perjantai 11. tammikuuta 2019

Miina Supinen: Apatosauruksen maa

Ostin ennen joulua Rosebud-kirjakaupasta Kuopion kauppahallista kohtuullisella hinnalla pokkarin, josta löytyy kahdelta kirjoittajalta seuraavat lyhytproosakokoelmat:

Mooses Mentula (s. 1976): Musta timantti, ilmestynyt alkujaan 2011
Miina Supinen (s. 1976): Apatosauruksen maa, ilmestynyt alkujaan 2010

Luin ensin Mentulan novellikokoelman ja kirjoitin siitä edellisessä tekstissäni. Supisen novellikokoelman olin lukenut joskus vuosia sitten ja nyt luin sen uudelleen. Novelli novellilta jotain:

Hieno ihminen, paitoja, Amy Kakkunen. Nuori toimittajaopiskelija etsii työtä ja työn teettäjät kaipaavat halpoja opiskelijoita. Aikaisemmasta lukukerrasta muistan isän ja opiskelijatyttären puhelinkeskustelun.
Tavarat/ihmiset. Nina kiertelee maaseudulla ostelemassa rustiikkiroinaa. Häntä häiritsee se, miten ihmiset valittavat (”tilittävät”) asioistaan. Novellin voi tulkita ainakin parilla tapaa, Nina joko järkyttyy kohtaamastaan tai sitten hänessä elelee nahkaisista lampunvarjostimista diggaileva sosiopaatti. Niinpä onkin merkillistä, etten muista tästä mainiosta novellista mitään aikaisemmalta lukukerralta!
Kitkerä – aistimellinen teos. Turhautuneen taidemuseon vahtimestarin päiväkirja.
Miinus 200 astetta. Tämän omituisen hoitokeinon muistin edelliseltä lukukerralta. Myös jäntevän naisvartalon vertaaminen loheen muistui mieleheni.
Maustepippuri. Teatterkoulukkaat kananesittäjinä.
Vaari ja ravintola. Vaarista ja ravintolayrittäjänaisesta kertova tarina on sukkelasti ja mehevästi kirjoitettu, mutta ei vain oikein jaksa iskeä, varmaan johtuu minusta.
Vaari ja viidakko. Sama kuin edellisessä, melkeinpä parasta tässä on sinkkisalva, vain helokkiöljy puuttuu.
Luolamies sytytti nuotion. Nätti kertomus menneiltä ajoilta. Näin muuten sapelihammastiikerin Leningradin luonnonhistoriallisessa museossa vuonna 1982.
Timanttinappi. Väsynyt äiti on avun tarpeessa. Huonomminkin hänen voisi käydä.
Norsu! Norsu! Arkkimandriitan ohjeella valmistettu lammas jää raa'aksi ja perunat samoin. Voikohan seitanin kanssa käydä niin?
Carl Larsson. Kauniitten kotinäkymien maalaajasta siirrytään arjen lemahduksiin ja valloittaviin vihreän sävyihin ei-toivotuissa paikoissa.
Yliponin valtakunta. Kallis leluponi kuumentaa tunteita.
Tämä ei ole lukusali. Vessassa on lämmin tunnelma ja paljon luettavaa.
Ympyrässä niin kuin jumantsuikka käärme. Naapurin isäntä rulettaa ja jyrää. Muut kuuntelevat.
Takkiasuiset supersankarit. Kuka on rikollinen ja onko lapsikaan oikeastaan viaton?
Pue vähemmän. Lapsuusaikojen tuttava antautuu kertojan palveltavaksi.
Dekadentteja liköörejä. Saara tilaa puvun mittojen mukaan.
Suuhygienisti ja taiteilija. Suuhygieniä ei maistu, mutta kaunis kannelrokki maistuisi.
Apatosauruksen maa. Kaamosmasennus mulla varmaan.
Elinvoimakakku. Pikkuhampahin siementää syöpä.
Vesivärimeri. Maailmanlopun myrsky.

Tässä kokoelmassa on isompi kirjasinlaji kuin Mustassa timantissa, sivuja on 173. Luin parissa päivässä. Kertoo enempi ihmisen sisäisestä maailmasta kuin yhteiskunnasta. Absurdismia tai huumoria. Voi olla molempia. Ensimmäinen lukemani kirja vuonna 2019.
Tekstiä on muokattu hakurobottien invaasion patoamiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti