Heli Laaksonen (s. 1972) sepitti runot vuonna 2000 ilmestyneeseen kokoelmaan Pulu uis. Runokokoelma sisältää lounaisen Suomen murteella kirjoitettuja humoristisesti maailmaa tarkastelevia runoja.
Teoksen alusta löydämme esipuheen, jonka kirjoitti Kalevi Wiik. Hän kertoo Laaksosen käyttämästä murrecocktailista, jota hän kuvailee Uudenkaupungin seudun ja muittenkin lounaisen Suomen alueitten murrepiirteitä sisältäväksi. Kalevi Wiikin huumori näyttäytynee siinä, että hän nimittää kokoelmaa vakavaksi tarkoitetuksi ja vakavasti otettavaksi. Mottona olevassa runossa järkevän, mukavan ja tarpeellisen elämän sanotaan olevan lamppan kamppamist. Tarkoittanee lampaan kampaamista. Miksi lammasta kammattaisiin, miksi juuri lammasta? Eikö ole ilmiselvää, että pyritään hauskalla tavalla runolliseen vaikutelmaan puhumalla juuri lampaan kampaamisesta? Etenkin kun kamppaminen voi tuoda ja ensilukemalla toikin mieleen kamppaamisen.
Valitettavasti eksyin lukemaan näitä runoja etsiäkseni niistä vakaviksi tarkoitettuja ja vakavasti otettavia teemoja. Lukeminen tuntui raskaalta, sitä aatellessa tulee mieleeni ruotsin openi, joka määräsi taivuttamaan epämääräisessä ja määräisessä muodossa, yksikössä ja monikossa mm. sanaparin raskas lammas : ett tungt får, det tunga fåret, tunga får, de tunga fåren. Får-sanalla näyttää olevan myös piilomerkitys, sillä saatetaan tarkoittaa hidasälyisää henkilöä. Norjassahan oli ennen niitä rasvahäntälampaita. Ehkä minä olen lukijana sitten sellainen. Turhaa kammattavaa. Aloitin lukemaan kirjaa joskus viiden maissa aamulla ja minulla meni sen kanssa nujutessa kymmeneen, välillä söin viisi kaalikäärylettä, joilla oli tänään viimeinen käyttöpäivä, eilen ostin, sain 30% alennuksella. Laitoin puolukkahillon tähteeseen lisukkeeksi vadelmahilloa. Siinähän nuo menivät. Vähän sama olo jäi tästä runoteoksesta, jota aivan ilmeisesti kansa rakastaa. Pääasiassa stereotypioilla pelataan, mutta oli siinä omaperäisiäkin ajatuksia, mm. Eino Leinoa pidetään valjuna tyyppinä, mikä jotenkin kosketti taannoisen Lönnrot-ratifioinnin jälkeen. Hietanenkin on menossa mukana.
Voi olla, että tämä huumorirunojen lukeminen yhdistettynä lumitöihin on psyykelleni liikaa. Odotan myös viikonloppua, sillä en yleensä ryypiskele arkisin. Pitäisi vielä paistaa maustekaakku ja imuroida ja voisin käydä Halpa-Hallissakin ja yhdessä kyläpaikassa.
Nyt en taida laittaa tähän tekstinäytettä, kun varmaan kaikki ovat jo jotain näytettä kuulleet ja nähneet Heli Laaksoselta. Ajattelin, että voisin kokeilla vielä joskus sitä porkkana-kirjaa, ehkä se sopisi minulle paremmin ja ilman huumoritoiveita.
Kirjassa on 79 sivua. Lukaisin sen tänä aamuna.