Jotkut väittävät että elämme kolmenapaisessa maailmassa (CUR), mutta epäilen. Katselin kumminkin kolme napaseuduille sijoittuvaa elokuvaa. Kaksi niistä on komedioja, yksi ei.
Napapiirin sankarit (valmistumisvuosi 2010). Ohjaaja Dome Karukoski, pääosissa Jussi Vatanen, Jasper Pääkkönen ja Timo Lavikainen. Sivuosassa keltainen henkilöauto ja Pamela Tola. Sekä Kari Ketonen. Tyylilajina komedia.
Elokuva sijoittuu talviseen ja pimeään Suomen Lappiin. Kolme nuorta miestä lähtee porukalla ostamaan yhden miehen tyttöystävän toivomaa digiboxia Rovaniemeltä. Liikkeelle lähdetään Kolarista ja siellä pääosin pysytäänkin. En kuitenkaan viitsi paljastaa juonesta ihan kaikkea, koska tästä alkaa jo olla aikaa kun elokuvan katselin ja nytkin piti etsiä netistä, että mitä siinä oikein tapahtui ja missä liikuttiin. Sitä paitsi tapahtumia on elokuvassa aika paljon, mistä johtuen sitä voisi nimittää toiminnalliseksi komediaksi. Vai voisiko?
Joka tapauksessa tykkään näistä Napapiirin sankarit-elokuvista, joita on kolmen jatko-osan verran lisää. Kolmososa oli oikeastaan ihan yhtä kiva. Joskus kävin itsekin katselemassa suopotkupalloa, joten tiedän että naisnäkökulma on paikallaan.
Kalak (2023). Ohjaaja Isabella Eklöf, perustuu Kim Leinen romaaniin. Pääosan tanskalainen sairaanhoitaja Jan, jota esittää Emil Johnsen, lähtee Grönlantiin hommiin. Hän tekee aluksi töitä Nuukissa. Hänen nelihenkinen perheensä on mukana, perhe asustaa kerrostaloasunnossa. Vaimo, jota esittää Asta Kamma August, saa todeta, että mies on jonkinmoinen kullisankari. Mies kertoo vaimolleen käyneensä yökylässä kauniin grönlantilaisnaisen (Berda Larsen) tykönä. Vaimo hyväksyy jollain tasolla tämän seikan. Grönlantilaisnainen on omistavampaa sorttia ja käy kynsimässä Janin naamaa. Tämän seurauksena perhe muuttaa syrjemmälle, pieneen hylkeenpyytäjien kylään. Siellä Jan pyrkii jatkamaan siitä mihin Nuukissa jäi, mutta paikalliset naiset eivät ole kaikki hylkeitä kunhan vain pyytää. Sen sijaan Jan oppii hyödyntämään terveysaseman lääkevarantoja oman olonsa loiventamiseen. Tämä tuo mieleeni lääkäri-kirjailija Mihail Bulgakovin kertomuksen lääkärin luisumisesta morfiiniriippuvuuteen. Perheen tytär joutuu ihailemiensa rekikoirien raatelemaksi ja perhe muuttaa takaisin Tanskaan. Jan käy lopuksi selvittämässä välinsä loppuaan odottavan isänsä kanssa.
Elokuvasta tuli semmoinen olo, että sen kerran kun saamme katsella elokuvaa Grönlannista, niin tarjotaan kaaheeta kärsimystä.
Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (1954). Ohjaaja Armand Lohikoski, joka myös käsikirjoitti elokuvan Reino Helismaan kanssa. Pääosissa Esa Pakarinen, Masa Niemi ja Siiri Angerkoski. Lumimiehenä on wikipedian mukaan Vihtori Välimäki.
Pekka ja Justiina Puupää viettävät tapansa mukaan rauhallista perhe-elämää, jota päivittäiset kommellukset värittävät. Kun Pekan toveri Pätkä lukee aprillipäivän lehdestä, että Karvajärvi on luvannut miljoonan sille, joka pyydystää lumimiehen, lähtevät kaikki kolme junalla kohti Lappia. Lumimies on kuulemma nähty Kilpisjärvellä. Seurue saapuu Kilpisjärven retkeilymajalle, jossa on huokeat huminat päällä. Pareja vaihdellaan, seuraleikkejä leikitään ja välillä hiihdellään aurinkoisilla huhtikuun hangilla. Melkein käy kateeksi. Kilpisjärvellä näyttää riittäneen alamäkiä lasketeltavaksi. Lumimies löytyy ja Pekan ja Pätkän juoni natsaa toivotulla tavalla ellei paremminkin: syötiksi asetettu Justiina saa lumimiehestä vankan ja karvaisen ihailijan. Siitä sitten suunnataan takaisin Helsinkiin, jossa lumimiehestä lupailtu miljoona odottaa. Piti ihan katsella loppu uusiksi, kun nukahdin elokuvan ääreen. En osannut syyttää itseäni, sillä elokuvan alussa huomataan, että Pekka on itse nukkunut viisi vuorokautta yhtä soittoa Justiinan poissaollessa. Voi olla, että kävin tämän elokuvan aikoinaan katselemassa elokuvateatteri Kuvakukossa, jossa 1970-luvun alkuvuosina esitettiin näitä vanhoja hupielokuvia ja Tarzaneita pikauusintoina. Kiva kun näitä vielä tv:ssäkin esitetään, ettei ihan pääse unohtumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti