Minulla on vain tämä keskikoulutodistus. Lars Svedbergin vuonna 1973 ohjaaman kuunnelman käsikirjoitti Tuula Saarto. Asumuserossa lastensa kanssa elävä Eila, jota esittää Heidi Krohn, etsii töitä kahdeksantoista vuoden kotirouvana elon jälkeen. Työkkärin eka osoitus ei tärppää, Eila alkaa olla jo nelikymppinen eikä osaa kirjoittaa koneella eikä tunne kirjanpitojärjestelmää. Tehokas, pätevä, itsenäinen ja yhteistyökykyinen olisi oltava, mutta erityisesti vähän nuorempi (esim. parikymmentä vuotta nuorempi). Minulla oli esteenä työllistymiselle kaikenpuolinen vastenmielisyyteni, jonka takia kukaan ei halua olla tekemisissä kanssani. Sen takia kirjoitan tätä blogia. Nyttemmin en voi edes kirjoittaa kommentteja blogeihinkaan, en ainakaan nimimerkilläni, sillä sai Audio Ylen neuvoja seurattuani sain tietokoneeni sekaisin siinä määrin, että pitää aina kirjautua erikseen joka paikkaan eikä sekään kaikkeen auta. Eila saa työtä minimipalkalla Lumikki-baarista ja iltasiivousta lisäksi, kunnes pääsee virastoon nauttimaan itseään parempana pitävien nuorempien työtovereitten narttuenergiasta. Kuunnelmassa soitellaan jonkin verran tuon ajan pop-musiikkia, mikä toi mieleeni kesäleirin, jolla noihin aikoihin olin. Siellä leirillä soi koko ajan radio kovaäänisistä. Iskelmien lisäksi tuli Pekka Lipposen seikkailuja. Kesto 74 min.
Malja ystävyydelle. Ilse Raution kirjoittaman kuunnelman ohjasi Radioteatterille vuonna 1995 Nadja Pyykkö. Kirsti (Eeva Litmanen) ja Marketta (Tuula Nyman) ovat tuttuja toisilleen lapsuudesta asti. He tapaavat Kirstin 50-vuotispäiväin merkeissä kantaravintolassaan, jonka kohtelias tarjoilija (Ossi Ahlapuro) tuntee heidät ja tietää heidän käyvän einehtimässä aina yhdessä. Naiset syövät ja juovat ja kuunnelmassa risteillään heidän elämässään eri aikoina. Mitään erityisen tärskäyttävää ei nouse esiin, infarkti ja reuma, no, minulta ne on kokemati vaikka täytin jo 60. Mutta onhan minulla tuo kolaus. Kovaa sekin on ollut – pahimmillaan. Näyttelijät ja muistelot soivat ihan kivasti yhteen ja kuunnelman jaksaa mainiosti kuunnella, vaikka suuret tragediat eivät väritäkään naisten menneisyyttä. Se on sitä realismia, jollenka on tilausta kaiken akenttisopan keskellä. Kesto 52 min.
Naisten maa. Nimi ei tarkoita Suomea. Kuunnelman on ulkomaalaisen naisimmeisen, Charlotte Perkins Gilmanin feministisestä utopiaromaanista ”Herland” (vuodelta 1915) dramatisoinut ja ohjannut vuonna 1983 Marja Rankkala. Nykypäivän Suomesta puhuttaessa käytettäisiin jotain epäsuorempaa, merellistä termiä. Koska kyse on naisten maasta, on pääosassa kolme miestä, jotka lähtevät tutkimusmatkalle, tutkimaan oletettujen villi-ihmisten seutuja ja piirtelemään karttoja. Miehet ovat nuoria, hyvin koulutettuja amerikkalaisia, joista yksi on hyvin rikas. Paikallinen opas neuvoo miehille paikan, jossa kerrotaan asuvan pelkästään naisia. Sinne uskaltautuneet miehet eivät ole palanneet. Siis ei käännytystä rajoilla. Naisten valtakunta on siisti, hyvinjärjestäytynyt paikka, jossa miehet vastaanotetaan topakasti, mutta asiallisesti. Naiset ovat hyvässä kunnossa eivätkä miehet pärjää heille fyysillisesti, Amerikassahan kolaaminen ei ole mikään yleinen harraste. Naisten maan naisilla on kyky lisääntyä ilman miehiä tarjoamassa omaa panostaan. Kaikki naiset ainakin tuntevat olevansa sukua toisilleen ja siksi lapsetkin annetaan päivähoitoon ihan kernaasti, sillä jotkut naiset nyt vain hoitavat lapset paremmin, ehm. Eikä äitien urakehityskään katkea. Lapset unelmoivat äitiydestä ja leikkivät äitejä, siinä mielessä he eivät poikkea suomalaisista. Lopulta miehille tarjoutuu tilaisuus tutustua lähemmin kolmeen nuoreen, viriiliin naiseen. Ja tietäähän sen miten siinä käy. Kollektiivisen elämän kyllästämät naiset ajattelevat sukupuolisen kanssakäymisen palvelevan vain suvunjatkamisen tarkoitusta. Intohimosta kihisevät miehet elävät pahemmassa puutteessa kuin poikakoulussa. Celis (Inkeri Wallenius) tulee raskaaksi. Hänen äänestään tulee heti mieleen Peukaloisen retket villihanhien seläässä. Miesten Martti-hanhi, lentokone, on hyvässä tallessa naisten kankaalla peittelemänä. Sen kyydissä miehet matkaavat takaisin Amerikoihin. Kesto 70 min.
Seuraavaksi kuuntelen vaikka scifiä. Vaimolla on viikko lomaa ja olisi väärin kuunnella sinä aikana muita naisia.
Onpas ihana kirjoitus juuri naistenpäivän alla. Tuo loppulause... jokainen nainen olisi otettu tuollaisesta romanttisesta asenteesta!
VastaaPoistaTiirasin pikkutekstisi. Harmi, että koneesi on sekaisin.
Katsotaanpa nyt miten tämä kommentointi onnistuu. Ei vieläkään näy sitä keltaista kynänkuvaa, jonka avulla pystyi korjailemaan kirjoitusvirheitä tekstistä, joten olkoot kirjoitusvirehet.
PoistaNaiset ovat tottakait ihania, naistenpäivän alla ja päällä. Tuossa Naisten maa -kuunnelmassa rikasta seikkailijaa esitti Georg Dolivo. Hänhän se kerran Kivikasvoissa lauloi, että "jokainen nainen on kaunis - omalla tavallaan."
On sillä Ylellä hienoja ja mielenkiintoisia kuunnelmia säilössään useammankin koronan varalle. Tosi kiva, että niitä voi nyt kuunnella ja ehkä on hyväkin, että niitä annostellaan kuulijoille vähän kerrallaan. Sillä jos kaikki kerralla lykättäisiin kuunneltavaksi, saattaisi kuuntelija ajatella, että voihan ne kuunnella myöhemminkin. Ja siellä ne hyvät kuunnelmat odottelisivat kuin kirjat hyllyssä. Siinä mielessä kuuntelemisessa ja lukemisessa on paljon samaakin?