Konni Zilliacus: Taavetti Anttilan kohtalo ja muita kertomuksia Amerikan suomalaisten elämästä

Konni Zilliacus (1855 – 1924) kirjoitti teokset Utvandrarehistorier (vuonna 1892) ja Nya utvandarehistorier (vuonna 1897). Ilmeisesti ainakin näistä kahdesta teoksesta poimittiin kertomukset suomen kielellä vuonna 1898 ensimmäistä kertaa ilmestyneeseen teokseen Taavetti Anttilan kohtalo ynnä muita kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä. Suomennoksen laati Juhani Aho. Luin vuonna 2017 ilmestyneen uuden painoksen em. suomennoksesta.

Vaikka tämä on ensimmäinen lukemani Konni Zilliacuksen teos, en silti malta olla runoilematta, että olisi varmaankin liioittelua väittää Jack Londonin olevan Ameriikan Konni Zilliacus, mutta sen sijaan hyväksyisin kevyesti, jos Konni Zilliacusta kutsuttaisiin Suomen Jack Londoniksi. Näitten kirjailijoitten kertomuksissa on paljon samaa henkeä, samoja aihepiirejä.

Londonin tavoin Zilliacus kirjoittaa Ameriikan maata kiertävistä työtä etsivistä miehistä, kullankaivajista ja erinäisin epämääräisinkin keinoin elantonsa hankkivista hemmoista. Parissakin Zilliacuksen tekstissä mainitaan kierittely tervassa ja höyhenissä. Intiaanit ja heidän kohtalonsa ovat esillä molempien teksteissä. ”Villin lännen” katoaminen ja todellisten erämaitten ja preerioitten muuttuminen osaksi säädeltyä yhteiskuntaa mainitaan näyttävästi jo po. valikoiman ensimmäisessä tekstissä, nimikertomuksessa Taavetti Anttilan kohtalo. Kertomuksella on vuoden 2017 painoksen mukaan laskien reilun kuuden sivun pituinen johdantojakso, jossa Zilliacus kuvailee Ameriikan saloseutujen ja preerioitten elämää ja sen muuttumista. Tämä johdanto on kertomuksen hienointa ainesta, tuntuu, että suomentaja Ahokin on sen myötä parhaimmillaan. Kirja kannattaa lukaista jo kyseisen johdanto-osan takia. Laitanpa esille näytteen, kun kerran eivät tekijänoikeudet rajoittane asiaa enää tätä nykyä:

Se romanttinen seikkailuelämä, joka loi rajamaan elämään niin viehättävän tarumaisen valon, se on melkein kokonaan kadonnut, mutta vaaroja ja vaivoja tarjoaa rajamaa vielä tänäkin päivänä yllin kyllin. Hurja, kiihottava, huumaava kilpailu elämästä ja kuolemasta on siellä lakannut, mutta taistelu toimeentulosta, kireä, jokapäiväinen ponnistus luontoa vastaan, on yhtä kova tänään kuin ennenkin, vieläpä kovempikin niille, joilla tuskin on muita aseita tai varustuksia mihin luottaisivat kuin sitkeät jänteet ja jäsenet ja lannistumaton kestävyys.

Jokunen sananen jokaisesta kirjan kertomuksesta:

Taavetti Anttilan kohtalo. Suurenmoisen johdattelevan osion jälkeen Zilliacus kertoo sadunomaisen tarinan suomalaismiehestä, joka löytää preerialta pienen tyttösen kuolleen äitinsä vierestä ja päättää ottaa tytön hoitaakseen.

Elias Möykän Amerikan matka. Köyhä ja vähääntyytyvä mies kohtaa Amerikan-laivalla kalajokisen naisimmeisen ja kaksi yksinäistä toisiinsa tarraa.

Eversti Beckbridge ja hänen gorillansa. Ravakkaa huumoria sisältävä minä-muotoinen kertomus, jossa terva ja höyhenet mainitaan ensimmäistä kertaa. Eversti Beckbridge vaikuttaa olevan tuttu jo jostain aiemmasta kertomuksesta.

Kun Eerikki Käykkä särki pankin. Seikkailut ev. Beckbridgen seurassa jatkuvat. Uutena tuttavuutena suomalainen cowboy.

Pastori Lahti. Pieni suomalaispaikkakunta Minnesotassa saa ristikseen pastorin.

Antti Ulukka. Huumorin ja tragikomedian välillä taiteilu jatkuu tässä kertomuksessa jurosta ja tasatahtisesta kuusamolaisesta työkoneesta Costa Rican ratatyömaalla.

Oikein mukava oli tutustua tähän Suomen Jack Londoniin. Pitää nyt katsella löytyisikö häneltä kohtuullisella vaivannäöllä vielä muuta samanhenkistä luettavaa.

Tässä kirjassa on 152 sivua. Luin sen parissa päivässä. Lumitöitäkin tuli huhkittua.