Powered By Blogger

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Elokuvakriitikko ja toimittaja Pertti Avola kirjoitti vuonna 2017 julkaistun teoksen Ruutia valkokankaalla alaotsikkona Elokuvien villi länsi. Kirjassa Avola kertoo villin lännen elokuvista oman näkemyksensä sävyttämänä.

Avolan näkemys villin lännen elokuvista tai westerneistä, kuten hän tapaa kirjoittaa, hahmottuu lukijalle vähän kerrassansa. Ilmeisesti aito ja alkuperäinen western on draamaelokuva, joka linkittyy mieluiten todelliseen Yhdysvaltojen läntisten osien valloituksen historiaan. Historiallisista tosiseikoista poikkeaminen on hyväksyttävää mikäli se tehdään sellaisten ratkaisujen myötä, jotka kohottavat elokuvan taiteellista arvoa. Niinpä Avola kohottaa westernien arvoasteikossa korkealle sellaiset elokuvat kuten Howard Hawksin ohjaama Punainen virta (Red River, 1948), John Fordin Aavikon laki (My Darling Clementine, 1946) ja Sergio Leonen Huuliharppukostaja (Once Upon a Time in the West, 1968). Mainitsen nämä, koska ne ovat omiakin suosikkejani.

Avola pitää westerneistä, jotka pysyvät lajityypin raameissa samalla kun ne noudattelevat tunnettuja tosiseikkoja. Lajityypin tarkkojen rajojen sisään eivät nähtävästi Avolan mukaan lukeudu komedialliset länkkärit kuten Tom Deyn ohjaama Shanghai Noon (vuodelta 2000) tai John Landisin Kolme kaverusta (Three Amigos, 1986). Myöskään kirjassa mainittujen seuraan eivät ole mahtuneet musiikkiesitysten sävyttämät ja viihteelliset elokuvat kuten Elliot Silversteinin Paukkurauta-Kati (Cat Ballou, 1965) tai oma suursuosikkini Howard Hawksin Rio Bravo (1959).

Parasta Avolan teoksessa on sen miellyttävän selkeä ja toimittajamaisen ripeästi etenevä kerronta. Elokuvakirjoihin usein eksyvä puuduttavuus puuttuu kokonaan, asiakokonaisuudet esitellään tehokkaasti ja informatiivisesti, mutta silti lukukokemus pysyy koko ajan miellyttävänä. Jäsentely on erinomaisen selkeä, Avola nostaa westernien teemoista esiin karjanajot ja cowboyt, lainsuojattomat ja heidän jahtaajansa sekä intiaanien, meksikolaisten ja mustien aseman elokuvissa. Oman lukunsa saavat myös italowesternit (joita itse en oikein viitsi katsella Huuliharppukostajaa lukuunottamatta) sekä westernien välittämä kuva Yhdysvaltain lännen todellisesta historiasta. Pieninä, aukeaman mittaisina tietoiskuina esitellään westernien ikonisia seikkoja: karjanajoreitit, rajaseudun käsite, farkkujen historia, rodeo, Colt Peacemaker, Pony Express, rautatiet ja kullankaivajien kaupunki. Erinomainen kuvasto tukee kerrontaa, varsinkin lännen todellisten asuttajien kuvat ovat mieleeni.

Pikku katkelmana tekstistä tarjoilen seuraavan:

Henkilöhahmojen muuttuessa moniulotteisemmiksi myös westernien välittämä ajankuva alkoi olla realistisempi. Kyse ei ollut kuitenkaan samanlaisesta arvojen romahduksesta, jonka italowestern toi lännenelokuvaan 1960-luvulla. Punaisen virran moraaliset asetelmat ovat selkeitä, vaikka henkilöiden ristiriidat niihin heijastuvatkin.

Sama arvostus ristiriitaisia, karheita henkilöhahmoja kohtaan välittyy muutenkin Avolan arvioista. Hän ei vaikuta toivovan elokuvalta musta-valko-astelmaa vaan nauttii moraalisten asetelmien vaihtelusta kuvatuissa henkilöhahmoissa.

Oikein kiva kirja. Sivuja 205, lukaisin läpi viidessä päivässä.

Muista blogeista löytyvät seuraavat arviot:

4 kommenttia:

  1. Tosiaan, sujuvakynisten toimittajien kirjoittamia tietokirjoja lukee mielikseen, kuten tätä. Osaavat ammattinsa puolesta tiivistää, eivät jää junnaamaan. Esim Peter von Baghin tekstit ovat minusta aika raskaita, niin merkittävä elokuvan taustavaikuttaja kuin hän olikin Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli pari vuotta Filmihullu-lehti. En ole vielä lukenut yhtään numeroa. Muutamaa vähän silmäilin ja vaikutti siltä, että lukijan pitäisi tuntea koko elokuvataiteen historia niitä artikkeleita lukeakseen.

      Minä muuten unohdin lukiessani, että Avola kirjan tarkoitus oli vastata kysymykseen, miten westernit kuvaavat Yhdysvaltain länsiosien asuttamisen historiallista todellisuutta. Eihän kirjassa ollutkaan kyse villin lännen -elokuvista ylipäätään vaan nimenomaan niitten yhdenpitävyydestä tosiseikkojen kanssa. Tosin kyllä viihteellisissäkin elokuvissa voidaan kuvata sellaista tosiasiapohjaista juttua mitä ei vakavammissa elokuvissa muuten paljon tuoda esille.

      Poista
  2. Minäkin pidin tästä kirjasta: sujuva ja asiapitoinen. Muuten, Rio Bravo on myös minun suosikkejani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä ja Leena ansaitsette kiitokseni, kun kerroitte kumpikin blogissanne Avolan kirjasta.

      Rio Bravossa on kaikki hienon lännenelokuvan ainekset John Waynesta Angie Dickinsoniin.

      Poista