Powered By Blogger

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Teatterissa Kuopiossa 5

On taas tullut käväistyä teatterissa Kuopion kaupungissa. Helmikuun loppupuolella saatiin nauttia Erkki Saarelan vierailuesityksestä. Näytelmän nimenä oli Ilta Emmin kanssa. Laura Jäntin ja Ilpo Tiihosen käsikirjoittama monologi kertoo Emmi Jurkasta, Teatteri Jurkan suuresta sielusta, jota Kuopion kaupunginteatterin sivuilla olleessa tekstissä rakastettavaksi pyryharakaksi nimitetään. Sattuikin sopivasti pyrykeli, mutta ihan pikkukengissä teatterreissusta selvisin, ei olleet vielä illalla nietokset niin korkeat.

Kuten sanottu kyseessä on monologinäytelmä, näyttämöllä on kuitenkin myös pianisti Eero Ojanen, jonka kanssa Emmi vaihtaa tuolloin tällöin muutaman sanasen. Emmi muistelee värikästä elämäänsä, puheissa vilahtelevat Terijoen kesät, Viipurin, Helsingin, Tampereen, Oulun ja Turun teatterit ja sotakin siinä selvitellään. Taiteilija kertoo myös perheestään ja luikauttaa paritkin operettisävelmät, varsinkin Mustalaisruhtinatar on ollut lähellä Emmin sydäntä. Rakastaa voi monta kertaa, rakastua kerran vain. Lempiä on piisannut, mutta mikä lempi on se viimeisempi?

Alkoi kieltämättä kiinnostaa se Vironkadun teatteri. Ilmeisesti sinne mahtuu tämmöinen suurempikin persoona katsomoon, siksi komeita nimimiehiä Emmi luetteli teatterissa vierailleen.

Väliajalla nautimme teatteriin tullessamme tilaamamme pullakahvit. Ne oli asetettu tarjolle alakerran kahvioon. Pöydässä oli tyylikäs kaadin täynnä hyvää kahvia, neliönmuotoinen, lasinen pullavati ja siististi viikattu lautasliina kahvikupin vieressä toivottamassa tervetulleeksi. Ei jonottamista, ei ruuhkia, hetkinen rauhallista rupattelua parhaassa mahdollisessa seurassa – rakkaan puolison kanssa. Ja miten pääkaupunkimaisen kaunis Kuopion kaupunginteatteri onkaan illalla lumituiskussa! Poliisitalon nurkilta kurkittuna tuo se mieleen eduskuntatalon.
Pullakahvit.
Maaliskuussa, eilen, oli sitten vuorossa Pihkatappi, ohjaaja Kari Paukkusen kirjailija Antti Heikkisen romaanista dramatisoimana. Lumisade oli tällä kertaa vähäisempää, moottoritien valo-ohjaus varoitteli jäätävästä tihkusta. Jätimme auton jäähallin parkkipaikalle ja kävelimme pikkukengissä teatterille, jossa narikan jälkeen tilasimme itsellemme pullakahvit väliajalla nautittavaksi. Kuopion teatteritalo on kaunis ja viihtyisä, siellä on kiva käydä. Talviset näkymät, jotka avautuvat kahvioitten ja laajojen aulatilojen ikkunoista, tuntuvat erityisen tunnelmallisilta. Mun muistui mieleheni miten hiihtelin koulun liikuntatunnilla Valkeisenlammella, kun kävin Niiralan koulua. Nytkin siellä näkyi hiihtäjiä.
Näkymä teatterin yläaulasta Tulliportinkadulle.
Iso näyttämö oli täynnä yleisöä. Maakunnista oli saapunut linja-autolasteittain väkeä nauttimaan esityksestä ja teatterin tunnelmasta. Näytelmässä meille kerrottiin tarina nuorukaisesta, joka haaveilee maalta kaupunkiin lähdöstä, kirjoittajasta, joka haaveilee kirjailijan osasta. Ja kun kirjailija Heikkinen itse veti oikein erinomaisesti näytelmän pääosan, oli katsojille tarjolla harvinaista herkkua. Karri Lämpsä isän roolissa puhui niin aitoa savon murretta muljeerauksineen päivineen, että senkin vuoksi näytelmä kannatti kokea. Oli myös hienoa saada nähdä ja kuulla Auli Poutiainen esiintymässä.

Tämän lisäksi esityksen lavasteet toimivat mainiosti. Tykkäsin varsinkin siitä 1980-luvun tiilistä julkisrakennusta kuvaavasta lavasteesta, josta saatiin kylttiä muuttamalla ainakin kirjasto, osuuskauppa ja vuodeosasto. Paikallatehty peltikatto joissakin lavasterakennuksissa näytti erehdyttävän aidolta. Valaistus tuki lavasteita hyvin, varsinkin se vihertävänkeltainen maatalouden tuotantorakennusten seinissä toimi mainiosti. Järjestäjillä riitti näytelmässä puuhaa, niinpä hekin saivat olla mukana loppukumarruksissa.

6 kommenttia:

  1. Mukavaa, että pidit Pihkatapista. Minä kävin nauttimassa Nilsiässä vielä Yksiöön en äitee ota, jossa A. Heikkis -fanille oli kyllä riemua ihan riittävästi. Näytelmän alku oli varsinkin hieno, Heikkinen tuli lavalle itsenään, puhui yleisölle, pisti peruukin päähänsä ja siirtyi suoraan puhuessaan rooliinsa. Näytelmä alkoi siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heikkinen tosiaan eli antaumuksella roolissaan Pihkatapissa. Näytelmä sisälsi kosolti musiikkia, heti alkuun Heikkinen veti jonkun, muistaakseni Baddingin, kappaleen tunteella ja lujaa.

      Poista
  2. Virittäydyin tulevaan bussiretkeen ja teatterin väliaikatarjoiluun, kun kerrot, mitä hyvä Kuopiossakin saa. Liedosta matkataan Turkuun katsomaan Tamaraa, Tamara Lundista kertovaa näytelmää. Se kiinnostaa erityisesti siksi, että Tamara oli koulukaverini. Paikallishistoriaa siis täkäläiselläkin lavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä käväissyt mielessä liittyä johonkin teatterkerhoon, että saisi pientä alea lippujen hintaan sekä mukavan kuljetuksen ja tarjoilut matkanjärjestäjän tilaamina.

      Paikallishistoriaa tosiaan näytelmässä kerrottiin vaikka siihen sisältyikin myös Suomen ja muun maailman välähdyksiä.

      Tamara Lund on aivan upea viestintälotta Matti Kassilan elokuvassa Päämaja. Vaikka hänen roolinsa elokuvassa on aika turha, on Tamaraa muuten aika mukava katsella.

      Poista
    2. Tällä kertaa teatteriretken järjestää kotikuntani Liedon kulttuuritoimi. Pääsen kyytiin ja takaisin kotiin lähes kotiovelta ja -ovelle. Isompi juttu on se, kun reissaan Turun teatterikerhon matkassa milloin minnekin.

      Poista
    3. Kiitos tästä täsmennyksestä. Luultavasti täällä Siilinjärvellä toimii jokin teatterkerho ja Kuopiossa nyt ainakin.

      Poista