Lao-tse: Tao-te-king

Tao-te-king (nykyään kirjoitusasu Daodejing) on vanha kiinalainen uskonnollinen teos, jonka kirjoittajaksi ilmoitetaan suuri ajattelija, filosofi Laotse (nykyään kirjoitusasu Laozi). Hänen kerrotaan eläneen 500-luvulla eaa. Parisataa vuotta ennen kristittyjen ajanlaskun alkua Kiinassa yritettiin hävittää kaikki kirjallisuus, jotta olisi voitu aloittaa puhtaalta pöydältä uuden suuren keisarin alamaisina. Alkuperäinen Tao-te-king ei siten näihin päiviin asti ole säilynyt ja voidaan olettaa kirjan kopioita säilytelleitten oppineitten omalta osaltaan ”ajanmukaistaneen” Laotsen kirjoituksia. Itse Laotsen kerrotaan toimineen kuninkaallisen kirjastonhoitajan ammatissa. Seniori-iässä hän olisi vetäytynyt yksinäisyyteen juuri sitä ennen kirjoitettuaan Tao-te-kingin.

Minun lukaisemani versio on ilmestynyt suomeksi vuonna 1925 Tampereen sentraalikirjapainon painamana ja helsinkiläisen Mystica-kustantamon julkaisemana. Se on kuitenkin julkaistu ensimmäisen kerran aikakauslehti Omatunnon sivuilla vuonna 1907. Valikoiman suomennoksia on länsimaalaisten tulkintojen mukaan toimittanut Pekka Ervast. Hän on tehnyt suomennuksen englanninkielisestä versiosta, jonka on laatinut Mr. Walter R. Old. Suomennos on tarkoitettu suurelle yleisölle, joten enköhän minäkin mahtune lukijoitten joukkoon?

Kirja on kovakantinen, ohut, 110-sivuinen, vaatimattomalta vaikuttava teos. Teksti on aseteltu ilmavasti, sanottava ei tukahduta lukijaa vaan jättää tilaa lukijan omille ajatuksille ja tulkinnoille. Kirjan suomentaja on myös tarjonnut avuksi selitteitään, mistä kiitokseni. Lyhyet kirjoitukset on numeroitu, useimmat niistä mahtuvat yhdelle sivulle ja muodostavat otsikoidun kokonaisuuden. Minulta kului aktiiviseen lukemiseen ehkä pari-kolme päivää, mutta lukupäivien välillä meni useita päiviä, jolloin puuhailin muuta ja varmaan hiljaa sulattelin sitä minkä olin aloittanut.

Aluksi kirjan nimestä sen verran, että sen voisi kuulemma kääntää vaikkapa ”Hyveen tien kirja”. Toisaalta sana tai nimi Tao tarkoittaa paitsi tietä, myös Jumalaa, joten nimeen sisältyvän kolmen sanan eri merkityksistä voidaan johtaa useampi, hieman toisistaan poikkeava käännös, esimerkiksi ”Oppi tiestä, jota kulkemalla pääsee Jumalan luo”. Joka tapauksessa kyseessä on nimenomaan uskonnollinen teos, ei niinkään maallinen moraali- ja käyttäytymissäännöstö, jollainen kuulemma on Konfutsen (nykyään kirjoitusasu Kungfutse), toisen saman ajan kiinalaisajattelijan oppi. Kirjan alkusanoissa toimittaja-kääntäjä Pekka Ervast kertoo, että 1920-luvun Kiinassa Konfutsen oppeja opetettiin kouluissa, kun taas taolaisuus ja buddhalaisuus olivat uskonnollisten lahkojen asemassa.

Heti kirjan alussa Laotse määrittelee Taon. Tao on saamani käsityksen mukaan kaksiosainen jumaluus, jonka osat ovat ei-olevainen ja olevainen. Olevainen on havaittavissa kaikkialla, mikä viittaa tavallaan panteistismiin, mutta ei kuitenkaan ihan niinkään. Kaikkien olioitten sanotaan olevan olevaisesta syntynyttä, olevaista nimitetään Äidiksi. Ei-olevaisen ja olevaisen yhteys on Laotsen mukaan Syvyys, Pohjattomuus, Kummastuksen Avoin Ovi. Ei-olevainen on olevaisen taustalla ja vertautuu minun kristillisessä ajattelussani mutkan kautta suoraan siihen mitä toinen Mooseksen kirja opettaa siitä, ettemme saa nähdä Jumalan kasvoja (2. Moos. 33:20-23) ja minkä toistaa Paavalin ensimmäinen korinttilaiskirje näkemisestä kuin pimeän peilin läpi (1. Kor. 13:12). Kaiken kaikkiaan Laotsen käsitys Jumalasta on selkeä: Jumalaa emme voi ymmärtää, mutta luopumalla ja pidättäytymällä voimme käydä matkaan Taoa kohden.

Laotsen oppi perustuu isolta osin maailmasta syrjään vetäytymiseen ja omaisuuden kerryttämisen sijasta elämään ilman omaisuutta. Ihmisen tavoitteena ei tule olla aineellinen metsästys eikä sosiaalisen janon tyydyttäminen. Päinvastoin. Tavoitteena on paluu ”luonnolliseen olotilaan”. Laotsen ihannekansa ei pidä yhteyttä naapurivaltioonsa vaan kasvaa vanhaksi ja kuolee tuntematta tarvetta seurustella naapurinsa kanssa. Maailman oppii tuntemaan tutustumalla itseensä. Myös rauhanaate on vahvalla sijalla, joskin toisinaan miehen on oikein tarttua aseisiin, mikä on minusta vähän yllättävää. Ehkä en vain ymmärrä taisteluitten, sotilaitten ja kenraalien taustalla olevia vertauskuvia. Toisaalla taas korostetaan, että toiselta saatu hyvä on palkittava hyvällä ja toiselta saatu paha on sekin palkittava hyvällä.

Esillä kirjoituksissa on myös ohjeita siitä, millainen hyvän hallitsijan pitäisi olla. Hallitsija tai hallitus onnistuu Laotsen mukaan saamaan kansan puolelleen, kun esittäytyy heidän palvelijanaan. Kirjassa toistuu usein raamatullinen ajatus, jonka mukaan alhaiset tulevat ylhäisiksi ja ylhäiset alhaisiksi.

Kirjoitus 28. on otsikoitu nimellä ”Lapseksi tuleminen”. Olkoon se näytteenä Tao-te-kingin tyylistä ja ajattelun omintakeisuudesta:

LAPSEKSI TULEMINEN


Joka ollen mies, pysyy naisena, hän tulee kaikkeuden kanavaksi. Kun hän on kaikkeuden kanava, ei ikuinen hyve häntä koskaan jätä.

Hän tulee uudestaan pieneksi lapseksi.  1)

Joka tultuaan valoon pysyy hämäryydessä, hän tulee kaikkeuden malliksi. 2)

Hänen ollessaan kaikkeuden malli, ei ikuinen hyve häntä sivuuta.

Hän palaa takaisin kaikkitäydellisyyteen.

Joka tuntien kunnian samalla jatkaa nöyryydessä olemistaan, hän tulee kaikkeuden laaksoksi.

Hänen ollessaan kaikkeuden laakso täyttää hänet ikuinen hyve. Hän palajaa ensimmäiseen olemukseen.

Suomentajan kommentit:

1) Jokainen mystikko tietää, että Kristus syntyy hänessä vasta sitten, kun hänen sielunsa on muuttunut neitsyeellisen puhtaaksi. Toisin sanoen: jumalallinen tahto ihmisessä herää vasta silloin, kun hänen järkensä on miehellisen vapaa ja hänen tuntonsa naisellisen puhdas ja lempeä.

2) Henki on aina nöyrän salaperäinen siinä merkityksessä, että se aina piiloutuu aineen ja muodon taakse.

Kirjoituksesta on tehtävissä pari poimintaa. Suomentajan kommenteissa Laotsen opetuksia tarkastellaan kristityn mystikon näkökulmasta. Kommenteissa ollaan varmasti pitkälti oikeilla jäljillä, vaikka tekstin tarkat merkitykset jäävätkin arvailujen varaan. Minulle hämäryydessä pysyttelemisestä tulee mieleen sanonta: ”viisaat istuvat varjossa”, joka avautuu tässä yhteydessä laajemmin käsitettäväksi valinnaksi, tieksi kohti pyhyyttä.

Toiseksi huomioni kiinnittyy vertauskuvaan ”kaikkeuden laaksosta”. Se liittyy muissakin kirjoituksissa esiintyvään tyhjyyden esittämiseen tavoiteltavana tilana. Tyhjä ihminen on kuin laakso, joka täyttyy elämän vedellä. Silloin ihminen on yhtynyt Taoon ja on palannut luonnolliseen tilaansa. Tietysti kaikkeuden kanava tuo myös mieleen Fransiskus Assisilaisen (kirjoitusasu nykyään Franciscus Assisilainen) rukouksen ”Herra, tee minusta rauhasi kanava...”, mikä rukous tosin nykyään käännetään siten, että sana ”kanava” on korvattu sanalla ”välikappale”. Kaikki muuttuu, rukouksetkin.

Mitään niskalenkkiä Tao-te-kingistä ei yhden lukaisun ja pienen selailun perusteella kykene saamaan. Kirjoittajan mukaan Tao on ihmiselle selittämätön, eikä järkeilyn perusteella ole löydettävissä tietä Taon luo. Ihmisen on vain oltava sävyisä, nöyrä ja säästäväinen, hänen on tavoiteltava yksinkertaista elämää ja tyhjyyttä. Toisin paikoin kirjoitukset vaikuttavat olevan kiinni ajassaan – varsinkin kuningasta ja hallitusta koskevat ohjeet luovat tämän vaikutelman. Suurinta osaa leimaa kuitenkin ajattomuus, kirjaklassikolle sovelias erityispiirre.