Powered By Blogger

keskiviikko 2. lokakuuta 2024

Lokakuu kuvina

Jatkan tätä kuvasarjaa, jonka syyskuussa aloitin. Etsin vanhoja lokakuun kuvia ja löysinkin niitä tietokoneelta. Lokakuu ei selvästikään ole mikään kuvien aarreaitta, joiltakin vuosilta en löytänyt kuvan kuvaa lokakuulta. Valitsemani kuvat eivät ainakaan kaikilta osin edusta lokakuuta sellaisena kuin se elämässäni on näyttäytynyt. Toisaalta vaikea on mennä sanomaan millaisia elämäni lokakuut ovat olleet, kun mitään täsmällisiä merkintöjä on vaikea löytää. Kaikki kuvat on ottanut vaimoni.

Aikajärjestyksessä ensimmäisenä pääsee esiin kuva, jossa seison viimeisen varteenotettavan työpaikkani edustalla. Tosin minulla oli tapana sanoa, että olin Oikeus- ja poliisitalolla Kuopiossa poliisin tarkkailtavana. On 20.10.2012. Olemme joko menossa teatteriin tai tulossa sieltä. Voi olla, että näytelmänä oli Aapelin tekstiin perustuva Siunattu hulluus, saattoi olla joku muukin.

PS. Pankaa merkille komea takkini, sillä näette sen pian uudelleen.


Kuopion Oikeus- ja poliisitalolta siirrymme Eduskuntatalolle Helsinkiin. Käväisimme Helsingissä 20.10.2013 eli edellisen kuvan ja tämän kuvan päivämäärillä on eroa tasan vuosi. En ole ihan varma miksi juuri tuolloin Helsingissä kävimme. Tytär taisi jo asua pääkaupungissa, ehkä kävimme häntä tapaamassa? Laitan tämän kuvan nähtäville, kun on ollut kohua Eduskuntatalon pylväitten töhrimisestä.

Sitä paitsi minulla on kuvassa Turusta ostettu takki, joka tosin jäi melko pian pieneksi, salpasi hengitykseni. Onneksi sain tilalle hankittua Kuopiosta uuden takin, joka sopii minulle vieläkin.

 

Kolmas kuva esittelee minua kotimme edustalla Siilinjärvellä. Työnäni on haravoida lehdet paitsi tontiltamme, myös tonttia ympäröivältä kunnan viheralueelta. Sitä työtä teen syksyisin ja keväisin. Keväisin lehdet ovat pieni sivuseikka, pääosan haravoinnista muodostaa hiekoitussora. Näytän kuvassa onnelliselta, koska jäljellä on enää lehtikasojen siirto jätesäkkeihin. Tai ehkä meillä silloin jo oli sellaisia suursäkkejä, joissa lehdet voi kätevästi kuljettaa maankaatopaikalle. Nyt meillä vain on pienempi auto, saa nähdä millainen ruljanssi lehtien ja soran kuljetuksesta sillä oikein muotoutuu. Kuva on otettu 19.10.2017. Edellisestä kuvasta on siis kulunut melkein tasan neljä vuotta.

Kuten ensimmäisen kuvan yhteydessä huomautin, hieno 1980-luvun mokkatakkini, jonka veljeni minulle loppusijoitti, on päässyt uusiin tehtäviin – se on tullut miehen ikään kuten Suomikin oli tuolloin tulossa. Kävin tarkastamassa ja siellä se takki on edelleen eteisen komerossa syksyn haravahommia odottelemassa.