Kaikki varmaan muistavat miten Kalevalan loppukahinoissa Marjatalle syntyi poika puolukasta. Väinämöinen sanoi, että puulla päähän lyötäköhön tuommosta poikaa. Mutta ukko sitten kastoi pojan Karjalan kuninkahaksi ja Väinämöinen otti hatkat. Kerroin tämän kaiken vain etuveitikointina. Itse asia seuraa seuraavaksi, jos silloinkaan.
Pari viikkoa sitten sunnuntaina kävimme puolukassa. Ajoin 70 km ja päädyimme Rautavaaralle. Olemme käyneet niillä seuduin puolukassa ennenkin, mutta edelliskerrasta on vierähtänyt vuosikymmeniä. Emme löytäneet ihan samaa mestaa kuin aikaisemmilla kerroilla – Rautavaara on aika iso paikka. Jätimme kumminkin auton tien varteen ja painuimme metsään. Olin aika hämmästynyt kun jaksoin pari tuntia tosiaan kerätä puolukoita, olkoonkin, etten taaskaan saanut kuin hätäisesti sankon pohjan peittoon. Mutta vaimo kehui puolukoita siivotessaan, että siistiä työtä olin tehnyt, ei ollut sammalia sankon pohjalla kuin nimeksi. Vaimo poimi itse reilun sankollisen ja vielä siivosi puolukat kotona.
Vaimon kotona harrastettiin puolukkapuuroa. Se on mannapuuroa, johon lisätään puolukkaa ja sitten vatkataan puuro tasaiseksi. Lopputulos on samettinen, kuohkeahko ja kerrassaan herkullinen jälkiruokapuuro. Jostain syystä vaimon kotona sitä nimitettiin hillapuuroksi. Minun lapsuudenkodissani sen sijaan nautittiin kaupasta ostettua vispipuuroa. Sitä myytiin pyöreissä muovirasioissa. Näkyy sitä samaa herkkua löytyvän edelleenkin kaupoista. Nöyrästi myönnän, että itse tehty maistuu paremmin.
Minä käytän puolukkahilloa ruuan kanssa. Aikoinaan survoin itse puolukat perunanuijalla ja kai siihen sokeria piti lisätä säilyvyyden vuoksi. Puolukkahillo sopii syötäväksi lihapullien ja erityisesti kaalikääryleitten kanssa. Viime aikoina, kun itse valmistettu hillo oli ollut pitkään lopussa, ostelin kaupasta puolukkahilloa muovipäniköissä. Kyseiset hillot ovat teollisesti valmistettuja ja melko imeliä, mutta kyllä niistä puolukkahillo tulee mieleen. Nautin kaupan puolukkahilloa varsinkin lettujen kanssa.
Halusin uusia puolukkareissun vielä tämän kerran, vaikka oma kuntoni on sitä luokkaa, että kömpiminen metsässä alkaa olla turhan rasittavaa. Kehtasin kumminkin pari tuntia hamuilla puolukoita. Sitten nautittiin kahvit ja totesin, että minulta oli veto aika lopussa. Yritin vielä kahvin jälkeen aloittaa souvin uudelleen muitten mukana, mutta viimeistään hirvikärpästen noukkiminen niskalihoista veti minua muihin maisemiin. Kävin pienellä kävelylenkillä, tosin hirvikärpäset tykkäsivät niskalihoistani sielläkin. Noukin niitä vurriaisia itsestäni kymmenkunta yksilöä, tuntevia olentoja kaikki. Kotimatkalla niitä päästettiin auton ikkunasta takaisin luontoon sikäli kuin nahkoistamme löydettiin.
Ihan kiva reissu meillä oli sinne Rautavaaralle. Sainpahan liikkua metsäisessä maastossa ja komuta vähäisten suonsilmien päällite. Voihan se olla, että saadaan tiemaksu sieltä maksettavaksemme, mutta maksetaan hänet sitten. Ajattelin kirjoittaa tähän kaikista niistä ajatuksista, jotka silloin metsässä mieleeni tulivat, nyt en kumminkaan muista siellä mitään ajatelleenikaan. Ehkä minä vain keskityin puolukanpoimuun ja hirvikärpäset keskittyivät minun niskanahkaini poimuun.
Metsäisille kävelyretkille minäkin kaipaan marja- ja sieniaikaan. On vain metsät kaukana ja terveys laittaa hanttiin. Puolukka on hyvä marja, säilyy sellaisenaankin talven yli. Lapsuudessa oli vintin porstuassa saavillinen puolukoita, josta sitä survosta sai sitten hakea.
VastaaPoistaKyllä ihmisen on hyvä olla puolukassa. Siellä vanhassa paikassa Rautavaaralla oli järvi ja suo ihan puolukkakankaan äärellä. Sattui toisinaan, että minä jäin vain järven rannalle istumaan ja katselin näkymiä vajaa puolukkasankko vieressäni. Muut tulivat kysymään onko joku hätänä ja taipuivat sitten itsekin siihen, että pidetään vaikka tauko välillä. Puolukassa ja ilmeisesti joihinkin myös kalareissuilla iskee ahneuvven piru. Minä olen myötäsyntyisesti niin hellämielinen itseäni kohtaan, että saatan seisahtua haistelemaan raikasta alkusyksyn tuulta ja kuuntelemaan viimeisiä linnunlauluja.
PoistaSuomen marjat ja "jokaisen oikeus" (nyt ei kai saa enää sanoa jokamiehen oikeus) poimia niitä, se on ainutlaatuinen asia! Olen parhaillaan Epssanjassa lomailemassa, ja kun laitamme pääasiassa itse ruokamme, niin on tullut vertailluksi hintoja. Pienet helmitomaatit, joiden kilohinta on Suomessa alimmillaan 5 - 6 euroa, ovat täällä pari euroa kilo, mutta marjat maksavat maltaita. Pieni rasia (ehkä 150 gr) pensasmustikoita näytti olevan yli kympin, samoin vadelmat.
VastaaPoistaMinusta puolukka on supermaukas marja. Tykkään siitä kaikkien liharuokien kanssa (lihapullat, poronkäristys, kaalikääryleet maksalaatikko). Se on myös karpalon ohella tehokas luonnonlääke virtsatietulehdusten ehkäisyyn.
Kiitos, että kerroit Kalevalan Marjatta-tarun. Minähän olen siitä niin ylypiä ja olen pitänyt kaikkia kolmea poikuliani kuninkaina.
Huomenta sinne Espanjaan! Juuri äsken kun nautin aamukahvia tulin ajatelleeksi, että mitähän Marjatta nyt arvelee, kun aloitin tuon tekstini sillä Kalevalan tarinalla. En kirjoitellessani tajunnut, että se voi Marjatta-nimisestä tuntua vähän onehkoltakin. Minun vaimoni toinen nimi on Marjatta, en minä häntäkään ajatellut, kun tuota kirjoitin. Se taruhan kertoo kristinuskon tulosta Suomeen, neitseellinen sikiäminen selitetään tuolla puolukasta syntymisellä. Tämmöinen kansanomainen arkaainen mélange teki minuun vaikutuksen jo silloin yläasteella, kun sen ensi kerran luin. Lähtiessään Väinämöinen uhoaa, että vielä minua tarvitaan uuden Sammon saattajaksi. Lienee sitten Väinämöinen käväissyt joskus Nokian tienoilla? Vai eksyikö ABBA-Ruotsiin?
PoistaPuolukan käytön suhteen unohdin tuon maksalaatikon, sen kanssa tietenkin on puolukkahillo paikallaan. Poronkäristystä meillä ei ole varmaan nautittu koskaan. Joskus ravintolassa sitä einehtineenä olen tosiaan lisännyt joukkoon puolukkahilloa, ellei sitä ole lautasella jo valmiiksi ollut.
Mitä tulee tomaatteihin, niin täällähän maksetaan siitä, että ne on kasvatettu vähillä torjunta-aineilla. Melkein vuoden ympäri syödään Närpiön tomaatteja ja Nilsiän kurkkuja. Eilen katselin usalaisen mieshenkilön tekemää videota Helsingin reissultaan. Mies kuvasi Kauppatorilla myyntikojuja ja pysähtyi yhden kohdalla, jossa oli kuivattuja karpaloita. Ne oli tuotu USA:sta.
Minulla on kirja myyteistä, jossa on erilaisia neitseestäsyntymismyyttejä eri puolilta maailmaa. Siinä on myös mahtavia maailmansyntytarinoita ja tarinoita isosta tulvasta (Nooan arkki). Minusta vanhan Raamatun suomennoksen sana vedenpaisumus on hieno, kuvaava ja mystinen sana.
PoistaKalevalan puolukasta syntyminen on hienoimpia "puhtaan sikiämisen" myyttejä.
Väinämöisen polvenhaava -nimisestä wikipedia-artikkelista voi lukea, että Kalevalassa on oma versionsa vedenpaisumuksestakin, eikä välttämättä juuri Raamatun vedenpaisumuksesta. Tällaiset pienet yhtymäkohdat muitten, kaukaistenkin kansojen myyttisiin kertomuksiin avaavat aikamoiset näkymät myös Kalevalan kaltaisten tarujen ja satujen yhteyksiin ihmiskunnan muualla toistelemiin kertomuksiin, yhteiseen, suullisesti välittyneeseen muistinvaraiseen tietoon.
PoistaMarja- ja sienireissut metsiin ovat jääneet aika vähiin, jos metsään haluan mennä nyt niin enemmän sitten vaan kävelemään ja antamaan ajatusten harhailla...
VastaaPoistaEikä näillä nurkilla edes tietenkään löydy puolukoita tai muitakaan marjoja villeinä. Puolukoita vissiin kasvaa Pyreneillä jonkin verran, muuten mennään pakasteilla, säilykkeillä tai valmiilla hillolla. Eikä niitäkään ole kovin helppo löytää.
Hillosta olen tehnyt pariin otteeseen vispipuuroa (silloin se imelyys on paikallaan) ja on herättänyt kyllä ihmettelyä, että mitä tämä on, mutta hyvin on maistunut myös.
Täällä olen pariin kertaan törmännyt siihen, että noiden voimakkaanmakuisten lihojen kanssa jolloin Suomessa tarjotaan puolukoita, tarjolla onkin uuniomenaa, vähän samassa ideassa tuomaan hieman makeutta mukaan, ja kyllähän sekin on toiminut ainakin joiden ruokalajien kanssa.
"Puolukoita Pyreneiltä" voisi olla jonkin kotimaisen kaunokirjallisen teoksen nimenä. Kyllä minäkin olen pitkälti kaupan säilykkeillä itseäni ruokkinut. Nyt vain jotenkin halusin vielä kerran käydä puolukkametsässä.
PoistaVispipuuro on luultavasti helppo hyväksyttävä. Minun vaimoni tykkää uuniomenien mausta, minusta omena menee vähän pilalle sillä tavalla, tosin en ole mikään suurempi omenien ystävä. Joskus omenat sopivat hyvin salaattiin, puolukat eivät niinkään - ai niin paitsi siihen porkkanaraastesalaattiin, jota aikoinaan koulussa oli tarjolla. Vaimon kotona on kuulemma syöty keitettyjä porkkanoita ja puolukoita kylmänä salaattina.
Mukava ja tutuntuntuinen puolukkajuttu. Tänä syksynä kankaat olivat punaisenaan puolukoita ja niskavillat täynnä hirvikärpäsiä. Savosta kantautui yksi vielä Ruskeasuolle Helsinkiin.
VastaaPoistaVispipuuro on ihanaa ja tuo lapsuuden mieleen. Ruotsalaiset ovat puolukkahillon suurkuluttajia: sitä saa siellä miltei kaikkien ruokalajien kanssa.
Viimeinen saalis on ollut viiruvalmuskat, joiden paras aika on juuri nyt. Siitä ei sieni enää parane.
Pystynpäs vielä omaan blogiini vastaamaan! Muitten blogeihin näyttävät yhteydet olevan kuin ankkurinaapin jäljiltä.
PoistaOnkin tässä tuumittu vaimon kanssa, että käydäänkö keväällä reissussa Tukholmassa vai uskaltaisiko vielä Berliiniin asti lähteä. Puolukkahillo on tietysti puoltoääni Ruotsille.
Minun äitini keräsi sieniä ja paistoi niitä pannulla. Taisi säilöäkin niitä. Itse en ole koskaan tykännyt sienistä enkä vedessä tai maidossa keitetystä sipulista. Limaisuus ei houkuttele. Pihassa on meillä ollut tänä syksynä paljon monenlaisia sieniä. Olen ohikulkiessani viskonut niitä pensasaidan juureen etteivät silpoudu ruohonleikkurissa ympäri nurmikkoa.