Théâtre Guillotine? |
Kävin eilen Kuopion kaupunginteatterissa katselemassa ennakkonäytöksen reipasta tanssia ja rytmimusiikkia sisältävästä näytelmästä Marie Antoinette. Näytelmän kirjoitti taannoin amerikkalainen David Adjmi. Ohjaus Taava Hakala, lavastus- ja pukusuunnittelu Marie Antikainen, koreografi Sanaz Hassani. Marie Antoinetten roolissa Lotta Vaattovaara.
Netissä Adjmi kertoo vuonna 2012 ensiesitetyn näytelmän valmistelun taustoista, siitä miten tuolloin oli pidetty USA:n pressanvaalit. Näytelmän ehdittyä Kuopioon oli käyty jo vuoden 2024 vaalit, nyt valta vaihtuu USA:ssa ja niin se vaihtuu myös Kuopion teatterin lavalla 1700-luvun lopun Ranskassa. Ancien régime, vanha, yksinvaltainen kuningaskunta oli tullut lähelle tiensä päätä ja niinpä näytelmän upeasti tehdyt lampaat vaihtavat päätä muuttuen susiksi.
Marie Antoinette, Ranskan kuningatar oli alkuaan itävaltalainen prinsessa, jonka Ranskan kruununperillinen nai puolisokseen tuolle ajalle tyypillisellä naimakaupalla. Kuninkaana Marie Antoinetten puoliso otti nimekseen Louis XVI. Hänestä tuli viimeinen vanhan regiimin kuningas. Pysähtyikö Ranskan vallankumoukseen johtanut kehitys kuninkaan mestaamiseen? Eipä varmaan, susilauma lampaitten kimpussa toimii ylivirittyneesti. Ja sitä paitsi kansa kaipaa vahvaa johtajaa… Leiki siinä sitten tasavaltaa.
Nykymeiningissä USA:n pressanvaalien tulos osoittaa amerikkalaisten kyllästymistä jatkuvaan Euroopan ja muitten liittolaisten tukemiseen. Marie Antoinetten puoliso, kuningas Louis XVI sanoo Ranskan tarvitsevan juhlapukujen sijasta laivoja. Silti hän itse räplää kellojen parissa, purkaa niitä eikä saa niitä kasattua. Kello jää vetämättä. Kaikki odottavat perillistä. Näytelmästä aika iso osa keskittyy tähän ongelmaan. Niin sanoakseni vetävyyden kannalta vähempikin riittäisi.
Näytelmään sisältyy voimallisen rytmimusiikin ja häpsäkän koreagrafian säätämiä tanssiesityksiä. Voisin väittää että ne ”rikkovat” mukavasti näytelmän etenemistä. Mutta olisiko asia niin? Tanssiesitykset, joissa kuulemma käytetään street dance liikehdintää, saivat näytelmän aikana eniten suosionosoituksia. (Tosin väliaplodit näytelmäjaksojen aikana ovat nykyään perin harvinaisia.) Tanssi ja voimallinen musiikki mylläsivät liikkeelle tunteet, jotka vaihtelivat tanssijoitten ja heidän pukujensa ihailusta historian myllynkivien puristavaan voimaan.
Marie Antoinetten elämän surullinen loppu on katsojien tiedossa eikä tuhoonsa luisuvan hallinnon harjoittama rakenteellinen väkivalta riitä poistamaan sääliä häntä kohtaan. Nuori itävaltalaiskuningatar esitetään lapsekkaana, piloille passattuna hahmona, joka ei tajua mitä hänen ympärillään tapahtuu. Vaan kukapa sitä sitten tajuaa? Näimme hiljattain USA:n vaalien tuloksen ja tänään uutisissa kerrotaan, että junien nettiyhteys muuttuu nopeammaksi. Uutisissa ei voida kertoa, miten jossakin hiotaan sirppejä hiipuvan sadon kaatamiseksi länsimaitten ennen viljavilta vainioilta, joitten päätuote on todellisuuspako.
Näytelmän ennakkonäytös kesti 2 tuntia 15 minuttia väliaikoineen ja loppukiitoksineen.
Marie Antoinette on kiinnostava historian hahmo ja tuo Ranskan Vallankumouksen aika kiinnostaa minua erityisesti, vaikka onkin järkyttävä. Kuulostaa erikoiselta teatteriesitykseltä, mutta toisaalta ihan loogiselta tekstisi perusteella.
VastaaPoistaSofia Coppolan ohjaama elokuvan "Marie Antoinette", vuodelta 2006, pääosassa Kirsten Dunst, sisältää samantyyppisiä kohtauksia, joissa Ranskan hovi bailaa nykymusiikin tahdissa. Muistelen, että elokuva päättyy siihen, kun kuninkaalliset viedään pois Versaillesista, näytelmässä jatketaan Tuileries'n palatsiin, pakomatkalle Varennesiin ja Conciergerien vankeuteen asti. Lopussa nähdään jo mestauslavakin.
PoistaItse jaksan aina innostua Stefan Zweigin rikkaasta "Marie Antoinette" -teoksesta, josta avautuu tämän naisen monikerroksinen problematiikka. Esim. pakomatka Varennesiin on todella hienosti ja samalla traagisesti kuvattu.
VastaaPoistaEn tunne Zweigin teosta, mutta jokunen vuosi sitten katselin tv:stä elokuvan "Hyvää yötä, majesteetti", alunperin La Nuit de Varennes. Wikipedian artikkeliin on poimittu Mikael Fräntin lausuma, joka vastaa niitä tunnelmia mitä minulla elokuvasta näin jälkeenpäin on: hän katsoo että elokuva "menettää hetkeksi otteensa puolenvälin paikkeilla, mutta nostaa loppua kohti taas tehojaan."
Poista