David Emmanuel Daniel Europaeus (1820 – 1884) oli suomalainen tiedemies, joka ei saanut osakseen erityisempää arvostusta aikalaisiltaan. Jälkipolvetkin kirjoittavat usein hänen nimensä muodossa D. E. D. Europaeus. Ylen sivuilta löytynee edelleen Europaeuksen elämää valottava artikkeli, joka julkaistiin 30.11.2020. Siinä kerrotaan mm. siitä miten hän keksi suomen kieleen useita uutissanoja, joista monet mekin tunnemme, kuten ilmansuunta, miehittää, ulkomaalainen, toimeentulo ja tasa-arvo.
Juha Hurme (s. 1959) kirjoitti hänen elontiensä lopumpaan osaan keskittyvän näytelmän nimeltä Europaeus, jossa Europaeuksen ajan tiedemaailman hahmot vauhdikkaasti jakavat näkemyksiään joko näytelmän keskushahmosta tai itsestään. Näkemykset eivät ole erityisen mairittelevia, jotkut ovat vajonneet omaan synkkyyteensä eivätkä pääse sieltä pois, toiset näkevät Europaeuksen joutavana rauhanhäiritsijänä. Näytelmävihkosen kanteen on kirjoitettu kuvailevaksi alaotsikoksi Komedia Suomen Don Quijotesta. Näytelmä julkaistiin vuonna 2014.
Näytelmä on hauskaa luettavaa, Hurme on sovittanut näytelmään 1800-luvun kulttuuriprofien tekstejä tai ainakin heidän tyyliään hyvin uskottavalla tavalla. Vaikka itse en oikein jaksa ymmärtää naureskelua August Ahlqvistin närkästykselle Aleksis Kiven romaania Seitsemän veljestä kohtaan, on sekin kuitenkin niin tyylillisesti oikein esitelty, että jäin pohtimaan lieneekö ihan Augustin omaa tekstiä. Ainakin se pilkkaruno taisi olla? Hommafoorumin ottamista mukaan näytelmään pidän päälleliimattuna. Toisaalta samoin voi sanoa myös Eino Leinon runosta Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, niin hyvin kuin se sopiikin kuvaamaan oman tiensä kulkemista.
Europaeus esitetään näytelmässä paitsi kansanrunouden kerääjänä, myös omaleimaisena tutkijana, jonka esittämät tuoreet olettamukset eivät kelvanneet Ahlqvistin kaltaisten vaikuttajien ylevään kuvaan suomalaisesta tieteenharjoittajasta. Minulle parhaiten uppoaa näytelmässä esitetty teoria Kalevalan sijainnista Suomenlahden eteläpuolella, jolloin nykyinen Suomen seutu olisikin Pohjolan valtakuntaa. Puuttui vain liiviläisten mainitseminen ja Väinäjoen nimellinen yhteys kalevalaiseen mytologiaan.
”Rehellisyys ilman rakkautta on julmuutta”, tapasi isäni mainita, milloin ei voinut olla ihan rehellinen, mihin hänkin ajoittain sortui. Olen tässä blogeeraajana sen verran rehellinen, että tunnustan tilanneeni puheena olevan näytelmävihkosen (83 sivua) ntamo-kustantamolta alkupuolella vuotta 2025. Sieltä vielä kauniisti pahoiteltiin, kun minulle lähetettäväksi piti tilata uusi kappale painosta heikkokuntoisen varastossa olleen tilalle. Jonkin verran muistan joskus alkua lukeneeni, mutta kyllä se nyt piti aloittaa alusta. Enkä vieläkään saanut näytelmää päivän aikana luettua, vaan piti pitää välipäiväkin.
Sitä kauniimpaa rehellisyyttä harjoittaa näytelmän loppuvaiheessa Elias Lönnrot, joka kömpelösti rakennellussa vertauksessaan kuvaa matikkakeiton valmistusta ja näkee Europaeuksen osan Suomen kulttuurielossa maustepippurina matikkakeitossa, sellaisena, joka siirrellään lautasen syrjään, mutta jota ilman matikkakeitto ei ole matikkakeittoa.
Päätän raporttini tähän enkä hämmennä enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti