Powered By Blogger

keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Vexi Salmi: Rinkelinkadun pojat

Hämeenlinnalainen laulujen sanoittaja Vexi Salmi (1942 – 2020) kirjoitti lapsuusaikainsa kokemusten pohjalta muistelon nimeltä Rinkelinkadun pojat. Siilinjärven kirjastossa kirja ja sen jatko-osa on sijoitettu kertomakirjallisuuden hyllyyn. Saattaa olla, että kerronta muistuttaa jotain Fallesmannin Arvoa ja sentapaisia. Joku voisi ihmetellä näitten muisteloitten terävyyttä, kun tuota aikaa kuitenkin on kulunut jonkin verran. Salmi muistelee Hämeenlinnan tapahtumia 1940 – 1950-luvuilta. Onhan kirjailija tietenkin voinut tehdä muistojaan palauttaakseen isonkin määrän tutkimusta, jolla on saanut faktat täsmäämään ja palvelemaan myös sellaista lukijaa, jota kyseinen aikakausi kiinnostaa riippumatta siitä mitä joku Salmen poikatovereista on kussakin tilanteessa tehnyt tai sanonut.

Tärkeitä poikatovereita on neljä: kertoja Vexi kunnostautuu kilpailujen järjestäjänä, Rane voittaa juoksukilpailut, Piitu laukoo rehvastelevia totuuden sanoja ja Hamppari on tyylistään tietoinen nuori rokkari. Näitten hahmojen lisäksi esiin pääsee paljon muutakin väkeä Rinkelinkadulta ja lähitienoilta.

Vaikka itse olenkin pari vuosikymmentä myöhäisempää ikäluokkaa kuin Salmi, tunnistan kerrotussa aika paljon samankaltaisuutta oman lapsuuteni harrasteisiin. Tosin minua eivät kiinnostaneet moottorit, autot tai kilpa-ajot. Tivolissa ja elokuvissa käytiin ja yleensä liikuttiin kävellen tai polkupyörällä kuten Salmikin kertoo. Tarkoituksellinen vahingonteko tai ihmisten härnääminen eivät olleet toistuvaa viihdykettä minun lapsuudessani (ehkä olin nössö?). Salmi huomauttaakin, ettei vielä hänen lapsuudessaan eletty televisioitten aikakautta.

Sen sijaan urheiluharrasteet, niin katsojana kuin tovereitten kanssa järjestetyissä kisoissa kilpailijana, kuuluivat lapsuuteeni hyvin vahvasti. Salmi kuvailee Hämeenlinnassa järjestettyjä pienempiä ja suurempia urheilukilpailuja juuri niin arvostavasti kuin minäkin vastaavia tapahtumia Kuopiosta muistan. Urheilutapahtumien seuraaminen muokkasi minun samoin kuin aikaisempien sukupolvien poikien maailmankuvaa. Muistan Puijon talviurheilukisoja ja kesäisiä jalkapallo-otteluita ja olen aina yhtä ihmeissäni, kun vaikkapa netistä tietoa hakiessani huomaan, että ovatpas tuonkin yksityiskohdan muuttaneet. Uskon että Salmi on tarkastanut tiedot pätevistä lähteistä, sen verran täsmällisesti tapaukset ja niihin osallistuneet urheilijat on mainittu.

Mitään puuduttavaa tietopuolista mässäilyä kirja ei sisällä, kerronta on jaettu parin sivun pituisiin tarinoihin, jotka usein päättyvät Piitun kohtisuoraan kommenttiin. Toisinaan toivoisi pientä vaihtelua tarinoitten pituuteen, nyt kirja etenee kokoomaälppärin tapaan hittikappaleesta toiseen. Laitan loppuun pienen näytteen tarinasta nimeltä Hevoset, jossa pillastunut armeijan kuormahevonen pelästyttää poikajoukon:

Hevosen meno näytti niin hurjalta, että pysyimme kauan loitolla niistä. Piito oli sitä mieltä, että armeijan konit oli piiskattu pilalle. Ne eivät kelvanneet kuoltuaan edes makkaratehtaalle. Hevoset haudattiin kuulemma kasarmien taakse Ämmänsuon tiheikköön. Kävimme tutkimassa paikkoja löytämättä yhtään hautaa, mutta Piito ei antanut periksi. ”Ämmänsuo on niin syvä, että sinne voisi upottaa kaikki armeijan hevoset rekineen ja kärryineen”, Piito totesi itsevarmasti niin kuin aina.

Kirjassa on 152 sivua. Kun lukemaan rupesin, se tuli luetuksi kolmessa päivässä.

2 kommenttia:

  1. Isäni voisi olla kiinnostunut tästä, vaikka onkin vähän nuorempaa ikäluokkaa kuin Salmi. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista