Powered By Blogger

torstai 24. maaliskuuta 2016

Sergei Jesenin: Tarkoin valitut runot

Sergei Jesenin (1895 – 1925) oli venäläinen runoilija, joka halusi esiintyä maalaisrunoilijana. Vallankumouksen tultua hän halusi olla bolshevikki. Jesenin tunnettiin myös rentturunoilijana. Hän kuoli nuorena, mutta ennätti saavuttaa venäläisten lukijoitten suosion. Olli Hyvärinen valitsi ja suomensi Sergei Jeseninin runoista valikoiman nimeltä Tarkoin valitut runot. Kirja ilmestyi vuonna 2009.

Hyvärisen kokoaman valikoiman runot on käsittääkseni järjestelty aikajärjestykseen. Alkuperäisten kokoelmien nimiä ei mainita, runot esitellään vuosilukujen sisälle osastoituina, niin että kirjaan on syntynyt kuusi osastoa. Kukin runoista on numeroitu, kirjassa on mukana 72 runoa. Sisällysluettelo puuttuu eikä kirjassa ole johdantoa. Lopusta löytyy kuitenkin runojen käsitteistöä ja nimistöä selventävä osio. Kuten kokoelman nimestä voi päätellä, suomentaja on nähnyt vaivaa kootakseen sellaisen valikoiman, jonka lukaisemalla saa kuvan Jeseninin runoudesta ja sen kehityksestä.

Millaiselta Jesenin runoineen sitten näyttää? Ensimmäinen osio antaa sen käsityksen, että maalaisaiheista huolimatta kyse on vertauskuvien käyttöön vihkiytyneestä runonsepittäjästä. Vertauskuvallisuus tuntuu runsaalta ja itsetarkoitukselliselta tyylikeinolta. Toisessa osiossa se vähenee (ehkä lukevan yleisön pyynnöstä?), mutta kokonaan Jesenin ei tunnu pääsevän siitä koskaan eroon. Hän on enemmän symbolisti kuin bolshevisti. Myös kristillinen kuvasto jatkaa elämäänsä Jeseninin runoissa vallankumouksen jälkeenkin. Se ei suoranaisesti asetu vastakkaiseksi sosialististen ihanteitten kanssa, mutta yhdessäelokaan ei taida sujua. Tästä ja symboliikan käytöstä pieni näyte osiosta vuosilta 1915 – 1917:

Jo sarastaa, torakanpunainen valo
ympäröi jumalansynnyttäjän nurkassaan,
mutta tihkusade aamurukousta
naputtaa vielä sameaan ikkunaan.

Toisesta osiosta vuosilta 1915 – 1917 löysin valikoiman koskettavimman runon. Nimeämätön runo kertoo tiestä, jota pitkin rangaistusvangit kulkevat Siperian kaivoksille rakastamaan tuskaa. Runo alkaa maalaismaiseman kuvauksella, joka melkein Suomesta kävisi. Ja suomensukuisten kansojen keskuudessa tie kulkeekin. Tässäkin runossa on vertauskuvallisuutta, mutta ei sentään joka käänteessä. Kyseessä on perinteisesti rakenneltu runo, jossa runonsepittäjä katselee murhamiesten marssia kohti Siperiaa ja tuntee, että vielä jonain päivänä hänkin tulee olemaan tuossa joukossa. Runo kuvaa mielestäni ihmisen taipumusta pahaan – viattomuuden kaipuuta ja sen mahdottomuutta.

Pidin kokoelmaan sisältyvistä Bakun, Tbilisin ja Batumin matkoilla syntyneistä sadunomaisista ”persialaisista” rakkausrunoista. Sen sijaan runot, jotka kuvaavat perinteisen venäläisen kyläelämän vaihtumista työläisten yhteisöksi sosialimin myötä, tuntuivat lähinnä masentavilta. Ymmärrän, että monet reaalisosialismin keskellä eläneet ovat löytäneet niistä lohtua. Renttuelämästä kertovat runot taas tuntuivat ohimeneviltä tilannekuvilta, kovin syvällisiä tunteita ne eivät synnyttäneet.

Kirjassa on 139 sivua ja lukaisin sen parissa päivässä.

4 kommenttia:

  1. Aarteiden etsintä tuottaa kiehtovia tuumailuja. Tämäkin runoilija on nimenä tuttu, mutten ainakaan muista lukeneeni häneltä mitään ennen näytettä blogijutussasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taitaa olla ensimmäinen suomennettu Jeseninin runojen valikoima. Semmoisessa 1946 ilmestyneessä teoksessa kuin Venäjän runotar on osansa myös Jeseninillä, mutta teos ei ole kovin laaja vaikka muuten kiintoisa ja suositeltava onkin. Lisäksi Neuvostolyriikkaa 1-kirjasta tosiaan löytyy myös Jeseninin runoja Pentti Saaritsan suomentamina. Siellä Didrichsenissä on esillä maalaus, jossa Sergei Jesenin seisoo koivun vieressä venäläinen kylämaisema taustanaan.

      Poista
    2. Kas, lähdit neuvostotaidetta tutkailemaan. Vaikuttava maalauskin puhuttelee, kun runoilijan tunnistaa.

      Minulta taitaa reissu jäädä tekemättä, kun mökkipuuhat jo mukavasti työllistävät.

      Poista
    3. Niin, kyllä maalauksesta saa enemmän irti kun tietää taustoistakin jotain. Tässä tapauksessa sananmukaisesti 'taustoista'.

      Nyt pääseekin varmaan mökillä jo puuhailemaan, kun alkaa meidän pihaltakin lumet ja jäät hävitä ihan pikavauhtia.

      Poista