Johanna Venho (s. 1971) kirjoitti vuonna 2019 julkaistun romaanin Ensimmäinen nainen. Se kertoo presidentti Urho Kekkosen vaimon Sylvi Kekkosen (1900 – 1974) pohdinnoista muutamana elokuisena päivänä vuonna 1966.
Sylville tärkeä kirjailijaystävä Marjaliisa Vartio on kuollut pari kuukautta kirjan tapahtumia aiemmin. Yhdessä he ovat joskus käyneet Kekkosten kesämökillä Katermassa, Suomusjärvellä ja sinne Sylvi nyt lähtee järjestelemään tunteitaan ja tuumailujaan.
Sylvi ajaa mökille itse, kuningatar Elisabetin Suomen presidenttiparille lahjoittamalla sinivalkoisella Morris Minillä. Matkaseurana on Isa-koira. Mökki on pieni, ei Sylvi isoa mökkiä tarvitsekaan, koko kirjan matka on enämpi sisäinen, joskus parinsadan sivun paikkeilla Sylvi käväisee naapurissa ja kaupassa. Enimmäkseen hän ruodii menneisyyttään ja Marjaliisa on hänellä siinä työssä matkaseurana.
Taiteilijoille tärkeä aihe on rakkaus. Niinpä Venhon romaanin keskivaiheilla käsitellään Sylvin miehen lemmensuhteita ja Sylvin oman elämän seikkailuja – sikäli kuin niitä on ollunna. Monenlaisia entisaikain tuttuja nimiä mainitaan, loistava Olavi Paavolainenkin loistaa läsnäolollaan. Joo, ja on politiikan isoja nimiä ja kirjailijoita. Heistä ainoina ääneen pääsee kuitenkin Marjaliisa ja hänkin ikään kuin postuumisti sekä kuvanveistäjä Essi Renvall, joka yrittää omalla tahollaan löytää Sylvin sisintä olemusta Sylvistä valmistelemaansa rintakuvaa varten. Essi Renvall ei tuntunut minusta tutulta nimeltä, mutta sain selvää ihan wikipediasta asti, että hän on suunnitellut Kuopion sankarihautausmaalle veistoksen Haavoittunut sotilas. Sitä veistosta minä lapsena leikin äitini kanssa. Kun äitiä oikein väsytti kotityöt, hän pyysi että leikitäänkö haavoittunutta sotilasta, koska tiesi, että maltoin eläytyä osaani erinomaisesti. Että ehe-ehe.
Toinen tärkeä aihe taiteilijoille on taide. Siitä puhellaan myös ihan jonniin verran. Lisäksi sijansa saavat tietenkin jo mainittu menneisyys, muistot lapsuutta myöten. Sylvi lukee omia päiväkirjojaan ja löytää mukaansa ottamista papereista myös nivaskan tekstejä, joissa hän muistelee lapsuuttaan Karjalan kannaksen Metsäpirtissä, missä hänen isänsä toimi pappina. Vuonna 1968 julkaistiin teksteistä siintynyt kirja Lankkuaidan suojassa.
No, laitetaan tähän vielä lainaus tästä Venhon kirjasta. Essi Renvall se siinä puntaroipi kuinka ollakaan – taidetta:
Ei veistäjä saanut
kuvata toissijaista, vaan ensisijaista. Jos kuvaisin toissijaista, en
olisi parempi kun pahainen skribentti joka purkaa omia neuroosejaan
mariseviin taidearvioihinsa, näitä on nähty.
Epävarmuus nousi
nilkoista ylöspäin kuin mutavesi.
En oikein tiedä keitä nämä tämmöiset skribentit ovat. Jotenkin tuo kohta vain kosketti minua kuin mutavesi leveähuulista sammakkoa.
Kirjassa on 262 sivua. Luin eilen viimeiset sata sivua ja niitä edeltäneet sivut aikaisemmin. Kiitokseni tästä kirja-arvontalahjasta Sheferijm-blogin Ainolle!
