Parit Bukowskit

Saksanmaalta pikkulapsena vanhempiensa mukana Yhdysvaltoihin muuttanut Charles Bukowski (1920 – 1994) saavutti mainetta sekä proosallaan että runoillaan. Niinpä lukaisin hänen tuotannostaan sekä novelleja että runoja. Kokoelma Kaupungin kaunein nainen & muita novelleja (The Most Beautiful Woman in Town & Other Stories, ilmestymisvuosi 1983) sisältää Bukowskin eri lehtiin vuosina 1967 – 1972  kirjoittamia novelleja. Kirjan on suomentanut Markku Into vuonna 2008. Eläkeläinen Kaliforniasta on runokokoelma, jonka runot ovat (suomennoksen mukaan) peräisin vuosilta 1984 – 1990. Ne on julkaistu Yhdysvalloissa kahdessa eri kokoelmassa. Runot on suomentanut Seppo Lahtinen vuonna 2004.

Novellien tarinoissa seikkailevat useimmiten ihmiset, joilta elämän hallinta on lipsahtanut käsistä pahan kerran. Päähenkilöt ovat kovia alkoholin käyttäjiä, heidän uskonsa vakiintuneeseen elämään on romahtanut. He hakevat nopeita nautintoja seksistä ja tajunnan turrutusta alkoholista. Monen novellin sankarille hevosurheilun vedonlyönti luo unelman asioitten jonkinlaisesta ihmeparantumisesta. Koska kertomukset ovat usein minä-muotoisia, lukija harhautuu helposti ajattelemaan tarinoitten kuvaavan kirjoittajan oman elämän tapahtumia. Bukowskia pidetäänkin ”renttukirjailijana”. On kuitenkin syytä huomata, että aiheitten rujoudesta ja jopa sairasmielisyydestä huolimatta novellit on sommiteltu hyvin perinteisellä kerrontatyylillä. Ne korostavat tiettyjä tapahtumien osatekijöitä ja jättävät paljon sivuseikkoja kertomatta, kaikki etenee aikajärjestyksessä ja novellit muodostavat tapahtumasarjan, jolla on selkeä alku ja loppu. Aiheen käsittely ja karrikointi saavat aikaan tuntuman ohimennen roiskaistusta tarinasta, vaikka kerronta lieneekin tyyliltään tarkkaan hiottua ja pitkälti harkittua. Jotenkin tulee semmoinen vaikutelma, että osittain tarinoitten rujous on harkittua huomiohakuisuutta.

Onko näissä tarinoissa moraalia? Onko tarinoitten henkilöillä tallella jonkinlaisia ihanteita, joita he tavoittelisivat, jotka toimisivat kiintotähtinä heidän maallisessa vaelluksessaan? Novellissa Toinen hevosjuttu  Bukowski kirjoittaa kertojanäänellä, ettei hän ole mikään sananjulistaja. ”Kaikki on ajanhaaskausta, paitsi jos nussii hyvin tai luo hyvin tai menee hyvin tai etenee kohti jonkinlaista aavemaista rakkauden auvoa.” Eteenpäin selviytyminen ja elämänkokemus eivät välttämättä tuo viisautta, vaan saattaa olla että ”ihmisen elämä on yhtä jatkuvaa erehdystä lamaantuneessa kauhun tilassa.”

Tapahtumat sijoittuvat pääosin Kaliforniaan, Los Angeles taitaa olla keskeisintä seutua. Tarinoitten keskushahmona on mieshenkilö, jonka nimi on usein Bukowski. Kyseinen henkilö muistuttaa toisten novellien Bukowskeja samalla tavalla kuin Vaaleanpunainen pantteri toisten saman sarjan animaatioitten Vaalenpunaisia panttereita – samankaltainen, mutta kuitenkin aina vähän eri yhteyksissä. Yleensä näitten Bukowskien elämään liittyy joku nainen, joskus useampia. Alkoholi liittyy kuvaan aina vähintäänkin taustalla odottavana pelastuksena. Tarinoissa juodaan, tupakoidaan, rähjätään, paneskellaan ja oksennellaan. Kun sivuja on 265, oli minun välillä pidettävä muutama päivä taukoa. Lopulta päkistin lukea ”koko hoidon” lävitse. Loppupuolella lukemista tuskaa lisäsi kirjassa yltyvä sekoilu, johon liittyi murhaa ja sen suunnittelua, raiskauksia, pedofiliaa, nekrofiliaa, koiransurmaamista, väkivaltaa raskaana olevaa naista kohtaan ynnä muuta roisia äksyilyä. Novellien lukemiseen meni reilu viikko.

Eläkeläinen Kaliforniasta -runokokelma eroaa novellikokoelman hengestä. Runojen kirjoittaja on vanhempi mies kuin novellien, hänen katseensa suuntautuu usein menneeseen. Kun Bukowski runoissaan kirjoittaa ”omasta elämästään” tuntuvat valitsemani lainausmerkit turhilta. Vaikuttaa siltä kuin kirjoitettu sisältäisi laajasti omaelämäkerrallisia aineksia. Olen hyvilläni, etten lopettanut Bukowskin lukemista novellikokoelmaan vaan lukaisin läpi nämä runot.

Bukowskin runot ovat erittäin helppolukuisia. Välillä ne tuntuvat ihan proosatekstiltä, joka on vain kirjoitettu runojen tapaan riveille ripotellen. Runoutta vai proosaa, ei ole oleellinen kysymys. Runot kertovat tarinoita menneestä. Ne muistelevat vanhempia ja kavereita. Runossa Raitiovaunut, jonka pituus on vaatimattomat kahdeksan sivua, kerrotaan selkeä tarina poikavuosilta. Myös omaa kirjoittamista ja sen erilaisia vaiheita runot käsittelevät. Niistä voi lukea kirjoittajan ajatuksia runoudesta tai taiteesta yleensäkin, kunhan pitää mielessään, että kyseessä ovat kuitenkin lopulta runot. Suoraa tulkintaa voi soveltaa itse runoihin, ei niinkään niitten kirjoittajaan. Pidin erityisesti runoista Terä ja Huolestuneille: sekä oikeastaan myös runosta Neitsyt Marian raiskaus, joka nimestään huolimatta käsittelee runoutta. Kokoelman runoissa mielestäni tapahtuu kerrassaan huojentava rauhoittuminen ja seestyminen verrattuna novellien ahdistavaan häiriköintiin. Lammasmaisen lauhkeaksi Bukowski tosin lankeaa eläkeläisenäkin vain harvoin säilyttäen tuolloinkin mustan turkin yllään. Jos joskus jatkan Bukowskin parissa, luen luultavasti hänen lapsuus- ja nuoruusvuosiaan käsittelevän romaanin Siinä sivussa. Kuuluisin proosateos, Postitoimisto, saattaisi myös sisältää mielenkiintoista luettavaa.

Runokirjassa on 123 sivua ja lukaisin sen parissa päivässä.