Friedrich Dürrenmatt: Haaveri

Sveitsin kirjallisuuden suuri nimi Friedrich Dürrenmatt (1921 – 1990) kirjoitti jo vuonna 1956 julkaistun tarinan Haaveri (Die Panne). Kirjan suomensi Olli Sarrivaara vuonna 2009.

Olin aikaisemmin lukenut Dürrenmattilta kirjan, joka sisältää kaksi hänen kertomustaan, ”Kuunpimennys” ja ”Kapinallinen”, kirjoittajan laajasti kuvailevilla, kirjoitusten ja kirjoittajan itsensä taustoja selventävillä johdannoilla varustettuina. Kun hdcanis mainiossa blogissaan tänä keväänä kertoi lukeneensa Haaverin, kiinnostuin kirjasta itsekin. Minusta teos sopisi erinomaisesti yläkouluissa ja lukioissa luetettavaksi. Tarina on lyhyt, mielenkiintoinen ja sisältää hilpeästi esitettyä moraalista pohdintaa. Haaverin alaotsikkona on ”Mahdollinen tarina”, tällä kirjoittaja viittaa siihen, ettei kyseessä ole kirjoittajan elämänkokemuksiin perustuva tositapaus vaan klassinen kertomus, joka voisi olla vaikka tottakin.

Novellinpituisessa kertomuksessa tekstiilialan edustajan auto lakkaa toimimasta pienessä kylässä, johon ei föhntuuli puhalla. Edustaja, nimeltään Alfredo Traps, ajautuu viettämään yönsä paikkakunnalla sijaitsevassa huvilassa. Huvilan isäntä on vanha mies, joka kutsuu vieraansa illanviettoon. Paikalle saapuvat myös isännän eläkkeellä olevat, oikeusoppineet vieraat. Asetelmallisen illanvieton aiheena on leikkimieliseltä kuulostava oikeudenkäynti, jossa vierailija asetetaan esittämään syytettyä.

Kuten ”Kuunpimennys”, sisältää myös ”Haaveri” paljon komediallista ainesta. Kainostelematon alkoholin käyttö on molemmissa mukana humoristisena elementtinä, samoin seksi, joka toimii myös nolaamisen välineenä. Silti molemmissa kertomuksissa kyse on rikoksesta ja rangaistuksesta, syyllisyydestä, jonka voi unohtaa, Haaverin tapauksessa jättää jopa itse huomaamatta, ainakin siihen asti, kunnes joku siitä muistuttaa.

Kirjassa on sata sivua ja luin sitä sanotaanpa vaikka päivän.