Panu Rajala: Mestarin iltapäivä ja muita näytelmiä

Panu Rajala (s. 1945) kirjoitti kaksi näytelmää ja yhden oopperalibreton, jotka julkaistiin vuonna 2017 teoksessa Mestarin iltapäivä ja muita näytelmiä. Kirjan alussa Rajala kertoo otsikon Kolme hämäläistä suurmiestä alla lyhyesti näistä näytelmistään. Minä pyrin myös lyhyyteen kirjoittaessani jotain jokaisesta kirjan näytelmästä.

Mestarin iltapäivä. (vuodelta 2000) Näytelmä Eino Salmelaisesta ja hänen teatteristaan. Näytelmässä päähahmona oleva Eino Salmelainen (1893 – 1975) oli teatteriohjaaja, joka työskenteli 40 vuotta eri teattereissa ohjaajana ja teatterinjohtajana. Hiljattain luin näytelmän Juurakon Hulda, jonka alussa kirjoittajanimimerkki Juhani Tervapää kehuu ja kiittelee yhteistyötään Salmelaisen kanssa. Nimimerkin takana piilotellut Hella Wuolijoki esiintyy tässä näytelmässä, jossa Salmelainen ohjaa Wuolijoen näytelmää Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle vuonna 1969 Tampereen Työväen Teatterin vanhalla päänäyttämöllä. Ohjaustyö jäi Salmelaisen viimeiseksi. Näytelmä siis kertoo näytelmän valmistelusta. Tarkimmat lukijat huomaavat kenties, että noihin aikoihin Aika oli jo jättänyt Hellasta ja useimmista tämän näytelmän hahmoista. Lavalla piipahtavat Iso-Heikkilän isännän hämäläinen esikuva Roope Juntula ja Bertolt Brecht, joka Hella Wuolijoen luona piipahtaessaan tekee isännästä Puntilan isännän ja rengistä Matin. Kohtaaminen Hellan kanssa saa Salmelaisen selkiyttämään ajatuksiaan hämäläisyyden luonteesta. Samalla pohdinnan alla on se, kenen lapsi näyttämölle päätyvä näytelmä lopulta on. Tästä pieni katkelma:

HELLA: Kenenkäs luvalla sinä niin paljon muuttelet minun tekstiäni? Ja kaiken lisäksi huonompaan suuntaan.

EINO: Omalla luvallani, tottakai. En minä ole koskaan kirjailijoilta lupia kysellyt. Jäljestä päin ovat sitten tulleet kiittämään. Miten siitä näin hyvä on tullut?

Päämäärä Tuntematon. (2017) Näytelmän aiheena on kirjailija Väinö Linna (1920 – 1992) kirjoittamassa sotaromaania, joka tunnetaan nimellä Tuntematon sotilas. Linna luo näytelmäänsä ikään kuin työryhmän tuella. Uusien liuskojen lukemista kuulemassa ja kehumassa on joukko kirjailijatovereita. Ensimmäinen näytös kuluu romaania ylistäessä ja vuorosanoja toistellessa, mikä on välillä puuduttavaakin, kun ei ole ihan vieras teos kyseessä. Juoksu onneksi petraantuu toisessa näytöksessä, jossa odotetaan kustantajan päätöstä ja viimein juhlitaan uunituoretta romaania niin että roikaa. Toini Havun kuuluisa arvostelu saa osansa samoin kuin elokuvaohjaaja Edvin Laineen vierailu kirjailijan tykönä.

Sillanpää. (2017) Oopperalibretto kirjailija F. E. Sillanpäästä (1888 – 1964). Kirjallisuuden nobelisti Sillanpään elämä saa karun puoleisen kuvauksen. Ensimmäisen näyttämön sijaintia kuvataan sanoilla Kammion sairaala, karu selli. Kirjailijan elämän karheutta kuvaavat viinan käyttö, sisällissota ja perheen taloudellinen ahdinko. Lapsikin kuolee pienenä. Ollakseen oopperan sanoitus teksti on ehkä vähemmän laulullisempi kuin voisi kuvitella, mutta runollisuutta kyllä löytyy varsinkin kesäisen luonnon kuvauksessa. Rajala ei tosin ole mitään laulun sanoja useimmiten yrittänytkään vaan silloin kun riimejä löytyy, ne on sijoitettu puhekielenomaisen tekstin sisään. Tämä tekee libretosta helppolukuisen. Oopperan toimivuutta voisi luultavimmin testata sen näkemällä ja kuulemalla. Tunsin muuten erään Sillanpään, jolla oli puhelimessaan soittoäänenä Sillanpään marssilaulu, joka tässäkin oopperassa mainitaan.

Kirjassa on 204 sivua. Lukaisin sen eilisen ja tämän päivän nimiin.

Väinö Linna: Musta rakkaus

Väinö Linna (1920 – 1992) kirjoitti vuonna 1948 ensimmäisen kerran julaistun romaanin Musta rakkaus. Luin vuonna 1957 ilmestyneen tekijän uusiman laitoksen, joten on paha mennä sanomaan, miltä osin lukemani teos vastaa alkuperäistä romaania. Tällaiseen pohdiskeluun on aihetta, koska vuonna 1957 valmistui Edvin Laineen romaanin pohjalta ohjaama, Juha Nevalaisen käsikirjoittama elokuva Musta rakkaus. Elokuvan pääosia esittävät Eeva-Kaarina Volanen, Jussi Jurkka ja Edvin Laine. Varsin onnistunut toteutus on elokuva ja hyvin pitkälti uskollinen nyt lukemalleni romaanille. Elokuvassa on romaanin nähden yksi merkittävä muutos sekä pari merkittävää lisäystä tärkeitten tarinanpalasten osalta. Toista tarinanpalasta esittää mehevällä tavalla Veikko Sinisalo.

Musta rakkaus sijoittuu Tampereelle. Ajankohta voisi hyvin olla se, jolloin romaani ilmestyi ensi kertaa, mutta esim. viittauksia vasta päättyneeseen sotaan en pannut merkille. Tarinan keskushahmoja on kolme: Arttu, tehdastyöläinen leskimies, Marjatta, hänen melkein täysi-ikäinen tyttärensä ja Pauli, nuori opiskelija teknillisestä koulusta. Paulin vanhempien kuoltua hänen setänsä elättää nuorukaista ja maksaa hänen opiskelunsa.

Pauli on kovettanut itsensä ja kasvattanut itselleen ylpeältä ja sulkeutuneelta vaikuttavan ulkokuoren, jonka alla sykkii voimakkaana toive onnesta. Sulkeutuneisuus on tehnyt Paulista yksinäisen, hän elää omien, painostavien ajatustensa parissa, odottaen valmistumistaan tekusta ja vapautumistaan setänsä huollettavana elämisestä. Paulin ylijännittynyt moraali luo jännitteen koko romaanille ja sen tapahtumille. Sillä Pauli kohtaa Marjatan, nuoret alkavat arastellen seurustelun ja rakastuvat nopeasti. Pauli nousee rakkauden tunteen siivin korkealle, niin korkealle, että hän alkaa epäillä tilanteen todellisuutta. Hänen epäilynsä ja korkeat moraaliset periaatteet rikkovat idyllin. Romaanissa seurataan kykeneekö Pauli hyväksymään toisten heikkouden, saati sitten omansa. Paulin sisällä myllertävät hurjat tunteet, jotka lyövät välillä rankasti yli äyräitten, kuten seuraavassa näytteessä:

Hän näki tällä hetkellä koko maailman vihollisenaan. Hänen mielestään tuo maailma oli ollut kelvoton häntä kohtaan, ja hän aikoi panna sen polvilleen. Ei hänellä mitään tarkempaa menettelyohjelmaa ollut, mutta päätös oli vankka. ”Työt moiset teen. En tiedä vielä mitkä, mutta niitä maa kauhistuu.”

Niin romaani kuin siitä tehty elokuva ovat mielestäni hyvin voimakkaita ja pelottavan uskottavan tuntuisia kuvauksia, joissa korostuu nuoren yksinäisen miehen intohimoinen kamppailu tavoitellun onnen ja sitä hänen käsistään raastavan todellisuuden välillä. Pauli on samaa sarjaa Goethen nuoren Wertherin kanssa, olkoonkin, että Paulin epätoivosta iso osa rakentuu hänen omista peloistaan. Pauli pelkää häpeää, tunne on varmasti tuttu lähes kaikille nuorille, mutta Paulin kohdalla se kahlitsee hänen luottamustaan toisiin ihmisiin ja johtaa kohtalokkaisiin virheliikkeisiin, joita hänen jäykkä kunniantuntonsa ei anna peruuttaa, vaikka mieli tekisi.

Niin elokuvan kuin kirjankin hahmoista lämpimin on Arttu, joka isänä tekee kaikkensa tyttärensä onnen eteen, mutta kompuroi ratkaisevalla hetkellä. Toisaalta – ratkaisu ei ole yksin hänestä kiinni, asiat etenevät Mustassa rakkaudessa synkästi kuin juna seinään, kiskoilta kun ei niin vain hypähdetä. (Älkää kysykö miksi se seinä olisi kiskoilla!)

Kirjassa on 213 sivua, sen lukemiseen kului peräti neljä päivää.
Sekin vielä, että muita romaanin lukeneita ovat mm. seuraavat bloginpitäjät:

Sinisen Linnan Maria, Kannesta Kanteen Kaisa sekä Tarukirjan Margit.