Powered By Blogger

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Maria Jotunia kuunnelmina

Maria Jotuni (1880 – 1943) kirjoitti novelleja, näytelmiä ja romaaniloita. Kuuntelin Yle Areenan Audiopuolelta muutaman kuunnelman tuotantoonsa liittyen.

Tohvelisankarin rouva. Näytelmä vuodelta 1924 muovautui kuunnelmaksi Väinö Vainion toimesta ja esitettiin Ylellä vuonna 1972 Hannele Pulkkisen ohjaamana. Nuorena rouvana Aila Arajuuri ja leskimiespuolisona Lauri Leino, joka vuotta aiemmin oli esittänyt Maikkarin tv-sarjassa Konstan Pylykkeröä. Rikkaana velimiehenä esiintyy Kauko Kokkonen ja hänen naimatonna puolisonaan Seela Sella. Irma Martinkauppi esittää sisäkkö Lempiä. Ihan kiva sipsukka kuunnelmaksi, hyvin pystyi muuta puuhailemaan kuunnellessa. Toi mieleeni Holbergin komediat, mikä on aikamoinen tunnustus, vaikka itse sanonkin. Näyttelijät olivat erinomaisesti harjoitelleet osansa, ei tullut paperista luetun makua missään vaiheessa. Melkeinpä uskaltaisin suositella, kun vain tietäisin kenelle. Kesto 89 min.

Arkielämää. Vuonna 1909 julaistun romaanin sovitti ja ohjasi kuunnelmaksi vuonna 1969 Ritva Ahonen. Tapahtumia etiäppäin kuljettavaa kiertolaista, Pappi Nymania, esittää erinomaisesti Aimo Tepponen, Koppelmäen emäntänä häärii Marjatta Raita ja vanhaa isäntää esittää Olavi Ahonen. Kertojan osuutta hoitelee Eeva-Kaarina Volanen. Romaani kertoo maalaisten elämästä. Lukaisin romaanin vuosi sitten ja halusin nyt kuunnella minkä äjjäyksen se kuunnelmana tekeepi. Elämykseni vahvistui. Luettuna tarina on ihan ok, mutta tämä kuunnelma tuntuu nyt romaanin lukeneena jopa romaania paremmalta. Tekijöillä on selkeästi ollut vahvempi näkemys tarinasta kuin minulla – he saavat tekstin elämään. Koska henkilöhahmoja on paljon, auttaa romaanin lukeminen hahmottamaan tapahtumat huomattavasti paremmin kuin jos kuuntelisi kaiken vain kylmiltään. Areena Audion sivuilla on tosin lueteltu hahmot ja niitten esittäjät. Arkielämää on siellä Audiossa kuunneltavissa myös äänikirjana. Sen jätän väliin. Kesto 87 min.

Hilda Husso. Maria Jotuni kirjoitti kaksi novellia (vuosina 1905 ja 1913), joitten nimenä on Hilda Husso. Novelleissa kuvataan samaa henkilöä jonkin verran eri ikäisenä. Yle Areenan Audiossa on kuunneltavissa kuunnelmasovitukset kummastakin novellista. Aikaisemman novelleista, kokoelmassa ”Suhteita” ilmestyneen, dramatisoi ja ohjasi kuunnelmaksi Ritva Ahonen vuonna 1976. Hilda Hussoa esittää Eeva-Kaarina Volanen. Kuunnelmassa Hilda on aika ärhäkkänä. Hän haluaa saada lapselleen elaketta. Lapsi on hänen mukaansa Lunkvistin, jolla on varaa lapsen elatuksesta maksaa. Hilda soittaa telefoonilla hotelli Franceen herra Lundkvistille ja syntyy vuoropuhelu. Kuunnelmassa – kuten novellissakin – on tarjolla vain Hildan vuorosanat. Lundkvistin osuuden saa kuulija vain arvailla, eikä se täysin mahdotonta olekaan. Lundkvist on maailmanmies ja naisia hän osaa käsitellä. Siinä mielessä Hilda puhuu vertaiselleen, sillä hän osaa pitää puolensa. Tulkinta Hildasta on aika tuntehikas, itse koen novellissa Hildan melko kylymänviileenä neuvottelijana, jolla silti on tunteita Lunkvistiaan kohtaan. Kesto reilut neljä min.

Kauko Laurikainen dramatiseerasi ja ohjasi vuonna 1980 esitetyn kuunnelman myöhäisemmästä novellista, joka julaistiin kokoelmassa ”Kun on tunteet”. Hilda Hussoa esittää Emmi Jurkka. Ekeblomin matsalongista hotelli Irikseen ylennyt Hilda soittaa uudelleen Lunkvistilleen ja kertoo kuulumisia pojastaan. Nämä kaksi pientä novellia ja kuunnelmaa omalla tavallansa kertovat Maria Jotunista kertojana jotain samaa kuin Arkielämää-romaanikin. Ihmiset juonivat ja vehtaavat, mutta vastuutakin ollaan valmiita kantamaan, kun se oikein päälle losahtaa. Ja luontuupa vielä ystävyyskin vanhojen tuttujen kesken. Kesto melekein 11 min.

Olisi ollut Audio Ylessä muitakin Maria Jotunin teksteistä sovitettuja kuunnelmia, joitakin lyhyempiä kuuntelin, mutta eivät oikein sytkähyttäneet, joten mitäpä niistä. Ja onhan siellä Palvelustytön romaani, jonka lukaisin vuosi sitten ja Huojuva talo, jota katselin joskus tv-sarjana. Nyt en taida niitä kehdata. Jospa joku muu heidät vaikka kuuntelisi.

torstai 1. huhtikuuta 2021

Aprilliblogiarviot

Aprillia...!

Aprillipäivä tai ei blogiarvioin tässä muutamia kirjoja, joita ei ole kehdattu kirjoittaa eikä sen puoleen ole kehdattu lukeakaan, vaikka mikäs este se olisi blogiarviolle.

Jupiterin kuusto. Pamflettiesseen tai emmentalpasseen tyyppinen romaani lähtee liikkeelle jääkaapista poimitusta juustoviipalepaketista eikä juuri sen edemmäs aiheesta etene. Aiheena on näet juusto tarkasteltuna runollisen proosan keinoin. Tyylilajina on kuuhailu. Nimi tulee vanhasta helvetialaisesta sanonnasta: ”Juusto kuin Jupiterin kuusto”. Tällä viitataan Jupiter-planeettaa kierteleviin useampiin kuihin, jotka tunnettiin jo antiikin aikaan vaikka vasta Galilei väitti ne ekana havainneensa. Hän väitti keksineensä myös kaukoputken. Galilei olisikin varmaan tiennyt miten Jupiterin kuusto kuvastaa juustoja. Kirja soveltuu lähinnä juuston ystäville, muut saattavat saada sen lukemisesta näppylöitä tai ainakin raivokohtauksia. Parasta antia on rei'ille analysoitu mässäilyä kuvaava episodi vuoden 1952 ranskalais-italialaisesta elokuvasta Seitsemän kuolemansyntiä. Jakson ohjasi ja käsikirjoitti ranskalainen Carlo Rim, joka ei liene sukua elokuvasarjalle nimeltä Pacific Rim. Episodissa kuvataan tilannetta, jossa talossa olisi tarjolla emännän luomuherkkua, mutta lääkärismies sortuu ahmimaan maalaisjuustoa.

Ulkoiluta sisäistä hummeriasi. Vaisulla leikkimielellä kokoon kyhätty seikkailuromaanien parodia kertoo kahdesta toisiinsa törmäävästä leskimiehestä, joita yhdistää epätoivoinen yritys tulkita 1800-luvun ranskalaisten symbolististen runoilijoitten tekstejä. Miehet suhtautuvat symbolien tulkintaan kaikella vakavuudella, heidän vaatetuksensakin on ajalta ennen symbolismia. Kun he törmäävät toisiinsa Pariisin bulevardilla, heidän takkiensa ja kenkiensä soljet takertuvat toisiinsa. Pyristeltyään irti he huomaavat olevansa kohtalotovereita: kumpikin pyrkii selittämään symbolistien kiehtovia verbaalisia rasvaretkiä, missä he tavan takaa epäonnistuvat. Lopulta he sattumalta löytävät isommanpuoleisen kirjakaupan loppuunmyynnistä pilkkahintaan kirjan, jossa kaikki symbolit on selitetty salkoruusuista katukuiluihin. Uudeksi tutkimuskohteeksi miehille valikoituu Antti Hyry.

Kissat, kirjat ja verkkarit. Naistenpäivän romaani Annikista, joka on pitänyt kirjablogia jo kymmenen vuotta. Hän on harrastukseensa lievästi pettynyt, mutta haluaa jatkaa sitä, kun ei muutakaan tekemistä keksi. Tai onhan Annikilla toinenkin harrastus, nimittäin kissat, joita hänellä on kerrostaloasunnossaan puolenkymmentä. Yksi on melkein aina kateissa. Ruokakaupassa jättimäinen kirjastontäti osoittaa muka salaa Annikin verkkareita kunnankirjaston pääjohtajalle huomauttaakseen asiakkaan lahkeisiin tarttuneista kissankarvoista. Annikki tiedostaa kissankarvaongelman ja neuloo lahjekarvoista itselleen bernie-vanttuut. Hän hankkii myös kirjastokäyntejä varten sellaiset verkkarit, jotka hylkivät kissankarvoja. Kauppareissuille välttävät vanhat verkkarit, kauppaan asiakkaat ovat aina tervetulleita.

Lehmän hermot. Punikki on hillinnyt hermonsa pitkään ja lopulta sen odotus palkitaan. Laitumelle katseleva nuori tutkija havaitsee Punikin lahjakkuuden. Hän valitsee Punikin koelehmäksi tutkimukseensa, jonka tarkoitus on löytää välittäjäaineita, jotka auttaisivat kehittämään lääkitsimiä, joitten avulla lehmän tunnetusti pitkä pinna saataisiin siirretyksi ihmiselle. Tutkittavat ihmisyksilöt kärsivät ratti- ja laturaivosta sekä pitkäkestoisesta ylivelkaantumisesta. Tutkimustilanteen rakentamisen eräs edellytys on saattaa tutkittavat sellaiseen ympäristöön, jossa tutkimus voi edetä suotuisasti. Empiirisesti kustomoitu pikkufiiatti ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla Punikille. Eivätkä toimi yhdistelmähiihtoon soveltuvat monotkaan. Nuori tutkija joutuu tiukan paikan eteen. Taskuparkkeeraus tiedekunnan esinaisen silmien alla ei ota Punikilta onnistuakseen. Suurehkolle koelaboratoriolle olisi muitakin tarvitsijoita, varsinkin kun tiedeyhteisön parhaitten aivojen saavutukset vaikuttavat pikasuutarin tekeleiltä. Punikki rauhoittuu kun esinainen puhdistaa Punikin sorkat ja asentaa niitten päälle iskuja vaimentavat kengät, jääpiikeillä varustetut. Sitten hän valjastaa Punikin vetämään tukkirekeä. Esinainen on lähtöisin Suomea itäisemmästä Euroopasta, missä tämmöinen on ollut tapana. Tutkija vaihtaa tutkimuskohteekseen lehmämetsurit, jollaiseksi hänellä on esimiehen lausunnon mukaan mainiot edellytykset, kunhan vain oppii mitenkä päin moottorisahaa pidellään.

Extemaattinen. Runokokoelma, joka pakenee selittelyitä ja sakenee pelittelyitä. Sanoja käännetään ja väännetään. Vääntelehtivien pelittelyjen lomassa voi lukija kokea joitakin temaattisiakin hetkiä, mutta runoteos niihin tuskin on syypää tai ainakaan pääsyy. Kokoelman aloittava runo Piiparisto kertoo salatulla kielellään aurinkoenergian varastointiin käytettävästä paristosta. Sen voi kuitenkin lukea miten huvittaa, piiparistosta löytää sillan vaikka Hamelniin ja takaisin. Muut runot jatkavat samaa utakkaa kaksineuvoisuutta tai ehkä paremminkin neuvottomuutta. Sanomisen tapa on tärkeämpi kuin sanottava, lukijan vastuulle jää niin moni asia, että kirja suorastaan houkuttaa etsimään lähintä vesilintua.

Häh? Vai vesilintua!