjoitti Pentti Saarikoski, ohjasi vuonna 1969 Kyllikki Forssell. Cerebrospinaalinestettä tuottavat aivot ovat tutkijan mielestä melko itsenäinen elin. Syöpään kuoleva filosofi luovuttaa aivonsa toverinsa elätettäväksi, jotta saisi sitä tehen sitten jatkaa elämäänsä. Filosofin kuoltua elävät aivot siirretään ammeeseen. Myös näköhermo ja silmä säilytetään. Kyseessä ei siis ole läheskään sama tarina kuin Steve Martinin komediallinen elokuva Tohtorin aivovaimo. Kuunnelma on komediaksi aika mustanpuhuva, jopa ahdistava. Aika pitkällinen jakso kertoo siitä miten tohtori Landy ylipuhuu Williamin suostumaan tähän ihmiskokeeseen. Kesto 49 min.

Sohvalla. Harri Virtasen kirjoittaman kuunnelman ohjasi vuonna 2005 Janne Suutarinen. Pimeä aine ja supersymmetria tai ties mitkä ovat vetäneet fyysikon da kosmologin mielen matalaksi ja hän turvautuu terapiaan. Sitten hän jo vaihtaa miesterapeutin naisterapeuttiin. Kaikillahan tässä on onkelmia. Maailmankaikkeuden ensimmäisestä sekunnista lähtein. Fyysikkona Matti Onnismaa, terapeutteina Aku Hirviniemi ja Niina Nurminen. Kesto 27 min. Tässä on vain kurkkaus scifilliseen suuntaan, tulipahan silti kuunneltua. Eikä oikeestaan Vihreä apinakaan scifiä ole.

Voi sitä ajoittain muutakin kuunnella kuin scifiä. Nyt taidan ihan pienen tauon pitää näissä kuunnelmissa. Ainakaan tänään en enää kuuntele scifiä. Päivä kerrallaan ilman scifikuunnelmia. Olisihan tuolla Yle Areenan Audiossa vielä joitakin ihan kiinnostavia scifikuunnelmia, mutta olkoon nyt sitten. Katselen vaikka hiihtokilpailuita. Kuvittelen, että suomalaiset pärjää... Keittäisköhän vielä aamupäiväkahvitkin? Kyllä minun elämässäni tapahtuu yhtä ja toista. Ei kaikki scifiä mikä kiiltää.

Jos olisi perjantai-iltapäivä niin saattaisin kuunnella kovalla volyymilla Dionne Warwickiä. ”I Say a Little Prayer for You...” Nyt ei kehtaa. Kissa sentään säntäilee ympäriinsä lämpimikseen. Tuli juuri ulkoa lumipaakkuja turkissaan.

Scifi-kuunnelmia vielä lissee

Kuuntelin muutaman kuunnelman, joissa kaikissa vieraillaan Maan päällä jostain avarammista kotoperistä.

Kuvat eivät valehtele. Scifiä vuodelta 1968. Katherine MacLeanin novellin Pictures Don't Lie, vuodelta 1951, mukaan kuunnelmaksi kirjoitti Ari Koskinen. Ohjaajana Tuomas Vesterinen. Alussa on muutama minuutti taustaääniä, joissa jokin raketintapainen on lähestymässä. Sitten alkavat sotasetät ottaa vieraita vastaan. Ollaan jossain vastaanottokeskuksessa, jossa laskeskellaan tuulennopeuksia ja muita asioihin vaikuttavia seikkoja. Ladataan ja valmistaudutaan. Vieraita on tulossa. Krakataun purkaus ja Tunguskan räjähdys ynnä muut salaperäiset ilmiöt mainitaan. Professorit, sotilashenkilöt ja kielitieteilijät keskustelevat toimittajien kanssa esitettyjen teoriojen sekä tehtyjen havaintojen pohjalta. Kuvaa lähestyvistä muukalaisista on saatu, heille on lähetetty Disneyn filmejä katseltavaksi ja lisää ovat pyytäneet. Juu, ja moozarttia tietty. Tosi kivasti tunnelman välittävä ja jännitteensä säilyttävä pikku kuunnelma, joka saa sanotuksi jotain aattelemisen arvoista erilaisten maailmoitten erilaisuudesta. Kesto 36 min.

H-hetki. Ray Bradburyn novellista Zero Hour, vuodelta 1947, kuunnelmaksi laati ja ohjasi vuonna 1970 Marja Rankkala. Lapset huhuilevat Drilliä kuten kaveriaan tai lemmikkiään. Kuunnelman edetessä selviää, että Drill on peräisin tuolta toisaalta. Lassi Rajamaan elekdrooniselta kuulostava urkumusiikki tukee hienosti arkisen lasten leikin alle peiteltyä salaperäisyyttä. Onnellinen rauha vallitsee pikkukaupungissa, mutta lapset ovat mukana uskomattomassa suunnitelmassa. Tämä kuunnelma edustaa sellaista Maissilapset-tyylin tarinointia. Kesto 28 min.

Marsilaisten maihinlasku -77. Ray Bradburyn novellista The Concrete Mixer, vuodelta 1949, kuunnelmaksi laati Marja Rankkala ja ohjasi Kauko Laurikainen vuonna 1969. Marsilaismarssin sävelti Arthur Fuhrman. Marsilaiset puhuvat hiljaisella äänellä, melkein kuiskaten. Ettil (Yrjö Tähtelä) kieltäytyy lähtemästä sotaretkelle Maahan, koska hän on lukenut maalaisten kirjoja, joissa aina marsilaisten hyökätessä joku yksinäinen irlantilaisheppu tai vastaava pelastaa Maan asukkaat – näin ollen hyökkääminen Maahan on tuhoon tuomittu ajatus. Tästä näemme miten lukeminen kannattaa, tosin Ettil tuomitaan kuolemaan marsinpetturina. Tuomio tosin kumotaan ja niin sitä lähdetään sotimaan Maahan. Maassa on kumminkin aika rauhanomainen meininki ainakin päällisin puolin. Perinteisen sodankäynnin sijasta harrastetaan kaupankäyntiä, joka sekin voi tähdätä taloudelliseen riistoon. Eikä tässä Mars tarkoita jotain toisenlaista yhteiskuntajärjestelmää, ei puhettakaan. Kesto 39 min. Special Guest Star: Yrjö Jyrinkoski.

Jouluvieraita avaruudesta. Paavo Rintalan kirjoittaman kuunnelman ohjasi vuonna 1963 Kauko Laurikainen. Uljas Kandolin, Kauko Kokkonen ja Pentti Siimes esittävät kolmea viisasta miestä, jotka laskeutuvat avaruuden korkeuksista maan pinnalle, havumetsien katveeseen. He ovat tulleet etsimään joulua ja joulun lasta, mutta ovat alusta lähtien aika eksyksissä kirjallisista ohjeista huolimatta. Vanhaa rovastia esittää Paavo Jännes, hän uskoo viisaita miehiä ja auttaa etsinnässä. Kuunnelmassa laulavat kolkkamatikoitten kuoron lisäksi myös tietäjät ja lasten kuoro. Kuunnelma päättyy gongin sijasta kirkonkellojen soittoon. Tämä pitääkin jatkossa kuunnella joka joulu pariin kertaan. Kesto 40 min.

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi (kuunnelmana)

Kuuntelin varsin tunnetun scifi-romaanin perusteella tehdyn viisiosaisen kuunnelmasarjan. Ursula K. Le Guin (1929 – 2018) on scifi-kirjallisuuden suuria nimiä, jolta en ole lukenut yhtään mitään. Tämän romaanin The Left Hand of Darkness, vuodelta 1969, ostin suomennettuna eräälle tuttavalleni synttärilahjaksi. Hän taisi loukkaantua teoksen nimen takia, eikä hän sitä paiten tykännyt scifistä. Joitakin aikoja myöhemmin hän palautti kirjan minulle, yritin sitä lukea, mutta eipä se sujunut minultakaan. Nyt kuuntelin sen pohjalta vuonna 1993 valmistuneen kuunnelmasarjan nimeltä Pimeyden vasen käsi. Kuunnelman suomenti ja kuunnelmaksi sovitti Kalevi Nyytäjä, sen ohjasi Ilkka Vanne, seikkailutarinaan sopivan musiikin sävelti Johnny Lee Michaels.

Tarinassa galaksien välisen yhteisön, Ekumeenin, lähettiläs Genly Ai (Jussi Lampi) lähetetään tutustumaan jääkautta elää helkyttelevään Talvi-planeettaan tarkoituksena saada planeetan valtiot liittymään 83 planeettaa ja kolmen tuhatta valtiota sisältävän Ekumeenin tähtien piiriin. Puuttuisi vain, että Genly Ai olisi nimikkeeltään yhdentymiskomissaari. Talvi-planeetalla eli Gethenillä on kaksi keskenään vihamielistä valtiota: Karhide ja Orgorey. Karhiden puolelle laskeuduttuaan Genly tutustuu loordi Estraveniin (Marja-Leena Kouki), joka kumminkin karkoitetaan pian Orgoreyn puolelle maanpetoksen vuoksi. Jatkossa tarina seuraa Genlyn ja Estravenin vaiheita sekä erikseen että sittemmin taas yhdessä.

Juu, ja nämä ihmiset siellä Gethenillä ovat kaksineuvoisia eli voivat olla tarpeen tullen miehiä tai naisia. Tätä tarvetta he kutsuvat nimellä kemmer. Se tulee heidän osakseen kerran kuussa neljäksi päiväksi. Jotta tämä sattuisi sankariparin yhdessäolon aikoihin, joutuvat he kulkemaan pakoreissulla ylitse mannerjään kahteen pekkaan, mihin kuluu sopivan pitkä aika.

Tarinaan on sisällytetty uskontoa, jossa on taolaisen ajattelun jin&jang-piirteitä, mikä reilusti lausutaan ilmi Terra-planeetalta kotoisin olevan lähettilään toimesta.

Aika pitkä kuunnelmasarja, viisi osaa, joista kukin kestää noin 50 min. En epäile, etteikö romaanissa moniin asioihin paneuduttaisi syvällisemmin kuin kuunnelmassa on mahdollista tehdä. Hyvin tämä kumminkin sopi kuunneltavaksi näin tiukkana pakkastalvena, jolloin saattaa itse kunkin mielessä häilähtää vanha kysymys: kuljemmeko kohti uutta jääkautta? Tähän viittaa myös tekstin oheen liittämäni kuva, jossa voi hyvällä mielikuvituksella nähdä vaikka avaruusmiesten jalanjälkiä outerplanetaarisilla lumilakeuksilla.

Scifi-kuunnelmia

Laskentakeskus. Neuvostoliittolaista scifiä – pitäkää varanne! Tätä ei tarvitse politisoida. Anatoli Dneprovin aiheen mukaan Yleisradiolle kirjoittanut Jarmo Lavila. Ohjannut vuonna 1969 Eero Leväluoma. Pohjana oleva Dneprovin novelli on julkaistu wikipedian mukaan vuonna 1960 Neuvostoliitossa. Kuunnelman tapahtumat sijoittuvat Saksaan. Kleinstädtcheniin on perustettu pieni, yksityinen laskentakeskus Kraftstudt ja kumppanit. Laskentakeskus sijaitsee osoitteessa Weltstraẞe 12, pikkukaupungin laidalla, kuoppaisen sivutien päässä, samassa osoitteessa kuin paikallinen mielisairaala. Professori Rauch (Kauko Helovirta) uskaltautuu viemään sinne muutamia yhtälöitään laskettavaksi ja tapaa johtaja Boltzin (Yrjö Järvinen) sekä itse pääjohtaja Kraftstudtin (Jussi Jurkka). Rauch tilaa ratkaisut yhtälöihinsä ja pääjohtaja tilaa häneltä luentosarjoja kuvanauhalle tallennettuna. Jo seuraavana päivänä monimutkaiset yhtälöt on ratkaistu ja tulokset toimitetaan Rauchin kotiin lyijykynällä käsinkirjoitettuna (28 liuskaa). Laskentakeskuksessa hyödynnetään menetelmää, jossa tekoälyn sijasta käytetään hybriditeknologiaa, ovathan ihmisaivot aika mojova kone, jota on vaikea päihittää, varsinkaan sopivasti stimuloituna. Toiminta on pidettävä salaisena, jotteivät liikesalaisuudet päätyisi kilpailijoitten käsiin... Kesto 75 min. Tilasin itselleni Dneprovin kertomuskokoelman Purppuramuumio, vuodelta 1968.

Kirje tulevaisuuteen. Iida Hämeen-Anttilan kirjoittama ja ohjaama lastenkuunnelma vuodelta 2016 kertoo Ahora-nimisestä tytöstä, joka alkaa pohtia millaista on tulevaisuudessa. Sanomalehdissä tulevaisuutta edustavat lähinnä tulevat tv-ohjelmat. Kun vastausta ei löydy kotoa eikä koulusta Ahora menee metsään, josta hän löytää korkeakattoisen keltaisen talon ja sen asukkaan, jota esittää Kati Outinen. Outo asukas neuvoo Ahoraa kirjoittamaan kirjeen tulevaisuuteen. Kaksiosaisen kuunnelman toisessa jaksossa Unelma löytää Ahoran viestin ja vastaa siihen. Kivasti toteutettu kuunnelma, johon on saatu sopivan elävänkuuloiset taustat. Avustajina on toiminut vuoden 2016 Lauttasaaren 3D-luokka. Ahoraa esittää Niina Koponen. Kesto 2 x 13 min.

Aikavuoto. Kiia Kallion kirjoittama ja Eila Arjoman ohjaama kuunnelma vuodelta 1987 sijoittuu koulupojan elämään. Koulu on Pekka Virtaselle poikaporukan kiusattavana olemista, mitä pakoon päästäkseen hän rakentaa aikakoneen. Se räjähtää, mutta ehtii tuoda tulevaisuudesta hänen luokseen hänenlaisensa kiusatun nuoren kaverin. Tulevaisuuden maailmassa kuuluu olevan paljon sekä erilaista että samanlaista kuin nykymenossa. Siinä missä Pekka on varhaiskypsä keksijä, on tulevaisuuden Tomppa kypsä solmimaan suhteita tyttöihin. Kaikki asiat eivät ratkea, joiltain osin ongelmat vain ottavat lisiäkseen, mikä saanee Pekan jatkossa pysyttelemään kotinsa suojissa ja keksintöjensä parissa. Kesto 30 min.

Napoleonin vaihtoviikot. Eija Elo käsikirjoitti ja Heikki Määttänen ohjasi lyhytkuunnelman vuonna 1991. ”Menneisyys on sopeutumattomien viimeinen turvapaikka”, toteaa kuunnelman kertoja miehestä, joka käyttäytyy moukkamaisesti toisia tyrkkien kulkiessaan hienostuneen tulevaisuuden kaupungin kadulla Jarren Zoolook-musiikin säestämänä. Aikamatkat Oy järjestää retkiä menneisyyteen, sinne päähenkilö Karoly Menai mennä pötkeltää muuttaakseen historiaa, mikä on vastoin matkatoimiston periaatteita. Tässä on minusta hyödynnetty hauskasti aikamatkailun kaikkien jo tuntemia oletettuja vaikutuksia historiankulkuun. Karoly näet lähetetään tuntemattoman korsikalaisen upseerin Napoleon Buonaparten nahkoihin, hänen kun ei tiedetä tehneen ihmeempiä historiaa mullistaneita tekoja. Lyhytkuunnelmaan ei kuitenkaan mielestäni sovi pitkähkö kohtaus Aikamatkojen agenttien epäonnistuneesta yrityksestä estää Karolyita. Se latistaa muuten nopsasti kasattua tunnelmaa. Mutta kuten sanottu, hauska näkökulma aikamatkailuun. Kesto 24 min.

Kuunnelmien naiset muuten vain maailmassa

Minulla on vain tämä keskikoulutodistus. Lars Svedbergin vuonna 1973 ohjaaman kuunnelman käsikirjoitti Tuula Saarto. Asumuserossa lastensa kanssa elävä Eila, jota esittää Heidi Krohn, etsii töitä kahdeksantoista vuoden kotirouvana elon jälkeen. Työkkärin eka osoitus ei tärppää, Eila alkaa olla jo nelikymppinen eikä osaa kirjoittaa koneella eikä tunne kirjanpitojärjestelmää. Tehokas, pätevä, itsenäinen ja yhteistyökykyinen olisi oltava, mutta erityisesti vähän nuorempi (esim. parikymmentä vuotta nuorempi). Minulla oli esteenä työllistymiselle kaikenpuolinen vastenmielisyyteni, jonka takia kukaan ei halua olla tekemisissä kanssani. Sen takia kirjoitan tätä blogia. Nyttemmin en voi edes kirjoittaa kommentteja blogeihinkaan, en ainakaan nimimerkilläni, sillä sai Audio Ylen neuvoja seurattuani sain tietokoneeni sekaisin siinä määrin, että pitää aina kirjautua erikseen joka paikkaan eikä sekään kaikkeen auta. Eila saa työtä minimipalkalla Lumikki-baarista ja iltasiivousta lisäksi, kunnes pääsee virastoon nauttimaan itseään parempana pitävien nuorempien työtovereitten narttuenergiasta. Kuunnelmassa soitellaan jonkin verran tuon ajan pop-musiikkia, mikä toi mieleeni kesäleirin, jolla noihin aikoihin olin. Siellä leirillä soi koko ajan radio kovaäänisistä. Iskelmien lisäksi tuli Pekka Lipposen seikkailuja. Kesto 74 min.

Malja ystävyydelle. Ilse Raution kirjoittaman kuunnelman ohjasi Radioteatterille vuonna 1995 Nadja Pyykkö. Kirsti (Eeva Litmanen) ja Marketta (Tuula Nyman) ovat tuttuja toisilleen lapsuudesta asti. He tapaavat Kirstin 50-vuotispäiväin merkeissä kantaravintolassaan, jonka kohtelias tarjoilija (Ossi Ahlapuro) tuntee heidät ja tietää heidän käyvän einehtimässä aina yhdessä. Naiset syövät ja juovat ja kuunnelmassa risteillään heidän elämässään eri aikoina. Mitään erityisen tärskäyttävää ei nouse esiin, infarkti ja reuma, no, minulta ne on kokemati vaikka täytin jo 60. Mutta onhan minulla tuo kolaus. Kovaa sekin on ollut – pahimmillaan. Näyttelijät ja muistelot soivat ihan kivasti yhteen ja kuunnelman jaksaa mainiosti kuunnella, vaikka suuret tragediat eivät väritäkään naisten menneisyyttä. Se on sitä realismia, jollenka on tilausta kaiken akenttisopan keskellä. Kesto 52 min.

Naisten maa. Nimi ei tarkoita Suomea. Kuunnelman on ulkomaalaisen naisimmeisen, Charlotte Perkins Gilmanin feministisestä utopiaromaanista ”Herland” (vuodelta 1915) dramatisoinut ja ohjannut vuonna 1983 Marja Rankkala. Nykypäivän Suomesta puhuttaessa käytettäisiin jotain epäsuorempaa, merellistä termiä. Koska kyse on naisten maasta, on pääosassa kolme miestä, jotka lähtevät tutkimusmatkalle, tutkimaan oletettujen villi-ihmisten seutuja ja piirtelemään karttoja. Miehet ovat nuoria, hyvin koulutettuja amerikkalaisia, joista yksi on hyvin rikas. Paikallinen opas neuvoo miehille paikan, jossa kerrotaan asuvan pelkästään naisia. Sinne uskaltautuneet miehet eivät ole palanneet. Siis ei käännytystä rajoilla. Naisten valtakunta on siisti, hyvinjärjestäytynyt paikka, jossa miehet vastaanotetaan topakasti, mutta asiallisesti. Naiset ovat hyvässä kunnossa eivätkä miehet pärjää heille fyysillisesti, Amerikassahan kolaaminen ei ole mikään yleinen harraste. Naisten maan naisilla on kyky lisääntyä ilman miehiä tarjoamassa omaa panostaan. Kaikki naiset ainakin tuntevat olevansa sukua toisilleen ja siksi lapsetkin annetaan päivähoitoon ihan kernaasti, sillä jotkut naiset nyt vain hoitavat lapset paremmin, ehm. Eikä äitien urakehityskään katkea. Lapset unelmoivat äitiydestä ja leikkivät äitejä, siinä mielessä he eivät poikkea suomalaisista. Lopulta miehille tarjoutuu tilaisuus tutustua lähemmin kolmeen nuoreen, viriiliin naiseen. Ja tietäähän sen miten siinä käy. Kollektiivisen elämän kyllästämät naiset ajattelevat sukupuolisen kanssakäymisen palvelevan vain suvunjatkamisen tarkoitusta. Intohimosta kihisevät miehet elävät pahemmassa puutteessa kuin poikakoulussa. Celis (Inkeri Wallenius) tulee raskaaksi. Hänen äänestään tulee heti mieleen Peukaloisen retket villihanhien seläässä. Miesten Martti-hanhi, lentokone, on hyvässä tallessa naisten kankaalla peittelemänä. Sen kyydissä miehet matkaavat takaisin Amerikoihin. Kesto 70 min. 

Seuraavaksi kuuntelen vaikka scifiä. Vaimolla on viikko lomaa ja olisi väärin kuunnella sinä aikana muita naisia.

Kuunnelmien naiset muuttuvassa maailmassa

Ote arjesta. Rauha Knuuttilan kirjoittama kuunnelma sai ensiesityksensä vuonna 1972. Ohjaajana Pekka Parikka. Kuunnelmassa pohjalainen maanviljelijäperhe painiskelee voivuorien ja rahoitusongelmien parissa. Auttaisiko tuotantosuunnan muutos? Kuunnelman nimi on nätisti kahdella tapaa ymmärrettävissä. Arjesta olisi hyväksi saada ote, nottei rupia asiaat käsiistä luistamahan. Tytär tuskailee koulunkäyntinsä kanssa mutta hyräilee Love Storyn teemaa, vanhemmat ja maamieskoulun käynyt poika taloudenpidon ja maatilatalouden uusien tuulien kanssa. Tuotannon koneellistaminen on eräs mahdollisuus, mutta se tulee kalliiksi. Lisäksi pitäisi kenties hankkia palkkatyötä kotitilan ulkopuolelta. Hongkongilainen jyllää ja pakistanilaisiakin pitäisi avittaa. Luin tämän kuunnelman tammikuussa ja totesin varsin mainioksi kuvaukseksi, otteeksi arjesta tosiaankin. Hyvät näyttelijät saavat esityksen myös maistumaan aidolta. Murrekin on juuri sopivankuuloosta näin savolaisen korville. Kuunnelma loppuu niin mukavasti, että jää oikein odottamaan jatko-osaa. Kesto 63 min.

Onneksi on rahaa. Kirsti Hakkaraisen kirjoittaman kuunnelman ohjasi Marja Rankkala vuonna 1966. Teinityttärien, joita esittävät Elina Salo ja Aila Arajuuri, isä on kaatunut sodassa ja äitikin on kuollut sota-aikaan. Tytärten tehtäväksi jää järjestellä äidin hautajaiset. Reippaasti ja innolla tytöt ryhtyvät järjestelyihin. Siunaustilaisuudesta sovitaan, hautapaikka valitaan ja Lahdesta käydään bussilla hankkimassa arkku, kukat ja hautajaisvaatteet ja kuolinilmoitus ja muut tarjoilut. Onneksi tytöillä on käytössään äidin saamat sotakorvausrahat. Ja niistä vielä jäljellekin. Lopuksi tytöt nauttivat annoksen silakkalaatikkoa puoliksi. Luin kuunnelman tammikuussa ja ihastuin siihen kerta kaikkiaan. Niin ovat ilmeisesti ihastuneet monet muutkin. Kuunnelma taisi olla mukana eurooppalaisella kuunnelmafoorumillakin. Jännä kyllä siinä kuunnelmakirjassa mainittiin ensiesityksen tapahtuneen vuonna 1965 – ja mitenpä se muuten olisikaan kirjassa, jonka nimi on Suomalaisia kuunnelmia vuosilta 1964 – 1965. Kesto 32 min.

Muutto keskelle Kemiä. Tuula Mehtosen kuunnelman vuodelta 1976 ohjasi Ilkka Toiviainen. Teini-ikäisen Sirkan perhe myypi talon ja tavarat ja muuttaa maalta asumaan keskelle Kemiä. Sirkan äiti iloitsee lämpimästä vedestä, jota saa suoraan hanasta, mutta Sirkka ei meinaa osata innostua mistään. Toverit sentään houkuttelevat hänet mukaansa Dannyn keikalle Urkille – näkyy olleen komealinjainen urheilutalo, kaareva katto ja kaikkea, silloin ”vähän ennen kyyneleitä”. Tärkeän osan kuunnelmasta muodostaa kuvaus nuorten bileistä. En ole muistaakseni sellaisiin osaa ottanut, mutta kuulostaa kovin aidon tuntuiselta. Sirkka löytää poikaystävän ja käypi koulua. Isän kommunismiakin sivutaan, 1970-lukuun minun mielestäni sopii mainiosti se, että Sirkalle kommari on vain kelju sana, jota kaverit käyttävät, vaikka on hänellä pioneereistakin kokemusta. Kiva kuunnelma, jossa ajankuva tuntuu oikeansävyiseltä eikä liioitteluun ratketa. Loppu on sopivan valoisa, muttei imelä. Kesto 60 min.

Kuunnelmien tyttöjä niillä rajoilla

Unissasaarnaajatyttö. Raimo J. Kinnusen kirjoittama kuunnelma vuodelta 1985. Ohjaaja Heljä Talvikki Ahonen. Upean kireäsointuinen sello+viulu+cembalo-musiikki on Pekka Laitisen säveltämää. Kuunnelmassa elellään vuotta 1949. Kati Outinen 13-vuotiaana Päivinä on umpilisäkkeen leikkauksen jälkeen alkanut saarnata unissaan. Hänen äitiään esittää Tuula Nyman. Maallikkosaarnaaja Kamsula (Esko Nikkari) tulee jelppimään paholaisia pois Päivistä ”lihaa kurittamalla”. Vanhempia hän hellii viinaksilla. Perhe luottaa johdatukseen niin kauan kuin siitä vaikuttaa olevan hyötyä. Metsätyömies-isä (Markku Huhtamo) ostaa Foordin velkarahalla ja päättää lyödä Päivin sairaudella mynttiä, kun ei kerran siskokaan (Erja Manto) pääse Holluvootiin Warneruusille töihin. Paikallisen seurakunnan pappi (Ossi Ahlapuro) koettaa saattaa Päivin elämää normien mukaiselle tielle, mutta tulee torjutuksi. Kamsula käyttää tilannetta hyväkseen. Taitavasti rakennettu perinteinen kuunnelma, jossa on sopivasti rajattu määrä hahmoja ja jotka hahmot kulkevat kuin ennalta määrättyä reittiä kohti surkeaa loppua. Kesto 75 min.

Joutsentyttö. Robert Alftanin kirjoittama kuunnelma vuodelta 1982 tai 1983. Ohjaaja Kauko Laurikainen. Mietteliäästi vuolteilevan musiikin jousikvartetille sävelsi Tapani Tamminen. Joutsentyttö valmistaa ruumit hautaan. Tapahtumat sijoittuvat Tampereelle, Kalevankankaan hautuumaalle. Umpimielistä Joutsentyttöä esittää Eila Pehkonen. Hän käy keskusteluja vainajien kanssa. Koulussa housuunsa pissinyttä köysipoikaa esittää Heikki Määttänen. Häntä kutsuttiin pissahousuksi läpi iän, ainakin siltä hänestä tuntui. Minäkin pissin housuuni koulussa, tein oikein kunnon lammikon, mutta jouduin vaihtamaan koulua, joten nimitys jäi edelliseen kouluun. Erkki Luomala on sardiinineuvos – entinen keinottelija ja entinen hiihtäjä. Joutsen erehtyy laskeutumaan virran vuolteiseen veteen, jossa nälkäinen tyttö häntä houkuttaa luokseen viimeisellä leipäpalallaan. Uolevi Vahteriston osaksi tuli esittää punavankien leirin johtajaa. Ei ihan kiva osa. Hän puhuu vangeille debetistä ja kreditistä, miten ne on saatava täsmäämään odoteltaessa kuolemantuomion täytäntöönpanoa. Mutta kyllä siinä jotenkin päästään kuunnelman loppuun ja kuuntelemaan lintujen laulua jousikvartetin esittämänä. Piti kuunnella alkupuoli kuunnelmasta uudelleen, kun yritin kirjoittaa tätä tekstiä kuunnellessani ja menetin tärkeitä hetkiä. Kesto 72 min.

Saara. Marja-Liisa Vartion kirjoittama kuunnelma vuodelta 1964. Ohjaajana Marja Rankkala. Teini-ikäistä kotiapulaista Saaraa esittävän Aila Arajuuren osuus rajoittuu pieneen vuoropuheluun perheen isän kanssa. Sen sijaan häntä muistellaan kuunnelmassa tavan takaa sekä ilolla että tuskastuneisuudella. Uusi kotiapulainen neiti Kaarne, syntyisin Riistavedeltä, on Eila Pehkonen. Hän on täydellinen vastakohta Saaralle, kellontarkka työkone, joka alistaa itsensä perheen palvelukseen epäinhimillisessä määrin. Hänen kanssaan hermojaan mittelee perheen äiti, jota esittää Terttu Soinvirta. Kun tavanomainen siisteys, ruuanlaitto ja lastenhoito riittäisivät, vetää neiti Kaarne entisen työnantajansa määrittelemää täsmällistä rutiinia, joka hermostuttaisi kenet tahansa. Lisäksi hän olettaa perheen rouvan olevan häneen tyytymätön, kun rouva puhuu niin paljon Saarasta, tuosta nuoresta tyttösestä, joka ei aina jaksanut ottaa työntekoa tosissaan. Audio Ylellä kuvaillaan kuunnelmaa hykerryttäväksi, yhtä hyvin sitä voisi nimittää hyytäväksi, kaikki riippuu niin näkökulmasta. Kuunnelma kuuluu sisältävän vanhahtavia ilmaisuja, joita ei nykyaikana käytettäisi, tarkoittanee neiti Kaarneen entisestä työnantajastaan käyttämää nimitystä ”tohtorinna”. On se aika jännä, että kaupungissa ovat virkamiesperheet pitäneet kotiapulaisia vielä 1960-luvullakin. Päiväkotiinhan ne lapset kuuluu viedä jo alle vuoden ikäisenä, että äidit pääsevät pureutumaan työuraansa. Vai mitä? Kuka sitä nyt omia lapsiaan hoitaisi... Kesto 88 min.

Kuunnelmia vankeudesta – ja sinne joutumisesta

Heta-muorin pitkä reissu. Hella Wuolijoen kirjoittama ja ohjaama kuunnelma kertoo tarinan sisällissotavuodelta 1918. Kuunnelma sai ensiesityksensä vuonna 1948. Kertojilla on laaja osuus, niinpä kertojia onkin kaksi, he hoitavat kerrontatehtävät kuin keskenään jutustellen. Kertojina rupattelevat Carl-Erik Creutz ja Reino Valkama. Heta-muorina Henny Valjus. Köyhän Heta-muorin pojat ovat joutuneet pois kotoa, kaksi on kuollut ja yksi varmaan Vennäällä ja yksi on vankileirillä ja häntä Heta lähtee Muumäeltä tapaamaan ja viemään pojalleen evästä. Matka on pitkä, mutta niinpä se vain taittuu, kun välillä saa kyytiä ohi ajelevilta. Luin tämän kuunnelman tuossa joulukuun alussa ja nyt sitten kuuntelin sen, kun kerran oli tilaisuus. Wuolijoki kertoo lyhyen kuunnelman kautta paljon oleellista sisällissodan jälkeisistä tunnelmista. Pieni ihminen tekee toisten puolesta suuria uhrauksia, joille toiset vaisusti hymähtelevät tai sitten nauraa hekottelevat. Kesto 36 min.

Kyyhkyslakka. Pekka Koskisen ohjaama kuunnelma vuodelta 1983. Kirjoittaja Tauno Kaukonen, jonka tunnetuin teos on romaani Klaani. Pyttyläistä esittää Reino Kalliolahti. Hän istuu kaupunginvankilassa. Mutta ei istu yksin vaan kuuden miehen sellissä. Siellä ovat myös Kulkukauppias ja Ryöstäjä. Lisäksi tuodaan Poika ja Murhaaja sekä Ukki. Pakoahan siinä aletaan miehissä yrittää. Samalla otetaan selvää toinen toisistaan. Erkki Thilin esittämä murhaaja on koskettava hahmo, hän on muistamattomassa humalassa tappanut kirveellä entuudestaan tuntemattoman ryyppykaverinsa. Kesto 65 min.

Naavankaira. Väinö Karihtalan kirjoittama kuunnelma, joka voitti Sokeain kuunnelmapalkinnon vuonna 1974. Lukaisin tämän tammikuussa ja halusin kuunnella sen, kun näkyy olevan kuunneltavissa. Toni Edelmanin musiikki vaikuttaa alussa turhan kauniilta tähän rujoon tarinaan kahdesta työttömästä miehestä, jotka päättävät lähteä 80 km päähän metsätöitä kyselemään. Miesten välit aluksi kiristyvät vaan sitten lämpenevät heidän jäädessään asustamaan metsään, jossa he ravitsevat itseään luvattomalla luonnonmuonalla. Eräs selviytymiskeino kylmässä maailmassa on hommautua lusimaan ja alussa pari miestä sinne jo viedään. Kesto 48 min.

Iltamien jälkeen. Sokeain kuunnelmapalkinnon vuonna 1970 voittaneen kuunnelman kirjoitti Leo Kalervo. Lukaisin tämän kuunnelman tammikuussa. Olen myös katsellut aiheen pohjalta tehdyn tv-elokuvan. Talollisen nuorin poika lähtee iltamiin, jossa juopottelee muualta tulleen miesseurueen kanssa. Syntyneen riidan päätteeksi hän ampuu kuoliaaksi yhden ryyppykavereistaan. Käsittääkseni aika tyypillinen henkirikos Suomessa. Kuunnelma keskittyy kuvaamaan tunnelmia ampujan kotitalossa seuraavana aamuna. Kesto 63 min.

Kirje tuomarilleni. Belgialais-ranskalaisen Georges Simenonin kuunnelman kanssa samannimiseksi suomennettuun romaaniin perustuva kuunnelma vuodelta 1999. Maalaislääkäri on elänyt lapsesta asti köyhänpuoleista elämää, mutta hänen valmistuttuaan lääkäriksi tahti muuttuu. Äiti hoitaa kotia kera vaimon, jota lääkäri rakastaa aika kylmäkiskoisesti. Kaupunkireissulla lkri tapaa Martinen, joka on lähtöisin Liègestä, Belgiasta. He rakastuvat intohimoisesti ja lääkärin rikos on samaa luokkaa. En oikeastaan ymmärrä ollenkaan tämän tarinan logiikkaa ja olen siitä todella onnellinen. Kuunnelmassa lääkäri kirjoittaa tuomarille vankilan sairasosastolta yrittäen selittää tekoaan. Parasta on äänitausta, joka sisältää synkeän jähmeäliikkeistä konemusiikkia, vankilan ääniä sekä muuta tapahtumiin liittyvää. Kesto 58 min.

Seuraavaksi kuuntelen jotain muuta kuin rikosjuttuja.