Wim Wenders: Väärä liike

Olen aloitellut ilmaisen suoratoistokanavan Rakuten-tv:n käyttöä. Ensimmäisenä katselin elokuvan, jossa mies tulee harhaiseksi. Jotenkin vain etsiydyin katselemaan elokuvan juuri sellaisesta aiheesta. Mikähän siinäkin oli?

Rakuten-tv:n käyttö vaatii totuttelua. Mainostauot ovat lyhyitä, noin kolme minuuttia, ja ne on merkitty elokuvan aikajanalle niin että jos jättää katselun kesken, voi helposti löytää kohdan johon jäi. Suomenkielinen tekstitys pitää aloittaessa valita uudelleen.

Toisena elokuvana katselin saksalaisen Wim Wendersin ohjaaman, vuonna 1975 valmistuneen elokuvan Väärä liike (Falsche Bewegung). Elokuvan kerrotaan perustuvan Goethen romaaniin Wilhelm Meisterin oppivuodet. Käsikirjoituksen laati Peter Handke. Vuonna 2019 Handkelle jaettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto. Tieto tästä ei ollut vielä ehtinyt suomenkieliseen wikipediaan, mutta eiköhän se sieltä ennättäne. En tunne tätä Goethen kertomusta. Wikipedian lyhyen kuvauksen ja katselemani elokuvan perusteella elokuva saattaa sisältää pieniä jäämiä kyseisestä romaanista. Vaikuttaa siltä kuin Handke ja Wenders eivät olisi antaneet tämän ihmeemmin häiritä.

Kyseessä on tie-elokuva eli road movie. Nuori, lievästi omituiselta vaikuttava mies, Wilhelm, jota esittää Rüdiger Vogler, ajelehtii pääosassa. Vogler on päätehtävissä muutamissa Wendersin muissakin elokuvassa, minulle tuttuja ovat Alice in den Städten (1974) ja Im Lauf der Zeit (1976), tie-elokuvia nämäkin. Kaikissa näissä kolmessa elokuvassa Voglerin esittämä hahmo tuntuu minusta kyllästyneeltä, yrittämisen halun menettäneeltä individualistilta. Hän on taiteilijatyyppi, joka puheenaolevassa elokuvassa kertoo olevansa kirjailija. Hän haluaisi kirjoittaa, mutta ei tiedä mistä kirjoittaisi eikä hän taida oikein luottaa kykyynsäkään kirjoittajana. Nykyään tällaista hahmoa kutsutaan wannabe-taiteilijaksi.

Merkillisellä matkallaan halki Saksan Wilhelm kohtaa aluksi kaksi komeljanttaria: vanhemman miehen, jota esittää Hans Christian Blech sekä lumoavan nuoren naisen nimeltä Mignon, jota esittää Nastassja Nakszynski, tunnetumpi sukunimellä Kinski. Hanna Schygulla esittää kuuluisaa näyttelijätärtä ja joukon jatkoksi liittyy vielä pyylevä itävaltalainen runoilija Peter Kernin esittämänä. Porukka päättää yöpyä runoilijan sedän luona. He saapuvat talolle, jossa setä ottaa heidät vastaan pyssy kourassaan, sillä hän oli aikeissa ampua itsensä. Kun seurue nyt kerran saapui, ottaa setä, joka ei olekaan runoilijan setä, tämän joukkion vastaan ja antaa heidän yöpyä talossaan. Aamulla kaikki muistelevat mitä unta ovat nähneet ja lähtevät sitten kävelylle. He kävelevät pitkin tietä, joka kulkee rinteessä olevan viiniviljelmän läpi ja josta avautuu upea näkymä Main-joelle. Jokimaisemat olivat minulle parasta elokuvassa. Sen sijaan ne jotakin merkitsevät keskustelut, joita elokuvassa käydään, menivät minulta pahasti ohitse. Vähän kerrassaan joukkio hajaantuu ja Wilhelm päätyy lopulta yksin Saksan korkeimmalle huipulle, Zugspitze-vuorelle. Tämäkin osoittautuu hänelle pettymykseksi.

Käytännössä kaikissa kolmessa katselemassani Wendersin tie-elokuvassa on samantapainen asetelma: matkataan jonnekin, eikä oikein edes tiedetä minne ollaan menossa ja miksi. Ja mitä sitten? Lopuksi ei matkasta vaikuta seuraavan mitään erityisempää. Siihen nähden Kaurismäkien tie-elokuvissa Arvottomat ja Pidä huivista kiinni, Tatjana, päädytään johonkin – seuraa muutos tai ainakin äiti pääsee komerosta takaisin kahvin keittoon. Paras näkemistäni Wendersin elokuvista on Amerikkalainen ystävä (Der Amerikanische Freund, 1977). Siinäkin on aavistus tie-elokuvan piirteitä, mutta haahuilu jää vähemmälle, sillä vahva alkuperäinen kertomus, Patricia Highsmithin Ripley’s Game, pitää homman kasassa. Muistaakseni siihenkin elokuvaan on kuvattu katoavia kaupunkinäkymiä mikä on silmiinpistävää Wendersin elokuvissa.

Elokuvan kesto on vähän päälle 100 min.