Powered By Blogger

perjantai 30. lokakuuta 2015

Hannu Ylitalo: Raukat menköhöt merten taa

Hannu Ylitalo (1934 – 2007) kirjoitti vuonna 1974 julkaistun romaanin Raukat menköhöt merten taa. Romaani on kolmas osa trilogiasta, joka kertoo Ruotsiin muuttaneista suomalaisista. SR:n Sisuradion sivuilta luin, että Ylitalo on toiminut kansakouluopettajana mm. Siilinjärven naapurikunnassa Lapinlahdella 1950-60 -lukujen vaihteessa, jolloin hän siirtyi opettajaksi Boråsiin.

Raukat menköhöt merten taa sijoittuu juuri Boråsin kaupunkiin, vaikkei asiaa kirjassa myötäänsä korostetakaan. Kyseessä on kertomus suomalaisista maahanmuuttajista, jotka tekevät työtä tehtaissa ja asuvat betonilähiöissä. Romaanin päähenkilö Raimo on naimisissa Anjan kanssa. Heillä on pieni poika, Erkki, jonka kasvua seurataan muutaman vuoden ajan. Myös Raimon äiti, Kaisa, asuu eri lähiössä kuin Raimo. Kaisan kanssa asuvat Raimon veli Teuvo ja sisko Eija, jotka käyvät viimeisiä luokkia koulua. Myös monia muita suomalaisia vilahtaa kuvioissa, joitakin heistä kuvataan tarkemminkin.

Raimo on duunari, joka on päättänyt opetella ruotsin kieltä. Hän on työssä kumitehtaassa, yksitoikkoisessa, fyysisesti rasittavassa ja likaisessa tehtävässä. Työn jälkeen on peseydyttävä, virkistyksen tuokiot ovat vähäisiä. Ylitalo maalailee vähin vedoin ymmärrettäviä vertauskuvia: metsäpolulla Raimo innostuu keväästä, mutta lannistuu tajutessaan, ettei kyseessä ole hänen maansa kevät. Kotona vaimo kertoo, että Erkki on oppinut kävelemään. Syntyy karulla tavalla selkeä vertauskuva sukupolvista, joille sopeutuminen Ruotsiin on erilaista: Raimo tulee aina pysymään suomalaisena, Erkki alkaa kasvaa ruotsalaisuuteen jo ensi askelista lähtien. Myöhemmin kuvataan niitä hetkiä, kun Erkki alkaa puhua vanhemmilleen ruotsiksi.

Kirja sisältää useita koskettavia sivuhenkilöitä. Raimon naapuri Karppinen on menettämässä suomen kielen taitonsa, hänen vanha isänsä ei enää ymmärrä poikaansa, vaan pojan on otettava Raimo tulkiksi. Raimon veli Teuvo on juro ja hiljainen. Yksinäisyydessään hän pyöräilee kaatopaikalle ja asettelee rotille ansoja. Teuvossa on jotain samaa kuin Antti Jalavan Asfalttikukan romaanihenkilössä, Hannussa. Teuvon draaman kaari on kuitenkin toisenlainen, Ylitalon kuvaus pitää jalat maassa. Kyllä tässäkin kirjassa vainajia syntyy, mutta yleensä luonnollisella tavalla. Tähän romaaniin sisältyy myös saunomiskohtaus, jollaisen oikeastaan odottaisi tulevan eteen useamminkin suomalaisista maahanmuuttajista kertovassa kirjallisuudessa. Viinanjuontia kuvataan myös, kuten yleensäkin.

Raimo kiinnostuu politiikasta, erityisen marxilaiseksi hän ei silti hurahda. Tehtaalla viritellään lakkoa, sitten tulee Suomesta työntarjoajia! Kotimaa elää nousukautta ja kaipaa työvoimaansa takaisin. Kuvaus suomalaisten teollisuusyritysten järjestämästä työvoiman värväystilaisuudesta on kirjan mielenkiintoisimpia jaksoja. Siitä pieni katkelma:

Olemme jo muilla paikkakunnilla havainneet, että kovinkaan moni ei ole tiennyt Suomen viimeaikaisesta taloudellisesta ja sosiaalisesta kehityksestä eikä työmarkkinoista. Sosiaaliturva on nykyään monipuolinen. Meillä on sairausvakuutus, asuntotukijärjestelmä ja lapsilisät. Koulut ovat varautuneet ottamaan vastaan siirtolaisten lapset. Jos he ovat ruotsinkielisiä, he voivat jatkaa opintojaan ruotsinkielisissä kouluissa.

Kirjassa on 181 sivua ja luin sitä ehkä viitisen päivää.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kuntouttava työtoiminta

Kirjoitan tällä kertaa omista työasioistani tai jostain sen tapaisesta. Olen nimittäin ollut nyt noin kuukauden ajan kuntouttavassa työtoiminnassa täällä Siilinjärvellä. Kesäkuussa tulin saaneeksi ansiosidonnaista päivärahaa täydet 500 päivää, joten putosin työmarkkinatuelle. Yritin siinä hätäpäissäni toimia puhelinmyyjänä. Sain viiden päivän kokopäiväisestä työnteosta tuloja noin 70 euroa. Katsoin viisaimmaksi lopettaa. Sitten jännitin kolme ja puoli viikkoa sitä, saanko te-toimistosta karenssin. En saanut. Täytyy muuten sanoa, että olen oppinut jännittämään aika rennosti.

Koska en myöskään saanut työtä valtion työllistämisrahoilla, pyysin päästä vaikka kuntouttavaan työtoimintaan. Pyyntööni suostuttiin. Tutustuin samalla kertaa uuteen te-toimiston virkailijaan sekä käsittääkseni kunnan sosiaalitoimistossa palvelevaan työtoiminnan ohjaajaan. He ehdottivat, että menisin Vapaaseurakunnalle kokeilemaan työntekoa. Hyväksyin ehdotuksen.

Kuntouttava työtoiminta on mainittu pari kertaa viimeisimmän kuukauden sisällä tv:n ajankohtais- tai uutisohjelmissa. Ensiksi joku asiantuntija kuvaili kuntouttavaa työtoimintaa järjestettävän niitä kaikkein vaikeimpia tapauksia varten (työllistymisen kannalta vissiin?). Toisella kerralla näkökulma oli myönteisempi, sillä kuntouttavan työtoiminnan ja työharjoittelujen arveltiin olevan niitä toimenpiteitä, joihin on varminta päästä. Kuntouttavan työtoiminnan kuntouttava vaikutus elämässäni on ollut ilmeinen, sillä olen lukenut kirjoja paljon vähemmän kuin kuukautta aikaisemmin. Lisäksi saan kultakin toimintapäivältä yhdeksän euroa puhtoiseksi sekä 4,80 euron suuruisen korotuksen Kelan maksamaan työmarkkinatukeeni (ilman korotusta 32,80 euroa). Ihmettelen, ellei kyseistä toimenpidettä käytetä runsain mitoin jo näillä rahallisilla kannustimilla. Minä olen tehnyt kolmena päivänä viikossa neljän tunnin päivän (klo 8 – 12) ja sitä tehden olen saanut korjattua kuukausiansioitani reilulla satkulla.
Olen nyt ollut noin kuukauden Siilinjärven Vapaaseurakunnalla kuntouttavassa työtoiminnassa. Jokapäiväisiin tehtäviini on aamuisin kuulunut jaettaviksi lahjoitettujen elintarvikkeitten noutaminen kaupoista sekä kirpputorin lattian imurointi ja luuttuaminen ennen kymmentä, jolloin kirppari aukaistaan. Sen jälkeen on ollut vuorossa erilaisia puuhia, joista tavallisimmaksi on muodostunut lehtien lakaisu sen kiinteistön pihalta, jossa Vapaaseurakunnalla on tilat vuokrattuna. Olen myös pari kertaa osallistunut nk. ruokakirkon valmisteleviin tehtäviin. Ruokakirkko on helluntaiseurakunnan tiloissa järjestettävä hartaustilaisuus, johon osallistuville tarjotaan lopuksi lämmin ateria. Minä olen voidellut voileipiä ja kuurannut pari paistoastiaa. Viime perjantaina söin myös vähän lihakeittoa ja nautin puolitoista kupillista kahvia.

Koska tekemistä rupesi olemaan vähänlaisesti, pyysin saada jotain muuta toimintaa. Ensi viikolla menen Harjamäen lakkautetussa mielisairaalassa toimivaan työpajaan tekemään puutöitä. En tosin koskaan ole osannut tehdä mitään puutöitä, mutta ei kai se haittaa? Saan vielä rahat valttikorttiin, jotta voin liikkua linjabussiautolla Siilinjärven alueella. Toivottavasti ensi vuoden puolella Suomen taloudessa löytyy taas niitä työllistämisrahoja, ettei tarvitse enää kolmanteen työtoimintapaikkaan hommautua.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Liebster Award

Margit blogista nimeltä Tarukirja http://tarukirja.blogspot.fi on pyytänyt minua vastaamaan seuraaviin kysymyksiin. Kiitos palkinnon antaja eli tässä tapauksessa Margit. Ajattelin vastata niihin kysymyksiin niin saan sitten pyytää muutamaa muuta vastaamaan omasta puolestaan.

Haasteen säännöt:
  1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
  2. Laita palkinto esille blogiisi
  3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
  4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
  5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
  6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
  7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Margitin kysymykset ja niihin kehittelemäni vastaukset ovat seuraavat:

  1. Seuraatko muita kuin kirjablogeja? Sikäli kyllä, että monissa seuraamissani blogeissa kirjoitellaan myös muusta kuin kirjoista ja kirjallisuudesta.
  2. Seuraatko kirjallisuusjuttuja ja -uutisia lehdistä, radiosta, televisiosta? Ehkä joskus saatan televisiosta tai radiosta jotain kuunnella, mutta enää en jaksa niistä ihmeemmin innostua.
  3. Luetko tietokirjallisuutta? Millaista? Luen joskus harvoin tietokirjallisuutta, mutta en ole sen suhteen mikään erityisen pystyvä lukija. Lukeminen kestää yleensä kovin kauan.
  4. Kenen kirjailijan elämäkerran haluaisit lukea? Elämäkerrat saattaisivat olla ihan kivojakin, mutta etukäteen niistä ei oikein tiedä. Aina hyvä elämäkerta ei kerro juuri siitä henkilöstä, joka minua kiinnostaa. Sitäkin voisi miettiä kiinnostaako jonkun kirjailijan elämä minua todella. Ehkäpä ei.
  5. Kuka lastenkirjahahmo oli (on) sinulle tärkeä? Ainakin luin lapsille useampia kertoja kirjaa Arttu Alligaattorista, joka söi ukkinsa kanssa spagettia. Myös Piparkakkupoika luettiin kymmeniä kertoja.
  6. Rakkain runosi? Sanotaan vaikka Aaro Hellaakosken runo, jolla ei ole nimeä, mutta joka alkaa sanoilla: Taas ihanteet on tuotu esihin ja määritellään oikeaa ja väärää. Tuo suurta on, tuo pientä taasenkin. Oi, ihmismieli, kaikkea se häärää!
  7. Mikä näytelmä on tehnyt sinuun suuren vaikutuksen? Ainakin olen tykännyt Hella Wuolijoen näytelmistä Niskavuoren nuori emäntä, josta Valentin Vaala on ohjannut elokuvan Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä sekä niinikään Hella Wuolijoen näytelmästä Juurakon Hulda, jonka tosin senkin tunnen vain Valentin Vaalan ohjaamana samannimisenä elokuvana sekä aiheesta tehtynä amerikkalaisena elokuvana The Farmer's Daughter.
  8. Mitä kotimaista syksyn uutuuskirjaa odotat innokkaimmin? Vai oletko lukenut sen jo? En odota enää kovinkaan paljoa. Viikonloppua odotan, että vaimo saa levätä työstä.
  9. Helsingin kirjamessut ovat tällä viikolla. Käytkö kirjamessuilla, tänä vuonna tai yleensä? En ole käynyt kirjamessuilla, enkä varmaan koskaan käykään. En ainakaan mikäli minun pitäisi siellä käynnistä jotakin maksaa.
  10. Messujen teemamaa on Venäjä. Onko joku venäläinen kirjailija sinulle läheinen? Olen pitänyt Leo Tolstoin teoksesta Tunnustuksia. Suosittelen!
  11. Yllätä lukijasi ja suosittele kirjaa, jota emme ehkä odottaisi sinun suosittelevan! Koska Tunnustuksia jo suosittelin, pitäisi keksiä joku muu. Mikä se voisi olla? No, minäpä suosittelen Ovidiuksen runokertomussarjasta Muodonmuutokset V. Artin kääntämää lyhyttä valikoimaa nimeltä Muodonmuutoksia. Se sisältää hienoa antiikin tarustoa kauniissa muodossa esiteltynä. Mutta lieneekö sen suositteleminen erityisempi yllätys?

Pyydänpä nyt sitten muutamaa blogeeraajaa vastaamaan seuraaviin itseni kehittelemiin kysymyksiin omassa blogissaan tai jollain muulla itselleen soveliaalla alustalla. Lahjoitankin tämän Mustan Pekan seuraavaksi:

Lissulle, joka kirjoittaa blogia nimeltä Akanvirtaa
Jorma Jormitolle, joka kirjoittaa blogia nimeltä Peegee hydatoon
Leena/Donna Mobilelle, joka kirjoittaa blogia nimeltä Donna Mobilen kirjat
Rakkaus on koira helvetistä -nimimerkillä samannimistä blogia pitävälle pariskunnalle
http://rakkausonkoira.blogspot.fi

Olkaa hyvät ja vastatkaa epäröimättä seuraaviin ketjukolaajamaisiin kysymyksiin:

  1. Ostatko kirjoja divareista vaikka et oikeasti niitä kirjoja tarvitse ja lukemattomia kirjoja on jo hylly pullollaan?
  2. Tarvitseeko ihmisen nykyään ylipäätään lukea kirjoja?
  3. Naiset lainaavat Kuopion pääkirjastosta arviolta kolme kertaa niin paljon kirjoja kuin miehet. Ovatko Kuopion miehet suuressa vaarassa? Pitäisikö meidän huolestua miesten vähäisistä lainaamisista?
  4. Mitä kirjoja pitäisi lukea sellaisen mieshenkilön, joka ei ole lukenut elämänsä aikana yhtään kirjaa?
  5. Voiko kirjasta oppia miten elämään pitää suhtautua tai mitä siitä pitäisi ajatella?
  6. Arvaapa kummanko valitsisin: eurokossun vai sen hintaisen kirjan?
  7. Jos kirjallisuus voi toimia mielipidejohtajana eikö se voi toimia myös harhaanjohtajana?
  8. Jos sinun pitäisi suostua siihen, että selkääsi tatuoitaisiin jokin teksti, mitä haluaisit siinä lukevan?
  9. Jos tammukat osaisivat lukea perhokalastuksesta, jossa kiinnisaadut kalat päästetään vapaiksi, miten ne mahtaisivat lukemaansa suhtautua?
  10. Onko kunnollisessa romaanissa oltava jokin selkeä sanoma?
  11. Puhutteleeko Sinua kansanomaisen kirjoittajan teksti vai pitääkö lukemasi kirjan olla kirjallisuuden maisterin tekstinkäsittelyohjelmalla laadittua?

tiistai 20. lokakuuta 2015

Olavi Koivukangas: Suomalainen siirtolaisuus Australiaan toisen maailmansodan jälkeen

Olavi Koivukankaan (s. 1941) tutkimus Suomalainen siirtolaisuus Australiaan toisen maailmansodan jälkeen julkaistiin Siirtolaisuusinstituutin kustantamana vuonna 1975 jukaisusarjassa Siirtolaisuustutkimuksia, Koivukankaan tutkimus komeilee sarjassa järjestysnumerolla A 1.

Suomalaisia siirtolaisia eleli Australiassa vuoden 1971 väestönlaskennan mukaan reilut kymmenentuhatta. Koska Australia on erittäin laaja maa, Koivukangas valitsi tutkimusmenetelmäkseen postihaastattelun. Hänen laatimansa, 70 kysymystä sisältävän haastattelulomakkeen kopio löytyy kirjan lopusta. Lomake lähetettiin Australian suomalaisten Suomi-lehden tilaajille ja sitä jaettiin Suomi-seuroissa, seurakunnissa ja järjestöissä. Kyselyn lisäksi Koivukangas hyödynsi tutkimuksessaan Australian valtion tilastoja siirtolaisista. Ne vahvistivat useimmiten haastattelututkimusten tuloksia. Pienen tilastollisen poikkeaman aiheutti se, että uusimmat tulijoista eivät syystä tai toisesta vastanneet kyselyyn yhtä innokkaasti kuin aikaisemmin saapuneet. Vastauksia kyselyyn Koivukangas sai aviopuolisot mukaanlukien peräti 703:lta suomalaissiirtolaiselta!

Koivukangas jakoi vastaajien joukon kolmeen osaan Australiaan saapumisaikojen perusteella: 1) ennen vuotta 1955 tulleet (tosiasiassa useimmiten tulleet maahan jo ennen toista maailmansotaa), 2) vuosina 1955 – 1965 saapuneet ja 3) vuosina 1966 – 1970 saapuneet. Saapumisaikojen ero toi esiin erilaiset näkemykset maahanmuuttajien joukossa. Vanhimmat tulijoista elivät hyvinkin vakiintunutta elämää, monet jo eläkkeellä. Keskimmäisen ryhmän edustajilla oli vakiintuminen edennyt pitkälle, mutta muistissa olivat tuoreena asuntolainat ja Australian matkan hinta. Uusimmat saapujat olivat Australian erittäin siirtolaisystävällisen politiikan ansiosta saaneet matkalipun uuteen maahan hintaan 25 Australian dollaria eli reilut sata Suomen markkaa/hlö ja alle 19-vuotiaat ilmaiseksi! Näin alhainen hinta houkutteli varmaan siirtolaiseksi seikkailunhaluisia, joista jotkut saattoivat lähteä reissuun jo halvan matkan houkuttelemina. Tämä asenne on saattanut vaikuttaa myös halukkuuteen vastata kyselyyn. Matkan halpaan hintaan sisältyi toki ehto oleskelusta Australiassa vähintään kahden vuoden ajan ja kielikursseille piti myös osallistua. Monet siirtolaiset ovat saapuneet Australiaan Bonegillan siirtolaisleirin kautta.

Seikkailunhalun lisäksi tärkeitä syitä lähteä siirtolaiseksi Australiaan ovat olleet työttömyys ja yleiset taloudelliset syyt. Aika monet vastaajat ovat tuoneet esiin myös Suomen korkean veroasteen. Jotkut tietenkin halusivat aloittaa alusta jossain muualla, syitä lähtöön kyllä löytyi ilmastosta palkkatasoon. Yleisesti ottaen siirtolaiseksi on lähdetty, koska on ollut pakko lähteä, eikä tarkoitus parantaa toimeentuloa ole ollut ensisijainen syy.

Koivukankaan tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista oli verrattain tyytyväinen oloihinsa Australiassa. Tyytymättömyyttä aiheutti monille oma puutteellinen englannin kielen taito, joka asettui esteeksi niin työelämässä kuin virastoissa, pankeissa ja kaupoissa asionnin osalta. Esiin nousivat myös Australiassa asustavat monet kansallisuudet, joissa toiset näkivät hyvää toiset huonoa. Jotkut kauhistelivat Australian eristämättömiä asuntoja, joissa kylmään vuodenaikaan saattaa palella ihan kunnolla.

Kuten odottaa sopii, moni suomalainen on työskennellyt maahan saavuttuaan aluksi rakennus-, tehdas- ja siivoustöissä. Uusi, Australiassa syntynyt sukupolvi on sitten paremman kielitaidon ja koulutuksen avulla noussut vanhempiaan korkeampiin asemiin yhteiskunnassa.

Kirjassa on 262 numeroitua sivua ja lueskelin sitä aika pitkään. Välillä muistelin sanalla sanoen omiani.