Kerron kesälomastani

Tänä kesänä tein lomamatkan Kreetan saarelle rakkaan vaimoni kanssa. Rissalan lentokentältä Kuopion liepeiltä lähti kokonainen lentokoneellinen porukkaa suoralla lennolla Hanian lentokentälle. Vaimoni ja minä juhlistimme matkalla toukokuista hopeahääpäiväämme. Myös häämatkamme suuntautui aikoinaan Kreikkaan, kävimme tuolloin Samoksen saarella. Kreeta on isompi saari kuin Samos ja olen minäkin nyt vähintään 25 kiloa isompi kuin neljännesvuosisata sitten. Vaimoni on pysynyt sutjakkana.

 









Majoituimme Rethimnon kaupunkiin Kreetan pohjoisrannikolle. Ensimmäisenä iltana ostimme molemmat uudet hatut (!) ja kävimme syömässä mussakaa italialaisessa ravintolassa. Join päälle vielä sambucca-espresson. Koska muut päivät ja illat olivat suunnilleen samanlaisia (paitsi että hattujen sijasta ostelimme kaikenlaista muuta turistitavaraa), en mene yksityiskohtiin tarkemmin. Aterioimme ruokaloissa, joissa syömiset maksoivat kahdenkympin molemmin puolin kahdelta hengeltä. Vaikka olenkin ammatiltani pitkäaikaistyötön ja varsin vähissä varoissa, taisin jättää palvelurahaa eli tippiä jokaisessa ruokapaikassa. Jätin tippiä hotellin siivoojillekin. Kävimme uimassa Kreetan meressä sekä saaren etelärannalla huokuvassa Libyan meressä. Siellä oli aika kivat aallot ja minunlaiseni tankkisarjan mieskin sai ponnahdella aalloilla kuin ongenkoho. 

Pääsimme mukaan retkelle Knossoksen muinaiseen rauniopalatsiin ja samalla retkellä vierailimme Iraklionin arkeologisessa museossa. Otin kummastakin paikasta paljon kuvia, mutta koska voisi tulla kuvauslupien puuttumisen takia ongelmia, en viitsi niitä kuviani tässä julkaista. Varmasti netistä löytää parempiakin.

Sen sijaan voin luullakseni julkaista kuvan Pyhän Tituksen kirkosta, jossa pääsimme käymään. Kuten varmasti tiedättekin, tämä Titus perusti ensimmäisen kristillisen seurakunnan Kreetan saarelle. Raamatun tekstien täsmällisestä paikkansapitävyydestä voidaan olla useampaa mieltä, mutta uskon aika pitkälti Paavalin lähetystyöstä kertoviin tarinoihin. Uskon, että oli olemassa Paavali ja yhtä varmasti oli olemassa Titus, jota Paavalin kirjeet (olivatpa ne Paavalin itsensä kirjoittamia tai jonkun toisen hänen nimissään) ohjeistavat Kreetan seurakunnan olojen järjestämisessä. Käynti Pyhän Tituksen kirkossa tuntui minusta jotenkin tärkeämmältä kuin Knossos ja arkeologinen museo yhteensä. Sitä paitsi kun astelimme kirkkoon ja sieltä ulos, nuori tyttönen soitti meille haitarilla suomalaista Häävalssia. Hän sai tippiä.

Kirkot, joissa vierailimme, olivat kaikki ortodoksisia. Jokaisessa oli oma meininkinsä. Eräässä isossa kirkossa oli ovet auki, mutta sisällä ei näkynyt meidän lisäksemme ketään. Jossakin kirkossa pappi jemensi toisille matkailijoille, ettei kirkkoon saa tulla shortseissa, meille hän ei sanonut mitään. Rethimnossa on myös vanhoja moskeijoita turkkilaisajalta, ainakin yhtä kunnostettiin EU:n tuella. Fortetzassa sijaitseva vanha moskeija oli muutettu vissiin konserttipaikaksi. Pienen tuumailun jälkeen otin sisällä hatun päästä, kenkiä en sentään riisunut.

Viikon verran shoppailimme Rethimnon vanhan kaupungin ostoskujien pikku puodeissa. Kävimme myös tutustumassa Fortetzaan, alkuaan venetsialaisten vallanpitäjien puolustuslinnoitukseen, joka lieneekin Rethimnon upein nähtävyys.

  

Yritimme kuvata rantatyrskyjä silloin kun niitä riitti ja suojauduimme auringolta silloin kun se paahtoi niskaamme liki 40 asteen helteellä. Myös yöt olivat melko lämpimiä.

Kävimme maaseutukierroksella, jossa näimme vuohia ja vuoria, rotkolaaksoja ja tasankoja. Rotkolaakson yllä liiteli isoja lintuja, ehkä ne olivat korppikotkia, ainakin varista suuremmilta ne näyttivät.

Viimeisenä iltana käväisimme kahdestaan pienessä luontopuistossa, jossa näimme kreetalaisia kasveja ja elikoita, mm. kameleontteja ja kilpikonnia.

Kreetan perinteiset elinkeinot ovat oliivien kasvatus sekä juustojen ja viinien valmistus. Todennäköisesti näitä tärkeämmäksi on noussut matkailuteollisuus, joka toimii yllättävän sulavasti. Vaikka takana on tietenkin tarkka suunnitelmallisuus, eivät matkailupalvelut vaikuta toimivan konemaisesti vaan kaikessa on miellyttävän vanhanaikainen käsityön tai kotiteollisuuden leima. Asiakaspalvelu oli muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta varsin kunniottavaa. Voin kuvitella, että kreikkalaisen työntekijän ja työttömän mielestä on törkeä vääryys, että minä, lihava Savolainen Urpo, tulen levittelemään sataisia markkojani heidän tiskeilleen kuin mikäkin herra. Juuri koskaan tämä seikka ei kuitenkaan lomaviikkomme aikana noussut näkyviin.

Kuten tunnettua Kreeta on suosittu lomakohde. Niinpä väkeä oli paikalle kertynyt Euroopan eri kolkilta. Sen sijaan japanilaisia tai kiinalaisia matkailijoita en nähnyt lainkaan, en edes Iraklionissa. Meitä luultiin yleensä venäläisiksi. Kun astuimme sisään erääseen kirkkoon, kirkon oppaana toiminut naishenkilö neuvoi meille venäjäksi mihin voin laittaa avustuksen kirkon rahastoon. Sen jälkeen hän lisäsi: ”Я сразу узнала что вы русские”. Korjasin häntä ja kerroin että olemme suomalaisia. Hän antoi meille kaksi tuohusta, jotka sytytimme palamaan johonkin jyväastiaan(?). Lisäksi sain toimia tulkkina joillekin länsimaisille matkailijoille, jotka olisivat saattaneet olla Suomestakin, mutta en tullut kysyneeksi. Voi tosin kysyä, onko Suomi ylipäätään mikään länsimaa. Lentoreittimme Kreikkaan kulki Itämeren, Baltian, Valko-Venäjän, Ukrainan, Romanian ja Bulgarian ylitse, eikä siinä suinkaan koukattu itäänpäin.

Mieleeni jäi mustiin pukeutunut vanhempi naishenkilö, jolla oli pieni viinakauppa sivukadulla ja joka antoi meille karamellit kun asioimme hänen puodissaan. Toinen vastaavasti pukeutunut mummo möi meille kreetalaisen puukon melko tuikeaan hintaan. Jalkapalloilun maailmanmestaruuskisoja seurattiin turistikohteessa vaihtelevalla mielenkiinnolla, mutta hillitysti. Tv:n uutiskatsauksessa tosin tulossa oleva Kreikan ja Japanin ottelu oli ykkösuutisena, vaikka Kiinan pääministeri oli Kreikassa valtiovierailulla. Kotimatkalla meitä viihdytti työnsä ohessa savolainen lentokapteeni, joka luetteli meille lentokoneen teknisiä tietoja ja muisteli myöhemmin Minskin kaupungin historiaa.

Miellyttävimpänä muistona jäi mieleeni Rethimnon kaupunginpuisto, jossa sain viettää muutamia mukavia hetkiä kaskaitten sirittäessä innokkaasti ja kaupunkilaisten ja eurooppalaisten matkailijoitten kulkiessa rauhallisesti ohitseni, joko omalla kielellään haastellen tai hiljaisina ja ajatuksissaan. Puiston penkit olivat arkipäiväiset, tuttavallisen yksinkertaiset. Puistossa kasvoi monenlaisia puita ja jotkut huonekasvit, kuten limoviikuna ja fiikus olivat puun kokoisia. Pääkadun varressa, puiston laidalla, oli pieni kioski, josta ostin muutaman pullon Arkadi-nimistä limunaatia. Se maku toi mieleeni lapsuuteni kesät.

Nyt olen kertonut aika paljon kesälomastani. Toivottavasti en ole puuduttanut lukijaa aivan tyystin.