Charles Baudelaire: Välähdyksiä ja Alaston sydämeni

Ranskan ja koko Eurooppa-keskisen maailman suuri runoilija Charles Baudelaire (1821 – 1867) näyttää suunnitelleen useampia töitä samaan aikaan. Eila Kostamo suomensi ja varusti saatesanoilla ynnä kattavilla selityksillä Baudelairen kaksi keskeneräiseksi jäänyttä teosta, nimeltään:

Fusées, suom. Välähdyksiä

Mon Cœur mis à nu, suom. Alaston sydämeni

Kumpikin on julkaistu ensimmäistä kertaa 1887 ranskaksi teoksessa, jonka nimi suomeksi on Jälkeenjääneet teokset ja julkaisemattomat kirjeet. Nyt lukemani teos ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1972.

Välähdyksiä sisältää Baudelairen töihinsä liittyviä muistiinpanoja, paikoitellen tarkkoja luonnoksia tulevista teksteistä sekä muita huomioita kirjallisuudesta ja omasta ajattelusta, loppua kohden myös oman arjen huolista, mm. rahavaroista ja elämän hallinnasta.

Minusta Välähdyksiä avaa varsin kiinnostavalla tavalla Baudelairen ajattelua – olkoonkin, että sen lisäksi olisi hyvä lukaista häneltä myös joku valmiimpi kokonaisuus. Minua ilahdutti seuraava löytö, joka selittää Baudelairen runoissaan suosimaa sanaa ”kuilu”:

Niin henkisissä kuin fyysisissäkin asioissa minua on aina seurannut kuilun tunne, ei vain unen kuilun, vaan myös toiminnan, uneksunnan, muistin, himon, kaipauksen, katumuksen, kauneuden, luvun jne...

Tekstin selityksissä Kostamo toteaa, että Baudelairen viittaavan runoonsa Kuilu (Le Gouffre) vuodelta 1862. Olen koettanut saada selville, tarkoittaako Baudelaire kuilulla hautaa ja nythän se sitten selvisi, että eipä suinkaan pelkästään ja ehkä vähemmän kuin voisi olettaakaan. Käsitän kuilun taipumuksena uppoutua vaikkapa työn tekemiseen tai nautintoihin täysin sydämin. Aikajärjestykseen kirjoitetun tekstin myötä syntyy kuva runoilijasta, joka määrätietoisesti on pyrkinyt toteuttamaan tietyt suunnitelmansa. Hän käy myös jaakopinpainia itsensä kanssa sen suhteen, miten saisi itsensä ohjattua työn tekemiseen niitten tuonnemmaksi lykkäämisen sijasta. Nautinnot, lorvailu, apatia ja sairaudet ovat hidastaneet työhön ryhtymistä, aiheuttaneet velkaantumista ja siten hajottaneet hänen keskittymistään.

Tekstissä vilahtelee Baudelairen ihailemia kirjoittajia, kuten Poe, Swedenborg, Alphonse Rabbe... Kostamo kertoo selityksissä juuri sopivasti, keistä on kyse.

Alaston sydämeni on Kostamon mukaan saanut lähtöajatuksen Edgar Allan Poelta, joka toivoi ihmisten kirjoittavan omasta itsestään avoimen rehellisesti. Miten rehellinen Baudelaire sitten on, jää arvailtavaksi. Kostamo kertoo Baudelairen hautoneen kirjastaan alunperin jonkinlaista koston välinettä, mutta aie lienee laimentunut tai ainakin muuntunut siten, että kirjailija Baudelaire jo alussa tuumii haluavansa olla sekä uhri että pyöveli.

En saa tästä sitä makua, että kyseessä olisi erityisempi tunnustusteos. Parhaimmillaan Baudelaire viihdyttää minua räväköillä nälväisyillään. Hänen mielestään mm. parittelu on rahvaan lyyrisyyttä (kun ei rahvaasta muka sen kummoisempaan kauneuden harjoittamiseen ole). Kaupankäynti taas on saatanallista, se on itsekkyyden muodoista alhaisin ja halpamaisin. Joulun kunniaksi siteeraan loppuun jotain henkisempää:

Jokainen luotu muoto, ihmisenkin luomus, on kuolematon. Sillä muoto on riippumaton aineesta, eivätkä molekyylit ole se mistä muoto koostuu.

Kun luin loppuun Välähdykset ja Alastoman sydämen (yhteensä 137 sivua) vuoden pimeimpänä päivänä, oli kynttilälläkin sydän sykkyrällään.

Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. (Joh. 1:5)  

Valoisaa Joulunaikaa!