Marina Tsvetajeva: Valitut runot

Marina Tsvetajeva (1892 – 1941) oli venäläinen runoilija. Luin hänen runoistaan koostetun suomennosvalikoiman nimeltä Valitut runot. Suomentajina mainitaan Liisa Viitanen, Sergei Tšerašov ja Hannu Helin. Helin on kirjoittanut kirjan loppuun jälkisanojen sijasta kirjeen Marina Tsvetajevalle Jelabugaan. Kirjeessä Jälkisanan sijasta Helin kuvailee suomennostyöhön liittynyttä reissua Tsvetajevan viimeiselle asuinpaikalle, Jelabugaan, Venäjään kuuluvaan Tatarstanin tasavaltaan. Hän kuvailee samalla myös suomennostyönsä mutkikkuutta seuraavasti:
 

Mutta voiko venäjän sanat vaihtaa suomen sanoiksi, niin kuin ruplat voi vaihtaa markoiksi? ”Onko runo käännettävissä? Vai onko niin, ettei suomentaja olekaan pelkkä välittäjä, kauppias, vaan hänkin tuottaja, joka käyttää materiaalinaan toisenkielistä tekstiä ynnä omaa äidinkieltään? Näin väitän asian olevan.”

Suomennokset myötäilevätkin ilmeisen tarkasti alkuperäisten runojen sanomaa. Sen sijaan niitten muotokieli on suosiolla jätetty rajan taa – loppusoinnut ja runomitat puuttuvat.

Kirjan lopusta löytyvät myös Tsvetajevan elämän päävaiveet pähkinänkuoressa. Niistä selviää, että Tsvetajeva syntyi hyvin toimeentulevaan perheeseen. Hänestä tuli runoilija jo nuorena. Ennen ensimmäistä maailmansotaa häneltä oli jo julkaistu kaksi runokokoelmaa. Niitä runoja ei tämä valikoima kuitenkaan sisällä, mikä on harmi, sillä se vähä mitä niitä oli mukana Neuvostolyriikkaa 3 -teoksessa, teki minuun suuremman vaikutuksen kuin kypsemmän iän runot.

Tultuaan arvostetuksi runoilijaksi jo nuorena Tsvetajeva alkoi ilmeisesti arvostaa runouttaan siinä määrin, että hänelle ei auennut vallankumouksen uusi maailma vaan hän muutti länteen vuonna 1922. Sen jälkeen hän asui myös Prahassa, kunnes muutti Pariisiin. Vuonna 1939 Tsvetajeva palasi Moskovaan. Jokseenkin koko hänen perheensä oli jo silloin jossain leireillä ja runoilija itsekin passitettiin Jelabugaan, jossa hän teki itsemurhan vuonna 1941. Tsvetajevan valikoimasta löytyvä tuotanto koostuu kahdesta osiosta, joista ensimmäinen on nimetty Ennen Eurooppaa ja jälkimmäinen Venäjän jälkeen, joka oli hänen viimeisen runokokoelmansa nimi. Niinpä Tsvetajeva ei oikeastaan sovellu mukaan Leningrad – Ost-Berlin -haasteeseen. Toisaalta vanhan sanonnan mukaan meitä on moneen junaan ja riittääpä meitä vielä asemillekin. Tsvetajeva on eräs niistä monista, jotka jäivät sosialismin junasta pois. Pitäähän laiturilta löytyä junan perään huiskuttajiakin.

Itse runoista minulla on aika vähän sanottavaa. Jotkut säkeet tuntuvat huomiota herättäviltä, mutta niitten käsittely jää kesken. Tai ehkä minä vain kaipasin sitä perinteistä runoilmaisua, jota Tsvetajevan alkuperäisistä runoista muutamien esimerkkien perusteella löysin. Innostuin siinä määrin runojen laulullisuudesta, että suomensin itse yhden lyhyen runon. Tosin kääntyivät ruplat minun käsissäni nikkelimarkoiksi, mutta jotenkin tutummiksi minulle:

Runoni kasvanut tähden, ruusun lailla,
kaunotar perheessänsä tarpeeton.
Kehuihin vastailen käsitystä vailla:
Mistä se luokseni oikein tullut on?

Nukkuessamme kuin läpi kiveysten
puhkeaa kukka tuo vieras, taivainen.
Unessa aukeaa laulu maailmoitten,
lait tähtien ja muoto ruususen.

(Marina Tsvetajeva, nimeämätön runo elokuulta 1918)

Suomentamani runon voi lukea venäjänkielisenä ainakin wikipediasta. Yritin laittaa tähän linkinkin, mutta se ei nyt onnistunut. Runo alkaa sanoilla: 

Стихи растут

Kirjassa on 130 sivua ja lueskelin sitä ainakin viikon. Välillä puuhailin kaikenlaisia keväthommia.