Anne Mäkilä: Nea Kreetalla

Anne Mäkilän romaani Nea Kreetalla (ilmestynyt vuonna 2010), kertoo noin kolmekymppisestä Neasta, joka työkseen toimii kauneudenhoitotuotteiden edustajana. Hän tutustuu ikäiseensä Santeriin, hypähtää hänen kanssaan sänkyyn ja kohta pari jo matkustaa yhteiselle lomamatkalle Kreetalle. Romaani on minä-muotoinen ja aikamuoto on preesens. Eletään siis ajan hermolla. Minulle, joka olen jo ensimmäisen viisikymppiseni huokaissut, tämä romaani edustaa aikamoista harppausta mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Nean lomailu Kreetalla on huomattavasti sähäkämpi ja tapahtumarikkaampi kuin oli vaimoni ja minun suora lento Kuopiosta. Takakansiteksti luonnehtiikin kirjaa viihderomaaniksi. Erityisen syviin filosofisiin pohdintoihin ihmiselon ihanuudesta ja kurjuudesta ei romaanissa tosiaankaan edetä. Toisaalta Nean tunteet kulkevat aallonharjalta aallonpohjalle ja vuorilta ja jyrkänteiltä aurinkoisille rannoille. Vaikka Nealle tapahtuukin yhtä sun toista kuohuttavaa, ei kirjassa sorruta mihinkään yliampuviin, dramaattisiin kohtauksiin. Pikemminkin Nean romanssi kulkee jokseenkin uskottavan rajamailla.

Minun oli vaikea jaksaa vastaanottaa kaikkia kauneudenhoitoon liittyviä yksityiskohtia, joita kirjassa luetellaan. Peseytymistä, meikkausta ja vaatteitten valintaa kuvattiin aika paljon – olkoonkin, että Nea työskentelee kauneudenhoitoalalla. Muutaman maininnan olisin ymmärtänyt, mutta tämänkaltaiset rituaalit toistuvat kirjan mittaan melko usein:

Pesen itseni sekä hiukseni kylvyn jälkeen huolellisesti. Levitän kosteusvoidetta ja kuivaan hiukseni. Laitan tukkaani vaihteeksi lämpöpampulat. Menen parvekkeelle istumaan siksi aikaa, kun pampulat kylmenevät. Suihkutan hiuksiini runsaasti lakkaa.

Romaanissa käsitellään sivumennen myös kaksoiskansalaisuuden omaavan henkilön elämää. Minusta se on kiehtovaa ja olisin voinut lukea aiheesta huomattavasti enemmänkin. Toisaalta silloinhan romaanissa oltaisiinkin liikuttu siellä minun mukavuusalueellani.

Joiltain osin Mäkilän kuvaus Kreetasta tuntuu tutulta, mutta ehkä en itse ole ihan niin saaren lumoissa. Saattaa johtua siitä, että aterioimme aika tavallisissa ruokapaikoissa ja ainakin omalta osaltani keskityin enemmän nähtävyyksien tiirailuun kuin shoppailuun tai rantaelämään. Sitä paitsi kirjassa kuvataan asioita rakastuvan naisen tunnoin, minä ja vaimoni olemme eläneet yhdessä tuntoinemme jo neljännesvuosisadan.

Kirjassa on 174 sivua. Aloitin lukemisen koneessa Rissalan lentokentällä. Loman aikana keskityin Kreetaan. Tulomatkalla luin muutaman kymmenen sivua ja loput kotiin palattuani.