Petronius Arbiter: Trimalkion pidot

Luin hirveellä kiireellä tämän pikku kirjasen, jonka olin hankkinut Punaisen ristin Kontista hintaan 1,50 € joitakin vuosia sitten. Petronius Arbiter (27 – 66 jaa.) kirjoitti romaanin Satyricon, joka on säilynyt vain osittain. Trimalkion pidot on osa tuota romaania.

Satyricon-romaanissa seikkailee tuolloisesssa Rooman valtakunnassa 2 + 1 nuorta roomalaista jannua, joilla tosin on kreikankieliset nimet. Minä-kertojana toimii heistä Enkolpius. Nuoret miehet hommautuvat kestitykseen rikkaan miehen luo. Pitojen isäntä Trimalkio on entinen orja, joka on rikastunut erinäisellä kaupanteolla, kuten hän tarinan lopuksi kuvailee. Nousukasmainen pröystäily tekee jonkinlaista sivistystä saaneisiin herroihin keljun vaikutuksen. Heitä pakkaa naurattamaan se, miten Trimalkion on selitettävä erinäisiä Kreikan mytologiaan kuuluvia kertomuksia, joitten suhteen hän on pahemmin virtojen vietävänä kuin Oidipus lautasellaan. Trimalkio myös esittää runoja, mutta esitykset eivät aina suju ihan nappiin. Sanalla sanoen Trimalkio on kuten ketjukolaaja ainakin. Paitsi etten ole ökyrikas, enkä rikas oikein mitenkään, ihme että olen vielä vapaana, mutta kaipa naapurusto järjestää tämän asian piakkoin.

Tarinan on suomentanut Edwin Linkomies vuonna 1945. Linkomies laati myös esseen Petronius ja hänen teoksensa. Linkomies kuvaa armoitetusti sekä koko Petroniuksen teosta, siltä osin kuin sitä on säilynyt, sekä luonnehtii Petroniusta kirjoittajana hyvin monipuolisella tavalla. Luin tämän Linkomiehen tekstin aluksi. Huomiotani herätti jo tuolloin tapa, jolla Linkomies kuvailee tämän humoristiseksi tarkoitetun teoksen huumoripuolta. Näin hän kirjoittaa:

Tässä varmaan voidaan todeta Petroniuksen oma perusvire, joka on ivailijan ja pilkkaajan. Petroniusta voi tuskin pitää suurena humoristina, sillä ollakseen sitä häneltä puuttuu todellinen myötätunto kuvattaviinsa. Lähimmäksi todellista humoristia Petronius tulee ”Trimalkion pidoissa”, joka kaikissa suhteissa on hänen romaaninsa säilyneen osan loistokohta.

Trimalkion pidot ei minusta näytä loistokohdalta. Petronius laskee leikkiä Trimalkiosta. Hänen virityksensä ei toimi samalla tapaa kuin vaikkapa Woody Allenin elokuvassa Keksejä ja konnia (Small Time Crooks, 2000), jossa vaimonsa keksibisneksellä äkkiävaurastunut mies pitää kutsuja asunnossaan, joka on pakattu täyteen kaikennäköistä muodikasta roinaa. Siinäkin miestä pidetään tyylittömänä nousukkaana, mutta jotenkin hauskemmin. Kuten Kekseissä ja konnissa myös Trimalkion pidoissa asetelma kehittyy loppua kohden ja Trimalkio pääsee esittämään oman näkemyksensä elontiestään. Kaverusten asenteeseen tämä ei vaikuta, he haluavat vain paeta paikalta. Petronius voisi ottaa seuraavaan romaaniinsa oppia Allenilta. Ei sitä kaikkien Oscaria tarvitse voittaa.

Kirjan lopussa on selityksiä noin kolkyt sivua. Näitten selitysten selaaminen lukiessa ei ole kivaa. Sellainen syö pahasti tehoja lukuelämyksestä. Tarpeen ne selitykset silti ovat.

Kirjassa on 155 sivua. Sain sen lukaistua parissa päivässä. Nyt voin osallistua klassikoitten lukemis-haasteeseen. Huomenna on toivottavasti muuta puuhaa. Onhan tässä jo kaksi kirjaa kolattu tämän vuoden aluksi.