Powered By Blogger

lauantai 4. lokakuuta 2014

Kotimaani oli Suomi


Hilja Mörsäri ja Marja-Liisa Pynnönen toimittivat vuonna 1986 julkaistun valikoiman Kotimaani oli Suomi. Alaotsikkonsa mukaisesti kirja sisältää Ruotsinsuomalaisten runoja. Alusta löytyy kirjan toimittajien laatima esipuhe Lukijalle. Siinä kerrotaan, että valikoiman aineisto on kerätty kirjoista, lehdistä ja muutama runo on saatu suoraan käsikirjoituksena.

Ruotsinsuomalaisilla tarkoitetaan Ruotsiin siirtolaisina muuttaneita Suomen kansalaisia, joista monet sittemmin hankkivat Ruotsin kansalaisuuden. Ruotsissa siirtolaiset työskentelivät usein teollisuuden palveluksessa, minkä myös näistä runoista voi päätellä. Suomalaiset olivat suurin siirtolaisryhmä. Haukkumasana finnjävel mainitaan varsinkin nuorina ja lapsina Ruotsiin muuttaneitten teksteissä.

Tärkeitä teemoja runoissa ovat hämmennys omasta kansallisuudesta, kaipuu kotiseuduille Suomeen ja tunne omasta vieraudesta Ruotsissa. Kun valikoima sisältää runoja, joissa ruotsinsuomalaisuus välittyy selkeästi, tunnelma kirjassa on jokseenkin mollivoittoinen. Haluan uskoa, etteivät kaikki ruotsinsuomalaisten runot käsittele ruotsinsuomalaisuutta lohduttoman kotimaan kaipuun näkökulmasta. Kirjan lopusta löytyvässä Upplands Väsbyn nuoren kirjoituksessa kiteytetään kansallinen identiteetti seuraavasti:

SUOMI ON MINUN KOTIMAANI,
MUTTA RUOTSI ON MINUN KOTINI.

Nuorten teksteissä halu jäädä asumaan Ruotsiin tuntuu oikeastaan huojentavalta. Ruotsalaisten koetaan usein pitävän itseään suomalaisia parempina, em. runon kirjoittanut nuori tosin toteaa suomalaisten olevan tässä suhteessa ihan samanlaisia.

Aikuisten tekstejä kuvaa usein kulttuurishokki, josta toipuminen käy hitaasti, kun pitää niitä töitäkin tehdä. Kotimaan kaipuun lisäksi sopeutumattomuus, yksinäisyys, alkoholinkäyttö, mielenterveysongelmat ja talousvaikeudet nousevat esiin. Kaivosmiehen elämää kuvaavassa Ari Heikkilän runossa on niin hieno alku, että haluan sen ensimmäisen säkeistön tähän liittää kaikkien ihasteltavaksi:

maan alla
metallisuonisen vuoren sylissä
missä miehet avartavat tunturin kohtua
              räjähtein ja porin
missä kaikki, mikä liikkuu, on muualta tuotu
              paitsi tietenkin alati valuva vesi
sinne olen nyt tullut
              tai tänne
otan malmilohkareen käteeni
ajattelen iäisyyttä, joka on yhtä pitkä
              kuin autoni osamaksuaika

Monille siirtolaisille ruotsin kieli osoittautuu esteeksi elämässä. Ruotsiksi proosatekstin kirjoittanut Antti Jalava muistelee, ettei koulussa opettajien ja oppikirjojen ruotsi ollut helppoa monille ruotsalaisille työläiskotien koulutovereillekaan.

Tyylillisesti runot ovat vaihtelevia, löytyy riimiteltyä ja modernimpaa ilmaisua. Marketta Salonen on saanut valikoimaan neljä tankaa ja neljä haikua. Tankarunoista viimeinen voisi yhtä hyvin kuvata paluumuuttajaa kuin Ruotsiin sopeutujaakin ja sopinee siksi tähän loppuun:

Pihlajan kukat
vei sydänkesän halla.
Se ei erotu,
kuura harteillaan, muista
joiden marjat lintu söi.

Kirjassa on 93 sivua. Lukaisin sen aamupäivällä mutta voisin lueskella pitempäänkin.

2 kommenttia:

  1. Mainio katsaus kauan sitten ilmestyneeseen kirjaan. Tätä nykyä ruotsinsuomalaisuus lienee hyvinkin toisenlaista kuin 1970-luvun taitteen valtaisan muuttoryntäyksen jäljiltä. On sopeuduttu, sulauduttukin. Osa on palannut, moni kuollut. Lieneekö Asko Sahlberg nykyään se kirjoittaja, jonka kynänjälki noudattelee 2000-luvun suomalaissiirtolaisen tuntoja? Unohtaa ei sovi Susanna (?) Alakoskea ja hänen kohuttua kirjaansa Svinalängor. Kas vaan, en ole lukenut kummaltakaan mitään! Sain kaiketi tarpeekseni, kun koko 1980-luvun selvittelin, mitä suomalaiset Ruotsissa ovat kirjoittaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, hyvä jos on Sinun mielestäsi mainio katsaus! Arvelin että olisiko pitänyt pitemmän aikaa sulatella ja vasta sitten kirjoittaa, mutta tällä samalla tavalla minä yleensä menettelen.

      Toivon, että suomalaisilla menee nykyään mukavasti Ruotsissa. Alakosken Svinalängor käväisi vierailunäytelmänä Kuopiossa joitakin vuosia sitten. Siinä tunnelmat noudattelivat melko lailla samaa linjaa näitten runojen kanssa, kuten Alakosken kirjan nimestä voi päätellä. Sehän oli paikallisten nuorten käyttämä pilkkanimitys niistä taloista, joihin suomalaiset päätyivät asumaan.

      Poista