Powered By Blogger

lauantai 30. marraskuuta 2013

Askeleen edellä – One Step Ahead

Kreikkalaisen Dimitris Athiridisin dokumenttielokuvassa Askeleen edellä (valmistumisvuosi 2012) tärkeinä taustavaikuttajina ovat Euroopan Unioni, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Euroopan keskuspankki, jotka toukokuussa 2010 asettivat kovat ehdot Kreikan valtiolle myönnettävälle lainalle. Saman vuoden marraskuun pormestarinvaalien nähtiin olevan kansanäänestys myös vaativien rakenneuudistusten hyväksymisestä. Kreikan toiseksi suurimman kaupungin Thessalonikin pormestariehdokkaaksi tuolloin vallassa ollut vasemmistopuolue PASOK nimesi sitoutumattoman Ioannis Boutarisin, tunnetun thessalonikilaisen vaikuttajan. PASOK asetti hänet paljon vartijaksi. Vastassa ollut konservatiivinen Uusi Demokratia -puolue oli hallinnut kaupungin pormestarinvirkaa viimeiset 24 vuotta ja heillä oli asettaa vaaleihin uusi, vakuuttava ehdokas, Konstantinos Gioulekas.

Dokumentissa pormestarinvaalikamppailua kuvataan Boutarisin näkökulmasta. Boutaris avautuu kameroitten edessä ja kertoo elämästään iloineen ja suruineen. Hänen kampanjapäällikkönsä Stratos Fanaris sanoo: ”Kasvoilta näkyy koko eletty elämä.” Ja ellei näy, Boutaris kyllä kertoo sen omin sanoin ja kuvin. Elokuva on kertomus vaalitaistelusta, Kreikan talouden ahdingosta ja Thessalonikin pormestariehdokkaan henkilökohtaisesta historiasta. Charmantisti harmaantunut herra Boutaris on kuin Casablanca-elokuvan Rick. Hänen menneisyydestään löytyy suuri rakkaus, hänen vaimonsa Athina, jonka mies on lopulta saatellut kohti taivaan korkeuksia, sieltä löytyy kierre alkoholinkäyttäjänä ja sieltä löytyy halu palvella Thessalonikia, jolle Boutaris näyttäisi vakuuttelevan tulevien vaalien olevan kauniin ystävyyden alku.

Elokuvan alussa Boutaris kävelee portaita alaspäin suljettu sateenvarjo kädessään. Sateenvarjon kahva näyttää paimensauvalta, kierreportaita alaspäin laskeutuva mies on kuin Vergilius, joka johdattaa katsojaa nyky-Kreikan todellisuuteen. Asettuuko Kreikan ja Thessalonikin historian kulku yhteen Boutarisin henkilöhistorian tapahtumien kanssa, selviää ajan kuluessa. Boutaris lukee AA:n Kahdentoista askelen ohjelmaa englanniksi. Kirjasta näytetyssä kohdassa sanotaan: ”Jumala, auta minua olemaan avoin uusille mielipiteille, joita en olisi itse tullut koskaan ajatelleeksi.” (käännös: ketjukolaaja). Boutaris kulkee toreilla ja kaduilla, kuuntelee kansaa, puhuu tilaisuuksissa, tekee vaalityötä. Hän toivoo vitsikkäästi kaupungilleen suurta maanjäristystä, jonka jälkeen kaupungin voisi rakentaa uudelleen. Hän on populisti, lennokkaitten ilmaisujen mies. Ovatko sanat liian suuria tähän paikkaan, se elokuvassa selviää.

Boutarisin vastustajat ovat konservatiiveja, Boutarisin mielestä he haluavat säilyttää kaiken entisellään. Turkin tasavallan isä Mustafa Kemal Atatürk syntyi Thessalonikissa ja Boutaris puhuu hänen synnyinkotimuseonsa puolesta, sillä arvelee museon tuottavan kaupungille matkailutuloja. Myös juutalaisiin matkailijoihin kannattaisi hänen mielestään panostaa, sillä Thessalonikilla on maineikas juutalainen menneisyys. Toisaalta Boutaris itsekin kiihtyy paneelikeskustelussa, jossa häntä syytetään Vähän-Aasian verilöylyn aikaansaaneen henkilön (Atatürkin) kunnioittamisesta. Thessalonikin metropoliitta Antimos tuntuu olevan Boutarisin tärkein vastustaja eikä Boutaris suorapuheisena miehenä jätä sitä kertomatta. Heidän keskinäinen nokittelunsa kulminoituu Thessalonikin vapautumisen 100-vuotisjuhlassa Pyhän Demetrioksen kirkossa, jossa koolla on Kreikan poliittinen johto.

Tänä aamuna uutisissa kerrottiin, että luottoluokittaja Moody's on nostanut Kreikan luottoluokitusta kahdella pykälällä. Jotain hyvää Kreikan suhdanteissa on siis tapahtunut. Dokumentti Thessalonikin pormestarinvaaleista esitetään uusintana tänään Yle Teemalla klo 23.55.

2 kommenttia:

  1. Kappas, en ole edes huomannut tämmöistä Kreikka-dokumenttia. On näemmä ollut katsomisen arvoinen. Onneksi Areenasta löytyy, jos vielä heräisi tutkailemaan, kuinka etelässä sittenkin ollaan pääsemässä jaloilleen. Eipä enää ole suomalaisillakaan ilkkumista Kreikan ylivelkaantumisessa, kun oma huusholli on kovin pakkasella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Kreikan tie on Euroopan tie. Tässä dokumentissa ei vielä tutkita velkaongelmasta selviytymistä, kun tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2010. Olen tänä vuonna ihan muuten vain huvikseni lukenut Irlannin, Portugalin ja Kreikan kirjallisuutta. Myös Kyprokseen liittyvää olen vähän aloitellut.

      Poista