Eino Koivistoinen (1907 – 1987) palveli merimiehenä useilla eri laivoilla edeten kapteeniksi ja toimien myöhemmin merenkulun järjestötehtävissä. Laajaan kokemukseensa perustuen hän kirjoitti useita merimiesaiheisia kirjoja. Luin hänen tuotannostaan kertomuskokoelman Sähke Jumalalle vuodelta 1979. Tällaiset lyhyet kertomukset toimivat mielestäni erinomaisesti, kun kertojana on henkilö, joka todella tuntee aihealueensa, kun hänellä on siitä niin laajasti sanottavaa, että yhteen romaaniin on vaikea saada kaikkia näkökulmia luontevasti sovitettua. Moniääninen kertomuskokoelma lyö ammattialan kattavammin pakettiin kuin yksittäinen tarina.
Koivistoinen osoittautuu taitavaksi kirjoittajaksi. Hän ei kaunistele eikä rumentele, minulle tulee kirjan parissa tunne, että asiat ilmaistaan niin kuin ne elävässä tilanteessakin on ilmaistu. Koivistoinen tuntee merimiesten elämän sisältä ja ulkoa, ylhäältä ja alhaalta. Äänessä ovat merimiehet konehuoneesta kannelle ja kapteenista sähköttäjään, eikä unohdeta laivakokkeja, salonkihenkilökuntaa, siivoojia – puhumattakaan merimiesten vaimoista, heiloista ja äideistä.
Kertomukset perustuvat yleensä vuoropuheluihin ja silloin ne ovat myös parhaimmillaan. Vuoropuhelukerronnan kautta Koivistoisen kertomukset muistuttavat Maria Jotunin novelleja, myös suorapuheisuudessa on samanhenkisyyttä. Koivistoisen tarinat etenevät pakottamatta, kuin omalla, hyvin luonnollisella ja todentuntuisella painollaan. Kirjoittaja on niin hyvin selvillä kaikista olosuhteista, ettei hänen tarvitse kaataa lukijan päälle mystistä meriterminologiaa osoittaakseen tietävänsä mistä puhuu. Meri ja laiva ovat tapahtumien näyttämö, mutta sillä näyttämöllä toimivat miehet ja naiset kuten missä tahansa muussakin ympäristössä. Kirja on miehen kirjoittama, puhe on suoraa ja äijämäistä, usein myös silloin kun nainen on äänessä.
Sille joka odottaa tarinoita myrskyistä ja haaksirikoista, nämä kertomukset eivät anna liikoja. Merimiehen elämä on rankkaa työntekoa ja seilaamista satamien välillä, lyhyet pistäytymiset maissa tekevät elämästä elämisen arvoista. Lämpöä ja rakkautta on yhden kertomuksen nimi. Vaikka merimiehen ammatti lienee maailman vanhimpia, on ainakin yksi jota pidetään vieläkin vanhempana. Monet kertomuksista pyörivät näiden kahden ammatin ympärillä. Aihetta käsitellään äijämäisellä luontevuudella aina Kotkasta Göteborgiin, Middlesborough'sta Santosiin. Kyse on läheisyyden kaipuusta, toimeentulosta, ajan riittämättömyydestä, halusta elää. Kuten Maria Jotunin novelleissa, myös Koivistoisen kertomuksissa lempi ja naimakauppa sulautuvat usein samaa tarkoittavaksi käsitteeksi.
Huumoria Koivistoinen viljelee samalla luontevuudella kuin dramaattisia käänteitäkin. Kertomusten huumori myös vaihtelee hirtehisestä hilpeään, kerrassaan hersyvää sanailua syntyy kahden senioriseilorin iskiessä yhteen merimiestarinoitten kertojina. Osa tarinoista on puhekielisiä, yksi selkeästi murteella kirjoitettu. Koiviston murre ei ehkä kuitenkaan ole ollut Koivistoisen omaa murretta, joten valittu kielenkäyttö vähän herpaannuttaa kyseisen tarinan toimivuutta. Kaiken kaikkiaan Sähke Jumalalle mahduttaa 209 sivuun niin upean katsauksen merimiehen elämään, että se kelpaa mielestäni edelleen loistavaksi esimerkiksi kertomuskokoelmasta, joka käsittelee tiettyä elämäntapaa. Kirjoittajan laaja asiantuntemus nousee esiin jokaisella sivulla.
Kirjan lukemiseen käytin kolme päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti