Powered By Blogger

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Tietokirjahaaste

Hdcanis blogista Hyönteisdokumentti haastoi minut kertomaan tietokirjoista, joista en ole blogissani kirjoittanut ja saan kuulemma kertoa myös kivoista nettisivuista. Molemmat ovat vähän niin ja näin minun osaltani. En ole kovin paljon tietopuolista kirjallisuutta lukenut. Mutta heitän ne viisi pyydettyä.
  1. Kaarina Kaurinkoski: Pietarin kaupunki. Luin tämän Pietarista/Leningradista kertovan, vuonna 1988 tai 1989 ilmestyneen kirjan joskus ja ajattelin lukea sen uudelleen, koskapa meneillään olevaan Leningrad – Ost-Berlin -lukuhaasteeseeni se sopisi mainiosti.
  2. Julian Nowill: East European Cars. Tätä kirjaa luin aikoinaan pitkät matkat pojalleni. Käänsin tekstiä lukiessani suomeksi, mikä oli omalla tavallaan jännää. Vuonna 2000 ilmestyneessä kirjassa kerrotaan mm. Škodan suunnittelijasta Hans Ledwinkasta ja monesta muusta itäisen Euroopan autoteollisuuden mainehikkaasta nimestä. Paljon kuvia.
  3. Christopher Browning: Aivan tavallisia rivimiehiä, vuodelta 1999. Kammottava tositarina saksalaisesta puolisotilaallisesta poliisiosastosta, joka suoritti juutalaisväestön teloituksia itäisessä Puolassa sota-aikaan.
  4. Marko Hamilo: Älkää säätäkö päätänne – häiriö on todellisuudessa, vuodelta 2007. Marko Hamilon toimittamassa psykologian saloja purkavassa kirjassa pohditaan mm. psykoanalyysiä, insestiepäilyjä ja tunneälyä. Useampia kirjoittajia. Kirjan nimi viittaa radiolähetyksen häiriöön, jota ei oikeesti saa korjattua omaa vastaanotintaan säätämällä.
  5. Osku Pajamäki: Ahne sukupolvi – suurten ikäluokkien perintö, vuodelta 2006. Osku Pajamäki tutkiskelee sitä miksi suurten ikäluokkien toimeentulo Suomessa onkin niin perusteellisen hyvin turvattu ja miksi meidän nuorempien ei niinkään hyvin.
Nettisivustoja:
  1. Ylen Uutiset. Uutista ja muuta mieltäkääntävää joka Jumalan päivä.
  1. Forecan sää. Kymmenen päivän sääennuste Siilinjärvelle on välillä riemastuttavaa seurattavaa.
  1. Tuglas-seuran sivustoilta löytyy kaikenlaista tietoa Viron kirjallisuudesta. Muistaakseni.
  1. Kuopion kaupunginkirjaston nettisivuilta saa tietää mitä kirjoja Kuopion pääkirjaston varastosta löytyy. Toisinaan osa lainaamistani kirjoista löytyy yläkerrastakin.
  1. Wikipedia on monikäyttöinen sivusto. Olen huomannut, että wikipediaa voi käyttää käännösapuna uudempien sanojen vieraskielisiä vastaavuuksia etsiskellessään. Lisäksi saksankielisestä wikipediasta löytää aika monipuolisesti ja runsaasti tietoa kirjallisuudesta, esim. entisten sosialistimaitten kirjallisuudesta, jonka asiantuntijoita Saksan itäisistä osista löytynee viljalti.
Liitän tähän häntään viisi suositeltavaa dokumenttielokuvaa.

Dokumenttielokuvia:
  1. Malgosha Gago & Boleslaw Sulik: Todellinen Casablanca (Les ombres de Casablanca, 2009) kertoo tarinan Puolan valtion vakoilijan toiminnasta Pohjois-Afrikassa toisen maailmansodan aikana. Peitenimellä ”Rygor” toiminut Mieszczyslaw Slowikowski toimitti Liittoutuneille Lontooseen tärkeitä tietoja saksalaisten asemista ja joukkojen määrästä ennen amerikkalaisjoukkojen maihinnousua.
  1. Davis Guggenheim: Epämiellyttävä totuus (An Inconvenient Truth, 2006). Yhdysvaltain Demokraattien ehdokas Al Gore hävisi täpärästi presidentinvaalit George W. Bushia vastaan ja heräsi ympäristötietoisuuteen. Syntyi dokumenttielokuva, joka varoittaa ilmastonmuutoksen riskeistä.
  1. Janus Metz Pedersen: Armadillo, 2010. Tanskalaiset joukot yrittävät pitää yllä rauhaa Afganistanissa ja säilyä itsekin hengissä. Elokuva huipentuu kuvaukseen tanskalaisen huippukoulutetun sotilasosaston vastaiskusta.
  1. Marianna Kaat: Kaivos numero 8 (Шахта номер 8, 2010). Kolme äitinsä laiminlyömää alaikäistä pärjäilee miten pärjäilee Donbassin kaivosalueella. Laittomat hiilikaivokset tuovat toimeentuloa, mutta miten käy lasten, kun kaivokset suljetaan?

    5. Vít Klusák & Filip Remunda: Olematon unelma (Ceský sen, 2004). Elokuvan tekijät markkinoivat tv:ssä uutta, pian avattavaa supermarkettia, josta saisi kaikenlaista tavaraa halvalla. Miten asiakkaat reagoivat, kun he saavat avajaispäivänä tietää, ettei kauppaa ole olemassakaan?

Ei tainneet kaikki olla skandinaavisilla kielillä operoivia, mutta semmoinen se maailma on nykypäivänä. En haasta itse ketään, mutta jos joku haluaa, niin vastatkoon haastelematta.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Konstantin Paustovski: Venäjän sydänmailla

Neuvostoliittolainen kirjailija Konstantin Paustovski (1892 – 1968) kirjoitti mm. lyhyitä kertomuksia, joista koottu valikoima ilmestyi suomeksi vuonna 1987 nimellä Venäjän sydänmailla. Kertomukset suomensi Marja-Leena Jaakkola.

Paustovskin kertomukset ovat paikoin perinteisiä tarinoita, joista löytyvät alku, keskikohta ja loppu. Tosin usein loppu muodostaa alun jollekin uudelle tarinalle, jota ei välttämättä tarvitse kertoa, lukija saa sepittää sen mieleisekseen. Paikoin Paustovski kertoo minä-muotoisia kuvauksia retkistään Venäjän syrjäisemmille, luonnonkauniille seuduille. Nämä kertomukset eivät varsinaisesti sisällä perinteistä tarinaa vaan ne toimivat muistelojen tai mielenliikkeitten ja osin mielipiteitten kuvastajina. Paustovskin teksteissä liikutaan usein luonnossa. Vaikka toisinaan luetellaan kasvien nimiä, mikään kasvitieteellinen kasvatus ei ole kyseessä. Paustovski ihastelee luontoa, sen rikkautta ja monimuotoista kauneutta.

Toinen tärkeä yhdistävä piirre kertomusten välillä on se, että ne lähes kaikki käsittelevät taidetta. Yleensä kuitenkin siten, että kertomuksillaan Paustovski kuvaa taiteilijan elämää, esimerkiksi jotakin yksittäistä sattumusta. Toisinaan taiteilijat ovat todellisia henkilöitä kuten kertomuksessa Korillinen käpyjä, joka kuvaa Edvard Griegin kuuluisan sävellyksen syntyä. Ihmisten väliset kohtaamiset ovat kuin salamaniskuja, jotka hetkeksi valaisevat pimeää yötä ja saattavat määrittää elämälle uuden suunnan. Huumoriakin kertomukset sisältävät, ei mitään vitsailua vaan syvällistä, lempeää ja rakastavaa huumoria.

Kerronnan tyyliä en kutsuisi sosialistiseksi realismiksi. Paustovski saattaa kuvata loikoilua vanhassa myllyssä, jonka katto on hajonnut niin että katon aukosta voi katsella taivaalla ylitse lipuvia pilviä. Hän kuvaa lintujen laulua, kukkaketojen runsautta, erämaajärven pinnan väreilyä. Toisinaan kertomuksissa on runollisen eräkirjallisuuden piirteitä, mutta Paustovski kuvaa myös kaupunkia samalla herkkyydellä, kuten seuraavassa katkelmassa pienen joenvarsikaupungin seisahtuneesta joie de vivrestä kertomuksesta Poisnukkunut:

Asemalta olisi tietenkin voinut ottaa parempiakin aikoja nähneen rämisevän taksin, mutta koska jokialuksen lähtöön oli aikaa, tuntui mukavammalta kävellä kaikessa rauhassa kaupungin läpi, holvikaarisen kauppahallin ohi, rotkon yli kulkevaa tiilisiltaa, jolta saattoi katsella alla kohisevaa ja kuohuvaa puroa tai roskaista maata tonkivia ylimielisiä mustavariksia, ohi korkeasta metallipiipustaan masuttisavua puskevan pienen voimalan ja pikku mökkien, joiden ikkunalasit olivat niin puhtoiset, että kadulta saattoi katsella aamuauringossa kylpeviä fiikuksia, Turkin sulttaanille kirjoittavia zaporožjelaisia esittäviä öljypainoksia, tiskivuoria tai nojatuolissa nukkuvia kissoja.

Omalle elämänvaiheelleni muistutukseksi haluan liittää tähän vielä toisenkin lainauksen kertomuksesta Syksyn kanssa kahden:

Rakkaimpamme ovat meille aina olemassa. He eivät voi muuttua tyhjyydeksi, tuhkaksi eivätkä himmeäksi muistikuvaksi.

Kirjassa on 176 sivua. Lueskelu kesti tällä kertaa melko kauan aikaa.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira

Neuvostoliiton lastenkirjallisuuden tunnetuimpia hahmoja Suomessa lienee Fedja-setä eläinystävineen. Eduard Uspenski (s. 1937) kirjoitti vuonna 1974 ensimmäisen Fedja-sedän seikkailuista kertovan kirjan Дядя Фёдор, пёс и кот. Sen suomensi Martti Anhava ja suomenkielisenä teos ilmestyi jo vuonna 1975 nimellä Fedja-setä, kissa ja koira.

Vaikka en ollut aikaisemmin lukenutkaan tämän sarjan kirjoja, en ollut voinut elellä huomaamatta mainintoja niistä julkisuudessa. Kyseistä tarinaa esitetään toisinaan teattereissakin enkä kirjan luettuani yhtään ihmettele. Tosin tuntuisi siltä, että animaatioelokuva sopisi vielä paremmin.

Fedja-setä on kuusivuotias, pikkuvanha poika. Hän osaa lukea ja valmistaa itselleen keittoa. Fedja on perheen ainoa lapsi, hänellä ei ole riittävästi seuraa ja hän haluaisi lemmikkieläimen kohtaamastaan kissasta. Tiukkapipoinen äiti ei hyväksy kissaa ja isäkin niin sanoakseni yhtyy äitiin, kun äiti asettaa hänet valitsemaan joko hänet tai kissan. Fedja on kovaluontoisempi ja valitsee kissan. Hän lähtee kotoa ja asettuu puhuvan kissansa kanssa asumaan Prostokvashinon kylään. Siellä he tutustuvat myös puhuvaan koiraan sekä posteljooni Petshkiniin.

Sadun- tai unenomaisella helppoudella asiat sujuvat ja järjestyvät vaikka tiettyjä pieniä pulmatilanteita ilmaantuukin silloin tällöin. Fedja asustelee maalla kissan ja koiran kanssa ja tapaa muitakin eläimiä sekä hankkiin itselleen traktorin, joka toimii ruualla. Toisinaan huumorissa on pilkahduksia, jotka avautuvat vähän paremmin aikuiselle lukijalle, jolla saattaisikin toisinaan olla naurussa pitelemistä, ainakin lapsille lukiessaan. Uskon kuitenkin, että lapsetkin pitävät siitä mutkattomuudesta, jota tarinan tapahtumainkulku on tulvillaan. Lukiessa tulee tunne kuin kirjailija olisi sepittänyt satua sitä kirjoittaessaan, tietämättä itsekään mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kirjan lopussa isän ja äidin keskustelu saattaa avatakin aavistusta tähän suuntaan:

Äiti huokaisi:
– Koko ikäsi sinä olet puhunut pelkkiä hömpötyksiä. Aivan höpsyjä neuvojakin sinä annat, eikä se minua hämmästytä. Mutta sitä minä en ymmärrä kuinka sinun hömpötyksesi aina sattuvat oikeaan.
– Siksi, vastasi isä, – että paras neuvo on aina odottamaton. Ja odottamattomuus tuntuu aina höpsyltä.

Isän ja äidin ikävä ja huoli kotoa karanneesta pojasta tietysti saattavat toimia vahvemmin aikuiseen lukijaan kuin lapseen, joka tarinan edetessä tietää, että pojallahan on kaikki hyvin.

Kirjassa on 112 sivua ja luin sitä muutamana päivänä. Kiva kun tulin lukeneeksi tämän. Olisi muuten jäänyt neuvostokirjallisuuden lukeneisuuteni pahasti vajaaksi.

tiistai 3. toukokuuta 2016

Valeri Harlamov: Maalintekijänä numero 17

Valeri Harlamov (1948 – 1981) oli legendaarinen neuvostoliittolainen jääkiekkoilija. Hänen pelinumeronsa Neuvostoliiton maajoukkueessa ja hänen seurajoukkueessaan Moskovan ZSKA:ssa oli 17. Harlamov kirjoitti jääkiekkoilijan elämästään kirjan, joka ilmestyi vuonna 1979 suomeksi nimellä Maalintekijänä numero 17 – alkuteoksen nimeä ei mainita. Kirjan suomensi Paul Hänninen. Suomalaisissa saatesanoissa Jyrki Laelma kertoo lyhyesti Neuvostoliiton jääkiekon kuulumisista vuoden 1977 syksyn jälkeen, Viktor Tihonovin aikakaudella.

Nuorukaisena katselin jääkiekkoa pääasiassa tv:stä. Seurasin innostuneena jääkiekkoilun maailmanmestaruuskisoja, joissa kerran toisensa jälkeen Suomi jäi neljänneksi tai sijoittui vielä sitäkin heikommin. Ensimmäiset mm-kisat, jotka muistan, pelattiin vuonna 1970 Tukholman Johanneshovin jäähallissa, joka oli kaupungin pääareena ennen Globenia. Ensimmäisellä kierroksella Suomi saavutti mainion tuloksen Neuvostoliittoa vastaan häviämällä vain 1 – 2. Harlamov pelasi tuolloin toisia mm-kisojaan. Kirjassaan hän mainitsee miten Neuvostoliiton joukkue pelasi ensimmäisen ottelunsa Suomea vastaan kehnossa vireessä ja hermostuneena. Sen sijaan hän jättää mainitsematta miten toisella kierroksella Neuvostoliitto palautti vanhan järjestyksen kukistamalla Suomen luvuin 16 – 1.

Neuvostoliitto oli 1970-luvulla maailmanmestaruuskisojen ykkönen, jota Suomen joukkue vain harvoin pystyi kiusaamaan. Neuvostoliiton ylivoimaisen taitavasta joukkueesta erottui erityisesti tehokas hyökkäysketju Boris Mihailov – Vladimir Petrov – Valeri Harlamov. Aikoinaan tuntui pelottavalta katsella, kun tämä kolmikko luisteli kaukaloon Suomen pelatessa vajaalla miehityksellä, mutta nyt oli mielenkiintoista ja nostalgista lukea Harlamovin kuvausta omasta kiekkoilijan urastaan. Tekstissä vilisevät tutut hahmot kuten voimakasrakenteinen puolustaja Aleksandr Ragulin, Harlamovin kämppäkaverina pelireissuilla majaillut Aleksandr Maltsev, huippumaalivahti Vladislav Tretjak, pitkä hyökkääjä Aleksandr Jakushev sekä Harlamovia hyökkääjätyyppinä muistuttanut latvialainen Helmut Balderis.

Harlamov kertoo vanhemmistaan lyhyesti. Isä oli tehtaassa työssä viilaajana, hän harrasti työtovereittensa kanssa luistelua, jääkiekkoa ja jääpalloa. Jo viisivuotiaana tuleva jääkiekkotähti sai isältään luistimet, ettei palelisi kentänlaidalla isän pelatessa. Äiti oli lapsena muuttanut Neuvostoliittoon Espanjan sisällissotaa pakoon. Hän kävi seuraamassa poikansa pelejä vain kaksi kertaa kunkin pelikauden aikana: ensimmäisen ZSKA:n sarjaottelun hän katseli toivoen, että poikansa selviäisi kaudesta ilman pahoja loukkaantumisia, viimeisessä sarjaottelussa hän istui kiitollisena siitä, että kausi päättyisi.

ZSKA:n jääkiekkokouluun Harlamov valittiin vasta 14-vuotiaana. Hän osallistui valintakatsastukseen kymmenen kaverinsa kanssa ja oli heistä ainoa, joka valittiin. Tietenkään ZSKA ei ollut Moskovan ainut jääkiekkoseura, mutta silti tulee mieleen miten moni jääkiekosta innostunut poika joutuikaan vuosi toisensa jälkeen kokemaan pettymyksen ja mitkä mahtoivat olla valitsijoitten keinot erotella lupaavat pelaajat niistä, joitten ominaisuudet olivat luultavasti suunnilleen yhtä hyvät.

Neuvostoliiton armeijan seura ZSKA voitti solkenaan maansa jääkiekon mestaruuksia. Niinpä Harlamov tavallaan aloitti huipulta. Hänet otti vastaan seuraan Boris Kulagin, joka myöhemmin toimi sekä ZSKA:n että Neuvostoliiton maajoukkueen valmentajana. Seuran urheilukoulussa jääkiekkoharjoitukset järjestettiin päivittäin ennen opintoja ja opintojen jälkeen. Opintomenestystä seurattiin ja pojille tehtiin vuosittain tehostettu lääkärintarkastus. Harlamov ei kuitenkaan aikuisiässä heti päässyt ykkösjoukkueeseen vaan haki vauhtia farmijoukkueesta Uralin takaa. Lopulta hänet valittiin ZSKA:n ykkösjoukkueeseen ja erilaisten ketjukokeilujen jälkeen hän sai paikan sittemmin koko jääkiekkomaailman tuntemasta hyökkäysketjusta.
Vuonna 1969 Tukholmassa järjestetyissä mm-kisoissa Harlamov pelasi Neuvostoliiton joukkueessa Mihailovin ja Petrovin ketjun vasempana laitahyökkääjänä. Neuvostoliitto voitti maailmanmestaruuden täpärästi, maalieron perusteella ennen Ruotsia ja Tšekkoslovakiaa. Harlamov sijoittui kisojen pistepörssissä viidenneksi. Myöhemmin Moskovan mm-kisoissa vuonna 1973 pistepörssin voitti Petrov, toiseksi sijoittui Mihailov ja kolmas oli Harlamov. Arvatkaa mikä joukkue voitti mestaruuden.

Harlamov muistelee jonkin verran kohtaamisia NHL- ja WHA-joukkueitten kanssa. Hän ihastelee amerikkalaista fanikulttuuria, katsojien myötäelämistä otteluissa. Erityisen pitkään hän kuvailee epämiellyttävää peliä Philadelphia Flyersiä vastaan vuoden 1976 tammikuussa. ZSKA kärsi kirvelevän tappion, joka johtui osaksi Flyersien harjoittamasta kovaotteisesta taklauspelistä. Youtube-palvelussa on videokatkelmia ottelusta mm. nimellä
They're Going Home! (Jan. 1, 1976). Suosittelen katseltavaksi niille, jotka haluavat tietää millaisia ilmiöitä se kylmä sota oikein nostatti.

Niin kutsutusta klap-klap-klap -pelistä Harlamov ei kirjoita vaan kertoo oman näkemyksensä ketjunsa yhteistyön saumattomuudesta:

Tiedän, mitä ketjutoverini aikovat tehdä milläkin hetkellä, arvaan heidän ratkaisunsa ja heidän etenemisensä suunnan käsien tai luistimien liikkeestä tai nopeasta vilkaisusta silloinkin, kun he katsovat muualle. Oikeastaan en niinkään tiedä kuin tunnen, mitä he tekevät seuraavalla hetkellä ja miten pelaavat tietyssä tilanteessa.

Harlamov pohdiskelee harjoittelun ja tahdon merkitystä, tappioitten kärsimistä ja esim. kivunsietoa:

Mutta jos puolustaja, joka otti vastaan kiekon, jää jäälle makaamaan yrittämättäkään nousta ylös, jos hänet autetaan pelaaja-aitioon, tai lääkäri kiirehtii jäälle, tämä jossain määrin saattaa joukkueen hämmennyksiin, tekee pelaajat aseettomiksi.
Esimerkin voima on suuri, ja se koskee urheilua mitä suurimmassa määrin.

Kauniisti Harlamov kuvailee Boris Kulaginia Krylja Sovjetovin (suomeksi ”Neuvostosiivet”) valmentajana:

Hän kokosi pelaajia, jotka eivät jostakin syystä miellyttäneet muita joukkueita. Hän keräsi ”kehityskelvottomia” pelaajia. Hän löysi avaimen kahdenkymmenen pelaajan luonteeseen. Kahdessa vuodessa joukkueesta tuli paras.
– –
Luottamus on tuuli siipien alla, ja Krylja Sovjetov kohosi korkealle pyrkiessään toimimaan valmentajansa osoittaman luottamuksen arvoisesti.

Kirjassa on 195 sivua ja lueskelin sitä näköjään viikon verran.