Kirsi Pehkonen (s. 1965) kirjoitti
vuonna 2015 julkaistun kertomuskokoelman Lahja, alaotsikoltaan
24 joulutarinaa aikuisille. Luin sen. Kuopion pääkirjastossa
muuten on jouluaiheinen kirjallisuus ryhmitelty omaan hyllyynsä,
mikä työllistää kirjastonhoitajia, kun asiakas ei löydä
hakemaansa kirjaa vaikkapa proosahyllyistä, kuten tässä
tapauksessa. Ovelia nuo kirjastonhoitajat. Tekevät itsensä
tarpeellisiksi.
Kirsi Pehkonen on minulle tavallaan
tuttu kirjoittaja, sillä olin parikymmentä vuotta sitten hänen
kanssaan yhtä aikaa Siilinjärven kansalaisopiston luovan
kirjoittamisen kurssilla. Niinpä tässä tarinakokoelmassa olikin
tarina nimeltä Kotiin, joka vaikutti entuudestaan tutulta,
joskin sopivasti kirjan aiheeseen muokatulta. Pehkonen toimi noihin
aikoihin opettajana eräässä Siilinjärvellä ala-asteen koulussa.
Kirjan takakannen perusteella hän asuu nykyään Kuopion puolella.
Kirjan tarinat ovat siis jouluaiheisia,
mutta pystyi ne pääsiäisenäkin lukaisemaan. Tosin lankalauantaina
sain luettua vain yhden tarinan ja loput 23 lukea puuskutin tänään,
pääsiäismaanantaina.
Tarinoissa on kaksi parasta puolta ja
monia muita ihan kelvollisia. Ensinnäkin niissä kerrotaan selkeä
tarina, jossa esitetään jokin ongelma ja loppua kohden pyritään
ratkaisemaan se ongelma ja käytännössä jollain tapaa se aina myös
ratkaistaan, minkä lukija väistämättä oppii huomaamaan. Pidän
siitä, että lukijan ei tarvitse kuolemakseen miettiä, mistä
ihmeestä tässä tarinassa oikein oli kyse. Pidän myös siitä,
että tarinassa on jokin selkeä juoni, joka viedään loppuun. Ehkä
lukijaa voi ruveta pitemmän päälle kehtuuttamaan se miten kaikki
ongelmat vaikuttavat yllätyksenomaisesti ratkeavan, mutta
kirjallisuudesta löytää vaikka kuinka paljon tarinoita, joissa
ongelmat eivät ratkea sekä myös tarinoita, joista ei saa selvää
mistä kirjoittaja oikein yrittää kertoa. Pehkosen tarinat ovat
selkeitä. Siit mie pien.
Toinen paras puoli on se, että tarinat
ollessaan selkeitä ja yllätysmomentiltaan lievästi kaavamaisia,
eivät kumminkaan ole kovin pitkiä. Kirjassa on 166 sivua ja se
sisältää 24 tarinaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että aika
harvat tarinat pitävät sisällään kerrottavaa, joka ei mahtuisi
noin kymmenelle sivulle. Tästä syystä en ole erityisempi romaanien
ystävä.
Muita kelvollisia puolia ovat
kikkailematon kieli, jouluaiheen luonteva mukana olo tarinoissa,
taipumus keveään fantasiaan ja aihelmien monipuolisuus. Pehkosella
on mielikuvitusta eikä hän peittele sitä. Kirjan kansikuva sopii
hyvin kirjaan.
Näin pitkäaikaistyöttömänä olen
tietenkin hyvilläni, että parissa tarinassa 24:stä on mukana myös
työtön henkilö – tarinassa nimeltä Voitto päähenkilönä,
joka asustaa siirtolapuutarhamökissä. Se on kiva tarina. Tarinassa
nimeltä Arpaonni työtön lähinnä mainitaan tärkeässä
sivuosassa. Työttömästä miehestä arvellaan, ettei hän osanne
valmistaa lapsilleen joulua ja että vaimonsa lienee jossain
hoitolaitoksessa. Työttömän lapset kumminkin osaavat ostaa
ruuakseen vanhenevia elintarpeita alennuksella. Hienoa! Nykyäänhän
niitä saa vielä halvemmalla, kun ostaa tietyn kellonajan jälkeen.
Seuraavaksi ajattelin lukaista toisen
siilinjärveläistaustaisen kirjailijan tejoksen, jota olen pari
kertaa jo aloitellut, mutta niinpä on vain jäänyt kesken, miten
käynee tällä kertaa...?
