Olen
syksyn aikana katsellut muutaman Kuopion kaupunginteatterin
esityksen, mistä seuraavaksi jokunen sana.
Kuopion teatteritalon remontti. |
Lokakuisena
lauantaina kävin vaimoni kanssa katselemassa Aapelin romaanin
Siunattu hulluus
pohjalta tehdyn samannimisen näytelmän. Koska Kuopion teatteritalossa on meneillään suuremman luokan perusparannustyöt, esityspaikkana oli
Yhteiskoulun juhlasali, jonne oli rakennettu jyrkähkösti
nouseva teatterikatsomo. Saimme vaimoni kanssa istua takimmaisen
rivin keskellä, niin että olimme kuin kuninkaat aitiossa.
Yhteiskoulu teatterin väistötilana. |
Monet
katsojista ilmeisesti tunsivat perinpohjin Rauni Mollbergin samasta
aiheesta ohjaaman tv-elokuvan 1970-luvulta. Tämän saattoi
päätellä siitä, että katsojia eivät
erityisemmin jaksaneet naurattaa ne kohdat, jotka näytelmässä
olivat samat kuin elokuvassa. Sen sijaan enemmän
naurunpyrskähdyksiä syntyi, kun lavalla esitettiin
katkelmia tv-elokuvan ulkopuolelta – osaksi aiheena olleesta
romaanista, osaksi jostain muusta Aapelin tuotannosta, lähinnä
Pikku Pietarin pihasta. Pikku Pietarin keskusteluja Taivaan Isän
kanssa oli siirretty Rummukaisen Elmerin ja Taivaan Isän
välisiksi. Myös Siunattu hulluus -romaanissa oleva Elmerin
keskustelu Liinu-tamman kanssa oli siirretty Elmerin ja Taivaan Isän
väliseksi. Nämä juttutuokiot toimivat mielestäni
hyvin ja Taivaan Isä olikin koko näytelmän
kiinnostavin hahmo. Hänen ympärillään hääräili
mustapukuisia, valkosiipisiä naishahmoja, jotka näyttivät
enkeleiltä, mutta romaanin Siunattu hulluus perusteella
saattoivat olla variksiakin. Näytelmän loppuratkaisu oli
aika samankaltainen kuin Mollbergilla, mikä kieltämättä
sopii näytelmään, vaikka poikkeaakin romaanin
kuvauksesta.
Lavastuksessa
pääosaa esitti musta kuplavolkkari, jolla veljekset tekivät
ahdistavaa matkaansa kohti hullujenhuonetta. Romaanissa kulkupelinä
ovat hevonen ja rattaat ja Mollbergin tv-elokuvassa traktori ja
peräkärry. Yhteiskoulun juhlasalin päätyparvi sai
toimia taivaan asujaimien tukikohtana ja näköalapaikkana.
Se sopi myös minulle mainiosti etenkin kun muistan miten joskus
kauan sitten seurasin kyseiseltä parvelta koulun poikain
lentopallo-ottelua.
Näytelmä
ei osoittautunut ratkiriemukkaaksi pölhökomediaksi, vaan
jätti enemmänkin haikean fiiliksen, mistä olen
hyvilläni.
* * * *
Seuraavana
lokakuisena lauantaina läksin kotoani yksin linja-autokyydillä
teatteriin. Vuorossa oli englantilaisen Alan Ayckbournin vuonna 1998
kirjoittama scifi-komedia Koomisesti
pätevä (Comic Potential). Tämäkin
näytelmä esitettiin Yhteiskoululla. Edellisen näytelmän
aikana olin havaitsevinani katsomossa yhden tyhjän paikan, nyt
oli hieman useampia. Katsottavaa olisi kyllä riittänyt
isommallekin joukolle. Ehkä tieto scifi-näytelmästä
ei vielä ole tavoittanut scifihenkistä kuopiolaisyleisöä?
Näytelmän scifi-aineksissa oli paljon samaa Asimovin
robottiaiheisten novellien kanssa ja vilahtipa androidia noutamaan
tulleen työntekijän työtakin selkämyksessä
viittaus Blade Runneriinkin.
Näytelmässä
aiheena oli tekoäly ja androidit, joita oli valmistettu tv:n
saippuasarjojen näyttelijöiksi. Näyttelijäandroideja
nimitettiin roolikoneiksi. Niitä varten ei näytelmän
mukaan tarvittu varsinaista käsikirjoitusta vaan roolikoneet
latelivat tilanteen tullen samanlaisia yleisiä repliikkejä,
joita kuulee kaikissa saippuasarjoissa. Näin ollen tämän
komedian huumorin lajina oli satiiri, kuten näytelmän
sisään rakennettua saippuasarjaa kuvailtaessa opastetaan.
Komedian tekeminen ei kuitenkaan suju roolikoneiltakaan ihan noin
vain – ajoituksen on pelattava suuntaan jos toiseen ja yleisön
olisi hyvä ennättää mukaan esityksen
aivoituksiin. Ehkäpä alleviivaus ja pelkistys
(saippuasarjojen tapaan) olisivat paikallaan? Näytelmässä
on myös aika paljon toiminnallisuutta, etten sanoisi actionia,
joka saattaa esityskertojen myötä muuttua vieläkin
sulavammaksi. Jotkut kohtaukset – kuten tanssi ja kamppailu –
toimivat jo nyt erittäin hienosti. Oheislaitteiden eli
tv-kameran ja jättikokoisen screenin käyttö olivat
mielenkiintoisia ja toivon että Kuopion teatteri rohkeasti
jatkaa tämänkaltaisten teknisten tehosteitten liittämistä
näytelmiin. Näyttelijättärien puvustus miellytti
ainakin tätä mieskatsojaa...
* * * *
Norjalaisen Ingvar Ambjørnsenin
neljän romaanin pohjalta toinen norjalainen Axel Hellstenius
rakensi näytelmän nimeltä Elling.
Kuopion teatteri esitti tämän komedian Puistokoulun
pikkuiseen voikkasaliin rakennetulla studionäyttämöllä.
Näytelmä on kuvaus kahden mielenterveyden ongelmista
kärsivän miehen yrityksestä palata omaan elämään
laitoshoidosta. Elling ja Kjell Bjarne saavat yhteisen, Oslon
kaupungin sosiaalitoimen järjestämän asunnon, jossa
heidän sopeutumistaan piipahtaa tarkkailemassa kaupungin
sosiaaliviranomainen Frank.
Puistokoulu. |
Näytelmä
on pelkistetty kertomus Ellingin ja Kjell Bjarnen
sopeutumisvaikeuksista. Maailma oman kodin ulkopuolella on pelottava,
vaikka naiset tosin kiinnostaisivatkin. Näytelmässä
kuvataan tiiviisti isot määrät isoja asioita, jotka
pienellä näyttämöllä näyttävät
pieniltä ja jotka katsoja ennättää nielaista.
Rakenne on toimiva, henkilöhahmojen määrä sopiva
ja komiikka lämmintä, sanalla sanoen yleisöön
menevää. Kissanristiäisvitsinkin voi näköjään
kertoa kahdessa näytöksessä kun sen osaa! Kyseessä
on näytelmä, jossa on klassikkoainesta.
Koska
tämä Kuopion teatterin produktio on ohjaaja Tommi Auvisen
kolmas työ samasta aiheesta, uskon sen juuri vaikuttavan
esityksen sujuvuuteen ja toimivuuteen. Näyttelijät
onnistuvat luomaan sekä uskottavat että hauskasti
karrikoidut hahmot.
Ilokseni
tätä näytelmää oli seuraamassa lähes
täysi katsomo, pari tyhjää paikkaa taisin havaita.
Suosittelen! Mikäli käytte katsomassa tämän
Kuopion esityksen voitte samalla nähdä sen pikkuisen salin,
jossa kansakoulunope aikoinaan opetti ketjukolaajaa ja hänen
luokkatovereitaan marssimaan armeijan tyyliin. Tosin nyt ihan
oikeaksi teatteriksi nikkaroituna.
* * * *
Ruotsista
käy Kuopion teatterissa vuosittain vierailulla jokin
Riksteaternin kokoonpano esittämässä näytelmän
yhtenä iltana. Tällä kertaa Kuopiossa nähtiin
kaksi näytelmää, nimittäin August Strindbergin
Dödsdansen ja Camilla Blomqvistin näytelmä Vi
har det bra. Samat näyttelijät esittivät molemmat
näytelmät. Ja kun kyseessä ovat jonkin sortin
kolmiodraamat, ei näyttelijöitäkään tarvittu
kolmea enempää. Sopivan sattuvat sopat syntyivät
näilläkin aineksilla. Ehkä kyseessä olivat
alunperin draamat, mutta yleisökö lie kaivanut niistä
esiin komedialliset elementit – joka tapauksessa illan mittaan
lehtereiltä kaikuivat ihan kunnon naurut. Blomqvistin näytelmä
oli jonkinlainen mukaelma Strindbergin näytelmästä,
mutta silti täysin itsenäinen teos omanlaisine maailmoineen
ja tapahtumineen. Nykyajassa tapahtuvana sen rytmi oli nopempi kuin
sata vuotta vanhemmassa Kuolemantanssissa ja kumma kyllä sen
vuoksi näytelmää oli helpompi seurata. Ehkäpä
osa nauruista kohdistui ruotsalaisen itseironian osuvuuteen?
Koska
Kuopio on oikeasti pikkukaupunki, eikä näyttelijöitä
teatterissa ole kovin monta, tunnistin tietysti joitakin täpötäydessä
katsomossa istuneita teatterilaisia. Heidän rohkea ja reipas
eläytymisensä vierailijoitten esityksiin taisi houkutella
minun laillani muitakin rentoutumaan ja naurahtelemaan muun porukan
mukana. Eikö siis yleisölläkin ole osuutensa siihen,
millainen kuva näytelmästä katsojalle muodostuu? Tämän
syksyn esityksiä seuratessani olen ollut havaitsevinani
miellyttävää lenseyttä yleisön parissa.
Väliaplodejakin kuului Siunattua hulluutta katseltaessa. Vielä
joitakin vuosia sitten sellainen vaikutti olevan sallittua vain
musikaaleissa. Ehkäpä pikkukaupungin provinsiaalinen
jäykkyys on sittenkin murrettavissa? Toivon Kuopion teatterille
kaikkea parhainta tämän suhteen ja muutenkin.
Älä sano Kuopiota pikkukaupungiksi, vuoden vaihteen jälkeen yli sadantuhannen asukkaan kaupunki ;)
VastaaPoistaJäin miettimään onko meillä yhteinen kotikaupunki, vai muualtako Kuopiossa kuljet.
Jos kerran olet päässyt kotikaupunkisi vaikuttajaksi, niin haluan kyllä korostaa omana näkemyksenäni sitä, että Kuopio nimenomaan on pikkukaupunki, eikä sen kannata muuta esittääkään. Kuopion viehätysvoima on juuri sen pikkukaupunkimaisuudessa, tsaarinvallanaikaisessa puutaloarkkitehtuurissa, piispanpuistoissa ja korttelimuseoissa ja väinölänniemissä.
VastaaPoistaKuten ylläolevasta teatteriselosteestani tarkkaanlukien käy ilmi, asuin lapsuuteni ja nuoruuteni Kuopiossa, nyt asun tässä pohjoisemmassa änkyräkunnassa, joka ei tajua liittyä sitkeästi mutta viehättävästi maakuntakeskusta näyttelevään pikkukaupunkiin.
:)
PoistaKuopiossa olen parina kesänä käynyt mukava paikka ainakin kesällä, sukua on hieman idempää kotoisin sieltä Savonlinnasta. Teatteria en ole vielä oikein saanut omakseni enkä oopperaa, vaikka molemmissa itse tarinat ovat kuolemattomia, mutta oppia ikä kaikkia :)
VastaaPoistaEn minäkään nuorempana niin erityisen innokas teatterissa kävijä ollut, mutta ihan tässä viime vuosina on tullut käväistyä Kuopion teatterissa. Ehkä juuri tänä syksynä on katsomoon alkanut ilmestyä myös nuorempaa väkeä meidän käpysarjan hahmojen lisäksi.
VastaaPoista