Naisnäkökulmia mielisairaaloihin

Inkeri Kilpinen: Tuntematon potilas. Näytelmä vuodelta 1964. Tarina oli minulle tuttu puolen vuosisadan takaisena MTV:n tv-näytelmänä. Voi olla, että muistoni ovat muuttuneet, sillä hieman erilaisilta tapahtumat tuntuivat.

Keskushenkilönä näytelmässä on kokousneuvos Egolin, joka yhdessä näytelmän neljän muun erilaisissa lautakunnissa istuvan jäsenen kanssa päättää mutu-tuntumalta monenmoisista asioista. Asiantuntijoitakin kokouksissa vierailee, tässä tapauksessa mielisairaalan ylilääkäri, mutta vaikka hän saakin esittää asiansa, on lautakunta jo mielenpuolensa valinnut – päätökset noudattelevat aikaisemmin valittuja linjauksia.

Näytelmän aiheena on mielisairaanhoidon tulevaisuus. Sairaalan ylilääkäri ehdottaa osittaista luopumista kaukana asutuksesta sijaitsevasta laitoksesta, kun taas lautakunnan jäsenet eivät tahtoisi potilaita ihmisten ilmoille. Lautakunnan aika kuluu suun pieksemiseen ja talouspuolen neuvonantajan puunivahan käyttöä koskevan tutkimuksen esittelyyn.

Kohtalon sorkka puuttuu tapahtumiin: mielenterveyspotilas ryövää Egolinin vaatteet hänen ollessaan avantouinnilla ja potilaan vaatteisiin verhoutunut Egolin toimitetaan puheena olleeseen Myttylän sairaalaan. Sairaalassa Egolinin väitteitä henkilöydestään ei uskota, vaan hänen katsotaan kärsivän suuruusharhoista. Hoitolaitoksen käytäntöihin uutta potilasta koulii vuosikausien kokemuksella vanhempi potilas, riski ja isokokoinen mies, joka tunnetaan nimellä Euroopan Keisari.

Oli kiva lukea näytelmää, kun sain käyttää apunani näytelmäteoksen alusta löytyvää Kansallisteatterin vuoden 1964 esityksen roolitusta. 107 sivua, luin parissa päivässä.

 

Harjamäen mielisairaalarakennusta puretaan vuonna 2009. Siilinjärvi.

Sina Kujansuun ohjaama tv-näytelmä Poltettu oranssi vuodelta 1980 perustuu Eeva-Liisa Mannerin näytelmään lisänimeltään: balladi sanan ja veren ansoista. Pääosassa nuorena Marina-neitosena Anne Nielsen, tohtori Frommina Göran Schulman. Tallenne on MTV:n teatteritoimituksen tuotantoa.

Elellään aikaa ennen ensimmäistä maailmansotaa, paikka on suomalainen pikkukaupunki, joskus nähdään tsaarillinen kotkankuva. Ajasta kertoo myös kepeä viihteellinen musiikki. Psykiaateri Fromm puhuttaa Marinaa yksityisvastaanotollaan. Kerronta on runollista, hevonen sumussa, puutarha. Hevosen nimi on Poltettu oranssi. Myöhemmin se on Marinan uusi nimi. Siinä seuduin tohtori toteaa: ”Kukka on puhjennut hulluuden puutarhassa.” Itseensä sulkeutuneesta nuoresta neidosta kasvaa tohtorin hoidossa tai siitä riippumatta jokseenkin lukkiutunut ja avun ulottumattomissa oleva mielisairaalan potilas. Loppuvaiheisiin maallikon juurevaa näkemystä tuo tohtorin avustaja, jota esittää Katriina Rinne. Muistaakseni hän esiintyy myös Tuntematon potilas- tv-näytelmässä.

Vaikka kuvaus onkin kaunista ja runollista, on pohdiskelu mielen sairauksista ja niitten hoidosta välillä sen verran koukeroista, etten jaksanut sitä seurata. Sitä paitsi tieteen kyky tunnistaa ja selittää saatikka sitten hoitaa asioita asetetaan näytelmässä kyseenalaiseksi, mikä ei varsinaisesti lisää kiinnostusta tekstin syvempään ymmärtämiseen. Tohtori tuntuu pitävän yhtenäiskulttuuria kaikenlaisen pahan alkuna, ihmisten originelliys ei ole muodikasta vaan kaikkien pitäisi olla tavallisia ja samanlaisia. Tämä tekee poikkeavan ihmisen elämästä erityisen raskasta.

Hevonen, Poltettu oranssi, lentää Marinan kertomuksen mukaan ulos ikkunasta punainen harja hulmuten. Tämä toi mieleeni Pentti Saarikosken loppuvaiheen runosarjan, jossa harjalintu käväisee pihalla ja myöhemmin joku lintu lennähtää ikkunasta sisään. ”Että auttaa sen ulos, on runo.”

Inkeri Kilpinen: Nouse Inkeri

Inkeri Kilpinen (1926 – 2018) kirjoitti vuonna 1991 kantaesitetyn näytelmän Nouse Inkeri. Näytelmä kertoo Inkerin kansan vaiheista neuvostoaikana. Kirjan alussa on Tekijän sana, jossa Inkeri Kilpinen kertoo inkeriläisten vaiheista Pietarin kaupungin perustamisesta neuvostoaikoihin.

Näytelmässä on vahva uskonnollinen vire. Usko auttoi vainottuja ja sorrettuja, joita Neuvostoliitto mielivaltaisesti kuljetti kaukaisille vankileireille Siperiaan ja muualle. Näytelmä käynnistyy Kupanitsan kylän kirkolta ja sinne se kymmeniä vuosia myöhemmin päättyy. Alussa vietetään iloista hääjuhlaa. On vuosi 1924, neuvostovalta on alkanut, mutta julmuuksia ei osata vielä odottaa. Kuten Matti Kurikan näytelmässä Viimeinen ponnistus (kuvaus maaorjuuden lopusta Inkerinmaalla) tässäkin näytelmässä on lauluilla iso osuus. Kilpisen näytelmän laulut tuntuvat luettuinakin toimivilta, niitten mitta on tarkka ja vaikka ne ovatkin yleensä vain hyväntuulisia riimiteltyjä kalevalamittaisia ajanvietelauluja, niitä on mukava lukea ihan sellaisenaan. Näytelmä loppuu pastori Arvo Survon toiveikkaan uskonnolliseen lauluun Arpa mulle lankesi, lankesi ihanasta maasta.

Koska näytelmä käsittelee neuvostojärjestelmän sortotoimien kohdistumista inkeriläisiin, on kyseessä pääosin tragedia, joka sisältää järkyttäviä kohtauksia. Inkeriläisiä lyödään ja kun ovat vähän toipuneet, lyödään vielä kovemmin. Mikään toimintanäytös ei kyseessä ole, väkivalta kuvataan yhtä poikkeusta lukuunottamatta sanallisesti tai korkeintaan esitetään selkäsaunan jälkien hoitamista. Suomen valtion suhtautuminen inkeriläisten kohtaloon on tunnettua, Suomea sitoi pelko oman kansan joutumisesta suurvaltanaapurin hampaisiin, joten Suomi toimi vain asiakirjadiplomatian kautta. Inkeriläiset saivat selvitä yksin. Ihmeen kaupalla ja lujalla sisukkuudella jotkut selvisivätkin. Kaikkien kohtalo ei selviä tässä näytelmässäkään. Jeniseiltä on pitkä matka Kupanitsaan.

Tuntuu mukavalta todeta, että Inkeri Kilpinen on näistä lukemistani näytelmäkirjailijoista sijoittunut arvostuksessa korkealle. Hänen näytelmiinsä pääsee helposti sisään, niitten maailma on koskettava ja asenne elämään on minulle tuttu. Murteen käyttö on vaativa laji missä tahansa tekstissä, tässä näytelmässä murteellisuutta on kevennetty siten, että yleensä miehet puhuvat kirjakieltä, naiset murretta. Joskus aloin muistella oman mummoni karjalaismurretta ”mie mään messään, essimään vissaa, mil lyyään kissaa pitki vassaa, poikki vassaa”. Varmasti siitäkin voi löytää hauskuuden lisäksi huomautettavaa. Välillä juutuin tuumimaan murretta, vaikka parempi olisi keskittyä vain nauttimaan näytelmästä. Sitä paitsi murreosuudet on vieläpä tarkastettu niin tässä kuin Rakas lotta -näytelmässäkin.

Kirjassa on 105 sivua. Luin sen tänään.

Inkeri Kilpinen: Kaksi näytelmää Suomen kohtalon vuosilta

Inkeri Kilpinen (1926 – 2018) kirjoitti näytelmiä, joista olen nähnyt ainakin näytelmän Tuntematon potilas. Se on kuvattu mustavalkoisena tv-näytelmäksi joskus, muistelen että pääosassa olisi ollut Nils Brandt. Luultavasti olen nähnyt näistäkin nyt lukemistani näytelmistä tv:stä ainakin lotta-näytelmän, ehkä Ryti-näytelmänkin.

Lukemassani kirjassa Kaksi näytelmää Suomen kohtalon vuosilta on mukana näytelmät Rakas lotta, ensiesitys vuonna 1990 Lappeenrannan kaupunginteatterissa, ja Risto Rytin tuomio, ensiesitys vuonna 1996 MTV3-kanavalla. Alussa Inkeri Kilpinen kertoo näytelmien ensiesityksistä ja kummankin näytelmän lopuksi on lehdistöarvioita.

Rakas lotta. Näytelmään on rakennettu kehyskertomus. Alussa nuori neitonen sanotaanko vaikka näytelmän ensiesityksen aikoina pohtii tulevaisuuttaan, kun mummo näyttää hänelle sattumalta vanhan lottapukunsa, jonka on tuonut alas ullakolta. Mummo kertoo lapsenlapselle lottakomennuksensa tarinan, joka sisältää paitsi kovaa työtä kenttäsairaalassa ja järkyttäviä kokemuksia haavoittuneista huolehdittaessa, mutta myös lottasiskojen keskinäistä toveruutta ja kun hyvempi näytelmä on kyseessä, tietysti osansa saa rakkauskin. Lottia on näytelmässä kolme, kaksi hämäläistä ja yksi karjalainen evakko. Murteet ovat mukana tuoden oman lisänsä todenmukaisuuteen.

Tässä näytelmässä ei käsitellä lottien osuutta valtakunnan tasolla, lottien työ tuodaan esiin todellakin lattiatasolta käsin – lattioitten kuuraaminen on sairaalassa tärkeä tehtävä. Näytelmän lopussa on Jorma Järven kirjoitus, jossa hän tuo esiin sen, miten naiset ovat erilaisissa huoltotehtävissä voineet tehdä ison työmäärän vapauttaen miehiä niihin tehtäviin, joihin heidät on tuohon maailmanaikaan katsottu soveliaammiksi. Lottia on palveluksessa ollut niin kotirintamalla kuin rintamakomennuksella. Rintamalottina palveli kuulemma jatkosodan aikana noin 12000 - 25000 kerrallansa tilanteen vaikeudesta riippuen. Sotien loputtua Lottajärjestö lakkautettiin Neuvostoliiton vaatimuksesta.

Risto Rytin tuomio. Lienen tämänkin joskus katsellut tv:stä. Joka tapauksessa näytelmänä kyseessä on melkeinpä monologi, jossa sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä kymmenen vuoden kuritushuonetuomion saanut presidentti Risto Ryti käy läpi sotiin johtaneita tapahtumia, mm. sitä oliko Suomi harkinnut hyökkäävänsä Neuvostoliittoon, kuten Neuvostoliiton taholta väitettiin. Rytin mielestä Suomelle tuli yllätyksenä sekä talvisodan että jatkosodan syttyminen. Jatkosodan osalta muistelen, että Suomi oli tehnyt ennen jatkosotaa Saksan kanssa ns. kauttakulkusopimuksen, joka laveni lopulta siten, että jopa suomalainen ministerikin olisi huomauttanut pohjois-Suomen olevan saksalaisten miehittämä. On erittäin epätodennäköistä, etteikö Ryti olisi tätä tiennyt. Kun Hitlerin hyökkäys Neuvostoliittoon alkoi, oli kaiketi jo sovittu, että Saksa hyökkää pohjoisen Suomen kautta ja Suomi itse etelämpää. Oliko Ryti sitten johonkin syyllinen, tuskinpa oli, hän teki sen mitä tehtävissä oli ja vieläpä oikein tyylikkäästi.

Kilpisen näytelmä ei varsinaisesti tuo kovin paljoa uutta Rytin kuvaan. On sentään mielenkiintoista miten hän ajattelee niukkoja vierailuaikoja ja antaa kirjeitse kotiväelle ohjeita polttopuitten hommaamisessa ja vastaavissa. Näytelmä on hyvin lyhyt, Ryti ihmisenä jää virallisen Rytin varjoon.

Lotta-näytelmässä on n. 90 sivua, sen lukaisin aamupäivällä. Sitten käytiin vähän kylillä. Ryti-näytelmän lukaisin iltapäivällä.