Olen tässä katsellut pari ihan kivaa setä-elokuvaa eli elokuvia vanhenevista sedistä. Niistä nyt pari sanaa.
The Etruscan Smile. Valmistumisvuosi 2018, ohjaajat Oded Binnun ja Mihal Brezis. Pääosan setää näyttelee Brian Cox, hänen poikaansa JJ Feild, pojan vaimoa Thora Birch ja special guest starrina Rosanna Arquette. Elokuva perustuu José Luis Sampedron romaaniin La Sonrisa Etrusca. Nimen voisin itse suomentaa muotoon Etruskin hymy. Elokuvan kielenä on pääosin englanti, mutta gaelin kielellä on oma huomattavakin osansa.
Rory-setä lähtee Hebridien saarelta Amerikoihin tapaamaan poikaansa, joka asuu San Franciscossa. Setä menee siellä erikoislääkärin vastaanotolle. Samalla hän tutustuu poikaansa ja hänen vaimoonsa sekä vauvaikäiseen lapsenlapseensa. Kyseinen setä on vanhan polven mielensäpahoittaja ja hän nauttii isoja määriä viskiä. Örisevän mörrimöykyn poika taas on hyvänpuoleisissa hankkeissa kuten vaimonsakin ja heillä on hulppea näköalahuoneisto missä yöpyä. Sekä isä että hänen poikansa ovat taitavia ruuanvalmistajia. Setä liikkuu paikkakunnan taidenäyttelyissä ja taputtelee siellä parin vuosituhannen ikäistä etruskien hautamuistomerkkiä, kun museon ehtoisa esinainen rientää häntä toppuuttelemaan. Setä hieroutuu sanfranciscolaiseen elämänmenoon kuin Hebridein saaret Atlanttiin. Karheasta esiintymisestään huohlimatta setä on lämmin ja rakastettava hahmo ja elokuvasta jää miellyttävä muistikuva.
Kesto 107 min.
Touch. Perustuu Ólafur Jóhann Ólafssonin romaaniin. Islanniksi nimi on Snerting. Valmistumisvuosi 2024, ohjaaja Baltasar Kormákur. Pääosan vanhaa setää näyttelee Egill Ólafsson, setää nuorena miehenä Palmi Kormákur ja hänen ihastustaan Mikoa näyttelijätär nimeltä Koki. Mikon isänä, Nippon-ravintolan omistajana, häärii Masahiro Motoki.
Pääosa elokuvan
tapahtumista sijoittuu 1960-luvun lopun ja vuoden 2020 Lontooseen,
myös Japanissa vieraillaan. (Englanninkielisessä wikipediassa on
muuten jokseenkin täydellinen juonipaljastus!) Lontoossa opiskeleva islantilainen luopuu opiskelustaan ja menee työhön japanilaiseen ravintolaan. Siellä hän kohtaa viehättävän neitosen, johon ihastuu.
Hyvin hellämielisesti aikajärjestystä rikkova kerronta souvatteleikse katselijan nuorten ihastumiseen ja rakastumiseen ja siihen miten maailma heidät toisistansa vieroittaa. Kuten edellinen elokuva, myös Touch kuvaa setää, joka omalla pehmeämmällä tavallaan rages before the dying of the light, Dylan Thomasin runoa mukaellen. Tämä oli minulle jotenkin Etruskihymyä lempeämpi katselukokemus. Setä nauttii kyllä sakea ja jonkun mielestä tarina voi olla vähän makea, mutta on siinä sen verran iisoppia seassa, että kyynelet noruivat poskille elokuvateatterin pimeässä. Jos tätä johonkin mahjong-peliin vertaa, niin palaset kyllä saadaan pelilaudalta kivi kiveltä, mikä on sinänsä katsojaa palkitseva kerrontakeino. Edellisen elokuvan tapaan ruuanvalmistus on näkyvässä osassa meininkiä.
Kesto 121 min.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti