tiistai 22. lokakuuta 2019

Mandariinin tytär

Mandariinin tytär ja muita vanhoja kertomuksia – Varhaisten suomalaisten naiskirjailijoiden kirjoituksia 1
Toimittanut ja esipuheen laatinut Matti Järvinen (s. 1982)
Tarvitut suomennokset ja kieliasun tarkastukset Matti Järvinen
Julkaisuvuosi 2017

Kirjassa on 15 novellia ja lopussa kirjailijaesittely. Kertomukset on järjestelty kirjaan ensimmäisen julkaisuvuotensa mukaiseen järjestykseen. Kirjoitan tähän jotakin jokaisesta kertomuksesta. Tekijän nimen jälkeen hänen elinvuotensa, kertomuksen nimen jälkeen sen mahdollinen ruotsinkielinen nimi ja ensimmäinen julkaisuvuosi.

Wendla Randelin (1823 – 1906): Maria (Maria, 1853). Takakansitekstin mukaisesti tämä lienee sitä paatoksellista romantiikkaa. Voisi myös nimittää vanhakantaiseksi isänmaallisuudeksi ja viimeisen päälle uskollisen rakkauden kuvaukseksi. Suomen sodan tapahtumien kertailu nielaisee liian suuren osan kertomukselta olkoonkin että kuninkaallisen epäpätevän sodanjohdon arvostelulla lienee sodanvastainen tarkoitus.
Fredrika Runeberg (1807 – 1879): Mandariinin tytär (Mandarinens dotter, 1863). Kiinaan sijoittuva kertomus Ju Pingistä ja hänen uhrautuvaisesta tyttärestään. Aiheena on kyllä nainen isänsä varjossa, mutta ihan suoraan en vetäisi tästä verrantoa Suomen naisen asemaan. Toisaalta uskonnon hämärät myytit ovat kertomuksessa tärkeässä osassa ja ihmisiähän on hallittu niittenkin kautta. Kirjailijan puoliso taisi olla myös pappismies.
Elisabeth Löfgren (1851 – 1931): Saaristossa (1874). Pistol-vanhus (vrt. Runebergin Jouluillan Pistoli) naurahtaa nuorelle luonnontutkijalle, joka saa sitten kuulla merenrantakylän tarusta. Selkeästi etenevä tarina, jonka pointti jää hämäräksi.
Fredrika Runeberg: Starkin mamsellien salaisuus (Mamsellerna Starks hemlighet, 1876). Kertomus neljästä sisaruksesta, jotka yrittävät pärjätä naimattomina ja kunniallisina Turussa. Nähdäkseni tässä osoitetaan sormella 1800-luvun alun naisten kehnoja oikeuksia.
Theodolinda Hahnsson (1838 – 1919): Mitä koski kohisee? Mitä kuuset kuiskailee? (1879). Nuori Helmi-neitonen yrittää lukea katkismusta ulkosalla, mutta kuunteleekin kuusia ja koskea. Sikäli kuin kirjailija on todellakin hengellisesti virittynyt koti-uskonto-isänmaa-linjalle, tuntuu jännältä, että hän kuvailee melkeinpä kalevalaisen kuuloista kansanihmisen luonnonkaihoa. Tämä herätti huomiotani – luultavasti juuri osana muuta kertomuskatrasta. Jokin Helmessä vaikuttaa niin todelta!
Hanna Ongelin (1848 – 1893): Varjo sotatantereelta (En skugga från kriget, 1880). Ensimmäiseksi suomalaiseksi ammattikirjailijaksikin mainittu Hanna Ongelin omasi kuulemma joitain miesmäisiä tapoja. Niinpä tämäkin novelli kertoo naisesta sotimassa miesten joukossa. Ylitsevuotavan romanttinen sepustus.
Maria Furuhjelm (1846 – 1916): Satu (En saga, 1883). Satukertomus, joka kannustaa ahkeruuteen, säästäväisyyteen ja vähään tyytymiseen.
Ina Lange (1846 – 1930): Salomaassa: Luonne (I ödemarken: Stämning, 1884). Ihan kelpo talvisen saunaillan kuvaus vaihtuu ylenpalttiseen dramatiikkaan sekä yläluokan ja köyhän kansan vastakkainasetteluun.
Elisabeth Löfgren: Ruotu-Leena (1886). Äärirealistinen kuvaus köyhän vanhuksen elosta ja kuolosta lisättynä yhteiskunnallisella ohjeistuksella asiaintilan parantamiseksi.
Constance Ullner (1856 – 1926): Syyskuvaus (Höststämning, 1886). Pieni, nykyaikainen ja verrattain toimiva novelli parisuhteen päätöksestä.
Hilda Elmgren (1844 – 1935): Aamuhavaintoja (1888). Kuvaus maaseudun elämästä riihenpuinnin aikoihin. Viimeisen päälle jalat maassa.
Saima Grönstrand (1863 – 1931): Pollen kuolema (1890). Humma on hommansa hoitanut, nyt se saa levon. Kohdetta etäännyttämällä saavutetaan läheisyyden tuntu.
Aino Malmberg (1865 – 1933): Ystävyyttä (1903). Hanna käyttää miesväen hattuja ja tykkää Sissistä. Tämä häiritsee lomaseurueen mielipidejohtajaa, rouva Dahlia. Suukotuttaako Sissi häntäkin?
Elvira Willman (1875 – 1925): Tunteita (1904). Hyväosainen minäkertoja häkeltyy nähdessään ensimmäistä kertaa riutuneitten työläisten menevän aamukuudeksi töihin.
Hilja Pärssinen (1876 – 1935): Loihdittu (1905). Onnellinen puuseppä uneksuu isommasta osasta. Ylenpalttinen onnen odotus viestittää lukijalle, että toivonsa on turha. Vaikutelma olisi masentava, ellei se sisältäisi rivien väliin kirjoitettua taistoonkutsua.

Luin kirjan muutamassa päivässä. Olen todella iloinen, että vanhempaa kotimaista kirjallisuutta näin mukavina annospaloina (vain 127 sivua) saatetaan tarjolle. Nostan olematonta hattuani Matti Järviselle. Kirjasta on blogeerannut myös Aino, kannattaa lukea kommenttiosio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti