Anne Mäkilän romaani Nea Kreetalla
(ilmestynyt vuonna 2010), kertoo noin kolmekymppisestä Neasta,
joka työkseen toimii kauneudenhoitotuotteiden edustajana. Hän
tutustuu ikäiseensä Santeriin, hypähtää hänen kanssaan sänkyyn
ja kohta pari jo matkustaa yhteiselle lomamatkalle Kreetalle. Romaani
on minä-muotoinen ja aikamuoto on preesens. Eletään siis ajan
hermolla. Minulle, joka olen jo ensimmäisen viisikymppiseni
huokaissut, tämä romaani edustaa aikamoista harppausta
mukavuusalueeni ulkopuolelle.
Nean lomailu Kreetalla on huomattavasti
sähäkämpi ja tapahtumarikkaampi kuin oli vaimoni ja minun suora
lento Kuopiosta. Takakansiteksti luonnehtiikin kirjaa
viihderomaaniksi. Erityisen syviin filosofisiin pohdintoihin
ihmiselon ihanuudesta ja kurjuudesta ei romaanissa tosiaankaan edetä.
Toisaalta Nean tunteet kulkevat aallonharjalta aallonpohjalle ja
vuorilta ja jyrkänteiltä aurinkoisille rannoille. Vaikka Nealle
tapahtuukin yhtä sun toista kuohuttavaa, ei kirjassa sorruta
mihinkään yliampuviin, dramaattisiin kohtauksiin. Pikemminkin Nean
romanssi kulkee jokseenkin uskottavan rajamailla.
Minun oli vaikea jaksaa vastaanottaa
kaikkia kauneudenhoitoon liittyviä yksityiskohtia, joita kirjassa
luetellaan. Peseytymistä, meikkausta ja vaatteitten valintaa
kuvattiin aika paljon – olkoonkin, että Nea työskentelee
kauneudenhoitoalalla. Muutaman maininnan olisin ymmärtänyt, mutta
tämänkaltaiset rituaalit toistuvat kirjan mittaan melko usein:
Pesen
itseni sekä hiukseni kylvyn jälkeen huolellisesti. Levitän
kosteusvoidetta ja kuivaan hiukseni. Laitan tukkaani vaihteeksi
lämpöpampulat. Menen parvekkeelle istumaan siksi aikaa, kun
pampulat kylmenevät. Suihkutan hiuksiini runsaasti lakkaa.
Romaanissa käsitellään sivumennen
myös kaksoiskansalaisuuden omaavan henkilön elämää. Minusta se
on kiehtovaa ja olisin voinut lukea aiheesta huomattavasti
enemmänkin. Toisaalta silloinhan romaanissa oltaisiinkin liikuttu
siellä minun mukavuusalueellani.
Joiltain osin Mäkilän kuvaus
Kreetasta tuntuu tutulta, mutta ehkä en itse ole ihan niin saaren
lumoissa. Saattaa johtua siitä, että aterioimme aika tavallisissa
ruokapaikoissa ja ainakin omalta osaltani keskityin enemmän
nähtävyyksien tiirailuun kuin shoppailuun tai rantaelämään. Sitä
paitsi kirjassa kuvataan asioita rakastuvan naisen tunnoin, minä ja
vaimoni olemme eläneet yhdessä tuntoinemme jo neljännesvuosisadan.
Kirjassa on 174 sivua. Aloitin
lukemisen koneessa Rissalan lentokentällä. Loman aikana keskityin
Kreetaan. Tulomatkalla luin muutaman kymmenen sivua ja loput kotiin
palattuani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti