Anton Tšehov: Kirsikkapuisto ja kuusi novellia

Venäläinen Anton Tšehov (1860 – 1904) kirjoitti vuonna 1904 valmistuneen näytelmän nimeltä Вишнёвый сад. Eino Kaliman laatima suomennos nimeltä Kirsikkapuisto julkaistiin ainakin teoksessa Kirsikkapuisto ja kuusi novellia, jonka nyt luin. Kirjan kannessa kerrotaan sen kuuluvan WSOY:n sarjaan Kirjallisuutta kouluille. Novellit suomensi Juhani Konkka. Teos ilmestyi vuonna 1965. Luin ensin ne novellit. Kerron jotakin jokahisesta.

Virkamiehen kuolema. (1883) Vähäpätöinen ulosottomies, jonka nimi Tšervjakov tarkoittaa ”matonen”, aivastaa pärskäisee kenraalin kaljuun teatterin toisessa nojatuolirivissä. Kertomus tuo mieleeni aikoinaan Kotiposti-lehden Simo Salmisen Kaskukakusta lukemani vitsin autoilija Alituisesta, joka toivoi 50-vuotislahjakseen pelkästään ongenkoukkuja. Synttäreillä vieraat sitten odottivat, mitä Alituinen kaikilla ongenkoukuilla tekisi ja hän alkoikin pitää aiheeseen liittyvää puhetta, mutta ennen kuin ehätti itse asiaan hän kuoli. Kirjan takakannessa kerrotaan, että Tšehov oli nuorempana kirjoitellut lehtiin tarinoita, jotka olivat oikeastaan vain laajennettuja vitsejä.

Pahantekijä. (1885) Tämä novelli on ilmeisesti joskus esitetty Tv-teatterille sovitettuna, koska muistelen miten Pentti Siimes vaikersi ihan kuten jutun tuomiolla oleva rahvaan mies: ”Ensin on mies tutkittava, vasta sitten selkään hutkittava!” Lyhyessä kertomuksessa on suomentaja Konkan mielestäkin asiavirhe, kun miehen väitetään anastaneen muttereita, joilla rautatien kiskot kiinnitetään ratapölkkyihin. Muttereitten avulla kiskot voidaan sitoa toisiinsa, mutta pölkkyihin ne kiinnitetään ratanauloilla. Sain tästä aiheen muistella ääneen vaimolleni hillittömän hauskaa tapausta nuoruudestani, jolloin olin kesäaikaan purkamassa rautatietä Kuopion matkustajasatamasta. En kehtaa kertoa juttua tässä, sillä siihen sisältyy kiusallista materiaalia. Vaikka eihän se nyt niin kummallista ole, että uimahousujen lahkeesta raavaalta mieheltä jotain salassa pidettävää vilahtaakin.

Liikaa suolaa. (1885) Tämän novellin olin lukenut joskus jostain antologiasta. Saattaa olla että oli siinä toinen suomennos, en ole varma. Maanmittari matkustaa yksinäisellä syrjäseudulla ja alkaa pelätä kuskiaan, joka on roteva maalaismies.

Suudelma. (1887) Tämän novellin takia kannatti lukea nämä novellit. Kyseessä on joukon ainoa todellinen novelli, ellei sitten seuraavaakin sellaiseksi halua lukea. Tasapainoinen, lumoava ja herkkää kauneudentajua hehkuva kuvaus nuoren tykistöupseerin vierailusta kenraalin kartanossa maaseudulla. Tarina tuntui oudon tutulta, saattaa johtua siitä, että Tšehov on sitä kirjoittaessaan jo kypsynyt kirjailijaksi, joka tietää mitä lukija häneltä odottaa. Suudelma on kirjan helmi.

Vedonlyönti. (1889) Pankinjohtaja ja nuori advokaatti antautuvat järjettömään vedonlyöntiin akateemisessa kiistassaan kuolemanrangaistuksen ja vankeuden oikeutuksesta. Koska novellissa luetaan paljon, liitän tähän pätkän vuodatusta lukemisen ja tiedon turhuudesta:

”Ja minä halveksin teidän kirjojanne, halveksin kaikkea maallista hyvää ja viisautta. Kaikki on vähäpätöistä ja katoavaa, petollista kuin kangastus. Olkaa vain ylpeitä, viisaita ja kauniita, mutta kuolema pyyhkäisee teidät maanpinnalta samoin kuin hiiretkin kellarista, ja teidän jälkipolvenne, historianne, teidän nerojenne kuolemattomuus jäätyvät tai palavat yhdessä maapallon kanssa.

Oopperasta palattua. (1892) Nuori neitonen (16 v.) on tikahtua elämän ja rakkauden odotuksesta. Harmillisen köykäinen lopetus kirjalle.

Koska on epävarmaa, jaksanko lukea sen Kirsikkapuiston, laitan nyt tämän tekstin blogiini. Palaan asiaan, jos lukeminen edistyy. Novellien yhteinen sivumäärä on 52 sivua. Lukemiseen meni kaksi päivää, välissä yksi juop- kesälomapäivä.