Powered By Blogger

maanantai 14. toukokuuta 2012

J. W. von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset



Saksan kirjallisuuden suurin nimi Johann Wolfgang von Goethe (1749 – 1832) kirjoitti nuorena miehenä kertomuksen nuoresta Wertheristä ja hänen epätoivoisesta rakkaudestaan Lottea kohtaan. Nuoren Wertherin kärsimykset   (Die Leiden des jungen Werthers) ilmestyi vuonna 1774. Luin kirjasta suomennoksen, jonka on laatinut Markku Mannila vuonna 1992.

Kyseessä on kirjeromaani, joka muodostaa eräänlaisen rekonstruktion niistä vaiheista, jotka syöksivät päähenkilön onnen odotuksesta mustaan toivottomuuteen. Kirjan lopulla on myös Wertherin kirjoittamia kirjeitä järjestelleen henkilön kuvausta tapahtumista. Suurin osa kirjeistä on suunnattu Wilhelmille, ystävälle, jonka luota Werther kirjan alussa on muuttanut pienelle paikkakunnalle viehättävän jokilaakson rinteeseen.

Werther kuuluu varakkaampaan luokkaan, hänen taloutensa on sillä pohjalla, ettei työnteko ole välttämätöntä. Niinpä hän keskittyy luonnon ihasteluun, piirustukseen, paikallisiin ihmisiin ja Homerokseen, jonka teosta hän kuljettelee mukanaan. Todellisen kiintotähden elämäänsä Werther saa tutustuessaan Lotteen, nimismiehen tyttäreen, joka pahaksi onneksi on jo varattu. Tästä huolimatta Werther rakastuu Lotteen syvästi eikä hänen tunteensa horju, vaikka hän huomaakin Lotten kihlatun Albertin kunnon mieheksi. Werther ripustautuu toivottomaan rakkauteensa, mikä koituu hänelle kohtalokkaaksi.

Turha sanoakin, että kirja on taitavasti laadittu. Nuori Werther ajatuksineen ja ihanteineen tuntuu tavattoman todelta. Maailma hänen ympärillään on kuin paratiisillinen huvipuisto, joka kirjan edetessä muuttuu kuoleman puutarhaksi. Kyse on Wertherin mielenliikkeitten, mielialojen aikaansaamasta näkökulman muutoksesta, jota on upeasti kuvattu luonnon kautta eräässä pitemmässä kirjeessä, josta seuraava katkelma:

...minun sydäntäni kalvaa ja ahdistaa se kuluttava voima, joka on piilevänä läsnä kaikessa luonnossa; joka ei synnytä mitään, mikä ei hävittäisi omaa itseään ja kaikkea lähellä olevaa. Ja niin seison tässä pelokkaana ja horjuvana, ympärilläni taivas ja maa ja niissä vaikuttavat voimat, enkä näe edessäni mitään muuta kuin iäti ahmivan, iäti märehtivän hirviön.”

Itsetuhon enteet nousevat Wertherin kirjeissä toistuvasti esiin, eikä lähimmäisten hienotunteinen ja säälivä sivustaseuraaminen johda hyvään lopputulokseen.

Kirjassa on 205 sivua ja lueskelin sitä viitisen päivää.

13 kommenttia:

  1. VAK kovasti arvosti Goethea. Minua tämän tyyppinen kirjallisuus ei kiehdo, mutta ansiokas hyvä postaus.

    VastaaPoista
  2. Ohhoh! Löytyikö nyt kirjallisuuden laji, joka ei kiinnostaisi Jokkea! Tarkoittanetko rakkausaiheisia kirjoja vai tuota kärsimyksen ja itsetuhon teemaa? Ei kai sentään kirjeromaaneja?

    Kiitos kehuista! Omasta mielestäni kerron kirjan juonesta vähän liikaakin, oman näkemykseni esiintuonti on enimmäkseen rivien välissä.

    VastaaPoista
  3. Kaikki kirjallisuus kehittää, mutta lainauksesi kuparinvärisellä pohjalla edustaa sellaista ilmaisua, josta en hirveästi pidä :)

    VastaaPoista
  4. Ahaa! Jännä juttu, mutta minusta koko se kirje (päivätty 18. elokuuta, vuosi on tuolloin 1771) ja tuo lainaamani pikku fragmentti on kirjan paras yksittäinen kohta! Kirjeessä ja sen ilmaisutavassa on runollisuutta, vertauskuvallisuutta ja mukaansa tempaavaa, moneen suuntaan laajenevaa energiaa, joka vetoaa minuun aivan älyttömästi. Kirjeen alun positiivinen, virtauksenomainen luonnonkokemus vaihtuu kalvavaksi synkkyydeksi, jonka kirjoittaja perustelee ymmärrettävällä tavalla. Samalla hän tulee kuvanneeksi omaa tilaansa.

    Goethe on kuulemma laatinut myös luonnonfilosofisia kirjoituksia ja sellaisenakin tuon kohdan voi lukea, vaikka vaikea tietysti saada kokonaiskäsitystä lyhyen lainauksen perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK, ilmaisu sinäänsä on mahtava, mutta minulla tulee olo, että kaverin energiatasot olisivat käymässä vähiin, ja tärkeimmät eli elämänilo ja tulevaisuuden usko olisivat loppumassa, katkelman perusteella tietenkään en pysty tietämään onko näin :)

      Poista
    2. Aivan oikein! Siteeraamassani kohdassa Werther esittää sen tulkinnan luonnosta, johon toivottomaksi kääntynyt mielentila hänet on ajanut. Sitä ennen hän on kirjeessään muistellut aikaisempaa voimaannuttavaa iloa, jonka hän oli luonnosta saanut. Hyvän kirjailijan tavoin Goethe esittää kyseisessä kirjeessä ensin luonnon kauneuden ja siitä kumpuavan voiman, mutta sitten heti sen jatkoksi kaikkeen luontoon sisältyvän tuhoavan vastavoiman. Nämä molemmat ovat osa luontoa ja siten perusteltavissa. Luonto ei näyttäydy yksipuolisen hyvänä tai pahana vaan sen etumerkki määräytyy katselijan oman mielentilan mukaisesti ja siten molemmat kuvat ovat tosia. Tämä on minun tulkintani Goethen tekstistä.

      Poista
    3. Varmastikin oikea tulkinta ja onhan teoksen nimikin "Nuoren Wertherin kärsimykset"

      Poista
  5. Kärsimykset kuten myös niitä edeltänyt ilo aiheutuvat Wertherin rakkaudesta Lotteen. Albert ja Lotte rakastavat toisiaan - heidän välillään toimii tuo elämäniloa tuottava luonnonvoima. Mutta kirjeessään Werther korostaa, että sama voima, joka tuo noille kahdelle onnea ja iloa, musertaa Wertherin, joka jää siitä ilosta ja onnesta osattomaksi. Mutta Wertherin kuvaus luonnosta tässä yhteydessä on huomattavasti laajempi kuin vain tässä kuvaamani "kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti".

    VastaaPoista
  6. Tämän kirja on tullut luettua kauan sitten. Muistaakseni (vai muistankohan oikein..) malliesimerkki yksipuolisesta riuduttavan egoistisesta rakkaudesta, voisiko sanoa: rakkaudesta omaan rakkauteensa.
    Oi kärsimisen ihanuus!

    VastaaPoista
  7. Kiitos että jaoit kärsimyksen kanssani! heh-heh...

    VastaaPoista
  8. Luin vasta nyt tämän Werther-analyysisi ja kommenttisi täällä ynnä hdcaniin blogissa. Nostan esiin erityisesti mielestäni hyvän rajanvetosi narsismin ja romanttisen idealismin välillä Wertherin olemuksessa.

    Tänään Yle Teemalta muuten tulee klo 21.00 dokumentti toisenlaisesta pakkomielteisestä rakastumisesta, jossa kauneuskuningatar Joyce McKinneyn rakkauden uhriksi joutuu onneton mormonimies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä tietysti huomasin kommenttisi vasta tänään.

      Eilen illalla katselin vaimon kanssa ranskalaisen elokuvan Siilin eleganssi. Siinä lähdetään liikkeelle kyynisestä ilmoituksesta koskien itsemurhaa. Elokuvan kestäessä romanttiset suhteet saavat tilaa ja kääntävät tunnelman plus-merkkiseksi. Eli elokuva etenee päinvastaiseen suuntaan kuin Wertherin tarina.

      Narsisti mielestäni on henkilö, joka käyttäytyy sulavasti, lipevästi ja edistää kaikessa omaa etuaan. Werther on kirjan alussa maailmaa syleilevä nuorukainen, joka onnensa kariuduttua laskeutuu henkilökohtaiseen painajaiseensa.

      Poista
    2. Tuo Teema-kanavan eilisiltainen dokumentti Tabloid - rakkaustarina kävi ainakin minulle ennakkotietoja heikommaksi kokemukseksi, joten olen vain iloinen, etten tullut antaneeksi sinulle huonoa vihjettä.

      Katsoin Siilin eleganssin muutama viikko sitten, tosin myöhästyen muutaman minuutin lähdöstä. Enkä kadu. Ennakkotiedotkin lupasivat vähemmän kuin itse elokuva lopulta tarjosi.

      Poista